Joulukatukin siirtyy hehkulampuista ledeihin

ledit
Teksti
Petri Pöntinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin tunnetuimman kauppakadun valaistuksessa säilyy lämpimän valkoinen sävy.

Aleksin valot
Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva.

Aleksanterinkadun kauppiaat sytyttivät sotavuosista toipuvien helsinkiläisten iloksi 4000 hehkulamppua kuusiköynnöksin jouluksi 1949.

Aleksin A:n muotoiset jouluvalot loistavat 63. kerran marraskuun 20.päivästä alkaen – nyt ensi kertaa ledein.

“Tilaus on juuri tehty”, vahvistaa ulkovalaistusliiketoiminnan vetäjä Olli Markkanen Helsingin Energiasta.

Sähkölaitos lahjoittaa ensimmäiset ledvalot, 6500 kappaletta, juhlavuotensa kunniaksi. Syyskuussa tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun ensimmäiset kunnalliset katuvalot syttyivät Heikinkadulla, nykyisellä Mannerheimintiellä.

Koristelamppu näkyy, ei valaise

Hehkulamput ovat poistumassa käytöstä EU-direktiivin takia. 60-wattisen perushehkulampun valmistus loppui syyskuun alussa, pienitehoisten, yli 7-wattisten ensi vuonna.

Jouluvalot ovat viimeisiä ulkovalaistuskohteita, joissa on käytetty pieniä hehkulamppuja. Niille on ollut vaikea löytää korvaajia, muun muassa energiasäästölamput eivät toimi moitteetta kylmässä.

Aleksin joulukadun hehkulamput ovat 7-wattisia. Niitä voitaisiin käyttää jatkossakin, mutta yhden watin led kuluttaa murto-osan hehkulamppujen sähköstä.

Pienitehoiset ledit riittävät joulukadun valonlähteiksi.

“Koristelampun tarkoitus ei ole valaista, vaan ainoastaan näkyä”, Helsingin Energian Markkanen sanoo.

Turun tuomiokirkon joulukuusi koristeltiin ledvaloin kaksi vuotta sitten. Ledien pitäisi palaa 25 000 tuntia, kun hehkulampun ikä on tuhat tuntia. Sama tavoite on Aleksin joulukadulla.

“Hehkulamput on jouduttu vaihtamaan joka vuosi. Ledit ovat pitkäikäisempiä ja kestävämpiä käytössä”, uskoo Helsinki city markkinoinnin hallituksen puheenjohtaja Riitta Lassander.

Kauppiaat ja kiinteistönomistajat maksavat Aleksin jouluvalot. Niiden saneerausta ledein mietittiin jo 2005-2006. Silloin aika ei ollut kypsä ledin, puolijohteen, valolle, sillä sen sävy oli kylmän valkoinen.

“Haluamme säilyttää Aleksin visuaalisen ilmeen, hehkulampun lämpimän sävyn”, Lassander kertoo.

Ledit ovat kehittyneet, niin valoteholtaan kuin sävyltään. Viime loppiaisena ledejä testattiin hehkulamppujen rinnalla Helsingin joulukadulla.

“Olimme aika tyytyväisiä. Valo oli kirkkaampi, valkoisempi kuin hehkulampussa, mutta vain aavistuksen verran”, Lassander sanoo.