Pakolaisten auttaja Sunniva Drake ja oman suvun natsihistoria: ”Natsien on turha tulla hyppimään silmille”

Kirjastojohtaja julkaisi irakilaismiehen käännytyspäätöksen ja sai aikaan kohun.
Hän 9.10.2016 18:50
Meri Valkama
Sunniva Drake sanoo joutuneensa opettelemaan pelkäämistä. ”Naisen on hyvä pelätä vähän. Ei niin, että se lamauttaa, vaan että pysyy valppaana.” © Ari Heinonen

Oli viileä heinäkuun perjantai, kun Sellon kirjastoon asteli irakilaismies. Espoon kaupungin kirjastopalveluiden aluejohtaja Sunniva Drake seisoi työpisteellään kirjaston aulassa, kun huomio kiinnittyi tuttuihin kasvoihin. Niiltä hohkasi kiihtymys. Drake nousi tervehtimään tulijaa.

Mies oli silminnähden pois tolaltaan, mutta yritti puhua rauhallisesti. Drake ymmärsi lauseen sieltä, toisen täältä, ja pian hän sai kiinni siitä, mistä oli kyse: miehelle tuttu irakilainen turvapaikanhakija oli saanut Maahanmuuttovirastolta oleskelulupapäätöksen, ja se oli kielteinen. Näin siitä huolimatta, että turvapaikanhakija oli todistanut terroristijärjestö Isisin häneen kohdistamasta vainosta ja kuolemanuhkasta.

Drake oli hämillään. Kyse oli oltava virheestä tai väärinkäsityksestä, hän ajatteli. Suomi on oikeusvaltio, joka suojelee todellisessa vaarassa olevia – siitä hän oli varma. Mutta mies piti kiinni kertomastaan. Ystäväänsä rauhoittaakseen Drake sanoi lukevansa päätöksen mielellään. Mies lupasi lähettää sen.

Kaksi päivää myöhemmin Drake oli aloittanut kesälomansa, mutta avasi silti työsähköpostinsa. Siellä odotti ystävän välittämä turvapaikkapäätös. Drake ryhtyi lukemaan.

Olet etniseltä taustaltasi arabi ja uskonnoltasi sunnimuslimi. Ammatiltasi olet arkkitehtuuri-insinööri.

Sinut pidätettiin mielivaltaisesti vuonna 2009–10 valtion tarkastuspisteellä Mosulissa armeijan toimesta. Sinua pilkattiin sunnien haukkumanimillä ja kidutettiin, ja pääsit pois vasta kun äitisi maksoi vaaditut lunnaat.

ISIS on vaatinut sinulta rahaa ja uhannut tappaa sinut ja äitisi, jos et suostu heidän vaatimuksiinsa. (- -) Uhkailut olivat jatkuvia. Työpaikkasi räjäytettiin ja sen jälkeen elit puoli vuotta piilossa isoisäsi luona. Myöhemmin kuulit, että talosi oli räjäytetty ja että ISIS etsii sinua edelleen.

Ja silti: Maahanmuuttovirasto ei anna sinulle turvapaikkaa eikä myönnä oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto käännyttää sinut kotimaahasi Irakiin.

Sunniva Drake tuijotti tietokoneen ruutua, luki monisivuisen päätöksen perusteluineen uudestaan. Mikään päätöksessä ei tuntunut hyväksyttävältä, ei edes ymmärrettävältä. Vain yksi asia oli selvä: suomalainen järjestelmä, se johon Drake oli luottanut kuin kallioon, oli pettänyt.

Suomi lähetti ihmisiä kuolemaan.

 

Muutamaa päivää myöhemmin mökille Pohjanmaalla oli kokoontunut koko perhe  –Draken lisäksi hänen puolisonsa, kirjailija Fredrik Lång, pariskunnan kolme aikuista lasta ja vuoden vanha lapsenlapsi. Heinäkuu jatkui viileänä ja pilvisenä, mutta kesäisen kepeitä eivät olleet myöskään Draken ajatukset. Käännytyspäätös ei jättänyt rauhaan. Pitäisikö se julkistaa ja nostaa asiasta meteli, hän kyseli perheeltään. Julkaisemista kannattivat kaikki. Kuinka muutenkaan suomalaiset saisivat tietää, minkälaisia päätöksiä Maahanmuuttovirastossa todella tehtiin?

Drake oli yhteydessä myös päätöksen saaneeseen irakilaiseen. Tätä ajatus julkaisemisesta hirvitti, mutta lopulta mies suostui. Drake lupasi, että henkilöllisyys salattaisiin.

Muutama päivä myöhemmin Drake latasi tekstin sekä Linkedin- että Facebook-sivulleen, jotka hän nimesi Sunnileaksiksi. Nimi viittaa vuotosivusto Wikileaksin lisäksi häneen itseensä ja kielteisiä päätöksiä saaviin sunniarabeihin.

Joidenkin tuntien päästä päivitystä kommentoi kauhistuneena Draken kollega, mutta muuten sosiaalinen media oli vaiti. Drake ahdistui entisestään. Kuinka oli mahdollista, ettei asia herättänyt minkäänlaisia reaktioita?

Kaksi päivää myöhemmin hän jakoi päätöksen uudestaan, tällä kertaa Facebookin Refugee Hospitality Club -ryhmässä, johon kuuluu noin 8 000 pakolaisasioista kiinnostunutta ihmistä. Ensimmäiset kommentoijat heräsivät nopeasti:

Tämähän on aivan kafkamainen lausunto.

Hulluutta!

Siis mitä helvettiä… jos noilla kriteereillä ei ehdot täyty niin mitä vielä tarvitaan?

Sitten puhelin alkoi soida, ja pian tiedotusvälineet ryhtyivät rummuttamaan aihetta. Julkinen keskustelu turvapaikkapäätöksistä ja Maahanmuuttoviraston toimintatavoista jatkuu kiivaana edelleen. Juuri niin Drake toivoi tapahtuvan.

”Etteivät julkista keskustelua hallitsisi vain jotkut perkeleen persut.”

Sunniva Drake ei pelkää provosoida. ”Jos näen typeryksiä huutamassa rajat kiinni -juttuja, laskeudun samalle tasolle ja huudan turpa kiinni.”

Sunniva Drake ei pelkää provosoida. ”Jos näen typeryksiä huutamassa rajat kiinni -juttuja, laskeudun samalle tasolle ja huudan turpa kiinni.”

 

Niin, perussuomalaiset. Heitä ja puolueen ajamaa turvapaikkapolitiikkaa Sunniva Drake voisi moittia loputtomasti. Mutta ei Drakessa kiinnostavinta ole hänen syvä inhonsa ”ällöttävää Suomi ensin -ajattelua” kohtaan. Kiehtovinta on hänen hahmonsa, se joka kieltäytyy totaalisesti kumartelemasta valtaa ja tabuja. Sen hahmon syntymiseen on vaikuttanut vahvasti lapsuus.

Sunniva Draken isä Knut Drake oli rakennushistorioitsija ja pitkäaikainen Turun maakuntamuseon johtaja, tyttären mukaan ”hirvittävän vahva moraalieetikko”, joka haastoi valtaa muun muassa taistelemalla Turussa maan tasalle revittyjen puutalojen puolesta. Draken saksalainen äiti Rita Schuhkraft pakeni toisen maailmansodan jälkeen surkeita elinoloja Freiburgin kaupungista Suomeen, jonne hän päätyi perustamaan perheen. Drake tekee asian selväksi: hän on elintasopakolaisen tytär, ja ylpeä siitä. Paremman elämän etsiminen on hänestä ehdottoman sallittua.

Draken ollessa kuuden vanha perhe muutti Suomenlinnasta Hämeenlinnaan. Knut Drake palkattiin restauroimaan Hämeen linnaa, ja perhe, lähes ainoa alueella ruotsia puhunut, asettui Hämeenlinnan vankila-alueella sijainneeseen asuinrakennukseen. Sen pihalla naisvangit pitivät puutarhaa, vieressä leikki pieni Sunniva viiden sisaruksensa kanssa.

Hämeenlinnassa Drake näki ensimmäistä kertaa osattomuutta ja sai käsityksen siitä, mitä tarkoittaa luokkayhteiskunta. Samaa koulua käyneet köyhien ja rikkaiden perheiden lapset eivät juuri olleet tekemisissä keskenään. Laihoille, resuisissa vaatteissa kulkeneille rahattomille jaettiin köyhäinapua, kun taas lasimestarin lapset kylpivät yltäkylläisyydessä. Draken perhe oli hyvin toimeentuleva, mutta tytär halusi olla solidaarinen osattomille ja pyysi hänkin opettajan jakamaa kenkärahaa. Runsaat 50 vuotta myöhemmin lapsuuden poliittinen demonstraatio hymyilyttää.

”Tässä iässä taakse katsoessani näen, että sieltä se punainen lanka lähti.”

Vaikutusta oli myös äidin tarinoilla Saksasta. Äiti, joka oli ollut toisen maailmansodan aikana vasta murrosikäinen nuori, kertoi juttuja, joiden mukaan hän oli auttanut juutalaista ystäväänsä koulussa. Vasta aikuisena Drake ymmärsi, mistä oli kysymys. Kuten valtaosa saksalaisnuorista, äitikin oli kuulunut Hitler-Jugend nuorisojärjestöön. Sodan jälkeinen saksalaisten kokema kollektiivinen syyllisyys koteloitui myös häneen. Drake uskoo äidin nähneen kotimaassaan tapahtuneet kauheudet Saksassa asuneita selvemmin, koska katseli niitä etäisyyden päästä. Syyllisyyden pohjalle syntyivät menneisyyttä korjaavat tarinat.

Oman suvun natsihistoria on Sunniva Drakelle merkityksellinen asia.

”Absolut! Minulle on turha natsien tulla hyppimään silmille. Tiedän täsmälleen, mistä on kyse.”

Silmille on ollut toisaalta turha hyppiä muidenkaan, Drake on kulkenut omia polkujaan.

1970-luvulla hän oli perustamassa radikaalia Feministit – Feministerna -järjestöä. Samoihin aikoihin hän ryhtyi järjestämään naisten itsepuolustuskursseja, jotta mahdollisimman moni nainen ymmärtäisi, että aina on oikeus sanoa ei. Yli 30 vuotta myöhemmin kurssit jatkuvat edelleen. 1980-luvulla Drake perusti naisten itsetutkiskelukerhon, jossa naisporukka tutki taskulampun ja spekulan avulla alapäitään, sillä ”onhan meidän tiedettävä vaginoistamme vähintään se, minkä gynekologit”. Samoihin aikoihin hänestä tuli kirjastonhoitaja, myöhemmin johtaja. Siinä työssä Drake kokee voivansa vaikuttaa yhteiskuntaan – myös pakolaisten elämään ja arkeen.

 

Kaksi kuukautta käännytyspäätöksen julkaisemisen jälkeen viileä kesä on tiessään, taivaalta paistaa polttava syyskuun aurinko. Sunniva Drake kaivaa Helsingin Siltasaaressa sijaitsevan kotitalonsa kellarikomerosta kaksi pientä puutarhatuolia ja pöydän ja kantaa ne tien yli rantapenkereelle. Samalla kotilaiturilla hän viettää säännöllisesti juhlia Irakista Suomeen paenneiden ystäviensä kanssa. Heihin kuuluvat sekä kielteisestä turvapaikkapäätöksestä kertonut että sen saanut mies.

Joukon ystävyys sai alkunsa syksyllä 2015, kun Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä moninkertaistui. Sunniva Drakelle selvää oli, että hänen edustamansa kirjasto tekisi kaikkensa auttaakseen tulijoita. Sillä, miten kirjasto tervehtii hädänalaisia, oli hänestä suuri merkitys.

Drake henkilökuntineen hyppäsi kirjastoautoon ja aloitti kiertueen. Autolla ajeltiin vastaanottokeskuksesta toiseen ja vietiin toivon sanomaa: kirjastoista saisi luettavaa ja katseltavaa, mutta myös palveluita, kuten tulkkausta, suomen kielen kursseja ja apua hankalien lomakkeiden täyttämiseen. Tulkkauksesta vastasi ryhmä Suomessa jo parin vuoden ajan asuneita, kirjastoissa vapaaehtoistyötä tekeviä irakilaismiehiä. Kaikkien kanssa apua ei tosin tarvittu; monet pakolaisista puhuivat sujuvaa englantia, olihan joukossa paljon korkeakoulutettuja ihmisiä kuten lääkäreitä, arkkitehtejä ja hammaslääkäreitä.

”Siis juuri sellaisia ihmisiä, jollaisia Suomeen tarvittaisiin paikkaamaan työvoimavajetta!” Drake sanoo ja puuskahtaa päälle.

Sen sijaan, että tulijat nähtäisiin voimavarana, jonka avulla Suomi voisi nousta kuopasta, Draken mielestä heitä kohdellaan taakkana, joka halutaan sysätä muualle, hinnalla millä hyvänsä. Sitä Drake on päättänyt vastustaa viimeiseen hengenvetoon asti.

Eikä hän ole ainoa. Syksyllä 2015 lukuisat suomalaiset aktivoituivat auttamaan pakolaisia vaatekassien ja vapaaehtoistyön muodossa, mutta Drake uskoo, että vasta ihmisoikeussopimusten vastaisten käännytyspäätösten julkitulon jälkeen kansalaisyhteiskunta on herännyt kunnolla. Hänen mukaansa ”valtava määrä” ihmisiä tekee tällä hetkellä kaikkensa, jotta Maahanmuuttovirasto saataisiin kumoamaan väärät päätöksensä. Tuo ihmisjoukko muun muassa lukee lakitekstejä, etsii pakolaisille mielekästä tekemistä ja lobbaa poliitikkoja.

”Se on…” Drake saa sanottua, mutta lause keskeytyy. Siltasaarenrantaa pitkin kävelee irakilaismies, jonka Drake tunnistaa. Hän ponkaisee ylös. Leveitä hymyjä, kuulumisia.

Jos asia olisi Drakesta kiinni, näin pakolaisia tervehtisi myös virallinen Suomi.

 


Sunniva Birgitta Elisabeth Drake

  • Ikä: 61
  • Syntymäpaikka: Helsinki
  • Kotipaikka: Helsinki
  • Koulutus: filosofian kandidaatti
  • Työ: Espoon kaupungin kirjastopalveluiden aluejohtaja
  • Perhe: mies, kolme lasta, yksi lapsenlapsi
  • Uskonto: katolinen
  • Harrastukset: lukeminen, politiikka, aktivismi

Elämäni kuva

”Valokuva on Hämeenlinnasta, jonne muutimme Suomenlinnasta ollessani kuusivuotias. Olen aina elänyt kulttuurien risteyskohdissa, ja niin myös Hämeenlinnassa. Suomenruotsalainen, katolilainen, Hämeenlinnan vankila-alueella asunut perheeni oli siellä erikoinen tapaus.” Kuva Antti Taskinen / Suomen Kuvalehti 29/1961

”Valokuva on Hämeenlinnasta, jonne muutimme Suomenlinnasta ollessani kuusivuotias. Olen aina elänyt kulttuurien risteyskohdissa, ja niin myös Hämeenlinnassa. Suomenruotsalainen, katolilainen, Hämeenlinnan vankila-alueella asunut perheeni oli siellä erikoinen tapaus.” Kuva Antti Taskinen / Suomen Kuvalehti 29/1961