Miesystävä pahoinpiteli, mutta Emilia sisuuntui – ja ryhtyi tutkimaan sisua

Sisusta voi tulla globaali psykologian käsite, Emilia Lahti uskoo.
Hän 10.10.2014 05:05

Emilia Lahti ja jäänmurtaja, ”täydellinen sisun symboli”. © Markus Pentikäinen

Mistä asiasta suomalainen esiintyjä saa suurimmat aplodit positiivisen psykologian maailmankongressissa Los Angelesissa 2013?

Siitä, kun hän kertoo yleisölle korkanneensa toissa päivänä viinipullon.

Emilia Lahti kyllä aloittaa sisusta kertovan esitelmänsä ihan perinteisesti. Arkistokuvia talvisodasta, Suomen ja Neuvostoliiton kokoeron havainnollistaminen kartalla.

Yleisölle on selitettävä, miten sisu eroaa psykologian hyvin tuntemasta käsitteestä perseveranssista, periksiantamattomuudesta.

”Jos olet varma, että tässä ovat kapasiteettisi rajat”, hän piirtää käsillään ilmaan, ”kaikki siellä sisällä on periksiantamattomuutta”.

”Jos puristatkin vielä vähän kovemmin ja ylität rajasi – siinä tullaan sisun alueelle.”

Sitten Emilia Lahti puhuu tavalla, jolla sisusta ei ole ennen puhuttu.

Sisussa on kyse toivosta, ja sisu on koivupuu, joka muuttaa vastoinkäymisten hiilidioksidin mahdollisuuksien hapeksi.

Se muuttaa barrierit frontiereiksi, läpikäymätön este muuttuu mahdollisuuksia täynnä olevaksi rajaksi olevan ja tulevan välillä.

Hän pursuaa vertauskuvia, sillä hän vielä etsii oikeita sanoja sisulle, tuolle ”mahdottomalle sanalle kääntää”.

Sitten hän kertoo henkilökohtaisesta kiirastulestaan.

Ja hän näyttää viinipullon, jota ystävä oli käskenyt häntä säästellä siihen hetkeen asti, että hän on toipunut.

 

Lokakuinen varhaisaamu New Yorkissa neljä vuotta sitten. Nuori vaalea nainen astuu Beth Israelin sairaalasta First Avenuelle.

Mikään ei paljasta, mistä hän tulee. Ruhjeet ja mustelmat ovat taas vaatteiden alla kuten aina ennenkin.

Hän kävelee korttelin verran pohjoiseen, ottaa lennosta keltaisen taksin, menee asunnolle yksin vaikka lääkäri on kieltänyt tekemästä niin, pakkaa tavaransa ja lähtee.

Hän on pirstaleina ja häpeissään. Miten näin kävi hänelle; vahvalle, itsenäiselle, koulutetulle, vuosia suurkaupungeissa eläneelle suomalaiselle naiselle? Miksei hän nähnyt varoitusmerkkejä? Miksei hän lähtenyt jo ensimmäisistä julmista sanoista?

Nyt hän tietää. Ja haluaa kertoa sen kaikille, joille siitä voi olla apua.

”Sosiopaatit ovat monesti hirveän charmantteja. Heistä viehättyy, ja he kohtelevat ihanasti. Ja he monesti tähtäävät niihin, joissa on tiettyä viattomuutta, jota heillä itsellään ei ole. Eivätkä he kerro, mitä on edessä. Että tässä vaiheessa pidän sinusta huolta ja saan sinut tuntemaan itsesi rakastetuksi. Seuraavassa vaiheessa alan eristää sinua ystävistäsi. On selvät askeleet, miten suhde etenee pisteeseen, jossa toista voi kontrolloida.”

Ulospäin hän oli se iloinen Emilia, Suomen New Yorkin -pääkonsulin assistentti, joka hoiti työnsä aurinkoisena ja teki taksikuskeihin vaikutuksen hindin kielen taidollaan.

”Yksi nainen kolmesta kokee elämänsä aikana parisuhdeväkivaltaa tai tulee raiskatuksi. Tällaisessa maailmassa me elämme. Mietin silloin, kuinka voin kääntää kokemuksen hyväksi, palvelemaan jotain suurempaa tarkoitusta”, Lahti sanoo.

Hän alkoi haroa internetiä, tutkaili ihmisten ansioluetteloita, ja tarttui Martin Seligmanin onnellisuutta käsittelevään kirjaan.

Löytyi Pennsylvanian yliopiston soveltavan positiivisen psykologian maisteriohjelma. Hän irtisanoutui työstään.

”Vaikeudet ja kriisit kuluttavat, mutta samaan aikaan ne voivat olla uskomaton mahdollisuus. Ne tökkäävät meidät pois siitä life as usual. Ne voivat laittaa meidät kyseenalaistamaan elämän tarkoituksen.”

”Olenko sen arvoinen, että voisin tutkia niin isoa käsitettä kuin sisu?”

Sisua ei koskaan aiemmin ole tutkittu psykologisesta näkökulmasta.

Ehkä tarvittiin ensin sellaisen akateemisen alan synty, joka keskittyy ihmisen sairauksien sijaan ihmisen kukoistuksen eväisiin. Positiivinen psykologia vakiintui tiedemaailmaan Yhdysvalloista käsin vasta noin 15 vuotta sitten.

Lisäksi tarvittiin arvostettu, mielen lujuutta tutkiva professori Angela Duckworth, joka kyllä tiesi sisusta, mutta joka syksyllä 2012 philadelphialaisessa luentosalissa kohtasi ensimmäisen suomalaisensa.

”Emilia kiirehti tervehtimään minua luennon jälkeen, vahvistaen että ulkopuolisen näkemykseni sisusta piti paikkansa”, Duckworth kertoo. ”Totesimme, että oli tarpeen tutkia sisua systemaattisesti: mitä suomalaiset ajattelevat siitä ja miten sitä kasvatetaan.”

Sitten Duckworth potki Lahden tekemään maisterintutkielmansa juuri sisusta.

”Minua jännittää”, Lahti avautui professorilleen. ”Olenko sen arvoinen, että voisin tutkia niin isoa käsitettä kuin sisu?”

Professori vastasi. ”Kuten kaikessa tieteellisessä tutkimuksessa, sinun ei tarvitse olla oikeassa, sinun tarvitsee vain olla rehellinen.”

Lahti ryhtyi selvittämään, onko sisu asenne, luonteenpiirre, taipumus vai onko sitä olemassa ollenkaan – onko se vain myytti, jota varjellaan.

Hän valmisti kyselyn, johon tuli yli tuhat vastausta lähinnä suomalaisilta.

Se vahvisti, että sisun ydin ei useimpien ihmisten mielestä ole niinkään pitkäjänteisyydessä, vaan se on paremminkin voimien reservi, jonka voi ottaa käyttöön mahdottomassa tilanteessa.

Mutta mindblowing, järisyttävää, oli Lahdelle se, että 83 prosenttia vastanneista uskoi, että sisua voi kehittää. Se ei siis ole myytti, eikä se ole ainakaan pelkästään synnynnäinen ominaisuus.

Emilia Lahti halusi tehdä väitöskirjan sisusta. Suomessa.

Piti löytää ohjaaja, joka ymmärtäisi, mistä on kyse. Psykologia kuulosti liian kapealta alalta sisututkijalle, joka katsoi asiaa ”psykologis-yhteiskunnallis-filosofisen linssin läpi”.

Löytyi Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitos ja sieltä soveltavan filosofian professori Esa Saarinen, joka ”hiffas heti”.

Lahti haluaa kirkastaa sisun määritelmän. Sen jälkeen olisi mahdollista kehittää sisumittari. Ei yksilöiden vertailemista varten, vaan mittaamaan muutosta ihmisissä, joiden sisua pyritään vaikkapa kouluttamalla kasvattamaan.

”Ja onko esimerkiksi palomiehillä enemmän sisua kuin toisilla ihmisryhmillä? Tai yksinhuoltajaäideillä? Tai ihmisillä, jotka ovat käyneet läpi avioeron?”

Sisua on sanottu sanaksi, jota on mahdoton kääntää, eikä Lahtikaan halua koskea itse sanaan.

”Tavoite on, että sisusta tulee globaali psykologian käsite. Ja että sitten ympäri maailmaa on sata muutakin sisun tutkijaa.”

Hei, viedäänkö meiltä nyt identiteettimme? Eikö olisi parasta vain olla tutkimatta enempää, että saamme pitää myyttisen sisumme ihan vain itsellämme?

”Kyllähän sisu aina tullaan assosioimaan Suomeen, kun se on täältä lähtenyt”, Lahti sanoo.

”Kun Suomessa kohdataan vaikeus, odotus on, että mennään siitä vinkumatta läpi.”

Voivatko suomalaiset opettaa maailmalle lujuutta, kysyi Forbes-lehti esitellessään Lahden lukijoilleen syyskuussa.

Lahti itse on elänyt kolme vuotta Intiassa suurlähetystön virkailijana ja neljä Yhdysvalloissa. Sitä ennen Pohjanmaalla.

”Kulttuuri vaikuttaa hirveän paljon siihen, miten on odotettua reagoida vastoinkäymisiin ja millaisia toimintamalleja ympärillään näkee”, Lahti sanoo.

”Kun Suomessa kohdataan vaikeus, odotus on, että mennään siitä vinkumatta läpi.”

Entä muualla? Lahti kurtistaa kulmiaan miettien, miten olisi sekä diplomaattinen että väistäisi kohtuuttoman yleistämisen.

”Yhdysvalloissa, niissä paikoissa missä olen asunut, on ehkä ookoompaa sanoa jollekin haasteelle ei”, hän muotoilee.

”Mutta esimerkiksi juutalaisyhteisöllä on termi, lechatchila ariber, joka on lähellä sisua. Se tarkoittaa esteen yli hyppäämistä. Kun kohtaat esteen, hyppäät siitä yli sen sijaan, että edes yrittäisit kiertää sitä tai mennä siitä läpi. Este pakottaa hyppäämään korkeammalle kuin muuten koskaan hyppäisi.”

Kalifornian auringossa Lahti on oivaltanut, että ilmastolla saattaa olla osuutta sisukkuuteen.

”En todellakaan tarkoita, että sateessa käveleminen vaatisi sisukkuutta. Mutta se tarjoaa mahdollisuuden valita asenteensa. Alatko mäkättää, että elämä on vaikeaa, vai ajatteletko, että tämän kanssa nyt voi elää. Asenne siirtyy niin, että se on valmiina sitten kun oikeasti shit hits the fan.”

Entä Intiassa?

”Intiassa on ajattelua, että on turha kantaa huolta asioista, joille ei voi mitään.”

Lahti huomauttaa, että joka tapauksessa ihmiset ympäri maailmaa osoittavat jatkuvasti ääretöntä sisukkuutta. New Delhin slummitkin – niissähän aivan huokuu sisu. On yksi hänen unelmistaan, että joku joskus kerää ja julkaisee sisutarinoita ympäri maailmaa.

”Tiukka paikka Alavudella oman kodin takapihalla. Minulla oli pullonpohjat vauvasta asti.”

”Tiukka paikka Alavudella oman kodin takapihalla. Minulla oli pullonpohjat vauvasta asti.”

Maailmalta on toinenkin mindblowing psykologian tutkimustulos, johon Emilia Lahti on hiljattain törmännyt.

Ihmisen tahdonvoima näyttäisi kuluvan, kun sitä kulutetaan. Jos joutuu käyttämään tahdonvoimaansa yhteen asiaan, sitä ei ehkä enää riitä toiseen.

Mutta.

Testeissä tämä on pätenyt vain niihin, jotka jo valmiiksi ovat uskoneet tahdonvoiman rajallisuuteen.

Ehkä sisu on siis yhdessä paketissa usko, toivo ja…

”Onhan minulla salainen agenda”, Lahti sanoo. Hän kirjoittaa siitä myös 15. lokakuuta ilmestyvässä kirjassa Positiivisen psykologian voima (PS-kustannus).

”Kun tunnistamme toisissamme haavoittuvuuden ja kärsimyksen, tunnistamme toisissamme myös sisun. Se synnyttää myötätuntoa ja hyväksyntää toisiamme kohtaan.”

On Lahdella konkreettisempikin haave. Juosta 1 100 mailia halki Uuden-Seelannin ja luennoida joka etapissa parisuhdeväkivallasta toipumisesta.

”Se olisi unelman täyttymys. Ja varmasti se toteutuu.”

 

Yksi unelma täyttyy nyt.

Emilia Lahti kipuaa jäänmurtaja Sisun rämisevän laakongin kuin lapsi karkkikaupan portaat.

Hän on käyttänyt edellisen illan lukemalla jään murtamisesta. Ja hän on niin innoissaan kuin merkityksellisyyksiä havaitseva ihminen on.

Jäänmurtaja, täydellinen sisun symboli.

Heti kun voi, Lahti kaappaa Sisun päällikön Mikko Seppälän haastateltavakseen.

Todellakin, pinnan alla voi olla kymmenen kertaa korkeampi jäävalli kuin mitä pinnan päälle näkyy.

Kun vierailu on lopuillaan, Lahti lahjoittaa päällikölle mustavalkoisen sisurannekkeen.

Nainen kättelee, mutta laittaa sitten yllättäen käden nyrkkiin.

Merikapteeni on heti juonessa mukana.

Siinä Katajanokan laiturin viimassa he kopauttavat rystyset yhteen, nuori sisututkija ja kaikki kelit kokenut jäänmurtajan päällikkö.