Väestörekisterikeskuksen johtaja kirjoitti oman muistokirjoituksensa

Hannu Luntiala tuntee suomalaiset. Kirjailijana hän saattaa eläytyä vaatetäiksi.

hän
Teksti
Anne Välinoro
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ennen vuosituhannen vaihdetta Väestörekisterikeskuksessa oli keksittävä viiva uudestaan.

Vuodesta 2000 läh-tien henkilötunnukseen ei voitu syntymävuoden jälkeen enää merkitä vaakaviivaa.

Kenoviivalla taas olisi saattanut olla kansainvälisessä passijärjestelmässä väärintulkinnan mahdollisuus, mutta A-kirjaimella ei koskaan, päätteli ylijohtaja Hannu Luntiala.

Niin Luntiala kirjoitti itsensä nuorten suomalaisten sisään A-kirjaimella.

Luntiala pitää kirjoittamisesta muutenkin. Häneltä on julkaistu novellikokoelma, kolme romaania ja runoja.