Nyhtökaura tulee – näin Reetta Kivelä keksi kauralihan: ”Aika yksinkertaista loppujen lopuksi”

Elintarviketieteilijä sai osan inspiraatiosta kotoa, kun teini-ikäiset tyttäret yrittivät yhdistää kasvissyönnin ja urheilun.
Susan Heikkinen
Hän 19.2.2016 15:30

Näytelmä on lyhyt ja hieman tragikoominen, mutta se on tosi ja se kiteyttää paljon startup-yrittäjyydestä.

Näyttämönä on vanha pienteollisuuskiinteistö Helsingin Lauttasaaressa. Yhtä liiketilaa reunustavat suurkeittiökoneet ja kelmutuslaite. Pöydällä on siististi järjesteltyjä, kirjainkoodeilla merkittyjä pusseja. Harsohattuinen Reetta Kivelä mutustaa näytettä pussista B ja pohtii, miksi tuotteen suolaisuus tuntuu vaihtelevan.

Täällä kehitetään kaurasta, keltaherneestä ja härkäpavusta ”tämän ajan unelmatuotetta”, kuten Helsingin Sanomat arvioi pääkirjoituksessaan tammikuussa. Suomalaista elintarviketta, jolla on globaalit markkinat ja jolla villeimpien visioiden mukaan lähestulkoon pysäytetään ilmastonmuutos ja ratkaistaan ihmiskunnan ruokahuolto.

Ulko-oven suunnasta kuuluu kauhistunut huudahdus. ”Uijui!”

Sitten valtava metallinen rymähdys.

Kuljetusliikkeellä on käynyt kämmi. Saapuva toimitus – satojen kilojen painoinen suurkeittiökone – on kaatunut lastauslaiturille pitkälleen.

Teknologiajohtaja Kivelä ponnistaa, tuotekehittäjä Anna Häkämies ponnistaa, autonkuljettaja ponnistaa ja toimittaja ponnistaa, mutta möhkäle ei nouse vähääkään.

Onneksi näytelmään on käsikirjoitettu toimen mies tuhoeläintorjuntafirman lippalakissa. Hän ilmestyy paikalle juuri oikealla hetkellä mukaan nostamaan. Ruhjoutunut kone saadaan pystyyn.

”Anteeks”, sanoo autonkuljettaja nolona.

”Aina varmaan sattuu ja tapahtuu”, vastaa Reetta Kivelä kadehdittavan tyynesti, vaikka hänestä näkee, että kiirettä riittäisi ilman ylimääräistä säätämistäkin. ”Täytyy laittaa se vaan kuntoon.”

Korjattava se on, pian sitä tarvitaan. Gold & Green -yritys pyrkii saamaan ensimmäisen tuotteensa, lihan tavoin käytettävän nyhtökauran, jo loppukeväästä markkinoille.

Yrityksen visioissa sen kaura-palkokasvivalmisteet ovat jo neljän vuoden kuluttua ”kiinnostavin kasviproteiininlähde joka puolella maailmaa”.

 

Pasila, neljä päivää aiemmin.

Elintarviketeollisuusliiton kokoushuoneessa istuu koko Suomen kauraklusteri– parikymmentä ihmistä eri yrityksistä. Heidän työnsä on viedä suomalaista kauraa ja siitä tehtyjä tuotteita ulkomaille.

He ovat malttamattomia. Luvassa on maistiaiset.

Kivelääkin kihelmöi. Mitä kaikennähneet ammattilaiset sanovat uutuustuotteesta? Makutuomiossa ei auta se, että 3 300 suomalaista on äänestänyt hänet vuoden 2015 nuoreksi tutkijayrittäjäksi.

Hän iskee kynällä auki pakkaukset, tavallisen jauhelihapaketin näköiset. 250 grammaa, testivaiheen kuluttajahinta nelisen euroa paketilta.

”Anteeksi tämä brutaali aukaisu. Meillä on vielä vähän kalvot hakusessa.”

Nyhtökaura näyttää hieman pilkotulta, paistetulta kanalta. Mielikuva lihasta on vahva, sillä palaset ovat erikokoisia ja vaihtelevan muotoisia, orgaanisia.

Ensimmäinen paketti on maustamaton, tarkoitettu kokeneille kokkaajille, jotka osaavat maustaa itse. Toisessa on limeä, seesaminsiemeniä ja inkivääriä.

”Me tähdätään niille, jotka haluaisivat syödä vähemmän lihaa, mutta se on hankalaa arjessa”, Kivelä selittää yli supinan ja haarukoiden kilinän. ”Eli me halutaan tarjota tutunnäköinen paketti, josta voisi laittaa ruokaa pannulla, tehdä lihapullia tai makaronilaatikkoa.”

Pulina yltyy.

”Siinä tosiaan maistuu se härkäpapu aika vahvasti siinä maustamattomassa…”

”Siit jää jännä jälkimaku…”

”Mahtava rakenne, tää on ihan kun kanaa todellakin…”

”Ja sillai sitkeä jännästi, että sitä pitää purra…”

”Hyvää!”

Kaura-ammattilaiset ovat ällistyneitä. Ensinnäkin on mullistavaa, että suuri kauppaketju on jo tiedustellut nyhtökauraa myyntiin. Yleensä kauppajätit eivät lähesty, vaan niitä lähestytään. Toinen ihmetyksen aihe on nyhtökauran säilyvyys.

”Me on annettu sille nyt kaksi kuukautta”, Kivelä sanoo.

”Siis tässä pakkauksessa?” kuuluu epäuskoinen ääni yleisöstä.

”Joo, kylmäketjussa.”

”Kuukausia…!?” ”Vau.”

”Se on viennissä tosi tärkeä ominaisuus”, toteaa joku, ja käsinkosketeltava pöhinä valtaa huoneen.

”Ihan täydellinen vientituote.”

”Tää on aivan mahtava.”

 

Kuinka ihminen päätyy keksimään uuden elintarvikkeen?

Pieniä askelmerkkejä voi löytää pitkin keksijän elämää.

Nykyään puhutaan raakaravinnosta, mutta 1980-luvun eläneet muistavat sen nimellä elävä ravinto. Se oli tuttu Reetalle ja hänen sisaruksilleen, sillä perheen äiti harrasti sitä. Perinteisen kotiruoan rinnalla olivat äidin ituviljelmät, merilevät, pähkinätahnat ja vehnänorasmehut.

Isä opetti insinöörejä ja harrasti biologiaa, äiti oli luontaishoitaja. Ehkä se oli juuri tuo kotoa tuttu yhdistelmä luonnontieteitä ja kiinnostusta ravitsemukseen, joka sai tyttären opiskelemaan ensin kemiaa, sitten elintarviketieteitä. Ja vielä kiinnostumaan erityisesti siitä, miten elintarvikkeita voidaan jalostaa niin, että raaka-aineiden terveelliset ominaisuudet säilyvät.

Vuodet 2004–2007 Kivelä kehitti tuotantoprosesseja Atrian tehtaalla Forssassa.

Jälkikäteen ajateltuna se oli paikka, jossa tuleva yrittäjä oppi, miten elintarviketehdas toimii.

Sitten olisi pitänyt muuttaa työpaikan perässä. Oli hyvä aika törmätä sattumalta kauraan.

Kivelä pääsi mukaan Helsingin yliopiston viljateknologian tutkimusryhmään. Hän erikoistui kauratuotteisiin. Tuloksena oli väitöskirja beetaglukaanista, kauran terveellisestä ravintokuidusta.

Tarvittiin vielä neljä vuotta Fazer-konsernin tutkimuspäällikkönä. Kivelä vaikutti sekä leipomon, suklaatehtaan että makeistehtaan tuotetutkimuksessa.

Sitten tuli vuorotteluvapaa ja määrätietoinen ystävä, joka aisti ajan merkit. Ystävä oli Maija Itkonen, teollinen muotoilija, joka oli jo ansioitunut innovaatiojohtamisessa. Sinnikkään taivuttelun jälkeen Kivelä suostui syksyllä 2014 pohtimaan Itkosen ajatusta leikattavasta ja paistettavasta ”kauralihasta”.

Monipuolinen työura osoitti voimansa, kun Kivelä aloitti testailun. Hän otti kauran kavereiksi palkokasvit ja avukseen härkäpapututkija Zhong-qing Jiangin. Huhtikuussa 2015 perustettiin yritys, jonka toimitusjohtajaksi tuli Itkonen.

Valmistustekniikka löytyi Pekingistä.

”Se on mekaaninen prosessi, jossa ei käytetä kemikaaleja. Meillä on melko kuiva jauhomassa, jota hierretään ja kuumennetaan. Aika yksinkertaista loppujen lopuksi, mutta pitää olla juuri oikeat olosuhteet ja oikeanlainen vääntö”, Kivelä paljastaa.

Jauhomassa saatiin näin muodostamaan pitkiä kuituja. Juuri sitä rakennetta, jota voisi kuvailla kanamaiseksi tai tonnikalan tapaiseksi.

 

Osa inspiraatiosta tuli kotoa. Kivelä seurasi, kun omat teini-ikäiset tyttäret yrittivät yhdistää kasvissyönnin ja urheilun.

”Mietin, että mitä niille äitinä sanon. Että jaksanko huolehtia kotona, että meillä on aina myös proteiiniosuus siinä kasvisruoassa.”

Kivelä itse oli kasvissyöjä lukioajoista kolmekymppiseksi. ”Silloin alkoi kiinnostaa kuntosaliharjoittelu ja aloin pitää ravintopäiväkirjaa. Huomasin, että söinkin tosi huonosti, lähinnä hiilihydraattia.”

Lisäksi hän sai tarpeekseen siitä, että kasvissyöjä erottui aina joukosta. Seminaarien ruokailuissa oli helpompi syödä samaa ruokaa kuin muutkin.

Hän on nykyään siis fleksaaja – painottaa kasvisruokaa, mutta syö toisinaan myös lihaa.

Lapset saavat usein naposteltavakseen nyhtökauraa, aina kun äidin työpaikalla kokeillaan uusia raaka-aineita tai tehdään makutestejä.

Nyhtökaura on jo saanut tittelin ”lihankorvike”, jota Kivelä vieroksuu. Korvike vie ajatukset sota-ajan puutteeseen, tai herättää tunteikkaan vastareaktion: eihän lihaa tarvitse korvata.

Hän puhuu mieluummin ”vaihtoehdosta”.

Nyhtökaurassa on 30 prosenttia proteiinia, 10 prosenttia hiilihydraatteja ja viitisen prosenttia rasvaa. Kilokaloreita sataan grammaan mahtuu noin 200.

Tuotetta markkinoidaan ”täydellisenä proteiinina”, koska se sisältää kaikki ihmisen tarvitsemat välttämättömät aminohapot. Se myös sopii lähes kaikille: kaura- ja palkokasviallergiat ovat melko harvinaisia. Niitäkin on ajateltu, jotka geeniperimänsä takia eivät siedä härkäpapua. Heille sopivia papulajikkeita on etsinnässä.

 

Jo ainakin kymmenen vuotta sitten Kivelä haaveili ”omasta prosessista autotallissa”.

Siis omasta pienestä ruoantuotantolinjasta.

”Jotenkin on aina ollut himo siihen, että pystyisiköhän oikeasti luomaan jotain uutta. Alusta lähtien, ja saamaan sen pussiin asti.”

Unelma toteutuukin isosti. Yksityiset sijoittajat ovat tähän mennessä sijoittaneet Gold & Greeniin 1,3 miljoonaa euroa. Tekesinkin tukea tavoitellaan.

Ulkomaille yritys tuskin perustaa omia tehtaita. Ajatuksena on myydä valmistuslisenssejä.

Totta kai Kivelä joskus yön pimeinä hetkinä miettii, että ”mikä se on, mihin tää niinku kosahtaa”. Että miksi ei menestystä tulisikaan.

”Jokaisessa uudessa tuotteessa on se riski, että sitä maistetaan kerran, mutta se ei tule tavaksi”, hän selittää. On alun kysyntäpiikki, ja tuotanto viritetään suureksi, mutta sitten kiinnostus lopahtaa.

Siihen saumaan yrityksellä on oltava jo tarjolla seuraava kaura-paputuote.

 

Nyhtö-sitä, nyhtö-tätä, nyhtö-tuota.

Lauttasaaren toimitilan tussitaululle on kirjattu henkilökunnan ideoita uusiksi tuotteiksi. ”Ajatus on, että kaikkea testataan, mihin vain riittää aikaa. Mutta huomaan kyllä määräileväni, että nyt testataan tuo”, Reetta Kivelä myöntää.

Kivelän oma suosikkituote on jo pitkällä tuotekehityksessä. Juuri sitä sisältää salaperäinen pussi B.

Aamupäivän Kivelä on viettänyt yliopiston laboratorioissa. Siellä kaurapapuproteiinia on kokeeksi muun muassa savustettu.

Seuraavina päivinä on suunniteltava uusi tuotantotila. Se tulee Järvenpäähän. ”Ajateltiin ottaa iso pohjapiirustus ja laittaa siihen sinitarralla koneet ja kulkureitit.”

Se on uutta luovan yrityksen meininkiä se. Kaikki tehdään itse, sillä kukaan muu ei osaisi.

Kun kovan onnen suurkeittiökone on saatu sisään, tuholaistorjuntafirman mies poistuu.

Mutta mitä hän unelmatuotteen tehtaassa teki?

Varmisti suomalaisyrityksen maailmanvalloitusta hänkin. Oli epäilys hiirestä seinän takana, ja edes epäilys hiirestä, seinänkin takana, on otettava vakavasti kun valmistetaan elintarvikkeita.