Seppo Pukkila on lämmittänyt saunan yli 14 000 kertaa

Saunamestari kertoo miten saadaan täydelliset löylyt ja missä on maailman paras sauna.
Hanna Jensen
Hän 12.6.2016 19:00

Mittari näyttää 140 astetta. Kesälahtelaisen savusaunan lauteilla istuu mies liikkumatta. Ei pidä liikkua, muuten tuntuu kuin iho alkaisi palaa.

Mies tietää, että kun lauteilla on rauhassa kuin kirkossa, löyly asettuu iholle. Se tuntuu tekevän iholle nopeasti parin millin suojaavan kerroksen.

Uuni humisee ja hehkuu.

Hetkeä aikaisemmin mies on heittänyt löylyä seitsemän litran löylykauhalla. Se on koverrettu isosta pahkasta. Kauha on niin iso ja pitkä, että sitä on pitänyt kannatella kaksin käsin ja löylyä on pitänyt heittää seisten. Vieressä olisi ollut myös kolmen litran löylykauha, mutta se on tarkoitettu maallikoille.

Kun vesi on pudonnut yhteensä 1,5 tonnia painaville, hehkuville kiville, ei ole kuulunut sihahdusta. Sen sijaan alarekisterissä on alkanut jyrmeä jylinä ja pauhu, kun löyly on lähtenyt tulemaan.

Ja nyt se on tässä.

Tämän parempaa löylyä helsinkiläinen Seppo Pukkila, 66, ei ole vielä maailmasta löytänyt, ja luulisi hänen tietävän, sillä hän on lämmittänyt saunan yli 14 000 kertaa.

 

Ensimmäisen saunansa Pukkila lämmitti viisivuotiaana. Upseeri-isä ja Pukkila kyykkivät Tuusulan taistelukoulun miehistösaunan kiukaan edessä, kun isä ojensi pojalle tulitikun.

”Sytytä”, hän sanoi.

Lauteet kiersivät pyöreässä saunassa kolmessa tasossa, ja saunaan mahtui toistasataa miestä. Tehtävä oli vastuullinen!

Kun Pukkila oli 16-vuotias, hänen isäpuolensa kysyi, haluaisiko hän lähteä Helsingin Lauttasaareen saunaseuran saunoille. Pukkila ei suoranaisesti innostunut – mutta lähti. Kakkossaunassa hänet esiteltiin isäpuolen poikana, ja miehet toivottivat hänet tervetulleeksi.

”Käyhän poika tuohon istumaan”, he sanoivat.

Sitten alkoi löylynheitto.

Pukkila kesti, sillä hän tunsi ylpeyttä siitä, että vanhemmat herrat hyväksyivät hänet joukkoonsa.

Kun hänestä tuli täysi-ikäinen, hän pääsi seuran jäseneksi. Hän istui saunassa ja puhui tuntikausia kokeneiden saunamiesten kanssa saunojen ominaisuuksista.

1980-luvulla seuran saunoja lämmitti legendaarinen saunanlämmittäjä Väiski, joka perusti saunanlämmittäjäringin. Pukkila pääsi mukaan oppiin.

Hän huomasi olevansa matemaattisen kiinnostunut saunan lämmittämisen yksityiskohdista. Hän lämmitti saunoja kaikkien niiden vuosien ajan, kun hän ensin teki töitä valokuvaajana, myi sanomalehtipainokoneita ja graafisen alan koneita, kouluttautui ammattilentäjäksi ja lensi rahtikoneita monta vuotta, kunnes sai elämänsä kesätyön.

Kesällä 2008 Pukkila otti vastuulleen saunaseuran, virallisesti Suomen Saunaseuran, saunojen lämmittämisen Lauttasaaressa. Hän huomasi meren äärellä, että ei halunnut enää olla missään muualla. Hänestä tuli pian seuran palkollinen lämmittäjä, ja hän muutti vaimonsa Arjan kanssa saunaseuran saunanlämmittäjän asuntoon.

Joulusaunan lämmittäminen alkoi pilkkopimeässä aamuneljältä. Pukkilan pieni radio soitti lauteilla joululauluja samalla kun hän sytytteli kuutta puilla lämpiävää saunaa. Kello kaksitoista hän otti vastaan joulurauhan julistuksen naisten saunavuorolla.

Hänellä oli seitsemän vuoden ajan oma retriittinsä, oma rauhan ja rakkauden kokemuksensa, joka kulminoitui siihen, kun hän sai laittaa myrskylyhdyt savusaunojen ikkunoihin.

Nyt Pukkilan poika ja pojanpojat käyvät saunaseuralla.

 

Pukkila hääräilee uuden yhteisösauna Löylyn saunassa Helsingin Hernesaaren rannassa. Avajaisiin on muutama päivä. Pukkila on vastuussa kolmen saunan lämmittämisestä ensimmäisen kesän ajan, vielä eläkepäivillään.

Löylyyn haluttiin kesäksi juuri tämä saunamajuri, vaikka edes Pukkila ei tarkasti muista, mistä leikkimielinen titteli on tarkasti tullut. Hän veikkaa armeijaa.

Mutta nyt testataan kiukaita.

Kiukaan valmistajan edustaja latoo uuniin puolimetrisiä, kuorellisia klapeja ja sytyttää pinon yläpuolelta. Pukkila ei sano mitään.

Käyhän se niinkin. Kuorelliset puut kannattaa sytyttää päältä, koska silloin syntyy vähemmän päästöjä. Vaikka Pukkila sytyttää pesällisen aina alta.

”Kaikki lähtee puiden asettelusta”, hän sanoo hetkeä myöhemmin.

Kun Pukkila lämmittää saunaa, hän latoo puut uuniin niin, että niiden väliin jää ilmaa. Jos puut latoo liian tiiviisti, tulee huono ensimmäinen pesällinen. Silloin uuni savuttaa ja nokeaa. Joutuu lämmittämään pidempään, koska puu ei pala tehokkaasti eikä puhtaasti.

Pukkila suosii puolimetristä, ylivuotista kuorittua koivua ja savusaunassa tervaleppää.

Hän pitää pienen esitelmän virtaustekniikasta ja aerodynamiikasta, toisioilmasta ja korvausilmasta, joka päättyy toteamukseen siitä, että kertalämmitteisessä kiukaassa liekki puhdistaa kivet, ei vesi. Kun liekki pesee kivet, kaikki on hyvin. Jos saunan lämmittää huonosti, kivessä oleva noki ei poistu vaan pinttyy ja kytee. Silloin vanha kansa sanoo, että saunatonttu on vihainen koska saunassa on kitkua eli tikua.

Kivet on aseteltava niin, että tulella on hyvät kanavat liikkua ja levitä kivitilaan.

”Kun savusauna on lämmitetty oikein, liekki on pessyt kivet niin, että jokaisen kiven päällä on ohut valkoinen, hento utu, joka on syntynyt palaneesta noesta. Kun siihen romautetaan nokilöylyt ennen kuin saunojat voivat aloittaa, valkoinen pölypilvi pölähtää kiukaasta ja leijuu hiljalleen alas.”

Sitten tuli sammuu. Sauna siintyy tunnin verran, kunnes se on valmis.

 

Saksassa miehet ja naiset menevät yhdessä alasti saunaan. He sanovat, että se on suomalainen tapa, tietää Pukkila.

Familien sauna.

Toki Suomessa on perhe käynyt yhdessä löylyssä ja pesulla. Sekasaunat vieraiden kesken ovat lopulta melko harvinaisia. Yleisissä saunoissakin on useimmiten miesten ja naisten sauna erikseen.

Parhaimmillaan korttelisaunoja oli 1950-luvulla Helsingissä satakunta, mutta kun saunoja alettiin rakentaa 1970-luvulla asuntoihin, yleiset saunat lähes hävisivät.

Nyt kortteli- ja kulttuurisaunoja avataan taas, siitä huolimatta, että Suomessa on yli kolme miljoonaa saunaa.

”Ihmiset haluavat saunoa yhdessä”, Pukkila iloitsee.

Mutta suomalainen sauna on vielä erilainen kuin muiden maiden saunat. Jako menee karkeasti näin: pohjoisessa saunassa vielä pestään, Keski-Euroopassa sauna on osa kylpyläkulttuuria ja etelässä sauna vaihtuu rantakulttuuriksi.

”Keski-Euroopassa jopa kaupunkien nimet kertovat, mitä ihmiset arvostavat: Baden-Baden, Bad Hersfeld, Bad Gastein”, sanoo Pukkila, joka puhuu kuutta kieltä.

Vaikka hän on suomalaisen saunan puolestapuhuja, hän kokeilee matkoillaan kaikenlaisia saunoja. Hän ei hätkähdä aaltoilevista lauteista, kattoikkunoista, saunajoogasta eikä saunoihin sijoitetuista porealtaista. Ne ovat suomalaistyyppisiä höyryhuoneita.

”Hammam on kuin punaviiniä. Nautiskelet kuumalla kivipaadella, lämpenet hitaasti”, hän vertaa.

Sri Lankassa Pukkila löysi itsensä makaamasta bambulaverilta, jonka päälle asetettiin koppa. Vähän kuin aasialaisessa vihannesten höyrytysastiassa. Vain pää näkyi.

Laverin alle asetettiin yrttejä sisältävä vesiastia, joka pidettiin kiehuvana. Varttitunnin jälkeen Pukkila alkoi tuntea olonsa tukalaksi. Hän huomautti työntekijälle:

”Alkaa olla aika lämmintä.”

Yrttihöyrytys oli kokemus, mutta Pukkila ei rakentaisi sellaista itselleen nautintolaitokseksi.

Hän kun tietää, millainen on hyvä löyly.

Se asettuu ihanasti iholle ja antaa rapsakan tunteen. Suhteellinen kosteusprosentti ei lähentele sataa eikä vesihöyry tunkeudu äkäisesti iholle polttelemaan kuten saunakilpailuissa.

Kun löyly on kohdallaan, sen ei toivoisi loppuvan koskaan.

”Kun puhuvat mustat kiukaan urut, unohtuvat arjen surut”, Pukkila lausuu Hernesaaren rannassa.

 

Helsingin keskustan kerrostalon ylimmän kerroksen saunassa ei voi lämmitellä puusaunaa. Siksi Pukkila on juuri vaihtanut kotisaunansa vanhan ”pikkugrillin” uuteen, seinämalliseen häkkikiukaaseen. Se sopii hyvin pieneen saunaan ja riittää Pukkilalle kotioloissa.

Infrapunasäteilyyn perustuvasta hikikopista hän ei suostu käyttämään nimeä sauna.

”Se olisi pyhäinhäväistys”, hän sanoo ja hymyilee.

Vaikka Pukkila ei ole puristi, on muutamia asioita, joita saunassa ei sovi tehdä.

Ei lueta lehtiä, puhuta rumia, katsota televisiota eikä leikitä saunaesansseilla. Lattiaa ei vuorata kokolattiamatolla.

Ei mielellään lotrata oluen tai viinan kanssa. Pukkila on jopa joutunut todistamaan, mitä surullisimmassa tapauksessa voi käydä.

Silloin seuraavana aamuna saunassa haisee kinkku.

Nyt Pukkila kouluttaa itselleen jatkajaa, seuraavan sukupolven saunanlämmittäjää. Tämän tulee olla: rauhallinen, mukava ja hänellä täytyy olla mekaaninen ja looginen äly. Hänen täytyy tunnistaa, milloin sauna saattaisi lähteä palamaan. Eli silloin, kun savua tulee paikoista, joista sen ei pitäisi tulla: katon laipioista tai seinästä, vuodoista seinän rakenteiden välissä.

Sellaisella hetkellä kiukaalle heitetään ämpärillinen vettä, joka tappaa ensiliekin ja ehkä kiukaankin. Mutta se on pienempi paha.

 

Saunojen bongaamisen Pukkila on lopettanut kotimaassa ja maailmalla. Hän lopetti, kun kokemusta oli yli sadasta saunasta. Hän ei ole löytänyt parempaa saunaa kuin Kesälahdella, jossa savusaunan korkein mitattu lämpötila on lämmityksen jälkeen ollut 148 astetta.

Sellaisen saunomisen jälkeen Pukkila ja saunan omistaja, saunaentusiasti Jouko Nuutinen antavat lämpötilan laskea 80–90 asteeseen, jolloin saunasta kehkeytyy muhevan kostea. Löylystä tulee leppeän rauhallinen potku, joka asettuu kauniisti iholle.

”Sellaiset kipakat ja pitkään viipyilevät, hyvät tanniinit”, Pukkila sanoo.

Niistä Pukkila nautiskelee mieluiten toisella saunomiskierroksella. Toinen kierros tarkoittaa sitä, että ensin saunotaan kovissa löylyissä, sitten tehdään muuta, syödään vaikka illallinen, ja sen jälkeen palataan taas saunaan.

Pukkila on onnellinen aina, jos joku toinen haluaa lämmittää saunan. Mutta tulen tekemiseen hän ei kyllästy koskaan.

Kerran hän oli moottorikelkkasafarilla ranskalaisten matkailijoiden kanssa ja pysäytti kelkat keskelle hankea.

Keitetäänkö kahvit, hän kysyi.

Ranskalaiset ihmettelivät. Mistä saadaan tuli?

Pukkila hyppäsi moottorikelkasta ja osoitti tervaskantoja. Tässähän on puuta. Hän nappasi kannosta ison leu’un ja teki kiehiset. Hän tamppasi hankeen pienen kuopan, laski siihen puut, iski niiden viereen pystyyn karahkan, johon laittoi roikkumaan lumella täytetyn kahvipannun ja sytytti lopuksi tulen alle.

Ranskalaiset katsoivat suu auki.