Näin Onnibusin Pekka Möttö luo uuden markkinan: ”Saranapuolen kautta sisään – ja sitten pitää paukauttaa koko ovi auki”

Onnibus oli vasta näpertelyä, Pekka Möttö aikoo mullistaa liikennöintiä maailmalla.
Hän 30.5.2017 20:54
Oskari Onninen

Pekka Möttö on liikenneyrittäjä kolmannessa polvessa. © Petri Kaipiainen

Ensimmäinen päivä tammikuuta 2012 pitkän linjan bussiyrittäjä Pekka Möttö ja VR:n lähiliikenteen entinen suunnittelupäällikkö Lauri Helke perustivat bussiyhtiön. Sen nimi oli Onnibus.

Viisi vuotta myöhemmin Suomen juna- ja bussiliput ovat halvempia kuin koskaan. Se on yksin Onnibusin ansiota, pelkästään Onnibussilla tehdään vuodessa yli miljoona matkaa, joita ei muuten olisi tehty.

”Kolmasosa meidän asiakkaista ei matkustanut lainkaan ennen kuin me tultiin”, Pekka Möttö sanoo.

”Sain mummoilta käsinkirjoitettuja kirjeitä, että nyt he viimein pääsevät tapaamaan lapsenlapsiaan, kun ennen ei ollut varaa.”

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu