Jääuimari: Vartti kilpauintia lähes nolla-asteisessa vedessä

Vasta uinnin jälkeen alkaa raskain osuus: horkka.
Kotimaa 29.1.2016 07:30

Rintauinti 3,9-asteisessa vedessä on raju rutistus lihaksille. © Marjo Tynkkynen

Kolmeen sormeen on maalattu kisakynnet, siniristiliput.

Hoikka, 158-senttinen uimari seisoo radan viisi takana. Hän asettelee kapeat uimalasit silmilleen. Valkeat, pitkät hiukset ovat ohuen uimalakin alla.

Vielä viimeiset käsien ja jalkojen ravistelut. Sitten hän on valmis hihattomassa uimapuvussaan.

Selostaja huudattaa satoja katsojia: ”Elina Mäkinen Suomesta!”

Mäkinen hymyilee, vilkuttaa lakatuin kynsin.

Hänen selkänsä takana kohoaa baijerilaisen pikkukaupungin ylpeys. Burghausenin keskiaikainen linna on maailman pisin, 1 051 metriä.

Uimarit uivat lähes saman matkan, kilometrin.

Vesi pienessä järvessä, Wöhrseessä, on kristallinkirkasta ja kylmää, 3,9 astetta.

 

Isoisä oli kauhuissaan.

Hän oli vienyt nelivuotiaan Elinan ja kuusivuotiaan Antin Vantaan Kuusijärvelle. Avantouintipaikalla Antti kasteli varovaisesti varpaitaan. Pikkusisko syöksyi veteen.

”Ei siellä ole tarkoitus uida”, isoisä torui.

”Tule pois sieltä!”

Rohkeus oli veressä. Tyttö kiipesi puissa, kokeili hurjimmat huvipuistolaitteet ja kieppui voltteja uima-altaassa.

Reilut kolme vuotta sitten Elina Mäkinen muutti Joensuuhun opiskelemaan vero-oikeutta. Aina kun väsytti tai päätä särki, hän polki pyörällä Pyhäselän rantaan ja kastautui avantoon.

Kylmä koukutti. Joskus hän ui aamuisin ennen luentoja ja vielä illalla päivän päätteeksi.

Pulahduksen jälkeen iho kihelmöi ihanasti. Samasta tuntemuksesta nauttii satatuhatta muuta suomalaista.

Myös Mäkisen äiti harrastaa avantouintia. Yhdessä he alkoivat käydä avantouinnin SM-kisoissa, tuhannen uimarin karnevaaleissa. Matka on lyhyt, 25 metriä, tärkeintä on hupi ja hassut hatut.

Suomessa avantouinnin MM-kisojen maratonia, 450 metriä, pidetään liian pitkänä, riskialttiina.

Silti Elina Mäkinen halusi kokea vielä enemmän.

Jääuimarit aloittavat siitä, mihin muut lopettavat. Kansainvälinen Jääuintiliitto IISA hyväksyy kilometrin ja mailin, 1 609 metrin, matkat. Ja veden pitää olla hyytävää: aina alle viisiasteista, jäämaililla alle yhden asteen.

Jääkylmässä vedessä uinti on hyvin vaarallinen urheilulaji, IISA toteaa säännöissään.

Keho joutuu vakavaan fyysiseen ja henkiseen stressiin.

Kylmä kangistaa äkkiä. Etenkin kylmä vesi, joka huuhtoo lämpöä monin verroin nopeammin kuin ilma.

Jääuintiliitto vaatii, että jäsenet kertovat avoimesti sairauksistaan. Ennen kilpailua on läpäistävä terveystesti: syke, verenpaine ja sydänfilmi.

Loppu on urheilijan vastuulla.

Elina Mäkinen on kilpaillut kahdesti kilometrin matkalla, ainoana suomalaisena. Saksan Burghausenin startti on hänen kolmas pitkä kylmäuintinsa.

Terveystarkastuksessa verenpainemittari näytti 70/120.

”Veresi on jäätä”, lääkäri sanoi.

 

Lähettäjä käskee uimarit veteen. Seuraa viimeinen komento: ”Paikoillanne!” Mäkisen toinen käsi pitää tikaspuusta kiinni. Toinen olkapää on vedessä.

Hän hengittää rauhallisesti, syvään.

Ping! Ponnistus tikkailta. Kädet alkavat viuhtoa vapaata kuin propellit. Alku-spurtti, sitten kroolaus tasoittuu.

Veto, veto, veto, veto, hengitys. Veto, veto, veto, veto, hengitys.

Pian pää nousee lähelle pintaa, silmät tähystävät käännöstä. Avustaja, second, näyttää päädyssä taulua.

Jäljellä on 39 altaanmittaa.

 

Vaarallisimpia ovat ensimmäiset kymmenet sekunnit.

Jääkylmässä vedessä ihon lämpötila romahtaa parikymmentä astetta. Kylmä sokki saattaa laueta refleksin lailla. Ensin pidättää hengitystä, sitten iskee pakokauhu. Alkaa haukkoa happea, ylihengittää.

Paniikissa vetää vettä keuhkoihin.

Hukkumisriski kasvaa, jos uittaa pään. Elimistö saa ristiriistaisen viestin: vartalon kasteleminen kiihdyttää sykettä, kasvojen upotus hidastaa. Sydän altistuu rytmihäiriöille.

Mäkinen on totuttanut kehonsa kylmään.

Syksyllä 2014 hän kävi Pyhäselässä joka päivä. Vesi viileni, mutta uinti piteni joka kerta kymmenen sekuntia. Lopulta kymmenen minuutin raja rikkoontui.

Helmikuussa 2015 Mäkinen kauhoi Tallinnassa ensi kerran kilometrin – ja 150 metrin päälle.

Piritajoen lämpötila oli reilut kaksi astetta. Mutta IISA:n MM-kisoissa Murmanskissa odotti maaliskuinen, nolla-asteinen vesi.

Mäkistä varoitettiin. Älä mene sinne, olet liian heiveröinen, liian kokematon.

Hän alkoi pulahtaa useita kertoja päivässä Pyhäselässä. Sitoi itsensä köydellä kiinni kaiteeseen, jotta pystyi uimaan paikoillaan pienessä avannossa.

Eräänä päivänä hän sinnitteli yksin 13 minuuttia, taas uuden ennätyksen. Mutta kädet olivat jäässä, köyttä ei tahtonut saada millään irti.

Itketti. Siinä olisi voinut käydä huonosti.

Heti seuraavana päivänä hän palasi tummaan sulaan reikään.

Murmanskissa Mäkisen vierellä kroolasi Alina Tsyplenkova, nopea kilpauimari mutta kokematon kylmässä. Jo 200 metrin kohdalla venäläinen valahti tajuttomaksi.

Sukeltaja ryntäsi apuun. Mäkinen pelästyi mutta jatkoi uintia, kun näki että kilpasisko oli pelastettu.

Hän oli maailman toiseksi nopein nainen jääuinnissa. Kauhottuaan 15 minuuttia ja 12 sekuntia hän nousi jäisestä vedestä, tuuletti ja hymyili katsojille.

Niin hän oli luvannut itselleen ennen kilpailua.

 

Ja da geht’s Humba Humba Humba Tätärä Tätärä Tätärä!

Burghausenin talviuintikeskuksessa kovaääniset pauhaavat tarttuvaa renkutusta. Katsojat paukuttavat paperiviuhkoja. Kärki on uinut nyt 250 metriä.

”Elina Mäkinen kolmantena!”

Veto, veto, veto, veto, hengitys. Kädenliikkeet ovat pitkiä ja rauhallisia. Tehottomat jalat potkivat harvakseltaan, pitävät kehon tasapainossa.

Kylmä vesi on raskasta uida. Tuntuisi vielä painavammalta jos olisi pimeää, pakkasta tai vesi sameaa.

Yksi, kaksi, kolme, neljä. On laskettava vetoja, muutoin kilometri on kuin ikuisuus.

Sinivalkolakkinen uimari ei reagoi yleisön huutomereen. Lapsuudesta asti hän on kuullut huonosti. Juuri nyt se on hänen salaisuutensa. Päässä on vain hiljaisuus, tyhjyys.

Kylmän tunne on kadonnut.

 

Puolimatka. Saksalaiset villiintyvät. Kotikaupungin Julia Wittig kauhoo jääuinnin maailmanennätysvauhtia.

Mäkinen on jäänyt 50 metriä, väliaika 7.30 minuuttia.

Jos hän olisi nyt ensi kertaa jääkylmässä vedessä, uiminen olisi jo mahdotonta.

Ihminen on tropiikin laji, sopeutunut paremmin kuumaan kuin kylmään. Hikoilu poistaa lämpöä tehokkaasti. Vastaavaa suojaa ei ole hyistä vettä vastaan.

Kylmässä elimistö varjelee elintärkeitä sisäelimiä ”amputoimalla” jalat ja kädet.

Veri pakenee raajoista. Lihakset jäykistyvät kömpelöiksi. Kädet koukistuvat, sormet harittavat, jalkoja on vaikea oikaista. Yritys uida vain pahentaa lämmönhukkaa.

Useimmat jääuimarit ovat entisiä kilpauimareita, myös Elina Mäkinen.

Vapaa oli hänen heikoin lajinsa. Mutta kroolia on välttämätöntä osata jääuinnissa. Rintauinnissa pää on pystyssä. Silloin jalat vajoavat, vauhti katoaa.

Kokenut uimari pitää tekniikan kauan kasassa. Mutta kilometrin ja mailin matkalla elimistö alkaa jäähtyä, vääjäämättä. Kylmä käskee kehoa suppuun, sikiöasentoon.

Kohmeisista kämmenistä katoaa pito veteen. Veto ei lähde enää vartalon vierestä ja kulje syvälle.

Kroolaus hiipuu kulmikkaaksi räpiköinniksi.

 

Ladi, Ladi, Ladi, Ladioo!

Sadat kädet hakkaavat katsomossa saksalaista poppia. Kojuista myydään kuumaa hehkuviiniä ja gulassia. Kolme sukeltajaa päivystää laiturilla, kaksi ambulanssia portilla.

Avustaja roikottaa vedenrajassa taulua Elina Mäkiselle. Jäljellä kahdeksan altaanmittaa, 200 metriä.

Se, että joku on lähellä, helpottaa oloa.

Kylmä voi iskeä milloin vain, minne vain. Varpaaseen, reiteen, sormeen. Kipu tuntuu puukoniskulta. Tai sitten siltä kuin sormia revittäisiin irti kädestä.

Seitsenasteiset sormet ja varpaat muuttuvat tunnottomiksi, hermotus lakkaa.

Puremalla huulia veri palaa niihin.

On puristettava sormia, jotta aistii, liikkuvatko ne. On laskettava vetoja, koko ajan. Jos sekoaa laskuissa, se on hälytyskello lievästä hypotermiasta, elimistön liiallisesta jäähtymisestä.

Sääntöjen mukaan kilometri on uitava 25 minuutissa. Sitten valvoja nostaa punaisen kortin – uinti keskeytetään.

Puolta tuntia jäisessä vedessä pidetään kriittisenä rajana. Mieli ei tulkitse kehon viestejä oikein. Lämmin ja hyvä olo on merkki siitä, että hypotermia on edennyt vaarallisen pitkälle.

Kylmänsietoaan voi siirtää kauemmaksi mutta ei saa koskaan ylittää.

Se on Elina Mäkisen motto jääuinnissa.

Aina on pystyttävä uimaan enemmän kuin pelkkä kilpailumatka. Aina on päästävä vedestä pois omin jaloin.

 

’Hyvä Ellu!”

Pikkusisko Lotta Mäkinen on kilpaillut lyhyemmillä matkoilla. Nyt hän kannustaa isosiskoaan. Vieressä toimitsija viheltää pilliin.

Se on viesti uimarille: 50 metriä jäljellä.

Voittaja Julia Wittig on jo kuivalla maalla. Aika 13.58 on uusi maailmanennätys.

Elina Mäkinen on uinut viimeiset sadat metriä siksakkia rataköysien välissä. Vihdoin maali, kolmas sija. Kello pysähtyy aikaan 15.31.

Hän kapuaa hitaasti ylös laiturille. Hymyilee mutta ei sano mitään.

Kasvot ovat kuin aaveen, vitivalkoiset.

Kylpytakki ylle ja crocksit jalkaan, sitten hän köpöttää punaiseen telttaan, lämmittelytilaan.

Uinnin vaarallisin osuus alkaa nyt.

 

Iho oli kauttaaltaan kananlihalla. Keho vapisi, hampaat kalisivat.

Horkkaa kesti 40 minuuttia.

Heinäkuussa 2015 Elina Mäkinen oli kutsuttu Pohjoiskanaalin viestiin. Viesti uitaisiin Irlanninmerellä Pohjois-Irlannista Skotlantiin ja takaisin, yhteensä 86 kilometriä.

Joukkueessa oli kokeneita kylmäuimareita. Ruotsin Anna-Carin Nordin, joka oli ylittänyt seitsemän merta. Viron Henri Kaarma, joka oli uinut ennätykselliset 2,4 kilometriä nolla-asteissa vedessä. Etelä-Afrikan Ryan Stramrood, joka oli selvittänyt mailin Antarktiksella.

Mäkinen, 22-vuotis opiskelija, ei aavistanut, mihin oli lupautunut.

Yksi osuus, tunnin uinti 12-asteisessa vedessä, vastasi kymmenen minuutin kroolausta jäisessä vedessä.

Ja jokaisen piti uida viisi kertaa, välissä viiden tunnin lepo.

Pienessä huoltoveneessä leijui kosteus. Mäkiselle nousi tauolla kuume, hikoilutti. Vaatteet olivat koko ajan märät.

Hän oli väsynyt ja kylmissään, kun aloitti kolmannen osuutensa keskellä yötä, kello 1.52.

Ristiaallokko vaikeutti uintia, suolavettä tunki suuhun. Äkkiä hiusmeduusa pisti. Iho oli tulessa. Hän alkoi haukkoa henkeä hädissään.

Minä kuolen tänne!

Tunnin uinnista oli puolet jäljellä. Pimeässä huoltoveneen valot loittonivat. Keskeyttää ei voinut, nousta kyytiin.

Oli pakko liikuttaa käsiä. Veto, veto, veto, veto, hengitys.

Hän lallatti mielessään lastenlaulua.

Yksi pieni elefantti marssi näin aurinkoista tietä eteenpäin. Koska matka oli hauska niin pyysi hän mukaan yhden toverin. Kaksi pientä elefanttia…

Tunti täyttyi, hän selvisi. Veneessä ruumis tärisi holtittomasti. Se oli hyvä merkki. Lihasvärinä tuotti lämpöä, palautuminen oli alkanut.

Coming back, tulla takaisin. Niin uimarit kutsuvat tätä hetkeä.

Tiedemiehet puhuvat after dropista, jälkijäähtymisestä. Moni kylmästä vedestä pelastettu on kuollut, kun on päässyt turvaan.

Lämmin veri palaa iholle mutta kylmä syöksyy sisäelimiin. Elimistön lämpötila laskee äkillisesti useita asteita, ja verenpaine romahtaa. Tajunta voi hämärtyä ja sydän oireilla.

Kehoa on lämmitettävä hitaasti, jotta sisäelimet jäähtyisivät mahdollisimman vähän.

Jääuinnissa palautuminen on puolet kilpailua.

 

Burghausenin lämmittelyteltan ovi pysyy kiinni. Nyt on paras hetki. Seestynyt olo, kuin leijuisi ilmassa. Kuluu viisi minuuttia, sitten sorja nainen tulee ulos ja kipuaa paljuun.

Ihon alla ei ole kylmältä suojaavaa rasvaa. Elina Mäkinen painaa 50 kiloa.

Nyt horkka hyökyy päälle.

Holtiton tutina värisyttää vettä puisessa paljussa. Mitään ei voi tehdä, on vain istuttava ja odotettava.

Pikkusisko tarjoilee makeaa teetä ja valvoo isosiskon palautumista.

”Paljonko aikaa on kulunut”, Elina Mäkinen kysyy.

”Horkka helpotti.”

Lotta Mäkinen laskee. ”Seitsemän minuuttia ja neljäkymmentäviisi sekuntia.”

Tyttöjen luo saapuu nainen, talvitakin huppu pään suojana.

”Meidän urakka on täysi!”

Äiti Outi Mäkinen on kroolannut aiemmin kilometrin. Aluksi puhe oli yhtä puuroa, tärinä hirveä. Mutta nyt hän on palautunut.

Kansainvälinen Jääuintiliitto on saanut toisen täysivaltaisen jäsenen Suomesta.

”Tosi outo fiilis”, tytär sanoo äidille.

Päässä alkoi pyöriä 600 metrin jälkeen. Aivan kuin olisi uinut todella kovaa. Äitiä naurattaa. Sama tunne, silti kädet kävivät lopussa verkkaan.

Kilometrin jääuinti oli Outi Mäkisen ensimmäinen ja viimeinen.

”Unelma on saavutettu.”

 

Elina Mäkisen jääuintiura on vasta alussa.

Seuraava etappi on maili, 1 609 metriä hyisessä vedessä. Hän aikoo uida sen tämän vuoden aikana.

Maililla pääsee IISA:n jääkerhoon, ice memberiksi.

Keho muistaa kylmän. Se auttaa sietämään hyistä vettä. Ja kilpailussa adrenaliini siivittää paljon pidemmälle kuin harjoituksessa. Mutta kun matka pitenee ja vesi kylmenee, on treenattava enemmän, niin lämpimässä kuin kylmässä.

Jääuimareilla on tapansa ympäri maailmaa. Irlantilaiset harjoittelevat viileässä merivedessä, venäläiset suurissa joissa, eteläafrikkalaiset jääpalamurskeessa – ja suomalainen avannossa.

Mutta kehoa ei pidä rasittaa liikaa kylmässä, sydämen takia.

Pohjoiskanaalin viesti ajoi Mäkisen elimistön ylikierroksille. Huimasi kaksi viikkoa, tuntui kuin olisi seissyt keinuvalla laivalla. Jo rappusten kävely imi voimat.

Kunto ja kylmänsieto eivät yksin ratkaise maililla, jonka Mäkinen ui 25–30 minuutissa. Paljon on kiinni veden lämpötilasta. Nolla-asteinen vesi on raaempi vastus kuin kolmiasteinen.

Vain kahdeksan IISA:n jäsentä on selvittänyt mailin jäisessä vedessä.

Moni jääuimari, myös Mäkinen, haaveilee mailista Etelämantereella. Olot ovat lähes epäinhimilliset. Antarktiksen vesi on suolan takia miinusasteista.

Vuonna 2014 kolmesta eteläafrikkalaisesta yksi, Ryan Stramrood, Mäkisen viestikaveri Pohjoiskanaalilla, onnistui yrityksessä. Uinnin jälkeen kesti tunnin, ennen kuin pelastava lihasvärinä, horkka, alkoi. Lääkärien mukaan keho tärisi puolitoista tuntia – siitä uimari ei muista mitään.

Kylmä oli ajanut äärirajoille.

 

Tynnyrisaunan ovi käy tiuhaan.

Wöhrseeltä kiirii selostajan ääni. Taas uusi maailmanennätys! Bulgarian Petar Stoitšev on uinut kilometrin aikaan 12.28.

Ennätykset ovat mainosta jääuinnille, josta IISA toivoo uutta olympialajia.

Saunasta astuu punaposkinen uimari. Viikonlopun aikana Elina Mäkinen on uinut kahdesti 500 metriä ja 200 metriä, neljästi 50 metriä ja kerran 25 metriä viestissä.

Nyt kilometrin uinnista 3,9-asteisessa vedessä on kulunut tunti.

”Vesi oli vain pintakylmää.”

Lämminvesipaljut auttoivat palautumaan nopeasti. Ja lopuksi sauna.

”Todella hyvä, kuuma ja kuiva.”

Taas ovi levähtää auki, saunaa tuuletetaan. Lämpömittari näyttää 120 astetta.

 

Avantouinnin SM-kilpailut järjestetään Lohjalla 29.–31.tammikuuta. Elina, Lotta ja Outi Mäkinen osallistuvat kilpailuun.