Sebastian Tynkkynen sai Timo Soinin puhelinnumeron – ”Meillä on tosi hauskaa läppää”

”Ihmisistä tehdään rasisteja tosi helposti”, sanoo puolueeseen takaisin otettu oppositiopersu.

hän
Teksti
Aurora Rämö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Haluaisin kertoa sinulle hieman kasvuprosessista, joka on muovannut minusta sellaisen ihmisen, mikä olen, pehmeä ääni kertoo Youtube-videolla.

En pidä mitään elämässä itsestäänselvyytenä, sillä eloonjäämiseni syntymässä oli muutamasta sekunnista kiinni.

Hätäsektio 8.3.1989, ruudussa lukee.

Löysin oikeudenmukaisen puoleen, joka piti heikoimmista huolta eikä katsonut ihmisen ulkokuoreen. Kuvassa Sebastian Tynkkynen seisoo hymyillen Riikka Slunga-Poutsalon ja Timo Soinin välissä.

Opin jo varhain katsomaan muutakin kuin omaa napaani, ääni jatkaa, ja tämä ajoi minut sohvalta ruudun toiselle puolelle, nuoreksi vaikuttajaksi.