Helsinkiläisäiti lähti maatilan omistajaksi: ”Ruoka kiinnostaa, kun raskaustesti näyttää kahta viivaa”

Ruokaosakeyhtiö Maakuntoa kehitetään joukkorahoituksella.

joukkorahoitus
Teksti
Petri Pöntinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Perheenäiti pitää ensi kertaa elämässään kanaa syylissään. Nelikuukautinen kotkottaja kyyhöttää arkana.

”Me olemme saaneet jo viisi pientä munaa nuorilta kanoilta”, Mette Mattinen sanoo.

Me on yhtä kuin ruokaosakeyhtiö Maakunto. Yritys pyörittää Vaahteramäen maatilaa Somerolla. Tilan isäntä Mikko Välttilä jää työntekijäksi ja vähemmistöosakkaaksi.

Maakunto kerää pääomaa joukkorahoituksella, tavallisille kuluttajille suunnatulla osakeannilla. Yrityksellä on toistaiseksi pari sataa pienomistajaa, pääosin kaupunkilaisia.

”Kuvio on uusi, sitä voidaan vierastaa”, Mattinen sanoo.