”Pojat itkivät kuin pienet lapset”

Jääkäri Arvo Pollarin Saksan-matkasta tuli 748 päivän nälkämarssi. Kotiin päästyään hän joutui kääntämään aseensa oman maan kansalaisia vastaan.

Jääkäri Arvo Pollari piti päiväkirjaa sotilaskoulutuksestaan Saksassa. Päähine ja karttakirja ovat muistoja matkasta. © Mikko Lehtimäki

Tummat varjot pakenevat taivaanrannassa.

Onko siellä sittenkään metsää? Vai onko edessä pelkkä kangastus?

Lumilakeuden rikkovat vain jääröykkiöt. Kuusitoista miestä on hiihtänyt vuorokauden. Nyt he nuokkuvat keskellä Merenkurkkua.

He ovat eksyksissä.

Arvo Pollari kirjoittaa myöhemmin päiväkirjaansa:

”Nälkä, vilu, väsymys, selvä epätoivo valtasi koko joukkoa (–).”

Pollari on nukahtaa mutta säpsähtää hereille, kun suksisauvalla tökätään selkään. Yksi uupuneista näkee silmissään hautausmaan ristin.

Nyt on tehtävä päätös.

Kääntyäkö takaisin vai jatkaako eteenpäin?

 

Arvo Pollari on lähtenyt kotoaan varhain 8. helmikuuta 1916. Tilallisen poika Kauhavan Alakylästä tietää syyllistyvänsä rikokseen, maanpetokseen.

Määränpää on Saksa, salainen sotilaskoulutus.

Ryssä. Se on ainoa sana, jolla Pollari kutsuu venäläisiä päiväkirjassaan. Kaksikymppisten sukupolvi on imenyt vihan äidinmaidosta, lapsuuden routavuosista. Ja Suomea sorretaan taas. Autonominen suuriruhtinaskunta uhkaa kurjistua venäläiseksi maakunnaksi.

Synnyinmaa vapaaksi, itsenäiseksi. Nuori maanviljelijä ei ole ajatuksineen yksin.

Jo vuotta aiemmin Saksaan on matkannut 200 miestä. Pfadfindereitä, partiopoikia, kuten peitenimi kuuluu. Jääkäriliikkeen etujoukossa on ollut paljon etelän ruotsinkielisiä ylioppilaita. Nyt rekrytoidaan kansan syviä rivejä, viljelijöitä ja työläisiä.

Paljastuminen kauhistuttaa. Kuljetetaanko sukulaiset Siperiaan?

Pohjanmaalla yltyy pestausvimma.

On tiiviit sukulaissuhteet, aktiivisia värväreitä ja luotettuja etappitaloja, jotka auttavat lähtijöitä.

Pollarin ryhmä on varautunut huolella. Repuissa on maskeerausvälineitä. Valkoiset valheet on keksitty santarmien tarkastuksia varten: Tässä ollaan menossa Amerikkaan, työnhakuun.

Operaatio on jo kantautunut venäläisten korviin. Talvella 1916 reitti Tornion kautta on tukossa.

Ainoa keino on hiihtää Merenkurkun yli.

Pollari on päättänyt jatkaa, vaikka yksin. Umpiväsynyt joukko seuraa. Lopulta löytyy Ruotsin rannikko, Uumaja. Levättyään miehet jatkavat junalla halki maan.

Vaunuun ilmestyy valokuvia räpsivä mies, joka poistuu vaivihkaa väliasemalla.

”Olemme siis tavanneet ensimmäisen urkkijan”, Pollari kirjoittaa.

Paljastuminen kauhistuttaa. Jos he jäävät kiinni, kuljetetaanko myös sukulaiset Siperiaan?

Moni on lähdössä Saksaan luvatta, kertomatta vanhemmilleen.

 

Laihat sopat syötiin ruosteisesta pakista.

Laihat sopat syötiin ruosteisesta pakista. © Mikko Lehtimäki

Kenttävirsikirja oli sekä suomeksi että saksaksi.

Kenttävirsikirja oli sekä suomeksi että saksaksi. © Mikko Lehtimäki

Paluumatkaa varten oli hankittu matkalaukku.

Paluumatkaa varten oli hankittu matkalaukku. © Mikko Lehtimäki

Ilma on yhtä kiväärien pauketta ja ruudin käryä.

Vesitornin katolle on nostettu pajupallo kovapanosammunnan merkiksi. Tornista avautuu näköala Lockstedt Lageriin, 20 000 sotilaan jättiläismäiselle leirialueelle.

Jääkäri Arvo Pollari saa metallisen tuntolevyn, vihreän palveluspuvun ja ruosteisen pakin.

Sitoumus on ehdoton: puolustaa Saksaa kaikkialla ja kaikin voimin.

”(–) piirsimme vapajavalla kädellä nimemme tuohon kammottavaan paperiin.”

Ruumiin läpi käy kylmä väristys.

Miten käy meidän asiamme, Suomen vapautuksen?

 

Keväällä 1916 suomalaiset jääkärit kuuntelevat saksalaista äkseerausta. Kuri on ankara, ”tukka on nousta pystyyn”.

Durchhalten! Kestäkää! Verbi on sisun vastine, jota alati toistetaan.

Pollari kirjaa päivät pikkutarkasti ylös.

Toukokuun neljäs: 4.30 herätys. 6–11 harjoitusta kentällä. 13–17 tavallinen paraatimarssi ja pistintaistelu. 17–19 kiväärin puhdistus ja työskentelytunti.

Toukokuun yhdeksäs: 30 kilometrin yömarssi 30 kilon täysvarustuksessa, lähtö 17, paluu 3.15.

Pollari avautuu päiväkirjalle:

”Pimeässä yössä pukkivat nääntyneet miehet toisiaan ja jäivät vähitellen pyörtyneinä makaamaan tienpuoleen.”

Maailmansota on riuduttanut Saksan. Sotilaan ruokaan on enää 84 penniä päivässä. Ja sekin outoa Härmän miehille. ”Vasikanhampaiksi” kutsutaan helmiryynikeittoa kuivattujen luumujen kera. ”Piikkirautalankaesteeseen” on lisätty liemen sekaan kuivattuja vihanneksia.

Olisipa maitoa ja ruisleipää.

Onnekkaat pääsevät ruokapalkalla maatiloille Brotjägereiksi, leipäjääkäreiksi.

Päällystössä on poikia, joille varakas suku lähettää rahaa. Lomilla he käyvät katsomassa Lentävää Hollantilaista Hampurin oopperassa. Tai syövät omenapiirikkaa paikallisessa Schüttin kahvilassa.

Pollari pukee sanoiksi rivimiesten huolen.

”Se oli nälkä, joka tahtoi aina vain kovemmin ja kovemmin meitä ahdistaa.”

Päiväpalkalla, 33 pennillä, ei kustanneta lomia eikä lisäevästä.

Arvo Pollari säilytti ensimmäisen maailmansodan aikaisen kiväärin.

Arvo Pollari säilytti ensimmäisen maailmansodan aikaisen kiväärin. © Mikko Lehtimäki

Arvo Pollarin lakki. © Mikko Lehtimäki

Jääkärit allekirjoittivat ennen kotimaahan paluutaan sitoumuksen, jossa lupasivat palvella vuoden Suomen hallituksen joukoissa.

Jääkärit allekirjoittivat ennen kotimaahan paluutaan sitoumuksen, jossa lupasivat palvella vuoden Suomen hallituksen joukoissa. © Suomen Jääkärimuseo,Kauhava

Toukokuussa 1916 reilusta 1 200 suomalaisesta jääkäristä muodostetaan Kuninkaallinen Preussin jääkäripataljoona 27.

Arvo Pollari on 24-vuotias Saksan armeijan sotilas.

Jos vammautuisi taisteluissa, korvauksia ei maksettaisi. Jos ei voisi palata Suomeen, edessä olisi maanpakolaisuus, kielitaidottomana ja vähän kouluja käyneenä.

Pollari seuraa, kuinka vaimot ja tyttöystävät hyvästelevät rintamalle lähteviä saksalaisia.

”Heräsi väkisinkin ajatus, miten suuri hulluus sota todellisuudessa on.”

Kivääriä puhdistaessa viriävät isänmaalliset laulut. Mieliala kohoaa myös, kun jaetaan Liebesgabeja, lahjoja, kuten tupakkaa ja syötävää.

Mutta raskas arki tympii. Esiintyy niskoittelua, nyrkit heiluvat lomilla. Suomalaisten mainetta tahraa ilotytön murha.

Kasarmilla rehottaa rasismi, saksalaisten ylenkatse.

Pollari kirjoittaa: ”(–) ryssiksi me kuulimme itseämme nimitettävän joka ainoana päivänä.”

Kesäkuun alussa pataljoona määrätään itärintamalle Riian eteläpuolelle. Vihdoin toimintaa! Viriää seikkailunhalu ja toivo Suomen vapautuksesta, maihinnoususta saksalaisten kanssa.

Lähdön hetkellä torvet pauhaavat, jääkärit hoilaavat maakuntalauluja.

Juna kuljettaa rintamalle läpi tuhottujen maisemien.

Kauhavalla pellot on kylvetty, vilja piakkoin oraalla, Pollari ajattelee. Hän kadehtii vapaita ystäviään Suomessa.

”Miksi juuri Me kuljemme nyt kohti kuolemaamme tässä kevään lumoavassa ihanuudessa.”

Jääkärit harjoittelevat itärintamalla kesällä 1916.

Jääkärit harjoittelevat itärintamalla kesällä 1916. © Suomen Jääkärimuseo, Kauhava

Sataa päivästä toiseen.

Rintamalohkoa ympäröivät rämeet, joiden halki mutkittelee Misse-joki. Korsut, Unterstandit, on rakennettava maan päälle.

Kellertävä, haiseva suovesi nousee majoituksiin.

”Ei ole missään suojaa. Melkein pitää nukkuakin vedessä.”

Lepo on vähissä. Työpalvelusta, vartiointia ja partiointia, yötä päivää. Helluntaina Pollari valvoo kaksi vuorokautta, ”saahan nähdä, miten kauan tätä kestää.”

Saksa ja Ranska taistelevat verisesti länsirintamalla, Verdunissa.

Itärintama on jämähtänyt asemasodaksi. Tykistön rumputuli on Kauhavan pojan korviin ”mahtavaa musiikkia”. Suvitaivaalla lentokoneet ”surisevat kuin niittokoneet maassa”.

Pelottavinta ovat öiset partiot. Koskaan ei tiedä, milloin pilkkopimeässä alkaa ammunta.

”Tuntui omituiselta ja kummalliselta, kuin liikkuisi kuolleitten valtakunnassa.”

Repaleista unta häiritsevät myös hyttyset, täit ja kirput. Lika on piintynyt vaatteisiin ja ihoon. Kutiava iho on kuin tulessa.

On onnenpotku, että läheltä jokea löytyy sauna.

”Ei koskaan ennen ollut saunassa olo tuntunut niin suloiselta kuin nyt.”

Arvo Pollari vietti kesän 1916 Misse-joen soisissa maisemissa.

Arvo Pollari vietti kesän 1916 Misse-joen soisissa maisemissa. © Suomen Jääkärimuseo, Kauhava

Mikä häpeä! Kaksi jääkäriä loikkaa venäläisten puolelle.

Mikä häpeä!

Juhannuksena kaksi suomalaista jääkäriä karkaa venäläisten puolelle. Tapaus nakertaa saksalaisten luottamusta jääkäreihin.

Paljastuu, että ”kavalat toverit” ovat Pollarin tuvasta, vieläpä alipäällystöä.

”Saavutammeko me tällä tavalla itsenäisyytemme. Ei! Ei koskaan.”

Venäläisten asemista huudetaan suomeksi, luvataan loikkareille leipää ja ruokaa. Perästä seuraa ankara tykistökeskitys: yksi jääkäri kuolee, neljä haavoittuu.

Juoksuhaudoissa mielikuvitus laukkaa. Loikkarit kielivät jääkärien nimet venäläisille. Mitä tapahtuu omaisille?

Rivijääkäri elää kuin pullossa.

Kotiin on lupa lähettää vain kuuden rivin pituisia kortteja. Ei ole yhteistä kieltä saksalaisten kanssa. Oma ruotsinkielinen päällystö on niin herraa.

Huhutaan rauhasta Venäjän ja Saksan välillä. Mutta paluu Suomeen on yhtä usvan peitossa kuin Misse-joki kylmänä yönä.

Pollari merkitsee päiväkirjaansa 6. elokuuta: ”Vahtipalvelusta koko päivän. Toivoton väsynyt ja kyllästynyt mieliala.”

Oloa ei kohenna nälkä, ainainen seuralainen.

Rintamalla päiväraha on 53 penniä. Kymmenen päivän tienestillä ostaa kaksi vaivaista leipää.

Arvo Pollarin muotokuvaan on kiinnitetty hänen kunniamerkkinsä.

Arvo Pollarin muotokuvaan on kiinnitetty hänen kunniamerkkinsä. © Mikko Lehtimäki

Syyskuun puolivälissä 1916 pataljoona on siirretty Misseltä Riianlahdelle. Suo on vaihtunut hiekkakankaaseen.

Arvo Pollari näkee unta korsussa: Suomessa on syttynyt sota. Jääkärit kutsutaan kotiin, vapauttamaan maa.

Hän herää todellisuuteen. Pataljoonassa kuohuu.

Komentaja ei aio kotiuttaa miehiä vaan viedä heidät ensi kertaa hyökkäyssotaan. Tyytymättömyys kärjistyy lakkoiluksi. Suomalaisjoukko uhataan hajottaa.

Niskoittelijoita joutuu vedelle ja leivälle. Pahimmat riitapukarit passitetaan sotaoikeuteen.

Lopputulos on nahkapäätös: ei hyökätä mutta jäädään asemiin.

Pollari kapinoi päiväkirjan sivuilla.

”Tuntuu siltä kuin (–) me jäisimme isänmaamme pettureiksi vieraaseen maahan kitumaan.”

Synkkyyttä lisäävät uutiset Suomesta. Ilkeämieliset väittävät jääkärien olevan töissä, ansaitsevan 20–30 markkaa päivässä.

Lokakuun lopulla Venäjän tykistö loimottaa taas kerran Riianlahden taivasta.

Kranaattisateessa Pollari ei enää hakeudu suojaan.

”Ajattelin, että parempi mitä pikemmin tästä kurjuudesta pääsee.”

 

Joulukuussa 1916 jääkärit vedetään rintamalta Libauhun, kauniiseen satamakaupunkiin.

Vajaassa vuodessa Pollari on oppinut omintakeisen saksan.

Päiväkirja 18. joulukuuta: ”Austehen k:lo 6 ja klo 7:45 antretten. Exersiiriä 8–11, samaten 1–2, klo 2.15-3.15 gewerreinigen, sen jälkeen unterrihti kaupungilla käyttäytymisestä.”

Jouluna kasarmilla koristellaan kuusi ja jaetaan paketteja: omenia, luumuja, hammasharjoja, veitsiä, kengänpohjallisia, paperia, kyniä.

Paras lahja on lupaus, että pataljoonaa käytetään vain Suomea hyödyttäviin tehtäviin.

Viikkoa myöhemmin saksalaiset syövät sanansa.

Jääkärit määrätään torjumaan venäläisten läpimurtoa Aa-joelle. Hankeen kaivetaan huterat asemat. Luonto kiivailee. Pakkasta on 30 astetta, viima hyytävä.

Pakkanen ja nälkä ahdistelivat Aa-joella talvella 1917.

Pakkanen ja nälkä ahdistelivat Aa-joella talvella 1917. © Suomen Jääkärimuseo, Kauhava

Aa-joella talvitaistelujen aikaan 1917.

Aa-joella talvitaistelujen aikaan 1917. © Suomen Jääkärimuseo, Kauhava

Suomalaiset odottavat 14 tuntia hyökkäystä.

Pollari uskoutuu päiväkirjalle: ”Useimmat pojista itkivät kuin pienet lapset, kun kylmä ja nälkä niin ahdistelivat.”

Lumessa pilkottaa tummia kasoja, ruumiita. Saksalaiset hautaavat kuolleet karusti, vetävät leuan alta rautalangalla kuoppaan.

Hermot ovat kireällä. Jääkäriupseeri ampuu hiihtomarssista kieltäytyneen jääkärin.

Pollari on järkyttynyt: Murha!

”On se kummallista”, hän kirjaa päiväkirjaan.

”Ensin puolittain narrataan tällaiselle reissulle, ja sitten ammutaan kun koira.”

Hetken helpotuksen ankeuteen tarjoaa saksalaisilta ostettu viinapullo.

Pollari nukkuu sikeästi, ”niin kuin porsas”.

 

Maaliskuussa 1917 jääkärien rintamasota on ohitse. Alkaa varuskunta-arki Libaussa.

Kaupungilla aistii vapauden: eläviä kuvia, kahviloita, oluttupia. Järjestetään kilpailu Jääkärimarssin sanoiksi. Pelataan jalkapalloa ja painitaan saksalaisten kanssa. Olympiavoittaja Julius Saaristo pääsee heittämään keihästä Berliiniin.

Pääkaupunkiin matkustaa myös Arvo Pollari – ensimmäiselle pitkälle lomalle.

Sota on verottanut eläintarhan asukkeja. Mutta ”Neekerikylän mustat asukkaat” hämmästyttävät voimisteluesityksineen.

”Hyvin ne niiltä sujuikin, ehkä paremmin kuin sivistyskansoilta.”

Libaun sotilaskotiin kannetaan suomalaisia sanomalehtiä. Äidinkieli ilahduttaa, ”kuin aurinko olisi paistanut keskellä yötä”.

Kasarmin rutiinit turhauttavat; kurittomia on lähetetty vankileirille. Pollarin into herää, kun alkaa rivijääkärien aliupseerikoulutus. Ensi kertaa komentokieli on suomi.

”Tämä on siis maailman historiallinen tapaus.”

Venäjällä tsaari on kukistettu. Huhutaan, että Suomi on julistettu itsenäiseksi.

Mutta kutsua kotiin ei kuulu.

 

Pollari on helmikuussa 1917 merkinnyt ylös ”suuren miehen” J. L. Runebergin syntymäpäivän. Vänrikki Stoolin tarinat on iskostanut jääkäreihin idealistisen isänmaallisuuden.

Ihannetta koetellaan, enemmän kuin koskaan.

Suomen eduskunta viestittää: pysykää Libaussa. Jääkärien kohtalo on Saksan käsissä. Mutta onko toive avusta ollut päiväunta? Onko pataljoona kärsinyt turhaan, kuolleet uhrautuneet tyhjän takia?

Synkistely leviää jopa päällystöön. Piru periköön sotilaselämän!

Pollari tunnustaa päiväkirjalle: voisipa nukkua kymmenen vuotta, unohtaa kurjan maailman.

Rintaman varjo on seurannut kasarmille. Puhkeaa malariaa, punatautia, tuberkuloosia. Nälkä ei hellitä. Raivostuttaa, kun saksalaiset besorkkaavat, varastavat kuormasta. Leipäannokset ovat entistä pienempiä, sopat surkeita.

Huonon ruoan takia epätoivoinen jääkäri ampuu itsensä.

”Kyllä tässä leebesmittelin jaossa täytyy tulla parannus”, Pollari kirjoittaa.

”Muuten tässä tapahtuu vielä hirveitä.”

Myös Suomessa kiristetään vyötä. Kaupungeissa säännöstellään viljaa, voimellakoita puhkeaa. Pollari, maatalon poika, on kuohuksissa. Maataloustyöntekijät lakkoilevat, isännät eivät pääse kylvämään peltoja.

Tsaarin kaaduttua Suomessa majailee kurittomia venäläisiä joukkoja. Järjestysvalta murenee. Maa jakautuu kahteen leiriin; perustetaan punakaarteja ja suojeluskuntia.

Työläiset vaativat kahdeksan tunnin työpäivää. Marraskuussa maa ajautuu suurlakkoon.

”Suomessa on sisäinen kapina, ja siitä huolimatta täytyy meidän täällä toimettomana mädätä.”

Huhumylly jauhaa valeuutisia sadoista kuolleista. Mutta joukossa on totuudensiemeniä. Pollari kuulee aselaivoista, jotka ovat kulkeneet salaa Saksasta Suomeen.

Se on merkki kotiinpaluusta.

Arvo Pollari palaa Saksasta varavääpelinä. Arcturuksen kannella kajahtaa Oi kallis isänmaa.

Tuliaisista, sinikuusen siemenistä, on kasvanut suuret puut.

Tuliaisista, sinikuusen siemenistä, on kasvanut suuret puut. © Mikko Lehtimäki

Vaasan sokeritehtaan piippu ilmestyy horisonttiin kello 9.30.

On 25. helmikuuta 1918.

Jääkärien pääjoukko matkustaa siviilivaatteissaan Arcturus-laivassa. On jo yhdestoista matkustuspäivä.

Itämeri vihoittelee. Murtaja Sampo rikkoo paksua jäätä.

Ylennetty Arvo Pollari on palaamassa kotimaahan varavääpelinä. Saksan-matka on kestänyt lähes kaksi vuotta, 748 päivää. Repussa on tuliaisia: värillisiä postikortteja ja sinikuusen siemeniä kotipihaan istutettaviksi.

Waskiluodon satamassa sankka väkijoukko huiskuttaa, huutaa hurraata.

Jääkärikuoro järjestäytyy Arcturuksen kannelle.

Kohta kajahtaa Oi kallis isänmaa.

Ennen lähtöä Libausta 1 261 jääkäriä ovat allekirjoittaneet sitoumuksen. He lupaavat palvella vuoden Suomen hallituksen joukoissa. Palkka 125 markkaa, täydellä ylläpidolla.

Ylipäällikkö Mannerheim haluaa hajottaa pataljoonan. Arvo Pollarin ja muiden jääkärien tehtävä on johtaa valkoisen armeijan joukkoja.

Pian he kääntävät kiväärinsä oman maan kansalaisia vastaan. 

 

Jutun lähteet: Jääkäri Arvo Pollarin päiväkirja (jäljennös Kauhavan kaupunginkirjastossa), Suomen Jääkärimuseo Kauhavan Kortesjärvellä, Tuomas Hopun kirja Jääkärit Saksan tiellä.

Oikaisu

Juttu on julkaistu 19.1.2018 kello 6.00 ja sitä on päivitetty 23.1. kello 15.22: Jääkärin reittikartassa Suomesta puuttui Viipurin lääni.

Sisältö