Amerikalle mallia Suomesta – toimittaja kirjoitti kirjan meikäläisestä hyvinvointivaltiosta

New Yorkissa asuva toimittaja hätkähti, kuinka stressaavaa elämä on Yhdysvalloissa ilman pohjoismaista hyvinvointijärjestelmää.
Hän 19.6.2016 17:00
Anu Partanen oli kesäkuussa käymässä Suomessa. Hänen kirjansa pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta ilmestyy Yhdysvaloissa kesäkuun lopussa. © Niclas Mäkelä

Edessä on savotta. Amerikkalaisilla on vääriä käsityksiä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Toimittaja ja kirjailija Anu Partanen, 41, aikoo oikoa ne.

Hän uskoo, että jos amerikkalaiset vielä soveltaisivat järjestelmäämme omaan yhteiskuntaansa, he saisivat oikeudenmukaisemman, turvallisemman ja vähemmän stressaavan elämän.

Partanen on miettinyt tätä kotonaan New Yorkissa kohta kahdeksan vuoden ajan. Niin paljon, että hän on kirjoittanut amerikkalaisille kirjan The Nordic Theory of Everything: In Search of a Better Life.

 

Espoon Matinkylän rantakahvilassa on sunnuntaisena kesäaamuna kolme asiakasta. Yksi heistä on Partanen. Hän on käymässä Suomessa ja majailee vanhempiensa luona Espoossa. Hän kertoo, että tämä ranta on hänen amerikkalaisen miehensä Trevor Corsonin lempiranta.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu