Ilmavoimia uhkaa lamauttava lentäjäpula – Sotilaslentäjät alkaneet mieliä Finnairille

Puolustusministeri Jussi Niinistö ei pidä asiallisena, että valtionyhtiö Finnair suuntaa rekrytointiaan kalliisti koulutettuihin sotilaslentäjiin.

Finnair
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kahdellatoista ilmavoimiin tähtäävällä nuorella lentäjän- ja sotilaanalulla on lokakuussa edessään totinen paikka.

Heidän odotetaan Ilmavoimien esikunnan mukaan allekirjoittavan kadettikurssin alkajaisiksi paperin, joka sitoo heidät 13 vuodeksi ja 3 kuukaudeksi puolustusvoimien palvelukseen. Sitoumuksen rikkominen eli siirtyminen siviiliin maksaa 95 000 euroa.

Allekirjoitus on yleensä ollut muodollisuus. Hakijat ovat tähdänneet sotilaslentäjän uralle ja tunteneet sitouttamisjärjestelmän jo hakeutuessaan varusmiehiksi ilmavoimien lentoreserviupseerikurssille.

Muutamia yksittäistapauksia lukuun ottamatta uravalinta on pitänyt ja lentäjät ovat allekirjoittaneet myös kolmen vuoden jatkositoumuksia. Niiden rikkominen maksaa 35 000 euroa. Jatkaminen taas korottaa kuukausittaista lentolisää 50 eurolla.

Nyt tilanne on muuttunut. Valtion lentoyhtiön Finnairin voimakas laajentuminen on johtanut pilottipulaan, jota paikataan kaikin mahdollisin keinoin. Iso imuri on vetänyt suuren joukon kelvollisiksi katsottuja, valmiiksi muualla koulutettuja lentäjiä Finnairin kursseille ja koneisiin.

 

Finnair on noussut varteenotettavaksi vaihtoehdoksi myös sotilaslentäjille. Osa heistä harkitsee vakavasti hakeutumista Finnairille, jos palvelussuhteen ehtoja ei paranneta.

Ilmavoimien Lentäjäyhdistyksen (ILY) puheenjohtajan, Satakunnan Lennoston everstiluutnantti Jouni Kalliomäen mukaan tämä epäröinti on levinnyt myös uuden kadettikurssin oppilaiden keskuuteen.

Heille panokset ovat kovat. Ilmavoimien esikunnasta kerrotaan, että ilman allekirjoitusta ilmavoimat ei aloita lentokoulutusta.

Moni seikka, kadettikurssilaisten pohdiskelu mukaan lukien, viittaa siihen, että ilmavoimia uhkaa jälleen uusi lentäjäpako. Se olisi sotien jälkeen jo viides.

Aiemmat ovat aiheuttaneet pahaa ja kallista jälkeä. Ilmavoimien Hornet-lentäjän kouluttaminen kestää seitsemän vuotta ja maksaa seitsemän miljoona euroa.

Juha Alanko arvioi Jyväskylän yliopistolle vuonna 2002 tekemässään väitöstutkimuksessa, että 140 sotilaslentäjän siirtymä siviiliin muutaman vuoden aikana 1970-luvun puolivälissä ja 1990-luvun lopussa aiheutti yhteiskunnalle silloisella rahan arvolla noin 1,1 miljardin markan eli 185 miljoonan euron kustannukset.

Nykyrahassa ne nousisivat paljon suuremmiksi.

 

Lentäjien lähdöt ovat uhanneet pahasti koko ilmavoimien toimintaa. Alanko siteeraa ilmavoimien silloista komentajaa Rauno Meriötä, joka kuvasi tilannetta 1970-luvun lentäjäpaon jälkeen. Silloin lähti 27 prosenttia sotilaslentäjistä.

Meriön mukaan eräästä valmistuneesta kadettikurssista jäi ilmavoimiin vain kaksi upseeria, mikä oli ”katastrofaalisen vähän”. Lennostojen operatiivinen valmius laski oleellisesti ja ohjaamopäivystyksiä rajoitettiin huomattavasti.

ILY:n Kalliomäki muistaa tilanteen vuosien 1998–2001 noin neljänneksen lentäjäpoistuman jälkeen.

”Silloin oltiin ihan toimintakyvyn rajoilla”, hän sanoo.

Aukkojen paikkaaminen kesti hyvin kauan.

Tuolloin ohjaajapakoon reagoitiin jälkijättöisesti muun muassa nostamalla palkkoja eli lentolisiä ja luomalla jatkositoumusjärjestelmä.

Tilanne näyttikin rauhoittuvan, osittain varmasti myös siksi, että Finnair lopetti vuosiksi kokonaan lentäjien rekrytoimisen. Kun yhtiön lentäjien kysyntä lähti taas voimakkaaseen kasvuun, ilmavoimissa pinnan alla kuplinut tyytymättömyys pulpahti esiin.

 

Kalliomäki nosti kissan pöydälle Sotilasaikakauslehteen kesällä 2017 kirjoittamassaan artikkelissa. Siinä hän kertoo yhdistyksensä syksyllä 2016 tekemästä kyselystä, jonka mukaan noin 70 prosenttia vastanneista ilmoitti mahdollisesti hakeutuvansa vuosina 2017–2019 siviili-ilmailun pariin.

Finnair järjesti viime vuonna kaksi lentäjähakua. Ensimmäiseen osallistui vain 3,2 prosenttia kyselyyn vastanneista ILY:n jäsenistä. Syksyn haussa määrä oli kuusinkertaistunut noin 20 prosenttiin.

Kymmenen sotilaslentäjää hyväksyttiin Finnairille, ja tässä ryhmässä oli myös hävittäjälentäjiä.

”Nyt voitiin viimeistään osoittaa, että lentäjäpoistuman seuraava askel oli otettu”, Kalliomäki kirjoittaa.

Sitä seuraavan askeleen mitasta tietää varmuudella vain Finnair. Yhtiön viimeisin lentäjähaku päättyi elokuun lopussa.

Hakijoiden määrä oli ennätyssuuri eli 4 200, joista ennätyssuuri osa eli 15 prosenttia oli naisia.

Tämän aloittelijoille tarkoitetun haun lisäksi haettiin myös suoraan perämieskurssille valmiita lentäjiä, joilla on vähintään ansiolentäjän lupakirja tai vastaava kokemus.

Hakuun osallistui 230 lentäjää. Se on iso määrä, sillä Suomessa ansiolentäjän lupakirjoja on Trafin mukaan 809. Tähän ryhmään lasketaan myös valmiiksi koulutetut sotilaslentäjät, mutta Finnair ei suostu paljastamaan ilmavoimista tulevien hakijoiden määrää vaan tyytyy toteamaan, että lähes kaikki olivat muita kuin sotilaslentäjätaustaisia.

Sotilaslentäjän urasta kiinnostuneiden määrään Finnairin imu ei näytä vaikuttaneen.

Kalliomäen mukaan ilmavoimista haki 28 lentäjää. Tieto perustuu hänen johtamansa yhdistyksen kyselyyn, johon vastasi 62 prosenttia jäsenistä. Jäseniä on kaikkiaan 650, joista osa tosin jo eläkeläisiä. Ilmavoimien esikunta kertoo, että lentäjäkoulutuksen saaneita upseereita palvelee ilmavoimissa noin 320.

Elokuun hakuun vaikuttaa kuitenkin se, että Finnair noudattaa kahden vuoden karenssia. Hylätyksi tullut voi hakea uudestaan vasta kahden vuoden kuluttua.

Sotilaslentäjän urasta kiinnostuneiden määrään Finnairin imu ei näytä vaikuttaneen. Ilmavoimista kerrotaan, että viime kesänä alkaneelle lentoreserviupseerikurssille haki 651 nuorta (joista 33 oli naisia).

Hakijamäärä oli suurin 14 vuoteen. Kadettikurssin hakijamääräkin oli edellisvuosien tasolla, vaikka suuri osa lentoreserviupseerikurssilaisista haki Kalliomäen mukaan myös siviiliopintoihin Suomen Ilmailuopistossa.

Ilmavoimien kalusto ei sotien jälkeen ole kertaakaan ole ollut niin hyvässä kuosissa kuin nyt. Hornet-pilotit pääsevät lentämään ensilinjan koneilla ja luvassa on vielä parempaa ensi vuosikymmenellä, kun Hornetit korvataan uusilla monitoimihävittäjillä.

 

Miksi sotilaslentäjät, Hornet-pilotitkin, haikailevat matkustajakoneiden ohjaimiin?

Kalliomäki luettelee tukun syitä, joista toiset ovat vähemmän uskottavia kuin toiset.

Ilmavoissa saa hänen mukaansa lentää liian vähän. Hävittäjäohjaajilla lentotunteja on vähemmän kuin Nato-maissa keskimäärin.

Viime vuosina tuntimäärät ovat kuitenkin pikemminkin kasvaneet kuin pienentyneet. Suomen Hornet-laivaston kokonaistuntimäärää leikattiin vuosikymmenen alussa sotaväen talousahdingon seurauksena tavanomaisesta 9 000 tunnista tuhannella tunnilla, mutta nyt on palattu takaisin normaalitasolle.

Kalliomäen mukaan sekään ei ole lentäjien mielestä riittävä määrä.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen mukaan Hornet-pilotti lentää vuodessa noin sata tuntia. Finnairilla lennetään jopa 800 tuntia. Lentäminen on kuitenkin täysin erilaista eikä tuntimääriä voi suoraan verrata.

Kalliomäki mainitsee tyytymättömyyden syiksi myös lentämiseen liittymättömien työtehtävien lisääntymisen ja elämänlaadulliset tekijät kuten perheen ja työn yhteensovittamisen. Niiden luulisi olleen hyvin tiedossa jo ennen hakeutumista sotilaslentäjän uralle.

 

Jäljelle jää niin sanottu villakoiran ydin, liksa. Senkin vetovoimaa on lukujen valossa vaikea ymmärtää.

Kalliomäen arvion mukaan sotilaslentäjien mediaaniansio on vähintään 35 prosenttia alhaisempi kuin Finnairin pilottien.

Finnairilla tämä ansio oli viime vuonna yhtiön vuosikertomuksen mukaan 10 952 euroa kuussa. Puolet lentäjistä ansaitsee tätä enemmän, puolet tätä vähemmän. Ilmavoimissa lentäjien mediaaniansio on siis rapiat 7 000 euroa kuussa.

Siirtyessään Finnairille ex-sotilaslentäjä liitetään virkaikäluettelon ja samalla ansiolistan alapäähän. Liksa on noin 3 000 euroa kuussa. Vie vuosia ennen kuin pääsee edes ilmavoimien mediaanituloille. Uran myöhemmässä vaiheessa ansiot toki nousevat erittäin korkeiksi.

Ilmavoimien ohjaajia hiertää myös vertailu rajavartiolaitoksen kanssa. Sen lentäjien vuosiansiot ovat erilaisen tuntipalkan laskentatulkinnan vuoksi Kalliomäen mukaan noin 10 000–20 000 euroa ilmavoimien pilottien ansioita korkeammat.

Molemmat lentäjäryhmät noudattava kuitenkin samaa valtion virkaehtosopimusta.

 

Palkkojen vertailu herättää vakavan kysymyksen: mikä ilmavoimien henkilöstöpolitiikassa oikein mättää ja mitä asialle pitäisi tehdä?

Tätä kysyi myös kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen puolustusministeriltä eduskunnassa 16.12.2016. Pelkonen tuntee aihepiirin hyvin, sillä hänen puolisonsa on ilmavoimien lentäjä.

Pelkosen mielestä edessä häämöttää uusi lentäjäkato, vaikka Suomella ei ole varaa menettää yhtään kalliisti koulutettua hävittäjälentäjää ennenaikaisesti. Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) ei vastannut kysymykseen mitään.

Jotkut etsivät ongelmaan yksinkertaista ratkaisua: jos sotilaslentäjien siirtyminen Finnairille on valtakunnan kokonaisedun kannalta ongelma, kielletään Finnairia palkkaamasta sotilaslentäjiä. Finnairin enemmistöomistajahan on Suomen valtio.

Tätä on esitetty aiemminkin. Juha Alangon väitöskirjassaan siteeraama komentaja Meriö vaati 1975, että Finnair välittömästi lopettaa ilmavoimien ohjaajien värväämisen riveihinsä eikä ota enää yhtään lentäjää.

Omistajaohjauksesta kerrotaan, ettei asia kuulu sille eikä asiassa ole tehty mitään. 

Samaa mieltä näyttää Kalliomäen mukaan olevan myös nykyinen puolustusministeri Niinistö. Hän oli vierailullaan Pirkkalassa Satakunnan lennostossa 30.11.2016 sanonut, että valtion omistajaohjauksella voidaan estää ilmavoimien lentäjien pääsy Finnairille.

Lausunto on outo. Laki kieltää jyrkästi syrjinnän iän, sukupuolen, uskonnon, ihonvärin ja varmasti myös aiemman työpaikan perusteella.

Valtioneuvoston omistajaohjauksesta kerrotaan, ettei rekrytointiasia kuulu sille eikä asiassa ole tehty mitään. Finnairista korostetaan, että kaikki hakijat ovat samalla viivalla. ”Emme ole saaneet ohjausta miltään taholta”, yhtiön viestintä kertoo.

Kalliomäen käsitys asiasta on vähän toinen. Finnairista oli kerrottu hänelle tammikuussa, että omistajaohjaus oli ollut yhteydessä yhtiöön rekrytointiasioissa, vaikka suoranaisia ohjeita ei ollutkaan annettu.

Myös ministeri Niinistö kertoo Suomen Kuvalehdelle, että ministeriö on ”luonnollisesti” keskustellut omistajaohjauksen kanssa tästäkin asiasta. 

Ilmavoimista hakeneet ovat jo kerran käyneet läpi hakuprosessin, joka on hyvin samankaltainen kuin Finnairille pyrittäessä. Erojakin kuitenkin on, eivätkä kaikki sotilaslentäjät suinkaan läpäise Finnairin testejä.

Ketään ei kuitenkaan saa hylätä vain nykyisen työpaikan perusteella.


Puolustusministeri Niinistö: ”Laajamittaista operatiivisten lentäjien lähtöä ei ole näköpiirissä”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) ei pidä asiallisena, että valtionyhtiö Finnair suuntaa omaa rekrytointiansa yhteiskunnan varoilla koulutettuihin ilmavoimien lentäjiin. Ministeriö on hänen mukaansa keskustellut asiasta Finnairin pääomistajan eli valtioneuvoston omistajaohjausyksikön kanssa.

Niinistö vastasi sähköpostitse SK:n kysymyksiin ilmavoimien lentäjien siirtymisestä Finnairille.

Sotilaslentäjien pyrkiminen Finnairille on ajankohtainen asia juuri nyt, kun Finnairin uusin lentäjähaku päättyi elokuun lopussa. Tiedetäänkö ministeriössä, kuinka moni sotilaslentäjä haki Finnairille?

“Ministeriö on tietoinen tilanteesta.”

Sotilasaikakauslehdessä kesällä julkaistussa jutussa Ilmavoimien Lentäjäyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Kalliomäki kertoi ministerin erityisavustajan ilmoittaneen Upseeriliiton puheenjohtajalle, ettei hävittäjälentäjiä ole siirtymässä siviili-ilmailun puolelle. Tieto näyttäisi olevan ristiriidassa Lentäjäyhdistyksen kyselyn ja jo toteutuneidenkin siirtojen kanssa. Mihin tämä näkemys siis perustuu?

“Tieto piti paikkansa. Tuolloin yksikään lentäjä ei ollut eronnut palveluksesta. Tänä syksynä kaksi lentäjää on ilmoittanut siirtyvänsä vuoden 2018 alusta siviililentäjiksi. Toinen on eläkeoikeuden saavuttanut ja toinen irtisanoutui sitoumusaikanaan, ja joutuu tämän vuoksi maksamaan sitoumuskorvauksen ennenaikaisen eron johdosta.”

 “Yhden sitoumuksen tehneen lentäjän lähtö ei ole katastrofi, sillä näin sitoumusjärjestelmän on suunniteltu toimivan.”

Samassa artikkelissa Kalliomäki kertoo ministerin sanoneen 30.11.2016 vierailun yhteydessä, että omistajaohjauksella voidaan estää ilmavoimien lentäjien pääsy Finnairille. Onko puolustusministeriö ollut yhteydessä omistajaohjaukseen, ja kuinka tämä asia voitaisiin käytännössä hoitaa?

“Luonnollisesti puolustusministeriö on keskustellut tästäkin asiasta omistajaohjausyksikön kanssa.”

“Periaatteellisena kysymyksenä en pidä asiallisena, että valtionyhtiö suuntaa omaa rekrytointiaan yhteiskunnan varoilla koulutettuihin ilmavoimien lentäjiin, joiden koulutus on maksanut valtiolle paljon enemmän kuin maksaa kokonaan uuden lentäjän kouluttaminen siviili-ilmailuun.”

“Valtion työnantajana ja omistajana on tässä löydettävä maanpuolustuksen edun mukainen sekä taloudellisesti kestävä politiikka.”

Ilmavoimien Lentäjäyhdistys esittää Kalliomäen artikkelissa, että sitouttamis- ja lentolisäjärjestelmän periaatteet pitäisi päivittää. Onko työnantaja valmis tähän?

“Palvelussuhteen ehdot kuuluvat virkaehtosopimusjärjestelmään ja ovat osa neuvottelutoimintaa. Valtion voimassa oleva sopimuskausi jatkuu tammikuun loppuun 2018.”

“Sitouttamisjärjestelmä on nykymuotoisena varsin toimiva enkä näe perusteita sen merkittävälle muuttamiselle. Ilmavoimien palveluksesta ei ole viime aikoina lähtenyt kuin yksittäisiä henkilöitä ennen eläköitymistä. Työnantaja seuraa luonnollisesti sitouttamisen toimivuutta, ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, mikäli siihen on syytä.”

Millaisia käytännön seurauksia sotilaslentäjien laajamittaisesta lähdöstä olisi ilmavoimien/puolustusvoimien toiminnan ja Suomen sotilaallisen turvallisuuden kannalta?

“Mitään laajamittaista operatiivisissa tehtävissä olevaa lentäjien lähtöä ei ole näköpiirissä. Sellainen tulee estää ja siksi meillä on nykyisen kaltainen lentolisä- ja sitoumusjärjestelmä.”