Metsäsissien lippuvartio Aunuksella vuonna 1921 tai 1922. Itä-Karjalan sotalipun suunnitteli Akseli Gallen-Kallela.

Suur-Suomen loppu

Itäkarjalaisten kansannousu sata vuotta sitten oli viimeinen yritys tehdä Suomesta suuri. Se päättyi yhtä huonosti kuin aiemmat heimosodat.

Metsäsissien lippuvartio Aunuksella vuonna 1921 tai 1922. Itä-Karjalan sotalipun suunnitteli Akseli Gallen-Kallela. © Sakari Pälsi/Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma/museovirasto

Itäkarjalaisilla oli sananlaskunsa: ”Hätäkö meillä. Jumala taivaassa, tsaari Pietarissa.”

Runsas sata vuotta sitten näytti siltä, että kansanviisaudesta oli jäljellä korkeintaan Jumalaa koskeva kolmannes. Karjalaisten hätä oli äärillään 1920-luvun lähestyessä. Nälkä oli läsnä. Eikä tsaarikaan ollut enää Pietarissa.

Vallankumous oli suistanut Venäjän sisällissotaan ja heikkouden tilaan. Aikaikkuna oli itäkarjalaisille raollaan.

Uhtualla pidettiin heinäkuussa 1917 maakuntakokous. Se ehdotti Venäjän väliaikaiselle hallitukselle Vienan ja Aunuksen autonomisen hallintoalueen perustamista.

Puoli vuotta Uhtuan kokouksen jälkeen päämajoitusmestari ja ratsumestari Hannes Ignatius julisti Antrean asemalla C. G. Mannerheimin nimissä, ettei panisi miekkaansa tuppeen ennen kuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani olisi karkotettu niin Suomesta kuin Vienan Karjalastakin.

Sisältö