Henkilökuvassa ihmismielen asiantuntija Hannu Lauerma: "Pahuus kiehtoo, se on stimuloivaa"

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Media kääntyy ihmismielen asiantuntijan puoleen, kun pahuudelle on saatava selitys.

Hannu Lauerma
Hannu Lauerma tuntee alansa, hulluuden ja pahuuden, ja haluaa pysyä tiukasti ammatillisessa roolissaan. Kuva Tatu Lertola.

Taas hän on television iltauutisissa: katse on keskittynyt, kun hän kuuntelee toimittajaa, ja selitys paranoidisesta skitsofreniasta tulee nopeasti, ytimekkäästi ja selkeästi.

Hän puhuu niin täydellisin lausein, että häntä pysähtyy kuuntelemaan. Täytesanoja hän ei käytä, mutta helppotajuisia numerotietoja kylläkin. Hän hallitsee alansa, hulluuden ja pahuuden, ja hänen puheensa on puhdasta asiaa, kuten eräs hänen ihailijansa kirjoittaa netissä.

Ihmismielen asiantuntija Hannu Lauerma ilmestyy suomalaisiin olohuoneisiin silloin, kun jotain pahaa on tapahtunut. Kun myrkkyhoitaja oli syytettynä potilaidensa murhista, kun Anders Behring Breivik jäi kiinni joukkomurhista, kun taas löytyi perhe kotoaan surmattuna.

Televisiossa hän arvioi perhesurmaajia ja selittää rauhallisesti, että he saattavat toimia vihasta tai harhojen vallassa. Ja kohta katsoja ymmärtää, että perheensä surmannut isä saattoi uskoa tekevänsä hyvän teon, kuten saattavansa lapsensa pikkuenkeleiksi taivaaseen.

Yleisöluennoillaan hän puhuu manipuloinnista, huijauksesta ja hypnoosista. Hän nojautuu tiukasti tieteeseen ja suhtautuu ärhäkkäästi uskomushoitoihin ja viihteelliseen lavahypnoosiin.

“Äärimmäisen asiantunteva, älykäs ja laaja-alaisesti sivistynyt. Mutta hänen yksityiselämästään en tiedä mitään”, eräs hänen kollegansa kuvailee. Moni muu kertoo samaa.

Eräs Lauerman tuttava toteaa, että tämä osaa pysyä ammatillisessa roolissaan, jonka avulla hän säilyttää luotettavan kuvan itsestään. Se on hänen henkivakuutuksensa, onhan hän Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, joka tapaa työssään Suomen vaarallisimpia vankeja.

Hannu Lauerma kuljettaa vieraansa Psykiatrisen vankisairaalan aulasta sokkeloisia käytäviä pitkin hallintorakennukseen ja tiukasti ohi hänen työhuoneensa. Sinne ei saa edes kurkistaa, sillä pöydällä on salaisia potilasasiakirjoja.

“Kiirettä riittää, ja toimittajat soittavat liiankin herkästi”, hän toteaa ja istuu neuvotteluhuoneeseen.

Julkisuusmyräkkä alkoi heinäkuussa, jolloin Breivik räjäytti pommin Oslossa ja tulitti nuoria Utøyan saarella Norjassa. Toimittajat soittivat oitis Lauermalle, joka arvioi, että Breivik tuskin on mielisairas vaan vaikuttaa poikkeuksellisen patologiselta persoonalta, jolla on paljon psykopaattisia piirteitä.

Mielentilatutkimus valmistui marraskuussa. Sen mukaan Breivik on mielisairas, sillä hän sairastaa paranoidista skitsofreniaa. Hän joutuisi vankilan sijasta pakkohoitoon.

“Yllätyin tutkimuksesta, totta kai. Breivikin teko on tilastoharvinaisuus”, hän selittää.

“Esitän vain todennäköisyyksiä. Skitsofreenikko tappamassa sivullisia on äärimmäisen harvinaista, sillä valtaosa heistä on rauhallisia ja vetäytyviä. Mutta mielentilatutkimus perustuu koviin faktoihin. Se on tehokkain kartoitus, mitä ihmisen psyykkisestä häiriintymisestä voi tehdä.”

Marraskuussa Lauerma oli jo keskellä uutta julkisuusmyräkkää. Oli tapahtunut neljä perhesurmaa kahdessa kuukaudessa, mikä toi mieleen perhesurmien ryppään syksyllä 2008. Haastatteluissa hän selitti, että perhesurmien ytimessä on itsemurha, joka on tarttuvaa käytöstä.

Myös verkon vihapuheet voivat laukaista aggressioita. Vihapuheissa muut ihmiset ovat pahoja ja väärässä, ja heitä haukutaan sumeilematta fasisteiksi tai kusipäiksi.

“Aggression purku voi lisätä aggressiivisuutta, jos siitä saa hyvät fibat.”

Miksi ihminen riistää toiselta hengen? Lauerma vastaa heti: ihminen menettää elämänhallintansa tai on tunnekylmä. Yksi kolmesta henkirikollisesta on psykopaatti.

Psykopatia ei ole mielisairaus vaan pysyvä persoonallisuuden häiriö.

Psykopaatti voi olla loistava yrityksen saneeraaja, sillä hän ei piittaa muiden kärsimyksestä. Älykäs ja hurmaava naistenmies, joka saattaa raskaaksi naisia, jotka hän jättää hoitamaan jälkeläisensä. Ja kuinka ollakaan, tunnekylmyys voi periytyä geeneissä.

“Ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä eikä paha”, Lauerma tokaisee.

“Ihminen ei myöskään aina pyri hyvään. Ihminen voi olla laumassa kilpaileva raaka otus, joka pyrkii nousemaan hierarkiassa
yli muiden ja käyttämään asemaansa hyväkseen.”

Pahuutta on olemassa, Lauerma sanoo. Paha ihminen on saalistaja, ja pahuus on tunnekylmyyttä, julmuutta, julmuuksista nauttimista ja häikäilemätöntä tapaa hyötyä muista. Ihmisen mieli on yhtä tuntematon alue kuin avaruus, ja jokaisessa meissä on pahuuden rantuja.

“Pahuus kiehtoo, se on stimuloivaa”, hän sanoo lyhyesti.

Hannu Lauerma on puhunut alastaan innostuneena. Mutta yksityiselämästään hän pukahtaa vain sen, että siihen kuuluu vaimo, kolme poikaa ja kaksi koiraa.

“Pyhitän perheelle illat ja viikonloput”, hän lisää.

Lapsuudestaan hän sen sijaan puhuu vuolaasti. Isovanhemmat elivät kansalaissodan, vanhemmat toisen maailmansodan. Isä vietti nuoruutensa rintamalla. Sotien synkät kokemukset heijastuivat kodin ilmapiiriin ja arvomaailmaan, vaikkei niistä juurikaan keskusteltu.

“Ihmettelin lapsena pultsareita, jotka saivat kuolla pois ilman sen suurempaa numeroa. Isä totesi, että monet noista miehistä olivat hänen aseveljiään, joita osui rintamalla sieluun.”

Isän myötätunto kelkasta pudonneita miehiä kohtaan jäi Hannun mieleen. Hän oli mietiskelevä, “ei erityisen hilpeä” poika, jolla oli synnynnäinen kyky omaksua tietoa. Professori-isä ja opettajaäiti kannustivat lapsiaan tieteeseen, ja koulunkäynti oli Hannu Lauermalle helppoa.

Lääketieteestä hän innostui lukion toisella luokalla, koska lääkärin ammatti tuntui monipuoliselta, arvostetulta ja “globaalisti pätevältä”. Hän kirjoitti ylioppilaaksi kuuden laudaturin arvosanoin ja pääsi ensimmäisellä yrittämällä Turun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan.

Pari vuotta opiskeltuaan hän piti puolen vuoden tauon, koska halusi ansaita rahaa. Hän työskenteli epäpätevänä mielisairaanhoitajana väkivaltaisten nuorten osastolla.

Sen jälkeen hän päätti erikoistua psykiatriaan, joka oli tieteenalana nousukiidossa.

“Ihmisen mielen kummallisuudet ihmetyttivät. Minua kiehtoivat myös unen ja nukkumisen häiriöt, joista lääketiede alkoi vasta kiinnostua. Ajattelin, että psykiatriasta ja unihäiriöistä voisi keksiä jotain uutta, ja ne solahtivat hyvin yhteen”, hän selittää.

Uusia ilmiöitä löytyikin. Lauerma havaitsi, että väärä lääkehoito levottomien jalkojen oireyhtymässä aiheutti sekavaa yövaeltelua, minkä hän kuvasi ensimmäisenä lääketieteelliseen kirjallisuuteen.

Lauerma aloitti Psykiatrisen vankisairaalan vastaavana ylilääkärinä vain 35-vuotiaana, jolloin hän oli valmistunut jo psykiatrian erikoislääkäriksi, lääketieteen tohtoriksi ja psykoterapeutiksi.

Häntä kiinnostivat lääkärinä vakavimmat mielenterveyden häiriöt, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsofrenia, joita “ei ratkaista kyökkipsykologialla”. Väitöskirja käsitteli motoriikan puolieroja normaalin ja häiriintyneen unen aikana, ja siinä hän tutki skitsofreenikkoja.

“Skitsofrenia on psykiatrian ydin”, hän toteaa ja palaa vielä Breivikiin, joka joutuu uuteen mielentilatutkimukseen.

“On hyvä, että uusi tutkimus tehdään, koska diagnoosi vainoharhaisesta skitsofreniasta on hyvin yllättävä. Skitsofreenikot kohtaavat syrjintää juuri sellaisten aiheettomien pelkojen vuoksi, että he olisivat kadulla vaanivia psykoja.”

Lauerma osallistuu työpaikallaan vankien mielentilatutkimuksiin ja vaarallisuusarvioihin. Hän ei tee päivittäistä hoitotyötä ja voi siksi kulkea puvussa ja kravatissa.

Potilaat hän tapaa kierrolla kerran viikossa. Valtaosa heistä on miehiä, joilla on jokin psykiatrinen diagnoosi, kuten psykoosi, päihderiippuvuus tai persoonallisuushäiriö. Osaa on pahoinpidelty tai riistetty seksuaalisesti lapsina. Heidän elämänsä on mennyt väärää rataa karmealla tavalla, Lauerma kuvailee, mutta se ei kuitenkaan vapauta heitä vastuusta tekoihinsa.

“Myötäeläminen on oleellinen osa työtäni. Eihän karmeaa tarinaa voi kuunnella kuin viileä robotti.”

Potilaan tarina on tärkeä henkilön kokemuksena, mutta lääkärin ei yleensä pidä ottaa kantaa sen todenperäisyyteen. Mutta jos potilas kertoo “seitsemän sadun tarinan” ja tahtoo väärinkäyttöön soveltuvan lääkereseptin, lääkärin pitää kysyä itseltään, voiko tarina olla totta.

Useimmat vankipotilaat ovat kurjia ja köyhiä, ja harvoin heistä on eduntavoittelijoiksi, Lauerma sanoo. Hän lisää, että tuntee olevansa toiveikkaalla alalla.

“Valtaosaa potilaista voi auttaa, ja heillä on mahdollisuus parempaan elämään. Minua on uhkailtu vain kerran sairaalaurallani, eikä minua ole vahingoitettu. Eräs psykoottinen tyttö yritti iskeä minua saksilla, kun neuloin hänen rannettaan terveyskeskuksessa, mutta ehdin väistää.”

Nykyisin Hannu Lauerma on myös oikeuspsykiatrian erikoislääkäri. Hänen viisitoistasivuisesta ansioluettelostaan selviää “ura pääpiirteissään” muttei sitä, että hän osaa myös hypnotisoida.

“Hypnoosi on oikein käytettynä mielekäs hoidon apuväline”, hän vain toteaa.

Hän on luennoinut siitä, kuinka hän kyseenalaisti oikeudessa Nils Gustafssonin hypnoosikokeen vuodelta 1960, kun Bodom-järven surmia tutkittiin uudelleen. Anneli Auerin hypnotisoinnista hän ei pukahdakaan, sillä Aueria syytetään rikoksista, joiden käsittely on kesken.

Mutta sen hän kertoo, että “villit hypnoosinkehittelijät” ja luontaishoitajat ovat uhkailleet häntä.

“Verkon keskustelupalstalla on satuiltu, että minulla on palkkamurhaaja perässä. Poppakonstien haltijoilta tuli öisiä puhelinviestejä, joiden takia jouduin salaamaan puhelinnumeroni.”

Ärtynyt? Sitä Lauerma nyt todellakin on. Häntä risoo puoskarien kaikkitietävä asenne, joka pohjaa vääriin tai vajavaisiin tietoihin. Häntä ärsyttää myös asosiaalisten “ongelmatapausten” nihiloiminen paskasakiksi, joille ei kannata tehdä mitään.

“Totta on se, että äärimmäisiä psykopaatteja ei voi parantaa”, hän tokaisee.

“Mutta asioihin voi vaikuttaa, kuten siihen, että kypäräpakko vähentää päähän kohdistuvia vammoja. Aivotärähdys on riskitekijä myös väkivaltaisuudelle.”

Vielä on jäljellä perimmäinen kysymys: Millainen on Hannu Lauerma?

Hän on selkeä työkaveri, joka yllättää rankalla ja oivaltavalla huumorintajullaan. Kylmänrauhallinen ja voimakas persoona. Asiantuntija, joka suhtautuu alaansa intohimoisesti. Tietokirjailija, joka on julkaissut teoksiaan, kuten Huijauksen ja Pahuuden anatomian, ihan tavallisille lukijoille.

Noin sanovat tuttavat. Muuta ei heru Lauermasta, mutta nyt hän lupaa kuvailla itseään:

“Minua kiinnostavat asioiden kääntöpuolet, kuten uni, joka on ihmisen yöpuoli, psyykenlääkkeiden haittavaikutukset, psyykkiset häiriöt ja pahuus”, hän selittää.

“Haluan tehdä tiedettä, saattaa lapset maailmaan hyvillä eväillä ja täydentää pyydystämieni kalalajien valikkoa.”

Hän lisää sen, että on kiinnostunut ammattialastaan, mikä johtaa hyvään työsuoritukseen. Ja että hän omistautuu perheelleen, minkä vuoksi työ yksityispraktiikalla on jäänyt yhteen iltaan viikossa.

Entä huonot puolet? Hannu Lauerma on vastannut kysymyksiin reipasta tahtia kolme tuntia, eikä vastausta tarvitse nytkään odottaa: “Minulla on taipumus melankolisuuteen. Joskus depressiivinen vire johtaa alavireiseen hetkeen, jolloin ajattelen: Why bother?”

Sitten hän nousee tuolistaan. Minäkuva on käsitelty.

Juttu julkaistu alun perin Suomen Kuvalehdessä 8/2012.