Juho Eerola työskenteli 10 vuotta turvapaikanhakijoiden kanssa: ”Siinä ajassa näkee, että se on turhaa työtä”

Kotimaa 17.7.2012 12:22
Juho Eerolan mielestä liian usein ne, joita autetaan, jäävät odottamaan käsi odossa lisää. ”Tämä pätee yhtä lailla suomalaisiin kuin maahanmuuttajiin”. Kuva Juha Metso.

Miehen melskaus kaikuu rankkasateen yli.

”Perkele teidän kanssa mitä porukkaa! Olkaa hiljaa, painukaa helvettiin täältä! Minä olen sinibaretti!”

Ei, hän ei ole suomalainen rasisti, joka huutelee väärän värisille ihmisille bussipysäkillä, vaan suomalainen juoppo, joka karjuu perussuomalaisten kokousväelle kajaanilaisen hotellin terassilla.

Viime eduskuntavaalien jälkeen on keskusteltu paljon siitä, onko ilmapiiri Suomessa muuttunut ahdasmielisemmäksi. Sosiaalisessa mediassa leviää silminnäkijäkuvauksia ratikkarasisteista, jotka soittavat suutaan maahanmuuttajille.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola, 37, osoittaa terassilla räyhäävää miestä.

”Nuo samat tyypit huutavat aina ja kaikille. Eivät ne lue mitään maahanmuuttoblogeja, eikä huutelusta voi päätellä, että rasismi olisi lisääntynyt.”

Toki Eerolan kannattaakin olla tuota mieltä, sillä jos oletettuun rasismiin ryhdytään etsimään syyllisiä, monen sormi osoittaa häntä ensimmäisten joukossa.

Ennen kesäkuuta Eerola oli tunnettu lähinnä omassa vaalipiirissään Kymessä sekä maahanmuuttokriittisten keskustelupalstoilla. Sitten Jussi Halla-aho (ps) joutui eroamaan eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta. Hän ehdotti seuraajakseen Eerolaa.

Valtakunnallinen media kiinnostui ensimmäisen kauden kansanedustajasta ja alkoi penkoa hänen taustojaan. Löytyi monenlaista: Suomen Sisua, viehtymystä fasismiin, provokatiivisia homokommentteja, strippausta kesäjuhlilla, ylistyspuheita Pohjois-Korealle. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä äänesti valiokunnan johtoon lopulta muhoslaisen sairaanhoitajan Pirkko Mattilan, mutta julkisuutta Eerola sai monen vaalikampanjan edestä.

”Jos kysyt joltain tosikolta punavihreältä rastapäältä, olenko minä fasisti, ne sanoo kaikki, että kyllä, kyllä, kyllä. Mutta väitän, että et löydä yhtään maahanmuuttajaa, jonka kanssa olen ollut tekemisissä – se on nelinumeroinen luku – joka ajattelisi minusta niin”, Eerola toteaa.

Palataan hänen pitkään uraansa Kotkan maahanmuuttopalveluissa kohta, mutta nostetaan fasismi-asia ensin pöydälle. Kuulostaahan se niin poskettomalta, jopa perussuomalaisen sanomaksi.

Pari vuotta sitten Eerola kirjoitti maahanmuuttokriittisellä Homma-foorumilla näin:

”Itseäni viehättää fasismi ja erityisesti Benito Mussolinin harjoittama talouspolitiikka. Yrittäjyyteen kannustettiin, mutta se oli tiukasti valtion kontrollissa. Elintärkeitä suuryrityksiä ei päästetty ulkomaalaisten sijoittajien omistukseen, vaan ne pidettiin tiukasti omissa käsissä.”

Eerolan talouspoliittiset näkemykset eivät juuri poikkea sosiaalidemokraattisista, joten niistä tuskin kukaan voi kauhistua. Ongelmia aiheuttaa kirjoituksen aloitus.

”Tiedän, että kuulostaa kliseeltä, jos perussuomalainen vetoaa provosointiin, mutta siitä oli kyse”, hän selittää nyt. ”Jos nettikeskustelussa joku vihreä tai punainen on tullut paasaamaan omaa propagandaansa, niin totta kai mulla on siinä vaiheessa naksahtanut, että lyödään löylyä kiukaalle. Kieroutunut huumorintajuni vaan toimii niin.”

Eerola muistuttaa, että häntä viehättävät myös toimintaelokuvat, mutta ei hän silti lähtisi ramboilemaan kaduille.

”En ole fasisti. En missään nimessä halua Suomeen fasismia. Enkä suurin surminkaan heittäisi asiasta enää tänä päivänä huulta.”

Eerola on siis – ehkä – hyväksynyt sanomisensa rajat. Hieman kaihomielellä hän kuitenkin muistelee 1980- ja 1990-lukujen taitetta, joka siintää hänen mielikuvissaan Suomen itsenäisyyden kulta-aikana. Neuvostoliitosta oli vihdoin päästy eroon, muttei oltu vielä Euroopan Unionin ikeessä. Televisiossa Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala väänsivät vitsejä saamelaisista ja mustalaisista.

”Ne tekivät karikatyyrejä kaikista, eivät pelkistä vähemmistöistä. Ja kaikki ymmärsivät, että kyse oli sarkasmista ja huumorista. Nyt on kauhea itsesensuuri päällä joka tilanteessa.”

Juuri puhekulttuuri on ajanut perussuomalaiset ja ”eliitin” törmäyskurssille. Eerolan kokoomuslainen isä Seppo Eerolakaan ei toisinaan ymmärrä poikansa tyyliä.

”Yksi rankimmista Juhon kirjoituksista käsitteli Miinalaiva Pohjanmaata”, isä muistelee. ”Juho kirjoitti, että lähetetään sinne EU:n kauppa-aluksen turvaksi jääkäriryhmä, kaksi konekivääriä ja ’lupa tappaa’.”

”Pulassa olevat vähäosaiset yrittävät ryöstää laivan, ja joku hyvinvointivaltiossa elävä ilmoittaa, että saa tappaa. Sanoin silloin, ettei sinun ihan tällaista tarvitsisi kirjoittaa, vaikka yritätkin tavoitella huomiota.”

Eerola on työskennellyt yli kymmenen vuotta erilaisissa humanitääriseen maahanmuuttoon liittyvissä tehtävissä, pakolaisohjaajana ja tulkkikoordinaattorina.

Pakolaisohjaajat tekevät konkreettista työtä turvapaikanhakijoiden kanssa: toivottavat tervetulleiksi, kantavat kalusteita huoneisiin, kertovat missä on pesutupa, kuljettavat jalkapallotreeneihin ja ruokakauppaan.

Mitä tahansa Eerolan maahanmuuttopoliittisista mielipiteistä ajatteleekin, niitä ei siis voi sivuuttaa sillä, että kyseessä on joku peräkammarin perussuomalainen, joka on hädin tuskin mustaa miestä nähnytkään.

Tuon reilun kymmenen vuoden kokemuksen myötä Eerolan ajatuskulku on muovautunut suurin piirtein seuraavanlaiseksi:

Yhtään globaalia ongelmaa ei saada poistettua humanitäärisellä maahanmuutolla. YK:n tilastojen mukaan maailmassa on koko ajan 30-40 miljoonaa pakolaista, eivätkä sodat ole vähentyneet. Kotoutuminen ei toimi, ja suvaitsemattomuus ja rasismi lisääntyy sitä mukaa kun maahanmuuttajien määrä kasvaa. Liian monet, jotka päätyvät Suomeen, jäävät heikentämään huoltosuhdetta koko elämäkseen, ja usein heidän lapsensakin jäävät.

Vielä isompi ongelma on se, että suurimmat avuntarvitsijat eivät edes pääse pois sodan tai sekasorron jaloista. Usein ne, jotka pakenevat, ovat itse olleet sortajia.

”Suomeen tulleissa on mukana esimerkiksi Saddam Husseinin baath-puolueen jäseniä. Minusta on väärin, että heillä on ollut rahat ja valta lähteä pois ja jättää alistamansa ihmiset kärsimään.”

Eerola ei väitä, että läheskään kaikki olisivat tällaisia tapauksia, mutta humanitäärisen maahanmuuton kokonaissaldo on hänen mielestään raskaasti miinuksella.

”Kuka tahansa, joka on ollut näissä hommissa yhtä pitkään kuin minä, on nähnyt, että se on turhaa työtä.”

Mitä tällaisesta ajattelusta seuraa? Onko ratkaisu kylmä ja kyyninen: jokainen kiehukoon omassa liemessään?

”No maailma nyt vaan on… helvetin epäoikeudenmukainen.”

”Tätä varmaan moni pitää rasistisena mielipiteenä, mutta minä ajattelen niin, että oma kansa ensin. Ehkä olen tässä asiassa paha oikeistolainen, mutta katson olevani Suomen kansan edustaja.”

Myöskään kehitysapu ei kuulu perussuomalaisten, eikä Eerolan, suosikkimenoeriin.

”Sekin saldo on miinuksen puolella, suuri osa rahasta menee hukkaan. On toki onnistumisiakin kuten Tansaniassa.”

Lista jatkuu. Myös rauhanturvaaminen ja kriisinhallinta, esimerkiksi suomalaisten sotilaiden läsnäolo Afganistanissa, on ongelmallista.

”Tämä on hankala kysymys. Niin kauan kun Afganistanissa ollaan, meidän porukkaa siellä pitää tukea ja siitä pitää huolehtia. Ehkä rauhanturvaaminen pitäisi kustantaa kehitysapubudjetista eikä puolustusvoimien budjetista.”

Eerola siis haluaisi rahoittaa kriisinhallintaoperaatioita kehitysapuvaroista ja käyttää puolustusvoimien budjetin pelkästään suomalaiseen maanpuolustukseen. Islannin ilmavalvonnalle ja muille kotkotuksille hän sanoisi jyrkän ein.

Näin ehdottoman maailmankuvan edessä on pakko kysyä, onko kaikki maailmanparantaminen Eerolan mielestä haihattelua?

”On, mutta ihmisillä pitää olla unelmia ja idealismia. Ja ihmisen pitää olla hyvä. Kun kohtaa toisen ihmisen silmästä silmään, ei saa olla paha eikä rasisti. En ole mielestäni ollut kenellekään itseäni heikommalle ilkeä.”

Maailma todellakin on helvetin epäoikeudenmukainen; lainsäätäjä, eli kansanedustaja, yrittää muuttaa sitä oikeudenmukaisemmaksi. Joskus syyt ovat syvästi henkilökohtaiset.
Eerola jätti ensimmäisen lakialoitteensa kesäkuun alussa:

”Pienen lapsen kehityksen kannalta on olennaisen tärkeää, että lapsi saa eron jälkeen elää normaalia perhe-elämää molempien vanhempiensa kanssa. Joissakin tapauksissa käy kuitenkin niin, että toinen vanhemmista alkaa tietoisesti vieraannuttaa lastaan toisesta vanhemmastaan. Tällainen käytös on verrattavissa henkiseen väkivaltaan, ja lakialoitteen tarkoitus on määritellä vieraannuttaminen ja estää se.”

Eerola on kahden tytön isä, mutta hänellä on kontakti vain toiseen lapseen. Vanhemman – viime kuussa 9-vuotta täyttäneen – tyttären äidin kanssa hän joutui vuosia kestäneeseen rumaan huoltajuustaisteluun. Ex-vaimo kaappasi lapsen ulkomaille useita kertoja, ja hänet tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2009 ehdolliseen vankeuteen kolmesta lapsikaappauksesta.

Tuomiosta huolimatta tytär määrättiin lopulta äidille, koska lapsen katsottiin vieraantuneen isästään. Eerola tapasi tyttärensä viimeksi vuoden 2011 tammikuussa.

”Se on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Sen jälkeen politiikassa lyöminen, ikävä lehtijuttu, se että omassa ryhmässä jotkut eivät pidä minusta, hallintovaliokunnan puheenjohtajuus – samantekevää.”

Median, ja lukuisien internetkeskustelijoiden, mielenkiinto tapaukseen heräsi siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että ex-vaimo oli afrikkalaistaustainen, puoliksi kongolainen. Asetelma herättääkin kysymyksiä. Voiko tällaisen liiton solminut henkilö olla rasisti? Vaikuttaako hänen poliittisiin mielipiteisiinsä henkilökohtainen katkeruus?

Eerolan mielestä ei. Hän kuului perussuomalaisiin ja kirjoitteli Suomen Sisun sivuille jo ennen avioeroaan. Ex-vaimo ei myöskään ollut erityisen ”etninen”, vaan eurooppalaistunut protestantti, eivätkä pariskunnan ongelmat liittyneet kulttuurieroihin.

”Tällainen kokemus vaikuttaa koko persoonaan, en luota kehenkään luultavasti enää ikinä. Mutta ei sillä ollut tekemistä maahanmuuttomielipiteideni kanssa. En ole koskaan ollut rotuoppeihin uskova rasisti, mutta olen aina ollut hyvin kansallismielinen.”

Mezzosopraano Minna Partanen laulaa pimennetyssä Kaukametsän salissa Finlandia-hymnin. Sitten valot sytytetään ja kaikki kajauttavat yhdessä LippulaulunV. A. Koskenniemen sanoin. Myöhemmin kuullaan vielä Leinoa ja Nocturnea.

Eteisaulassa on myynnissä mustia t-paitoja: Poliittisesti epäkorrekti, Populisti, Maassa maan tavalla.

Perussuomalaisten puolueneuvoston kokous Kajaanissa näyttää ja kuulostaa hyvin perussuomalaiselta.

Kokouksen odotetuin osuus on puheenjohtaja Timo Soinin puhe, jossa tuttua kyytiä saavat muut puolueet, erityisesti kokoomus ja sosiaalidemokraatit, media ja gallupit. Soini linjaa myös tavoitteita. Niihin kuuluu se, että kesän 2014 eurovaaleissa perussuomalaiset on Suomen suurin puolue.

Eerolalla on mieli lähteä noissa vaaleissa ehdolle europarlamenttiin. ”Jos kelpaan puolueelle.”

Eurovaaliehdokkuus, ja mahdollinen valinta, olisi vakaata jatkumoa viime vuosien urakehitykselle. Eerola liittyi perussuomalaisiin vuonna 2006. Varapuheenjohtajaksi hänet valittiin viime kesän puoluekokouksessa. Eduskuntavaaleissa hän sai 5 350 ääntä, seitsemänneksi eniten Kymen vaalipiiristä.

”Politiikassa asiat ovat tapahtuneet minulle todella nopeasti. Olen saavuttanut ihan valtavasti kaikkea.”

Seppo Eerolalla on isällisen toppuutteleva näkemys tapahtumien kulusta.

”Eihän Juho olisi noihin asemiin päässyt, jos hän olisi kokoomuksessa tai jossain muussa puolueessa. Aina kun arvostelee vallitsevia oloja ja politiikkaa, saa suosiota.”

Isä tietää mistä puhuu, sillä hän on itse istunut neljä valtuustokautta kokoomuksen riveissä, eikä muista, että olisi sinä aikana päässyt jakamaan kuntalaisille juuri mitään hyvää.

”Melkein aina on pitänyt ottaa pois ja supistaa. Mutta eihän kansalainen sitä ymmärrä, vaan menee sellaisen kelkkaan, joka lupaa muutosta.”

Seppo Eerola arvelee, että pojallekin on jo selvinnyt, miten vaikeaa asioiden muuttaminen todellisuudessa on. Ja myös se, että ihmistä politiikka muuttaa, halusi hän sitä tai ei.

”Juho oli kouluaikoina hyvin herkkä ja empaattinen. Nyt se sitten joutuu rakentamaan omaa kuortaan, ettei paljastaisi kaikkea.”

Timo Soini totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa viime marraskuussa näin:

”Jos ajatellaan perussuomalaisia, niin tietysti kannan vastuuta siitä, jos minun mukanani nousee pintaan jotain sellaista, joka ei ole sataprosenttisesti sitä mitä minä haluan. Kun isoa kalaa vedetään veneeseen, pohjamudista nousee silppua mukaan.”

Kajaanilaisella terassilla huuteleva häirikkömies on hiljentynyt, ehkä vesisateen lannistamana. Mutta yksi kysymys on yhä vastausta vailla: onko ilmapiiri Suomessa muuttunut perussuomalaisten vaalivoiton ja Juho Eerolan kaltaisten poliitikkojen myötä suvaitsemattomammaksi?

Eerolan mielipiteistä ei tarvitse pitää, mutta ne ovat harkittuja ja perusteltuja ja nykyään myös sovittelevasti esitettyjä. Hänen leppoisasta ja ystävällisestä persoonastaan saa kaivamalla kaivaa mitään fasistimaista.

Mutta entä ne vähemmän harkitsevat, vähemmän artikuloidut, vähemmän sovittelevat ihmiset, jotka nousevat pohjamudista hänen myötään ja kuulevat perussuomalaisten sanomasta vain sen osan minkä haluavat kuulla?

Eerola kiistää lähes koko haastattelun ajan, että tällaisia ihmisiä olisi olemassa saati, että hänellä olisi mitään vastuuta heistä. Riittävän jankuttamisen jälkeen hän suostuu kuitenkin myöntämään, että jonkinlaisia ongelmayksilöitä saattaa olla olemassa.

”Okei, onhan niitä, urpoja. Se on ihan totta. Siksi yritän nykyään sanoa kaikki asiat mahdollisimman kieli keskellä suuta.”

Jos se ei riitä, minkäs teet.

Helvetin epäoikeudenmukainen maailma.


Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 28/2012.