Miina Supinen: ”Kuka on säälittävin ja suurisilmäisin lapsi, jolle annetaan apua?”

Kirjailija kritisoi hyvinvointiyhteiskunnan muuttumista hyväntekeväisyysyhteiskunnaksi. Jouluna ilmiö kärjistyy.
Heini Kilpamäki
Hän 20.12.2015 20:00

Käsillä ovat viimeiset päivät ennen jouluaattoa 2012. Kirjailija Miina Supinen avaa läppärin ja kirjoittaa Googlen hakukenttään joululaatikko resepti.

Klik.

Supinen ei pidä itseään jouluihmisenä, mutta on päättänyt järjestää perinteiset jouluaaton tarjoilut perhepiirille silkkaa uteliaisuuttaan.

Onko tämä kivaa? Onko tämä sen arvoista?

Supinen pilkkoo ja esivalmistelee ainekset. Uuni lämpenee. Porkkanalaatikon kypsyttämiseen menee tunti, lanttulaatikkoon kaksi, peruna- ja bataattilaatikkoon kolme. Kaikkien jouluruokien valmistamiseen kuluu pari päivää.

Jouluvieraiden saapuessa tunnelma on hyvä. Kala-alkupalojen jälkeen Supinen tekee kuitenkin ikävän havainnon.

Kukaan ei nosta laatikoita kukkuroittain lautaselleen, kaikki eivät edes maista. Lapset vänisevät keskenään, syövät mieluummin arkista pastaa.

Tämä ei ollut kaiken vaivan arvoista.

”Saa riittää”, Supinen mietti kaapiessaan laatikoita biojätteeseen. ”Jatkossa syömme jouluna mitä haluamme.”

Takana oli jo valmiiksi uuvuttava syksy. Supinen oli kirjoittanut kirjaa ja tehnyt ”vähän liikaa” töitä vapaana toimittajana jo toista vuotta jätettyään toimittajan työt STT:llä.

Laatikoiden äärellä hän tajusi lavastaneensa jouluisen näytelmän, jossa hän itse näytteli entisaikojen ehtoisaa emäntää.

Kaikki oli mennyt reseptin mukaan, mutta jouluhenki ei löytänyt sydämeen.

”Jos jotain asiaa suunnittelee kauan, alan pelätä, että kaikki menee pieleen. En pidä juhlien järjestämisestä. Juhlin omia häitänikin vain kahden mieheni kanssa.”

 

Supisen kuudes romaani Mantelimaa sai alkunsa hänen omista joulutraumoistaan. Romaanin ytimessä on ”perhe, joka yrittää selviytyä joulun yli”.

Perheen äiti joutuu pakon edessä ottamaan vastaan pätkätöitä Mantelimaa-nimisestä jouluteemaisesta ostoskeskuksesta. Viihdekompleksista löytyy myös kylpylä, kasino ja aikuisten K18-osasto. On viihtymispakko.

Ostoskeskuksen kiiltelevän pinnan ja suklaakuorrutteen alla on kuitenkin mätää. Kirja on kauhufantasiakertomus suomalaisesta lama-ajasta, jossa yksinäiset ostoskeskukset yrittävät kaikkensa vedotakseen kuluttajaan.

Kaikki kuitenkin kurjistuu pystyyn. Mantelimaa enteilee jonkinlaista sivilisaation romahtamista.

Supinen käyttää elokuva- ja televisiotuotannoissa tuttua termiä high concept, helposti selitettävä ja markkinoitava idea. Mantelimaan tapauksessa se on kamala joulu.

Kustantaja markkinoi Supista kirjailijana, joka on ”humoristi vastoin pyrkimystään”.

Esimerkiksi Liha tottelee kuria -esikoisteoksessa seurataan paremman perheen kulisseista löytyviä luurankoja. Perheen tytär etsii netistä seuraa sadomasokistiseen seksiin, poika kasvattaa lihaksia hormoneilla ja äiti sisustaa näkymättömiin petostensa jälkiä.

”En oikein tiedä, mikä mun brändi on. Mua pidetään oivaltavana ja raskaista aiheista kirjoittavana kirjailijana. Toisaalta olen kuullut, että kirjani ovat mukavia ja kepeitä lukukokemuksia. Nämä tuntuvat ristiriitaisilta viesteiltä.”

Uudessa teoksessaan Supinen tarkastelee mielenterveyttä, lamaa, pätkätyöläisyyttä ja tapaturmasta kuntoutumista.

Tähän kaikkeen hän on liittänyt joulun, koska ”joulu on kaikkein pimein aika, josta lähdetään kohti valoa”.

 

Joulukoristeet kimmeltävät Helsingin Itäkeskuksen, Itiksen, katossa. Tonttuja kurkkii joka näyteikkunassa.

On vasta marraskuun 13. päivä, mutta Vesa-Matti Loiri tulkitsee jo Taas valkeata joulua.

Aikaiset joululaulut aiheuttavat harmitusta, ja se näkyy joidenkin kauppakeskuksessa asioivien kasvoilla. Ei vielä tätä, tiuskaisee nainen toiselle kauppakeskuksen puodissa.

Supinen kulkee lahjapaperitöttereiden ja joulutähtien ohi. Hänellä on kädessään ostoslista.

Pitäisi käydä kirjakaupassa ja ruokaostoksilla.

Ensimmäinen joululahjakuorma lähtee pian äidin matkassa siskon perheelle Isoon-Britanniaan. On kasattava lasti valmiiksi, vaikka jouluun on vielä aikaa. Usein Supiselta jää lahjojen hankkiminen viime tippaan.

Supinen pahoittelee, jos hän ei osaa sanoa mitään järkevää. Hän kiertelee Itäkeskuksessa parin tunnin yöunilla.

Pimeys ja koleus vaikuttavat Supisen unirytmiin ja energiatasoon. Tehot puuttuvat.

Myös työaika pitkittyy. Samat työt, jotka hän tekee vuoden valoisaan aikaan virastotyöajan sisällä, voivat venähtää talvella keskiyön paikkeille.

Siksi Supinen ei ymmärrä, miksi pimeimpänä ja väsyttävimpänä vuodenaikana ihmisten pitäisi näytellä toisilleen, esitellä muka parempaa puolta itsestään. Olisi aktivoiduttava koulun joulumyyjäisissä, juhlittava pikkujouluissa, lähetettävä kymmenittäin kortteja.

Sitten on kirkkaita valoja, ruuhkaisia sisätiloja ja rumaa krääsää. Tunkkaisesta ostoskeskuksesta ei voi paeta ulos, sillä ulkona on kylmää ja pimeää.

 

Itäkeskuksen kirjakaupan sisäänheittäjinä komeilee usea pino Finlandia-palkintoehdokkaita. Ja muitakin kirjoja, Oksasta ja Kettua.

Siellä on myös Mantelimaa, joka julkaistiin jo loppukesästä.

Punainen fontti ehdottaa kirjoja pukinkonttiin.

”Finlandia-palkinnolla ei ole enää yhtä suurta myyntiarvoa kuin ennen. Hyvin myyvät luotettaviksi havaitut kirjailijat”, Supinen sanoo.

Hän itse etsii L. M. Montgomeryn Annan nuoruusvuosia ja kysyy apua kassalta. Valitettavasti painos on lopussa.

Hän kiertää hyllyjä ja nappaa muutaman kirjan mukaansa lahjoiksi Englantiin.

”On arvokasta olla hyvien kirjojen antaja jollekin lapselle. Se on suuri kunniatehtävä, johon suhtaudun vakavasti.”

 

Ennen kiireitä, suorittamista ja pimeyden painoa Supisella on itse asiassa monia hyviä joulumuistoja.

Supisen lapsuudenperhe vieraili joulunaikaan samassa kaupungissa asuvien isovanhempien luona.

Kaupunkilaisjoulu oli sisustettu Pähkinänsärkijän tyyliin, kristallein ja aidoin kynttilöin. Joulu oli kaunis ja kotoisa, vailla bling blingiä.

Helsingin Munkkivuoren ostoskeskuksessa järjestettiin vuosittain viikon kestävät käsityöläismessut. Sinne meni katselemaan myös kouluikään ehtinyt Miina kavereineen. Basaarin lämmin tunnelma olkipukkeineen, halkotonttuineen ja joulupitseineen hehkui ystävällisyyttä.

Perhe vietti joulua usein myös ulkomailla.

Miina oli kouluikäinen, kun serkun perheellä Portugalissa vieraili joulupukki. Näky oli niin outo, että hän luuli tulokasta rantojen mieheksi tai kulkuriksi.

Joulupukkiperinnettä hän pitää yhä niin kummajaisena, että hänen perheessään pukki ei vieraile tänäkään jouluna.

Supinen on viettänyt joulunaikaa myös Keski-Europassa, ihastellut valaistuja joulukatuja ja -toreja ja siemaillut kuumaa viiniä.

”Se on itse asiassa aika siistiä.”

”Ehkä sitten, kun kiireisin arki hellittää, löytyy aikaa ihan vaan olla ja nauttia. Jouluna voi syödä vain esimerkiksi suklaata.”

On aika vielä hakea kaupasta joulumakeisia. Sen jälkeen Englannin-paketti on valmis kuriirille.

 

Pelastusarmeijan padat täyttävät kadut ja kauppakeskukset joulukuun puolivälissä. Apua pyydetään ja saadaan myös netissä. Viime jouluna Jouluapua-Facebook-ryhmä saattoi yhteen sadat vähävaraiset perheet sekä yksityishenkilöt ja yritykset, jotka halusivat tarjota apua jouluvalmisteluihin ja -lahjoihin.

Julkisessa keskustelussa järkytyttiin siitä, että monissa perheissä toivottiin lahjaksi hygieniatuotteita. Miten se oli mahdollista hyvinvointi-Suomessa?

Sosiaalisen median apuryhmät kertovat Supisen mielestä yhteiskunnan oikeistolaistumisesta. Hänestä Suomesta on hyvää vauhtia tulossa hyväntekeväisyysyhteiskunta samalla, kun hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkoa puretaan.

Käsillä on ”vasemmistolaisen painajainen”.

”Tästä on tulossa ihmeellinen kilpailu siitä, kuka on säälittävin ja suurisilmäisin lapsi, jolle annetaan sampoota ja mitä se kaipaakin.”

Supinen myöntää, että auttamiseen liittyvät tunteet ovat hyvin ristiriitaisia. Hän maksaisi mieluummin enemmän veroja kuin osallistuisi hyväntekeväisyystalkoisiin. Silti hän ei voi kääntää katsettaan avun tarvitsijoilta.

Kesän lopulla Supinen aloitti vapaaehtoisena helsinkiläisessä vastaanottokeskuksessa. Siellä hän tekee töitä kerran viikossa, niin hän on suunnitellut.

Vuoro alkaa usein maanantaisin heti, kun hän on saanut lapset valmisteltua kouluun.

Hän tekee muutaman tunnin vuoron, kymmenestä yhteen, tai joskus pidempäänkin.

Pidempinä päivinä ei ehdi kirjoittaa.

Kassit ja säkit odottavat lajittelua, sillä ”osa jengistä on tullut pelkissä sortseissa”. Kesävaatteet ja korkokengät päätyvät toiseen pinoon, miesten talvivaatteet toiseen.

Jälkimmäiselle pinolle on enemmän tarvetta.

Vapaaehtoisista taas suuri osa on naisia.

Supista huvittaa ajatus pienien paikkakuntien vastaanottokeskuksista. Voisiko perheenisä liittyä kodinturvajoukkoihin samalla, kun hänen vaimonsa olisi auttamassa turvapaikanhakijoita vastaanottokeskuksella?

”Ne tulevat ja vievät meidän naisemme! Totta, siellä sunkin vaimo on leipomassa niille pullaa!”

 

Supisen jouluangstista huolimatta jouluun valmistautuminen on alkanut hänen perheessään jo loka-marraskuun vaihteessa. Lasten kuoro alkoi silloin treenata joululauluja.

Marraskuun loppupuolella perheen ikkunaan on asennettu jouluvalot.

”Yritän pitää salassa, etten juuri tykkää joulusta. Se on vähän sama kuin äiti haukkuisi itseään lihavaksi ja inhottavaksi tyttärensä kuullen”, hän sanoo.

”Minulle on tärkeää, että lapset nauttivat joulusta, enkä halua viedä heiltä sitä iloa.”

Perheellä on yksi erityinen jouluperinne. Supinen kattaa aattoillaksi olohuoneen lattian patjoilla, tyynyillä ja peitoilla.

Koko perhe yöpyy olohuoneessa. Se erottaa joulun arjesta. Silloin ei ole kiire hampaidenpesulle ja nukkumaan puoli yhdeksältä.

Lahjoja Supisen perheessä saavat virallisesti vain lapset. Mutta myös äiti ja isä vaihtavat keskenään nimellisen paketin – siksi, että lapset näkisivät heidän välittävän toisistaan.

Muutaman euron panostus lähikaupasta riittää. Tämä on juuri sitä joulun teatteria, jota Supinen vierastaa. Siksi se on näyteltävä vähän kieli poskessa.

Viime joulun alla Supinen pauhasi miehelleen vessanraikastimista. Ne ovat äärimmäisen typeriä! Ei vessaa pidä raikastaa, se pitää pestä!

Hän sai lahjaksi vessanraikastimen.

Keskustelu

Polyamoriaa?

”Juhlin omia häitänikin vain kahden mieheni kanssa.”

Olisiko kuitenkin juhlinut kahdestaan tai kaksin, kahden kesken?