Helsinki: Kymmeniä kouluja hallinnollisesti yhteen?

Uusi koululinjaus vähentäisi vanhempien mahdollisuuksia vaikuttaa.

Helsinki
Teksti
Mikko Huotari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin opetusvirasto on tuonut kuntapäättäjille esityksen, jonka tavoitteena on koota suomenkielinen perusopetus hallinnollisesti yhtenäisiin peruskouluihin, joissa kussakin olisi vähintään 500 oppilasta. Toteutuessaan se voisi vähentää vanhempien mahdollisuuksia vaikuttaa oman alueen koulutiloihin.

Suuri osa Helsingin kouluista on alle 500 oppilaan kouluja. Jos linjaus hyväksytään, voidaan kymmeniä kouluja yhdistää hallinnollisesti.

Kouluja ei lakkauteta, mutta opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto voi järjestellä tiloja uusiksi – tähän tapaan: Ensin kaupunginvaltuuston päätöksellä yhdistetään hallinnollisesti kaksi tai kolme koulua. Niistä tulee yhden koulun toimipisteitä. Sen jälkeen jaosto voi itsenäisesti päättää tilaratkaisuista ilman muita luottamuselimiä.

Jaosto voi siis todeta, että koska tiloissa on väljää, yksi toimipiste on tarpeeton. Käytännössä aiemmin kouluna toiminut yksikkö voidaan lopettaa ja oppilaat siirtää toiseen kohteeseen. Jo nyt jaosto voi itsenäisesti päättää tiloista.

Kun jaosto päättää tiloista, koulu jää nimellisesti henkiin, vaikka sen toimipisteestä luovuttaisiin. Edelleen vain valtuusto lakkauttaa kouluja, hallinnollisia yksiköitä.