Terrori tuli lähelle

Vieläkin, kun puhelin soi, Pariisin-kirjeenvaihtajan ensimmäinen ajatus on: missä nyt on terrori-isku?

Ylen Pariisin-kirjeenvaihtaja Annastiina Heikkilä kävi elokuussa raportoimassa Suomessa presidentti Emmanuel Macronin vierailusta.

Marraskuun 13. päivän iltana 2015 Elinor oli ystäviensä kanssa ravintola La Belle Équipen terassilla Pariisin 11. kaupunginosassa. He olivat juhlimassa ystävän 35-vuotissyntymäpäivää.

Vain muutamaa päivää aikaisemmin samassa ravintolassa Elinorin laukusta oli varastettu kukkaro. Nyt hän oli jättänyt varalta laukkunsa baaritiskin taakse. Kun hän lähti hakemaan sitä hieman ennen iltakymmentä, mustiin pukeutunut mies ryntäsi autosta kohti terassia.

Baaritiskille jähmettynyt Elinor näki, kuinka terassilla alkoi salamoida ja paukkua. Mies tulitti rynnäkköaseella kuoliaaksi koko hänen pöytäseurueensa, neljä ystävää. Ja viisitoista muuta.

Samaan aikaan Elinorin avopuoliso Simon oli seuraamassa Ranskan ja Saksan ystävyysottelua Stade de Francen jalkapallostadionilla. Simon kuuli stadionilla pamauksia, yksi, kaksi, kolme, mutta tajusi, että jotain on pahasti pielessä vasta saatuaan Elinorilta viestin.

Myös Annastiina Heikkilän puhelimeen alkoi tulla viestejä. Hän oli illallisella Pariisiin häntä tervehtimään tulleiden vanhempiensa kanssa muutaman korttelin päässä La Belle Équipe -ravintolasta.

”Kun kävelimme ravintolasta asunnolleni, kaduilla oli enää poliiseja rynnäkkökiväärien kanssa ja he kehottivat meitä menemään nopeasti kotiin.”

Vanhemmat kävivät vielä hakemassa talon kivijalkakaupasta ruokaa seuraavaksi päiväksi. Heikkilä alkoi valmistella raporttiaan terrori-iskuista Ylen uutisille.

Ensimmäinen raportti tuli ulos iltakymmeneltä paikallista aikaa.

”Pariisi on muuttunut peruuttamattomasti”, hän totesi lähetyksessä.

Lähes jokainen pariisilaisnuori tunsi tai tiesi jonkun terrori-iskuissa menehtyneen. 132 ihmistä oli kuollut, 352 loukkaantunut.

Iskuja oli tehty kuudessa paikassa, mutta tuhoisin oli Bataclanin teatterissa, jossa 1 500 nuorta oli kuuntelemassa amerikkalaista Eagles of Death Metal -yhtyettä. Teatterissa kuoli yli sata ihmistä.

Myöhemmin Heikkilä sai kuulla, että hänen tuttavansa Simonin avopuoliso Elinor oli ollut todellisessa vaarassa. Iskujen vuosipäivän alla pari antoi hänelle haastattelun.

 

Annastiina Heikkilä oli aloittanut Ylen Pariisin-kirjeenvaihtajana vuonna 2013. Sitä ennen hän oli ehtinyt työskennellä Ylessä kymmenen vuotta.

Pariisiin hän oli aina halunnut. Hän oli ollut siellä au pairina ja yliopistovaihdossa, hänen ranskan kielensä oli täydellinen. Hän oli kiinnostunut ranskalaisista politiikasta, filosofeista ja kirjallisuudesta.

Ranskalaisen politiikan ohella hän raportoi arjen ilmiöistä, jututti tavallisia ihmisiä, kävi ongelmalähiöissä.

Tammikuun 7. päivänä 2015 Heikkilä oli kävelemässä lounaalle Chez Janou -ravintolaan, kun hänen puhelimensa alkoi piipata uutishälytyksiä.

Twitteristä hän luki, että muutaman korttelin päässä satiirilehti Charlie Hebdon toimituksessa on ammuttu konetuliaseilla. Hän kääntyi takaisin toimistolleen.

Isku ylitti Heikkilän ymmärryksen. Sen kohteena olivat hänen oman alansa ihmiset.

Mutta seitsemän kuukautta myöhemmin tragedia 11. kaupunginosassa tuli vielä lähemmäs.

”Se oli sentään naapurikaupunginosani. En kuitenkaan mielestäni pelännyt, tunsin epäuskoa ja surua. Toimittajan rooli on hyvä suojavaate.”

Heikkilä haastatteli iskupaikoilla silminnäkijöitä ja pelastushenkilökuntaa.

”Pariisilaisten urhean julkisivun takana oli valtavasti pelkoa. Hyökkääjät teurastivat tavallisia ranskalaisia summittaisesti ja yhtäkkisesti”, Heikkilä kirjoitti tuoreeltaan blogissaan.

”En millään voinut raportoida kaikkia yksityiskohtia, ne olivat liian kammottavia.”

”Mietin, mihin piiloutua, jos joku alkaisi ampua rynnäkkökiväärillä.” Heikkilä sulloutui tiskikoneen taakse.

Monet miettivät, mitä seuraavaksi.

Kaksi iltaa iskujen jälkeen, 15. marraskuuta, Heikkilä oli menossa tekemään suoraa lähetystä iskujen uhrien muistojumalanpalveluksesta Notre Damen aukiolta, kun ihmiset lähtivät yhtäkkiä juoksemaan kauhun vallassa.

”Mietin, mihin piiloutua, jos joku alkaisi ampua rynnäkkökiväärillä.”

Hän livahti viereisen ravintolan keittiöön ja sulloutui tiskikoneen taakse.

”Keittiössä iski kuolemanpelko.”

Myös Elinor oli ryöminyt ravintolan keittiöön ja sieltä sisäpihalle. Joku talon asukkaista oli päästänyt hänet sisälle turvaan. Lopulta Simon oli löytänyt Elinorin.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Illalla kotona Heikkilä kävi tapahtumia läpi Ylen kuvaajana työskentelevän puolisonsa Juha Nurmisen kanssa. Se rauhoitti.

”Ihmisistä oli tullut säikkyjä. Pienikin pamaus nostatti joukkopaniikin.”

Pikkuhiljaa Pariisi palasi normaaliin arkeen ja Heikkilä raportoi siitä suomalaisille.

”Iskuilla oli kuitenkin valtaisa ja välitön vaikutus tuhansien ranskalaisten elämään”, Heikkilä sanoo.

Monet tekivät niiden jälkeen elämänsä kannalta tärkeitä päätöksiä. Erosivat tai menivät naimisiin, myivät kotinsa ja ostivat uuden. Vaihtoivat työpaikkaa, päättivät tehdä lapsen.

Heikkilä ja Nurminen peruivat päätöksensä palata Suomeen. Heille kävi kuten monille pariisilaisille. Järkyttävät kokemukset niittasivat heidät yhä tiiviimmin kaupunkiin.

 

Kului vain reilut puoli vuotta, kun Heikkilä raportoi taas terroriteosta Ranskassa. Heinäkuun 14. päivänä 2016 Ranskan ja Tunisian kaksoiskansalainen Mohamed Lahouaiej-Bouhlel ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon Nizzan rantakadulla Promenade des Anglaisilla. Rannalla oli alkamassa ilotulitus Ranskan kansallispäivän kunniaksi.

Iskussa kuoli 85 ja haavoittui 202.

Ranska oli ymmällään.

Maan terveydenhuolto alkoi paiskia töitä ihmisten traumojen purkamiseksi. Tarjolla oli kriisiapua, pitkiä ja lyhyitä terapioita. Uusia terapiamuotoja kokeiltiin. Ihmisillä oli erilaisia tarpeita. Myös reaktiot vaihtelivat.

Osa linnoittautui koteihinsa, mutta enemmistö oli sitä mieltä, että elämän on jatkuttava. Jo Pariisin iskuja seuranneena iltana terassit olivat täyttyneet, ihmiset olivat juoneet punaviiniä ja keskustelleet.

”Alussa ihmiset vain puhuivat ja surivat. Analyyseja ei alettu heti tehdä edes Ranskan mediassa.”

Terroritekojen mahdollisista syistä oli erilaisia näkemyksiä. Yhtä vastausta ei ollut olemassa.

Oliko vika epäonnistuneessa maahanmuuttopolitiikassa? Pariisin lähiöissä on paljon huono-osaisuutta ja toisen polven maahanmuuttajia, ja heitä oli lähtenyt taistelemaan Isisin riveihin.

Onko ratkaisu se, että kadulla partioi rynnäkkökiväärein aseistautuneita poliiseja ja sotilaita? Olivatko Ranskan tiedostelutoimet epäonnistuneet?

Ranskassa muslimeja on 6,8 prosenttia väestöstä. Heissä on myös kovan linjan islamin kannattajia. Osa maan nuorista muslimeista pitää sharia-lakia Ranskan lakia tärkeämpänä.

Äärioikeistolainen Marine Le Pen kasvatti suosiotaan, ja Heikkilä jännitti, valittaisiinko tämä presidentiksi.

”Le Pen kuitenkin sortui pahoihin virheisiin ja unohteluun television ratkaisevassa vaalitentissä.”

 

Annastiina Heikkilä liikuttui Pariisin iskujen jälkeen, kun hän näki kaupunkilaisia heti seuraavana iltana istumassa terasseilla. ”Päät pystyssä ja pelkoa uhmaten.”

Annastiina Heikkilä liikuttui Pariisin iskujen jälkeen, kun hän näki kaupunkilaisia heti seuraavana iltana istumassa terasseilla. ”Päät pystyssä ja pelkoa uhmaten.”

Heikkilällä on tapana istuskella Pariisin terasseilla, hän katselee mielellään ohikulkijoita, etenkin muodikkaita ranskattaria. Myös jotkut syntyperäisistä ranskalaisnaisista ovat valinneet islamin.

Naisten valinnat alkoivat kiinnostaa häntä niin paljon, että hän alkoi koota aiheesta materiaalia ja haastatella alan tutkijoita. Vasta ilmestyneessä kirjassaan Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa hän purkaa ilmiötä.

Selvisi, että Isis oli alkanut rekrytoida järjestelmällisesti nuoria ranskalaisia naisia jo vuonna 2014.

Naisille oli luvattu mahdollisuus olla mukana luomassa uutta, länsimaiset arvot hylkäävää yhteiskuntaa. Pelkästään vuonna 2015 Ranskasta matkusti 220 naista Isisin hallitsemille alueille”, hän kirjoittaa.

Naisia lähtee edelleen taistelemaan järjestön riveihin. Ranskalaiset yrittävät selvittää itselleen, miksi.

Suhtautuminen maan muslimivähemmistöön on Heikkilän mukaan kärjistynyt ”päähuivihysteriaan”. Ranska kielsi ensimmäisenä Euroopan maana burkien ja kasvoja peittävien niqabien käytön julkisilla paikoilla jo keväällä 2011.

Vaikka kokonaan hunnutettuja naisia näkee vain harvoin, ”tiedotusvälineet hysterisoivat asian”.

”Huivi on edelleen nyky-Ranskan kiistanalaisin vaatekappale.”

Huivikielto ei tietenkään selitä kenenkään liittymistä Isisin riveihin, Heikkilä sanoo.

”Jos haluaa kapinoida, huivi on helpoin. Huntu on monille kapina seksikkyyden vaatimuksia vastaan.”

Mutta jostain syystä Isisin tiukat rajoitukset ja raaka väkivalta vetoavat juuri moniin ranskalaisiin naisiin.

Syy saattaa Heikkilän mielestä olla hyvinkin yksinkertainen. Hän selvittää sitä kirjassaan:

Kalifaatissa ei tarvitse tasapainoilla naiseuteen liittyvien ristikkäisten vaatimusten kanssa.

Ranskassa naiset ovat taistelleet itselleen oikeuden käydä töissä, mutta lopputuloksena he käyvät töissä ja hoitavat edelleen kaikki kotityöt. Isisin ideologia tarjoaa pakoreitin näistä paineista. Naisen tehtävä on yksinkertainen: hankkia lapsia ja kasvattaa heistä Isisin sotureita.

Se on eräänlainen nykynaisen kohtaaman multitasking-temppuradan vastakohta.”

 

Menneenä kesänä kesken Suomen-lomansa Heikkilä kävi Pariisissa raportoimassa Ranskan jalkapallon MM-kullan voitonjuhlista. Ihmisiä oli kerääntynyt Champs-Élysées-bulevardille miljoona, jopa kaksi. Koko kaupunki tuntui seonneen.

”Oli ihana nähdä niin paljon ihmisiä juhlimassa. Nuoremmille sukupolville ainoat yhteiset kokoontumiset ovat olleet terrorismin vastaisia marsseja, mutta nyt kaduille jalkauduttiin jalkapallon takia. Monet sanoivat, että se tuli todella tarpeeseen.”

Samanlaisen yhteenkuuluvuuden tunteen Heikkilä aisti juutalaistaustaisen ranskalaisen poliitikon Simone Veilin hautajaispäivänä 2. heinäkuuta.

Tuhannet ranskalaiset olivat kokoontuneet Pariisin kaduille seuraamaan kulkuetta, joka kuljetti vuosi sitten kuolleen Veilin ja hänen puolisonsa Antoinen arkkuja kohti Panthéonia, jonne on haudattu maan kansallissankareita.

Heikkilä päätti jälleen jäädä Ranskaan. Ehkä hän alkaa katsella uutta kotia Ranskan maaseudulta, kuten lukuisat nuoret pariisilaisperheet. Paitsi että kaupunki on monille liian kallis, saasteet ja ehkä myös terrorismin tuoma turvattomuuden tunne ovat sysänneet ihmisiä muuttamaan maaseudulle.

”Pariisin keskustassa on suljettu alakouluja, koska niihin ei enää riitä oppilaita.”

Ihan vielä Heikkilä ei kuitenkaan vaihtaisi kävelyjä Seinen varrella ja lasillista kotitalonsa alakerran pikkubistrossa mihinkään.

”Pariisi on edelleen oma ylväs ja kiehtova itsensä.”

kuka

  • Annastiina Heikkilä
  • Ikä: 36
  • Synnyinpaikka: Helsinki
  • Asuinpaikka: Pariisi
  • Työ: Ylen Pariisin-kirjeenvaihtaja vuodesta 2013 lähtien
  • Perhe: Puoliso Ylen kuvaaja Juha Nurminen
  • Harrastukset: kirjallisuus, basson soitto, laulu, surffaus
Sisältö