Kauneimmat sanat

Sisko Savonlahden esikoisromaani kertoi yksinäisyydestä. Nyt hän on melkein unohtanut, millaista se oli.

hän
Teksti
Terhi Hautamäki
Kuvat
Jonne Räsänen

Sisko Savonlahti näki edellisenä yönä painajaista, taas.

Unessa esiintyi toinen kirjailija, joka totesi ilmoitusluontoisesti: ”Luin kirjasi ja lyttäsin sen.”

”Ensimmäisestä kirjasta palaute oli niin hyvää. Ajattelen, että eihän toisen kerran voi mennä niin hyvin saati paremmin. Mikäli saan murskakritiikin, toivon, että minulla on työkalut selvitä siitä”, Savonlahti sanoo.

Odotuksia on ilmassa. Savonlahden esikoisteos Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus, 2018) sai myönteisiä arvioita, mainiot myyntiluvut ja hurmaantuneita lukijoita. Tarinassa jätetyksi tullut kolmekymppinen minäkertoja ajelehtii elämässään rakkautta ja töitä etsien.