Jäätävä ääni

Vilma Jää lumosi kesällä Kaija Saariahon uudessa oopperassa. Nyt hän luo nuottijärjestelmää suomalaisille karjankutsuntahuudoille.

Hän 09.09.2021 18:00
Teksti Kati Kelola kuvat Marjo Tynkkynen
Vilma Jää Sibelius-Akatemian ”fiuliluokassa” eli viululuokassa Helsingin Musiikkitalossa.
Vilma Jää Sibelius-Akatemian ”fiuliluokassa” eli viululuokassa Helsingin Musiikkitalossa.

Joskus kansainväliseen huomioon tarvitaan vain yksi esiintyminen. Heinäkuun 3. päivä Vilma Jää nousi Aix-en-Provence-festivaalin lavalle Ranskassa. Tumma mekko, valkoiset, tuoreenpunaiseen vereen tuhriutuneet pitsikaulukset. Ääni, joka soi ihmeellisen kirkkaana ja korkealta.

Ensi-illassa oli Kaija Saariahon uusi Innocence-ooppera. Sofi Oksasen kirjoittamassa libretossa Helsingin kansainvälisessä koulussa on tapahtunut kouluampuminen. Ooppera käsittelee tragedian seurauksia ja kysymystä syyllisyydestä. Jää esitti kuollutta oppilasta, Markétaa.

”Incroyable Vilma Jää”, Le Monde hehkutti arviossaan.

”Mieleenpainuvan lumoava”, kirjoitti The New York Times. ”Haamu, joka laulaa aavemaisen riisuttua suomalaista kansanmusiikkia.”

 

Kuka

Vilma Jää

Ikä:

25

Syntymäpaikka:

Hollola

Kotipaikka:

Helsinki

Ammatti:

muusikko- säveltäjä

Koulutus:

musiikin maisteri

Perhe:

äiti, isä, sisarus ja bonussisko

Harrastukset:

”kirppistely”, ompelu

Elokuun ampiaiset pörräävät limulasin reunoilla ja tunkevat kasvoille Helsingin Linnunlaulun terassilla. Vilma Jää odottaa hiljaa ja liikkumatta.

Jää on 25-vuotias tänä kesänä Sibelius-Akatemiasta valmistunut kansanmuusikko ja erikoistunut suomalais-ugrilaiseen lauluperinteeseen. Hänen erikoisosaamistaan ovat esimerkiksi vienankarjalainen joiku ja pohjoismaalaiset karjankutsumahuudot.

Ranskassa hän oli oopperalavalla ensimmäistä kertaa. Astuessaan loppuaplodien aikana esiintyjärivistä lavan etureunaan Jää kuuli, miten suosionosoitukset kuohahtivat.

Siinä herkistyi, jopa.

”Ja mä herkistyn vähän nyttenkin”, Jää sanoo, sillä vedet ovat nousseet uudelleen silmiin.

”Koska mä tein niin paljon töitä sen [roolin] eteen.”

Ensi-iltaa oli edeltänyt 2,5 vuoden valmistautuminen – laulutunteja, tšekin kielen opintoja (Markéta on tšekkiläinen) sekä näyttelemisen opintoja, muun muassa Jussi Nikkilältä. Päälle koronavuosi, joka siirsi ensi-iltaa vuodella eteenpäin.

Yhteensä oli kulunut 3,5 vuotta, että oli päästy tähän hetkeen.

”Kun tekee tosi paljon töitä ja on ylpeä omasta työstään, niin se tuntuu erityisen hyvältä, että ihmiset arvostavat sitä.”

 

Jää oli kolmannen vuoden opiskelija marraskuussa 2017, kun hän sai Sibelius-Akatemian ainejohtajalta puhelun: Saariaho etsi teokseensa nuorta kansanlaulajaa. Kiinnostaako?

”Mä olin sillein, et todellakin!”

Maailman arvostetuimpiin kuuluvan nykysäveltäjän oopperaan pääseminen saattaa kuulostaa lottovoitolta – varsinkin jos on vielä opiskelija – mutta Jää ei usko ”mihinkään lottovoittohommaan”.

”Se ei ollut mikään tsägä. Mä olin hyvä, ja sitten mut haluttiin siihen. Olin tehnyt töitä opiskeluissa ja kehittänyt instrumenttiani, ja sitten se vaan niin kuin paid off.”

Jää tiesi Saariahon, tietenkin. Tosi arvostettu, hänen oman isänsä fanittama. Mutta ei hän Saariahoa ollut kuunnellut.

”Tiesin, että se on nykymusiikkia ja sellaista, mitä en ehkä ymmärrä”, Jää sanoo ja nauraa.

Saariaho puolestaan oli kuullut Jään laulua. Hän oli saanut koululta nimiä ehdokkaista ja kuunnellut Jäätä Youtubesta. Sen pohjalta Jäältä pyydettiin video, jossa hän esitteli laulutekniikoitaan.

”Ja sen perusteella Kaija sitten halusi mut siihen.”

Ranskalaiset epäröivät. Oliko Saariaho aivan varma, festivaaleilta tiedusteltiin. Jää on vasta opiskelija. Nyt ollaan isoilla lavoilla. Jää lennätettiin Wieniin päiväksi, jotta myös oopperan ohjaaja Simon Stone antaisi hyväksyntänsä. Lounas meni mukavasti. Lopuksi ohjaaja kysyi, oliko Jäällä jo agentti.

”Mä vaan nauroin. Et ootsä tosissas? Ei todellakaan! Mä oon pieni kansanmuusikko Suomesta.”

Jää harjoitteli kohtauksia sitä mukaa, kun Saariahon sävellystyö edistyi. Opetteleminen oli hankalaa.

Kansanmusiikki on suoraviivaista. Saariahon sävellyksistä ei voi sanoa samaa.

”Kaijan musiikki on sellaista, että ensikertalaisen voi olla hyvä päästää pois kaikki aiemmat ajatukset musiikista ja vain nauttia. Mä ehkä itse ajattelin liikaa.”

 

Vanhojen laulurunojen pitkä historia tuo niiden työstämiseen syvyyttä, Vilma Jää sanoo.

Vanhojen laulurunojen pitkä historia tuo niiden työstämiseen syvyyttä, Vilma Jää sanoo. © Marjo Tynkkynen

Jään suvussa on arvostettu juuria. Äidin puolelta ne ovat Karjalassa: Antreassa ja Jääskissä.

”Mun äidin puolen suku on ollut kansanperinneaktiiveja aina.”

Jää syntyi Hollolassa 1995. Siellä sattui olemaan talo tyhjillään. Suomi oli liittynyt EU:hun, ja Jään äidin Hilu Toivonen-Alastalon isä Kyösti Toivonen lähtenyt kokoomuksen mepiksi Brysseliin. Perhe saattoi asua taloa.

Jään suku omisti pitkään Messilän kartanon ja lomakeskuksen. Se oli aikoinaan voitettu sukuun uhkapelissä ja lopulta hävittiin 1990-luvun lamassa. Isovanhemmat järjestivät Messilässä kansallispukunäyttelyitä. Äiti harrasti kansantanssia, tuotti työkseen kansanmusiikki- ja -tanssitapahtumia sekä toimi Karjalaisen nuorisoliiton toiminnanjohtajana. Jään isä, Leo Jääskeläinen, on it-alalla työskentelevä ooppera- ja kuoroharrastaja.

Vuoden päästä perhe palasi Helsinkiin. Jää kasvoi Vuosaaressa. Hän aloitti viulunsoiton nelivuotiaana.

”Sanoin jo kolmannella luokalla, että mä meen Sibelius-lukioon.”

Kansanmusiikin soittamisesta Jää innostui kahdeksannella luokalla. Tarkemmin sanottuna Folklandia-kansanmusiikkiristeilyllä, jota hänen äitinsä tuotti. Jää oli ehtinyt kyllästyä klasariin. Risteilyllä hänelle valkeni, että voisi soittaa viululla sen sijaan kansanmusiikkia.

”Siihen asti se oli ollut äidin työjuttu.”

Jää pääsi Sibelius-lukioon. Sen jälkeen hän opiskeli kansanmusiikkia vuoden Joensuun Karelia ammattikorkeakoulussa, koska siellä opetti Sanna Kurki-Suonio, jonka villistä laulutavasta ja äänenkäytöstä hän piti.

Sibelius-Akatemiassa Jää teki kenttätyön Vienan Karjalaan 2017. Vienankarjalainen joiku ei enää ole elävä lauluperinne, mutta sitä on tutkittu ja suomalaisia kansanlaulajia on käynyt Vienassa opettamassa sitä vienalaisille uudelleen, Jää kertoo.

Vuokkiniemessä Jää haastatteli vanhoja laulajia oppaan avustuksella. Hän tapasi myös jo lähes sokeutuneen Laina Lesosen, joka on legendaarisen runolaulaja Arhippa Perttusen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Iso osa Kalevalan säkeistä on kerätty Perttuselta.

”Se oli kyllä siistiä! Koska olen itse niin runolaulufani, olin ihan, että ooh, olen tavannut Arhipan jälkeläisen!”

”Laulurunoissa on tosi paljon sulhonsa kylvettäjä -teemaa, jossa lämmitetään häkäinen sauna ja tapetaan oma mies.”

Glitter & trad. Se oli Jään ja hänen opiskelukaverinsa Laura Maria Rinnan (ent. Petäjä) mammantytöt!-folkduon debyyttilevyn nimi. Yhtyettä ei enää ole, mutta levyn nimi kuvastaa yhä Jään uran punaista lankaa: hän haluaa yhdistää kansanmusiikkia ja populaarikulttuuria. Jää laulaa, säveltää ja sanoittaa. Yhtyeitä on kaksi: sooloprojekti Vilma Jää sekä perinteisempään runolauluun keskittynyt Jäine-yhtye.

Maaliskuussa 2020 Jää muutti taiteilijanimensä viralliseksi sukunimekseen. Syntymänimi J-ä-ä-s-k-e-l-ä-i-n-e-n oli vaikea tavata englanniksi ulkomailla.

”Vaikka eihän se englanniksikaan lausuttuna –Dzaa – ole mitenkään erityisen lähellä mun oikeeta Jää-sukunimeä, mutta se on kuitenkin helpompi.”

Sooloprojektissa Jää yhdistää arkistomateriaalia, runolaulua ja elektronista musiikkia, jota hän on tehnyt tuottaja Mikko Renforsin kanssa ja esittää Inka Pohjosen säestämänä. Kappaleet ovat peräisin Jään Sibelius-Akatemian maisterikonsertista, jonka hän piti toukokuussa.

Lyriikoitaan varten Jää on kerännyt säkeitä Suomen kansan vanhat runot -kirjasarjasta.

”Niitä kirjoja on varmaan kolme metriä. Ne on täynnä runolaulutekstejä.”

Lopputulos on yhdistelmä perinnesäkeitä ja Jään omaa lyriikkaa. Teemana on kosto, perinteinen runolauluaihe, josta löytyy arkistoista monia toisintoja. Niiden pohjalta syntyi esimerkiksi Kaisan kosto -niminen kappale, jossa Jää laulaa raiskauksesta ja naisen kostosta.

”Tosi paljon on tällaista sulhonsa kylvettäjä -teemaa, jossa minämuodossa lämmitetään häkäinen sauna ja tapetaan oma mies.”

Alkujaan teemassa on tuskin ollut kyse feminismistä.

”Runonlaulu oli tapa, jolla kerrottiin tarinoita ja tositapahtumiakin, kun ei ollut vielä uutisia. Luulen, että nuo laulut ovat voineet olla myös varoittavia tarinoita nuorille naisille. Tai sitten, että siinä viereisessä kylässä oli se hullu, joka tappoi sen miehen.”

Jään versio sen sijaan on tarkoitettu voimalauluksi.

”Suuri osa naisista on kokenut vähintään seksuaalista häirintää, ja moni pahempaakin, joten on voimaannuttavaa, että on biisi, jossa tekijä saakin ansionsa mukaan.”

Sampleina biisin taustalla Jää on käyttänyt esimerkiksi tulen lietsontaa, josta hän löysi ääninäytteitä Tampereen kansanperinnelaitoksen arkistosta.

”Historia on tärkeää. On paljon siistimpää, jos jotain tarinaa on kerrottu 300 vuotta, kuin että mä teen jonkun geneerisen rakkauslaulun, joka pääsee radion soittolistoille.”

 

’Tulkaa pois ko-ti-aaa si-uu – – – hu, tulkaa pois ruusu ja ru-si-na ko-ti-aaa si-u-uu – – – – – – huu.”

Ruusukullanvärisen tietokoneen näytöllä on nuottiviivasto, jolla luikertelee musta viiva. Sen alla kulkevat sanat ovat veteliläisestä karjankutsumahuudosta.

Läppärillä on alustava versio Jään tutkimusprojektista. Tarkoituksena on perehtyä suomalaisiin karjankutsumahuutoihin ja luoda notaatiojärjestelmä, jolla niiden musiikillinen informaatio voitaisiin välittää eteenpäin. Aihetta ei ole tutkittu aiemmin eikä notaatiota ole ollut.

Veteliläisessä huudossa äänen soinnin paikka vaihtuu Jään mielestä mielenkiintoisella tavalla eteen ja taakse joka toisella sävelellä.

”Suomalainen karjankutsu ei ole missään tempossa, sävellajissa tai tahtilajissa, joten sitä ei voi kirjoittaa perinteiseen länsimaiseen tyyliin.”

Erilaisia kutsuhuutoja on nyt koneella 200. Toiset saman verran Jää toivoo löytävänsä Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoista syksyn aikana.

”Ja sitten alkaa analysointivaihe, missä vertailen niitä keskenään. Haluan löytää niistä alueellisia samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia.”

Jää tutustui kutsumahuutoihin ensimmäisen kerran Tanskassa pohjoismaisessa perinnemusiikkikonferenssissa 2015 ja innostui heti. Myöhemmin hän matkusti Tukholmaan ottamaan tunteja ruotsalaisesta karjankutsumahuudosta, kulningista, Ruotsin kuninkaalliseen musiikkikorkeakoulussa KMH:ssa.

”Ruotsissa kutsumahuuto on otettu taiteelliseen kontekstiin. Suomessa ei kukaan ollut ajatellut, että se voisi olla taidetta. Tai ainakaan en itse ollut ajatellut niistä sillä tavalla ennen kuin hurahdin niihin.”

 

Kalenterissa on tällä hetkellä Saariahon Innocence-oopperan esitykset Helsingissä, San Franciscossa, Amsterdamissa sekä Lontoon maineikkaassa Royal Opera Housessa. New Yorkin Metropolitan Opera on myös varannut oopperan ohjelmistoonsa. Casting on vielä auki.

”Mun agentti on ollut sinne jo kyllä yhteydessä, että jos haluatte Vilman, niin Vilma mielellään tulee!” Jää sanoo ja nauraa.

Tällä hetkellä kansanmusiikkia tehdään Jään mukaan Suomessa pienelle kuplalle. Sen hän haluaisi rikkoa – tuoda kansanmusiikin ”kansalle takaisin” – ja saada uusia kuulijoita, harrastajia ja opiskelijoita innostumaan.

”Mä ajattelen, että olen kansanmusiikin lähettiläs tuolla maailmalla. Ja olen tosi ylpeä, että saan tuoda tuollaisille lavoille ja jonkun New York Timesin musiikkitoimittajan korville jotain perinteistä”, Jää sanoo.

”Tällaiset askeleet ovat voitto kansanmusiikille ja kansanmuusikoille. Ei vaan mulle, vaan koko kentälle.”

Sisältö