Henkilökuvassa Helsingin vaalipiirin ääniharava Paavo Arhinmäki

Kotimaa 18.4.2011 11:30
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kannattajineen Vasemmistoliiton vaalivalvojaisissa Helsingissä 17. huhtikuuta. Kuva Vesa Moilanen / Lehtikuva.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki oli eduskuntavaalien Helsingin vaalipiirin äänikuningas 17 099 äänellään. Puolue saavutti yhteensä 14 kansanedustajapaikkaa eli kolme paikkaa vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Yhteensä vasemmiston äänisaalis oli 8,1 prosenttia.

”Vasemmiston on päivitettävä käsitystään työstä ja työläisistä. Pätkätyöläiset, kulttuurin tekijät, tutkijat, tietotyöläiset, toimihenkilöt ja pizzapaikan pitäjät ovat työläisiä siinä missä telakalla tai rakennuksilla raatavat”, sanoi Paavo Arhinmäki vuonna 2008.

Suomen Kuvalehden numerossa 20/2008 julkaistussa Hän-henkilökuvassa hän taiteili aktivistien ja puolueänkyröiden
ristitulessa. Lue koko juttu alta tai pdf-tiedostona täältä.


Kansanedustaja Paavo Arhinmäki, 31, on saapunut Kymenlaaksoon kuuntelemaan ”arjen ääntä”, mutta juuri nyt hän kenties toivoo pikaista kuuroutumista.
Ja pokerinaamaa.

Vain puolentoista tunnin junamatkan ja pienen autopyrähdyksen päässä Helsingistä odottaa ehta Kummeli-tv-sarjan maailma.

Kahvilan sorinan yli levittäytyy miehen ääni, hieman nasaali ja naukuva. Hannu Suhonen, Iitin kunnanvaltuuston ainoa vasemmistoliittolainen, on saanut suunvuoron eikä anna sitä hevillä pois!

”Iittihän tunnetaan Suomen epädemokraattisimpana kuntana…”, hän selostaa. ”Herrat istuvat Baabelin tornissa ja nostavat korkeaa palkkaa. Kukaan ei puutu siihen, ja minä sanon, että on suuri vääryys…”

Arhinmäen, ja toisen vasemmistoliiton kansanedustajan Pentti Tiusasen, maakuntapäivän startti on järjestetty huoltoaseman baariin. Se on ainoa iittiläinen kuppila, jonne Suhosella ei ole porttikieltoa. Muualle häntä ei huolita: ei liiallisen ryyppäämisen takia, vaan siksi, että hän ei lakkaa jauhamasta politiikkaa.

”Mitäs terveisiä olisi eduskuntaryhmän suuntaan? Pitäisikö…”, Arhinmäki yrittää väliin.

”Se lista mulla on kyllä hilseessä”, Suhonen vastaa kärppänä.

”Suuria virheitä monessa paikassa. Ja eduskunnan koko toiminnassa on kauhea katastrofaalinen virhe! Minä en ainakaan alistuisi siihen nuijanlyöntiin, että minuutti aikaa minuutti aikaa, jos kansa olisi minulle valtakirjan suonut. Ei sitä mikään Tiitinen määrää kuinka kauan siellä kukin puhuu.”

”Saako tähän sanoa…”, Arhinmäki yrittää.

”Ei. Teidän linjat on aivan vääriä. Tulonjakokysymyksiin ette uskalla puuttua. Höhellätte vihreistä ja tikoista ja käenpesistä, vaikka ihmisiä nääntyy nälkään. Ei oo kortteeria, ei oo duuneja, ei oo tuloja, mutta siellä höpötetään vaan, että missä on oravanpaskaa!”

Kummelia tai ei, olemme vasemmistoliiton kannatusproblematiikan ytimessä.

Vasemmistoliiton seuraava puoluekokous on kahden vuoden kuluttua. Silloin Arhinmäki pyrkii todennäköisesti puheenjohtajaksi. Tämän hän toteaa suoraan aamupäivällä pendolinokyydissä kohti Kouvolaa ja Iittiä.

”Pidän hyvin todennäköisenä, että Martti Korhonen haastetaan, ja varmaan mä olen yksi niistä ihmisistä, jotka sen tekevät.”

Arhinmäki haastoi Korhosen jo ylimääräisessä puoluekokouksessa vuonna 2006, jolloin Suvi-Anne Siimeksen seuraajaa valittiin. Hän hävisi tuolloin äänin 273-150.

Miten Arhinmäki aikoo jatkossa saada maakuntien suhoset puolelleen? Eläkeikää lähestyvät miehet, joille ydinvoimaa vastustava, homojen ja kettutyttöjen oikeuksia ajava, punavihreä Arhinmäki näyttää ideologiselta kummajaiselta ja nulikalta?

”Onhan vasemmisto paljon enemmän kuin vanhoja kommunistiänkyröitä”, hän vakuuttaa arvaamatta vielä, mitä maakuntapäivä eteen tuo. ”Valtaosa porukasta on punavihreää arvoliberaalia jengiä, joka puolustaa kaikkia heikossa asemassa olevia.”

Ei ehkä kuitenkaan Iitissä.

Takaisin huoltoaseman baariin:

Suhosen puoluetoveri Voitto Tingander on myös pääsemässä vauhtiin.

”Mitä se eduskuntaryhmän touhukin on?”, hän kysyy. ”Määrätyt piirit naureskelevat luonnonsuojelukysymyksille. Puolueella olisi kyllä tärkeämpiäkin asioita. Teidän tekemän sähkömarkkinalain takia minulle tulee 110 euroa joka vuosi lisämaksua. Tiaiset saa minun puolestain vaikka kuukahtaa, mutta hoitakaa minulle se 110 euroa takaisin!” Arhinmäki korottaa ääntään.

”Mä sanon nyt teille, että ympäristöasiat ovat tärkeitä! Muistakaa vanhan SKDL:n värit: punainen ja vihreä, siis ympäristö.”

”Se hoituu ittekseenkin”, Tingander tuhahtaa.

”Ei varmasti hoidu!”

Bensa-asemalta matka jatkuu kunnantalolle hallintojohtajan vieraaksi. Arhinmäki syö viineriä ja esittää muutaman kohteliaan kysymyksen ja kommentin. Sitten hän erehtyy antamaan puheenvuoron Suhoselle, joka haukkuu samalta istumalta kaikki kunnan virkamiehet ja johtajat ja pitää p-e-r-u-s-t-e-e-l-l-i-s-e-n esitelmän sillasta, joka Iittiin on ehdottomasti saatava.

Ohjelmaan kuuluu myös vanhusten palvelukeskukseen tutustuminen. Muut kävelevät mielellään muutaman sadan metrin matkan, mutta Suhonen ajaa perille vanhalla Bemarillaan.

Kun Arhinmäki ja Tiusanen saapuvat, Suhosen suu käy jo täyttä päätä. Ryhmä palvelukeskuksen asukkaita virittelee Moskovan valot -laulua. Arhinmäki ja Tiusanen kuuntelevat esityksen ja taputtavat kohteliaasti.

”Terveisiä eduskunnasta”, Tiusanen huikkaa tekopirteällä äänellä. ”Upeaa nähdä noin vireitä seniori-ihmisiä.”

Vanhukset tuijottavat seuruetta mykkänä. Lopulta yksi heistä pitää lyhyen puheenvuoron, jossa vetoaa kunnan rahantarpeeseen. Arhinmäki nyökkäilee.

”Niin se on: jos kunnan talous ei ole kunnossa, ei auta, vaikka valtiontalous olisikin”, hän komppaa.

Taloa esittelevä sairaanhoitaja haluaa näyttää kotihoidon työntekijöiden tilat. Arhinmäki yrittää kysyä, riittääkö lomien ja sairauksien ajaksi sijaisia, mutta Suhosen tauoton marmatus peittää hänen puheensa alleen.

”Kaikki on ajettu alas… ei ne uskalla kertoa totuutta… kyllä heikkoa on.”

Suhonen ja Arhinmäki tapaavat nyt toista kertaa elämässään, ja Suhosella on varma näkemys Arhinmäestä.

”Kyllä se on kehityskelpoinen, mutta ei vielä puheenjohtajan saappaisiin. Liian vihreä ja ympäripyöreä. On Paavossa silti enemmän ainesta kuin Siimeksessä, josta näki heti, että vilunki sillä vaan oli mielessä!”

Vierailun lopuksi Tiusanen ehdottaa piipahdusta paikallisella golf-kentällä, joka ilmeisesti aiheuttaa kunnalle jätevesiongelmia. Liikkuva Iitti -lippalakin päähänsä vetänyt Suhonen ajaa edeltä ja alkaa autosta ulos astuttuaan välittömästi luennoida urheilun ja riistokapitalismin yhteydestä.

”Tää on herrojen suurta bisnestä, liittyy samaan ku jääkiekko ja vormulat. Äärioikeiston poliittista toimintaa, jossa ihmisten mielipiteet vangitaan, ettei niille vaan selviä totuus omasta tilanteesta.”

Seuraavassa hetkessä yksi golfkentän osakkaista porhaltaa paikalle autollaan. Hän silmäilee seuruetta, erityisesti sen iittiläistä kuuluisuutta, epäluuloisena.

”Mitäs se Suhonen täällä mittailee? Ei vallankumous vielä ole alkanut.”

Arhinmäki pakenee Tiusasen Volvon taakse hihittämään.

Paavo Arhinmäki aloitti politikoimisen jo peruskoulun ala-asteella. Eräänä päivänä ruokaa oli keitetty turhan niukasti; se loppui ennen kuin kaikki nälkäiset suut oli ruokittu.

Arhinmäki ja muut nuoret toverit hakkasivat veitsiä ja haarukoita lautasia vasten ja kieltäytyivät poistumasta ruokalasta ennen kuin saisivat lisää ”safkaa”. Saivathan he.

Puoluepolitiikkaan, vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokkaaksi, Arhinmäki lähti vuonna 1996. Hän johti vasemmistonuoria vuosina 2001-2005, ja on ollut kaupunginvaltuutettu vuodesta 2001.

Eduskuntapaikka jäi täpärästi saavuttamatta vuonna 2003.

”Silloin vitutti päiväkausia niin paljon, että päätä särki”, hän muistelee.

Syyskuussa 2004 Arhinmäki tunkeutui kymmenien muiden ympäristöaktivistien kanssa viidennen ydinvoimalan rakennusalueelle Olkiluotoon. Hän kuvailee tempausta kirjassaan Punavihreä sukupolvi (Otava) ”hienoksi esimerkiksi avoimesta kansalaistottelemattomuudesta ja ympäristöaktivismista”.

Arhinmäki oli mukana organisoimassa vuoden 2000 kuokkavierasprotestia, presidentinlinnan itsenäisyyspäivänjuhlia vastustavaa mielenosoitusta. Seuraavana vuonna, jolloin tapahtuma melkein riistäytyi täysimittaiseksi mellakaksi, hän oli paikalla Kansan Uutisten reportterina.

Vuonna 2002 Arhinmäki kutsuttiin Linnan juhliin Vasemmistonuorten puheenjohtajana. Hän hyväksyi kutsun, ja syytökset rintamakarkuruudesta alkoivat sinkoilla.

Syyskuussa 2006 Arhinmäki otettiin kiinni Smash Asem -mielenosoituksessa poliisin vastustamisesta epäiltynä. Syyte Helsingin käräjäoikeudessa vedettiin kuitenkin oikeudenkäynnin aikana pois kahden poliisin myönnettyä, että Arhinmäki ei ollut saanut selvää poistumiskäskyä.

Viime eduskuntavaaleissa hänet vihdoin valittiin Arkadianmäelle. Kutsu Linnaan on jatkossakin taattu.

Se siitä aktivismista sitten, vai kuinka? Tuskinpa kansanedustaja Arhinmäkeä enää nähdään tovereiden joukossa hiippailemassa ydinvoimalan rakennustyömaalle.

”Kyllä mä voisin sellaista yhä harkita. Jos katsoisin, että on erityisen tärkeää, että kansanedustaja osallistuu tuollaiseen. Avoin kansalaistottelemattomuus on yksi hyvä tapa ilmaista mielipiteitä. Mutta edustajana mulla on nyt paljon muitakin mahdollisuuksia”, hän pohtii.

Arhinmäki lähti ensin mukaan puoluepolitiikkaan ja löysi vasta sitä kautta kansalaisjärjestöt. Useimpien kehitys kulkee toisin päin.

”Jotkut väittävät, että olen myynyt aatteeni, mutta en koe ollenkaan, että olisin mitään myynyt. En ole koskaan ollut esimerkiksi sitä mieltä, että eduskunta pitää lakkauttaa tai että ei pitäisi äänestää. Olen äänestänyt jokaisissa osuuskauppavaaleissakin.”

Arhinmäki on jankuttanut kyllästymiseen asti, että juuri vasemmistoliiton pitäisi olla se puolue, joka vie aktivistien asiaa eteenpäin eduskunnassa. Hän uskoo, että uudet politiikan teemat nousevat kansalaisjärjestöistä. Ainakaan ne eivät nouse eduskuntatalon sisältä.

Mitä konkreettista aktivismilla on saatu aikaan? Arhinmäki nimeää kolme ensimmäiseksi mieleensä nousevaa esimerkkiä.

Kookostehtaan eli nykyisen teatterikorkeakoulun tilojen valtaus.

Keskustatunnelin vastustaminen.

Ilmastonmuutoskeskustelu.

Vaikka Arhinmäen uusvasemmistolaisuus painottaa ympäristönäkökulmaa, hänen oma vihreytensä ei suinkaan ole täydellistä. Sen hän myöntää itsekin.

Hän ryhtyi kasvissyöjäksi eettisistä syistä 1990-luvun lopussa oltuaan siihen saakka vannoutunut lihan ystävä. Punavihreä sukupolvi -kirjassa hän kuvailee, miten hänen herkkuruokaansa olivat aiemmin Carrolsin Clubburgerit ja vuoden kohokohtia tarjoukset, joissa sai kaksi Clubia yhden hinnalla.

Täysvegaanin ruokavalioon selkäranka ei kuitenkaan riittänyt: suklaa ja juusto maistuvat satakiloiselle kansanedustajalle edelleen.

Arhinmäen suurin ympäristösynti on kuitenkin se, että hän lentää. Paljon. Syynä on politiikkaakin suurempi intohimo: jalkapallo. Siihen hän on valmis tuhlaamaan rahaa, aikaa ja luonnonvaroja.

”Joo, tänä vuonna olen käynyt Lontoossa aika monessa matsissa. Normaalisti lennän sinne ehkä nelisen kertaa vuodessa.”
Ruotsissakin tulee rampattua otteluita katsomassa.

”Mennään usein laivalla ja lennetään takaisin, koska eihän sitä laivaa kestä hullukaan eestaas.”

Niinpä.

Entä Arhinmäen punainen puoli? Mihin hänen aatteellinen ajattelunsa nojaa? Marxiin? Leniniin? Maoon?

”En usko, että nuori vasemmistolainen sukupolvi haluaa nojata dogmaattisesti teorioihin. Haluan välttää sellaista, että on olemassa suuri valmis malli, jota kohden tähtäämme.”

”Toki vasemmistolaisuus pohjaa Marxin teorioihin, mutta mun taustalla on myös ekologista ajattelua ja humanistista ajattelua yksilönvapaudesta.”

Onkohan Arhinmäki edes lukenut sosialismin klassikoita?

”Leninillä on joku kirja, joka kuulemma pitäisi lukea”, hän virnistää. ”Kirjahyllystä löytyy Pääoman kaikki kolme osaa. Vuonna 1975 Neuvostoliitossa painettu laitos, kovaa kamaa. Mutta täytyy myöntää, että en ole sitäkään lukenut. Olen tutustunut vain Mitä Marx todella sanoi -tyyppisiin kirjoihin.”

Aurinko helottaa kilpaa Uutispäivä Demarin punaisten ilmapallojen kanssa Hakaniemen torilla, missä sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto viettävät yhteistä vappujuhlaa. Ihmisiä on tuhatpäin, keski-ikä ainakin lavan edessä reilusti yli viidenkymmenen.

Vanha viina lehahtaa nenään. Vappu on työläisten, mutta ennen kaikkea skumppakansan juhla.

Kello näyttää puoltapäivää, ja Arhinmäki on juuri saapunut torille. Hän on jo ehtinyt käydä esiintymässä Tikkurilassa ja jatkaa vielä Somerolle ja Nummi-Pusulaan.

”Epäreilua, Paavo on saanut harjoitella”, protestoi ennen Arhinmäkeä puhuva demarien kansanedustaja Päivi Lipponen.

Arhinmäki hörppää vettä pullosta ja kuuntelee kansalaisten mielipiteitä.

”Radikalisoitukaa! Pistä itseäsi peliin rohkeammin”, keski-ikäinen mies neuvoo.

”Minä olen ollut demari vuosikymmeniä. Älkää missään tapauksessa lakkauttako vasemmistoliittoa, Sdp tarvitsee omantunnon, jonkun meistä vasemmalle”, toteaa toinen herrasmies.

Musiikkiesitys päättyy. Näyttelijä Riitta Havukainen kuuluttaa Arhinmäkeä, joka astelee lavalle.

”Hyvät toverit!”

Ääni on kantava. Arhinmäki puhuu vakaalla äänellä, mutta sanat eivät julista perinteistä vapun ilosanomaa:

Suomen vasemmistolla ei ole ollut rohkeutta tarttua kansalaisyhteiskunnasta nouseviin teemoihin. Emme ole olleet eturintamassa luomassa uutta poliittista keskustelua ja muuttamassa yhteiskuntaa. Olemme pikemmin olleet jälkijunassa, jotkut jopa tyrmäämässä uutta ajattelua.

Siinä teille, vasemmistoliiton suhoset.

Vasemmistosta pitää tulla kansanliikkeiden megafoni.

Vasemmiston on päivitettävä käsitystään työstä ja työläisistä. Pätkätyöläiset, kulttuurin tekijät, tutkijat, tietotyöläiset, toimihenkilöt ja pizzapaikan pitäjät ovat työläisiä siinä missä telakalla tai rakennuksilla raatavat.

Nuoria pätkätyöläisiä näkyy yleisön joukossa aika vähän, mutta puhe kerää silti reilut aplodit ja ”Hyvä Paavo!” -huudot.

”Ensimmäinen konkreettinen puheenvuoro, jonka olen täällä kuullut moneen vuoteen”, joku murahtaa.

Arhinmäki laskeutuu korokkeelta.

”Saanko tulla sun kanssa kuvaan?”, ylioppilaslakkiaan oikova rouva pyytää.

Arhinmäki poseeraa kiltisti, vaikka Kansainvälisen alkutahdit kajahtavat jo.

Teksti Leena Sharma

(Voit lukea Hän-henkilökuvan myös pdf-tiedostona.)