Ylen uusi päätoimittaja Jouko Jokinen: ”Paskantärkeys ottaa päähän”
Jokinen ei arastele poliitikkojen kanssa seurustelua, mutta Helsingin herraseuroihin palaaminen voi olla hänelle vaikeaa.
Melkein kaksimetrinen pirkanmaalainen astelee 46 numeron kengillään pitkin Ylen Mediatalon käytäviä. Tutustuu talon väkeen ja tapoihin Helsingin Pasilassa.
Morjestelee. Kyselee ihmisiltä, että ”mitä sää nyt teekkään täällä”.
Yleisradiossa päätoimittajana 13. marraskuuta aloittanut Jouko Jokinen ei ota paineita. Ei ainakaan myönnä ottavansa. Onhan näitä pomon hommia tullut tehtyä.
Pomon hommia tosiaan, kaikkiaan 27 vuotta. Mutta ei niistä yhtäkään tv- ja radiotalossa.
Hänen edeltäjänsä Atte Jääskeläinen lähti tehtävästään toukokuussa kohun jälkeen. Nyt Jokinen johtaa Ylen suomenkielistä uutis- ja ajankohtaistoimintaa.
Lähetystä 24/7, hän itse muotoilee.
Moni on ehtinyt mainita Aamulehdestä siirtyneelle Jokiselle isoista saappaista.
”No joo. Jokaisella suomalaisella on lupa odottaa Yleltä kovia suorituksia.”
SK-video: Jouko Jokinen ja toimittaja Essi Salonen katsovat Yle Uutisia.
Janne Virkkunen antoi kerran ohjeen, jota Jouko Jokinen ei unohda.
Heinäkuussa 2001 nelikymppinen Jokinen seisoi Sanomatalon seitsemännessä kerroksessa, päätoimittajan huoneessa. Hän oli käynyt huoneessa monesti, mutta tällä kertaa matka sinne oli tuntunut pitkältä. Askel painoi. Hän ilmoitti Janne Virkkuselle lähtevänsä päätoimittajaksi Satakunnan Kansaan työskenneltyään 17 vuotta Helsingin Sanomissa.
”Minkä takia?” kysyi Virkkunen.
”Haluan oman sirkuksen”, Jokinen vastasi.
Seuraavan tarinan hän on selvästi kertonut ennenkin.
”Huonoina iltoina trapetsitaiteilija putoaa puruihin, kukaan ei naura klovnin vitseille, alkaa sataa ja seepra muuttuu hevoseksi. Tirehtööri touhuaa ja yrittää pelastaa, mikä pelastettavissa on. Mutta kun homma sujuu, tirehtööri voi istua teltan ulkopuolella. Sieltä hän kuulee, kuinka yleisö aplodeeraa, lapset nauravat ja kaikki sujuu hienosti. Tirehtööri miettii: tää on mun juttu.”
Yli kymmenen vuotta uutispäällikkönä ja toimituspäällikkönä Hesarissa. Yhdeksän vuotta Satakunnan Kansan päätoimittajana ja kustantajana. Seitsemän vuotta päätoimittajana Aamulehdessä.
Jouko Jokinen ei haikaillut pois Tampereelta, mutta kun kutsu Suomen suurimpaan sirkukseen kävi, hän ei kieltäytynyt.
”Olen sillä tavalla naiivi ihminen, että haluan muuttaa maailmaa paremmaksi. Ajattelen, että se muuttuu nopeammin, kun johtaa isoa organisaatiota.”
Reilusta kolmestatuhannesta yleläisestä Jokisen alaisuuteen kuuluu tuhat.
”On sama, onko alaisia sata vai tuhat. Journalismia ja sisältöjä kumminkin tehdään.”
Siitä ohjeesta, jonka hän sai Janne Virkkuselta, hän pitää kiinni.
”Älä ikinä ala haukkua edeltäjääsi.”
Kalju, 58-vuotias, Turo-pukuinen, ylipainoinen sanomalehtihenkilö. (Aamulehdessä oli Jokisen aloitteesta päätetty ottaa käyttöön sukupuolineutraalit ammattinimikkeet.) Jouko Jokinen väänsi omasta olemuksestaan vitsiä, kun hänen valintansa syyskuussa julkistettiin. Että kuinka Ylessä uskalsivat tällaisen ottaa?
Yleisradion hallituksessa Jokisen valinta oli yksimielinen. Perusteluissa painotettiin pitkää journalistista kokemusta.
Jokista ei hirvitä kokemattomuus broadcastissa, mutta hän myöntää, että opiskeltavaa riittää. Miten ohjelmat syntyvät, miten uutispäivä etenee. Ison organisaation kaaviossakin on tavaamista.
”Ehkä mä olen sitten vähän tyhmä, kun en osaa pelätä. Tiettyä rentoutta luo sekin, että ajattelen Yleä viimeisenä pestinäni ennen eläkeikää.”
Jouko Jokisen kanssa vuosien mittaan työskennelleet kertovat, että hän on ”helposti lähestyttävä”, ”maalaispoikamainen”, ”sivistyssanoja ja konsulttikieltä inhoava”, ”huumorintajuinen”, ”reilu”, ”innostava”.
Ja kaiken päälle ”sovitteleva ja luotettava, joka puolustaa alaisiaan”.
”Hyvä jätkä.”
Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen sanoo yllättyneensä, että Yle uskalsi ottaa vahvasti printtitaustaisen ihmisen päätoimittajaksi.
”Mutta Yle saa Joukossa jämäkän, teeskentelemättömän ja pelejä pelaamattoman ihmisen, joka ei ole koko ajan kauhean tietoinen omasta erinomaisuudestaan”, Meriläinen sanoo.
”Jouko osaa johtaa sekä asioita että ihmisiä.”
Myös STT:n päätoimittajana ja toimitusjohtajana työskentelevä Mika Pettersson yllättyi Jokisen valinnasta.
”Mitä enemmän asiaa mietin, nimitys oli hyvin looginen. Jos joku pystyy rauhoittamaan turbulentin organisaation, niin se on Jouko.”
Jokinen on ”kattellaan-tyyppi”, jolla hankalien asioiden päättäminen ”venyy ja vanuu”.
Kritiikkiäkin kuuluu, himpun verran. Yksi entinen työtoveri sanoo, että Jokinen on ”kattellaan-tyyppi”, jolla isojen, hankalien asioiden päättäminen ”venyy ja vanuu”.
Onko hän liian kiltti, kysytään.
”Mä tarvitten aikaa ristiriitaisten asioiden ratkaisemisessa. Nukun usein yön yli. Ja sitten kun vatsassa tuntuu hyvältä, toimin”, Jokinen sanoo.
Mutta juopolle hänen ei ole vaikea antaa viimeistä varoitusta.
”Se on hänenkin etunsa. Hän joko selviää tai kuolee.”
Moni todistaa, että Jokinen ei menetä malttiaan, olivat kiireet tai paineet minkälaiset tahansa.
Yleisradion pestiä varten tehdyissä psykologisissa testeissä selvisi asia, jonka Jokinen auliisti kertoo. Tilanteissa, joissa hän kokee toimitun epäoikeudenmukaisesti, hän saattaa käyttäytyä ”aggressiivisen kyynisesti”. Silloin Jokiseen iskee fiilis: pitäkää tunkkinne.
Tiettyjä vaikeuksia Jokisella voi olla myös Helsingin herraseuroihin palaamisessa. Siitä huolimatta, että hän on asunut kaupungissa pidempään kuin missään.
Tampereella Jokinen vietti vapaata Pispalan Pulterissa tai pukukoppiturinoimassa koripallokavereiden kanssa treenien jälkeen.
”Herraseurassa paskantärkeys ottaa päähän.”
Koko alkuvuosi puhuttiin Ylen kriisistä, Ylen riippumattomuuden saamasta kolauksesta ja työntekijöiden jakautumisesta leireihin, Atte Jääskeläisen tukijoihin ja kriitikoihin.
Jouko Jokinen sanoo, ettei ole kriiseihin yhtiön käytävillä vielä törmännyt.
”Tietysti mun pitää selvittää, kokevatko jotkut työskentelyolosuhteidensa heikentyneen. Mistä se johtuu ja mikä on todellinen ongelma.”
”Mulla itsellänihän ei pitäisi olla ongelmia vielä kenenkään kanssa. Synnytän omat ongelmani sitten aikanaan.”
Keväällä Jouko Jokinen nousi tukemaan Atte Jääskeläistä, jota kritisoitiin siitä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk) oli päässyt vaikuttamaan Ylen journalismiin. Jokisen mielestä edeltäjän toimissa ei ollut huomautettavaa.
”JSN:n äänestystulos oli 6–6 ja puheenjohtajan ääni ratkaisi, jolloin Yle sai langettavan päätöksen. Minä olin niiden kuuden kannalla, jotka puolsivat vapauttavaa. Jääskeläinen toimi, kuten päätoimittajan pitää toimia löytäessään journalismia, joka ei ole kelpoa. Sellaista näyttöä ei ole, että Jääskeläinen olisi toiminut niin kuin toimi, koska Sipilä olisi pakottanut. En ole löytänyt savuavaa asetta.”
Itse hän ei aio arastella poliitikkojen kanssa seurustelua. Hänestä maailma, jossa toimittajat eivät uskalla seurustella poliitikkojen kanssa, on kauhea.
”Mulle voi kyllä soittaa, jos on asiaa. Mä päätän sitten, mitä julkaistaan.”
Ylen rahoituslobbariksi Jokinen ei aio edeltäjänsä tapaan ryhtyä. Hänen mielestään rahoitus kuuluu toimitusjohtajalle ja tämän esikunnalle.
”Kysyttäessä pitää tietysti vastata, mutta kovin aktiivisesti en aio rahoituksen suhteen toimia.”
Entä Ylen riippumattomuuden saama kolaus. Miten se korjataan?
”Siihen pitää vastata hyvällä journalismilla, joka päivä. Ja poliitikot pitää pistää tiukoille.”
Jokinen haastatteli Martti Vainiota, kun Vainio antoi positiivista doping-näytettä.
’Osaatsä kirjoittaa kirjoituskoneella?”
”Osaan.”
”Mä en.”
Kirjoituskoneella ei osannut kirjoittaa Jouko Jokinen vuonna 1982. Sen hän paljasti tervehtiessään Ilta-Sanomien urheilutoimituksessa Mika Petterssonia. Pettersson oli ollut kesätoimittajana kaksi viikkoa. Jokinen, ujo maalaispoika Vilppulasta, kävi Sanoman toimittajakoulua.
Heti ensimmäisessä kesätyöpaikassaan Kuorevesi-Mänttä-Vilppulan ”pitäjälehdessä” metsäteknikon ja kirjastonhoitajan pojalle selvisi, että hänestä tulee toimittaja.
”Uteliaalle ihmiselle tämä on mahtava ammatti.”
Jouko Jokinen ei ollut varsinaisesti mikään koulunkävijä. Lukiossa homma takkusi niin pahasti, että hän erosi Mäntän lukiosta ja vaihtoi Haapamäelle. Ainekirjoitus, josta hän aina oli pitänyt, onneksi sujui. Yliopistossa pääaineeksi valikoitui kirjallisuus.
Väkivahvalta nuorukaiselta sujui myös kuulantyöntö. Parikymppisenä Vilppulan Veikkojen Jouko Jokinen nousi SM-kisoissa pronssipallille vajaan 16 metrin työnnöllään.
”Lahjakkuuteni ei olisi riittänyt pidemmälle.”
Mutta Helsingin Sanomien urheilutoimittajana Jokinen pääsi isoihin kisoihin.
Yksi hänen tähtihetkistään oli Rotterdamin maratonilla huhtikuussa vuonna 1984. Hän haastatteli Martti Vainiota sermin takaa, kun Vainio antoi positiivista doping-näytettä. Tulos salattiin, mutta myöhemmin Vainiolle kävi niin kuin kävi.
”Olin todella lähellä uutista.”
Yleisradiolain mukaan Ylen tulee tarjota julkisen palvelun sisältöjä monipuolisesti ja kattavasti jokaisen saataville. Yle toimii kahdella kotimaisella kielellä ja tuottaa myös saamelaisten ja muiden vähemmistöjen ja erityisryhmien palveluita. Yle on ohjelmatoiminnassaan poliittisesti ja kaupallisesti riippumaton.
Muun muassa näin Yle linjaa tehtäväänsä.
Uusi päätoimittaja pyrkii olemaan vielä varovainen omissa linjauksissaan. Joitain ajatuksiaan hän sentään paljastaa.
Budjettia hänellä on ideoiden toteuttamiseksi noin kahdeksan kertaa enemmän kuin Aamulehdessä. Uutisten, urheilun ja ajankohtaisohjelmien tekoon Yle käyttää vuodessa noin 100 miljoonaa euroa.
Alueelliseen uutisointiin, ulkomaihin ja urheiluun Jouko Jokinen haluaa laittaa vielä nykyistäkin enemmän painoa.
Kun hän itse aikoinaan muutti Poriin, hän tajusi pian, miten erilaiset arvot ihmisillä Porissa ja Helsingissä on. Ja havahtui, ettei yhtenäistä Suomea enää ole. On metropolialue ja muu Suomi.
Jokinen painottaa sanojaan kun hän sanoo, että Yleisradion pitää tehdä ohjelmia kaikille, koska ”mikään media ei pysty kattamaan koko Suomea kuten Yle”.
Hän ei halua hassuja tapahtumia maakunnista ”kamera kiertää -idealla”, vaan kunnon uutisia muutoksista ja ilmiöistä.
Valmis juttuideakin hänellä on.
”Pitää tehdä tutkiva juttu siitä, miten kahtia jakautunut Suomi näkyy ihmisten arvoissa, asenteissa ja tulevaisuudenuskossa.”
Tutkivia juttuja hän vaatii lähes kiihkeästi. Ja lupaa, että niitä saa tehdä hänen johdossaan ”mistä aiheesta tai mistä puolueesta tahansa”. Mutta kiinnostavampaa kuin puolueiden suhmurointi on digitaalinen vallankäyttö. Sitä pitäisi nyt penkoa.
”Trump tuli presidentiksi käyttämällä digitaalista valtaa. Meillä kansallismielinen porukka kohdentaa sosiaalisessa mediassa viestejä haluamilleen. Tai mieti Halla-Ahoa.”
Päätoimittaja linjaa, että kaiken journalismin pitäisi olla tutkivaa journalismia. Kaikessa tekemisessä pitää kysyä, syntyykö uutta tietoa.
”Ei ole mitään Kärppä-ryhmää poplarinkaulukset pystyssä jossain takahuoneessa, josta se lähtee autotalleihin vaihtamaan salaisia asiakirjoja.”
Hän haluaa myös, että Yle lähettää omat kirjeenvaihtajansa Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Se olisi ”miljoonasatsaus.”
”Afrikan tapahtumat koskettavat nykyisin myös Tamperetta. Afrikassa ei ole tällä hetkellä vakituisesti yhtään suomalaista toimittajaa.”
Jouko Jokinen pyyhkäisee suurella kädellään päälakeaan. Hieraisee hieman vihoittelevaa, tähystysleikattua polveaan. Vammoja on syntynyt veteraanisarjan pallopeleissä.
”Ei ole helppo nakki”, hän jatkaa.
Hän tarkoittaa niitä, jotka eivät ole uskollisia Ylelle.
Nuoret.
Televisiota katsovat lähinnä yli 45-vuotiaat.
”Nuoret menevät ihmisten, viihteen ja tiettyjen kiinnostavien sisältöjen perässä.”
Ylen tunnettuja ankkureita, urheilutoimittajia ja juontajia Jokinen haluaisi nostaa nykyistä voimakkaammin esiin digitaalisessa maailmassa, tarvitaan sometähtiä.
Digistä Jokinen puhuu herkeämättä. Kaiken on oltava simppeliä ja nopeaa.
”Mummonkin pitää osata.”
Mutta etenkään nuoret eivät tule ohjelmien äärelle, jos joutuvat ”äheltämään niitä minuuttitolkulla auki”.
Hän ottaa esimerkiksi koripalloilija Lauri Markkasen. Tähtipelaajasta tehdyt tv-uutiset, dokumentit ja radiojutut pitää löytyä yhden klikkauksen takaa verkosta.
”Yhdestä paikasta pitää löytyä kaikki, mitä Markkasesta on verovaroin tehty.”
Onhan tämä kovin erilaista kuin Jokisen lapsuudessa 1960-luvulla. Silloin kuunneltiin yleisohjelmaa ja rinnakkaisohjelmaa. Tv:stä katsottiin Kennedyn kuolema ja Peyton Place.
Atte Jääskeläisellä oli Yleisradiossa lasiseinäinen työhuone henkilöstökuppilan kulmalla. Sinne Jokinen ei halua istumaan. Hän ottaa paikan ”maisemasta” toimituksen keskeltä. Siellä voi aistia toimituksen tunnelman ”paremmin kuin lukemalla HR-raportteja”.
Sitä paitsi Satakunnan Kansan sadan neliön johtajanhuoneessaan hän oli ”kamalan yksinäinen”.
”Uskon siihen, että kävelemällä voi johtaa.”
Alma Medialle työskennellyt amerikkalainen konsultti Ed Miller oli kauhuissaan, kun Jouko Jokinen kertoi huikkailevansa ohi kulkiessaan asioita alaisilleen.
”Ethän sä nyt voi antaa palautetta mennessäsi vessaan”, Miller sanoi.
”Kyllä voin.”
Jokista naurattaa.
Kun hän vakavoituu, hän sanoo, että salaiset asiat hoidetaan muualla kuin työpaikalla.
Mitä Jouko Jokinen miettii Yle Uutisista? Pääset tästä videoon, jolla Jokinen ja toimittaja Essi Salonen katsovat uutisia.
Jouko Jokinen
-
Ikä: 58
-
Syntymäpaikka: Vesilahti
-
Kotipaikka: Tampere
-
Työ: Yleisradion suomenkielisen uutis- ja ajankohtais- toiminnan johtaja, päätoimittaja
-
Koulutus: Sanoman toimittaja- koulu, hum. kand. Jyväskylän yliopistosta
-
Perhe: puoliso ja kaksi aikuista lasta
-
Harrastukset: kirjat, soutu, koripallo ja lentopallo