Ikävä uutinen Tenolta: Lohikantojen tila heikentynyt tuntuvasti – kalastusrajoituksia aiotaan kiristää

Suomi ja Norja neuvottelevat paraikaa kesän 2021 kalastusmääristä. Päättäjät tasapainoilevat paikallisten asukkaiden oikeuksien kanssa.

Jaakko Erkinaro
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pohjois-Euroopan suurimman lohijoen eli Tenojoen lohikantojen tila on ollut parin vuoden ajan erittäin heikko.

Kahden vuoden seurantajakson aikana lohta on noussut Tenoon ja sen sivujokiin poikkeuksellisen vähän. Käytännössä lisääntymisalueille ei ole selvinnyt riittävästi kutulohia hyvän poikastuotannon ylläpitämiseksi.

Tenoon nousi kesällä 2020 kutemaan vain reilut 14 000 lohta. Tämä on alle puolet vuoden 2018 lohimäärästä, joka ei sekään ollut kovin korkea.

Luonnonvarakeskuksen tilastot osoittavat,että lohimäärät heijastuvat suoraan myös saaliskokoihin. Vuonna 2020 saalis oli 30 tonnia. Ennätysvuosina 1975 ja 2001 saalista tilastoitiin 250 tonnia. Suurimmat saaliit on saatu Norjan puolelta. Tilastot osoittavat, että lohikantojen tilassa on suuriakin vaihteluita, joiden yksi syy on liikakalastus.

”Viime vuosien lohikantojen ahdinkoon vaikuttavat myös olosuhteet merellä, esimerkiksi ravinto, lämpö, pedot ja taudit. Vaikuttaa siltä, että mereen vaeltaneiden lohen vaelluspoikasten merikuolleisuus on jostain syystä kasvanut ja entistä harvempi lohi palaa takaisin Tenojoelle”, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Panu Orell.