”Kaikki eivät huuda welcome”

Nafisa Yeasmin muutti Rovaniemelle täytenä ummikkona. Äskettäin hänet palkittiin Vuoden tieteentekijänä.

Hän 10.01.2020 06:00
Teksti aurora Rämö Kuvat Otto Ponto
Nafisa Yeasmin on tutkinut maahanmuuttajien sopeutumista Pohjois-Suomeen.
Nafisa Yeasmin on tutkinut maahanmuuttajien sopeutumista Pohjois-Suomeen.

Joulusesongin aikaan Rovaniemen keskustassa ei juuri kuule suomea. Rakennusten julkisivut on vuorattu valonauhoin, joulupukin viralliset taksit suhaavat lentokentältä hotelleille ja takaisin. Kiinalaista lasta vedetään kävelykadulla pulkassa. Englantilaiset jonottavat matkatoimiston edessä lumisafarille. Tuopillinen Lapin Kultaa maksaa 10 euroa 40 senttiä.

Lordin aukiolla torikauppias tarjoaa turisteille karvalakkia kahdellasadalla.

”Its ö guud prais!”

 

Maaliskuussa on toisin.

Neljäs päivä maaliskuuta 2006 oli lauantai. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja Nafisa Yeasminilla kylmä. Hän ei ollut koskaan nähnyt lunta.

Aviomies odotti Rovaniemen kentällä. Waliul Hasanat oli tullut Lappiin vuotta aiemmin. Hän oli kotoisin Bangladeshista kuten Yeasminkin ja sattunut tapaamaan Sydneyn yliopistossa kollegan, suomalaisen oikeustieteilijän, joka kertoi mahdollisuudesta tulla tekemään väitöskirjaa.

Perhe tuli nyt perässä, tarkoituksenaan asettua korkeintaan vuodeksi. Yeasmin ja kaksi pientä lasta.

Kaduilla ei näkynyt yhtään ihmistä. Talvisin tavataan olla kotona sisätiloissa, mies selitti. Maaliskuu tosin oli tavallaan kevätkuukausi, vaikka pohjoisessa se ei siltä näyttänytkään.

Paikka vaikutti hirveältä. Ihmiset eivät puhuneet toisilleen. Kieli oli käsittämätöntä.

Oli vain pimeää, pimeää, pimeää.

 

Yeasminin työhuone sijaitsee tiedekeskus Arktikumissa. Alakerrassa on museo, puolikaaressa kiertävässä yläkerrassa Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkijoiden huoneet.

”Kahvia? Pullaa?”

”Ota toinen keksi. Mandariini? Tästä mandariini.”

Työhuone on aviomiehen entinen. Mies väitteli vuonna 2012 ja sai professorin paikan Khulnan yliopistosta Bangladeshsista. Työ oli niin hyvä – sellainen, jota hän ei uskonut koskaan voivansa Suomessa saada – että oli palattava.

Yeasmin ja lapset jäivät, kaikesta huolimatta.

Seinälle on teipattu fläppitaulusta revitty paperi, johon on listattu erilaisia kategorioita. Turvapaikanhakija, pakolainen, työperäinen, opiskelija, puoliso.

Yeasmin tutkii maahanmuuttoa. Maahanmuuttoa nimenomaan arktisille alueille, kuten Rovaniemelle.

Hänen mielestään kotouttamisessa on ongelmia, jotka haittaavat integroitumista. Tärkeintä olisi saada Suomeen tulevat hetimmiten töihin.

 

Nafisa Yeasmin on kotiutunut Rovaniemelle, toisin kuin monet hänen tutkimuskohteistaan.

Nafisa Yeasmin on kotiutunut Rovaniemelle, toisin kuin monet hänen tutkimuskohteistaan.

Yeasminkin oli opiskellut oikeustiedettä. Hän oli jättänyt työnsä yksityisyliopiston lehtorina tullakseen Suomeen.

Maisterin tutkinnon tunnustaminen ja rinnastaminen vaikutti hankalalta. Kukaan ei kertonut, mikä viranomainen asiaa hoitaa, mihin toimistoon Helsingissä pitäisi mennä, mikä kaavake olisi täytettävä miltäkin nettisivulta. Yeasmin ei kuulunut minkään kotoutusohjelman piiriin.

Jos oikeustieteen lehtorilla on ongelmia tällaisten asioiden selvittämisen kanssa, millaistahan vähemmän koulutetuilla on, Yeasmin muistaa ajatelleensa.

Tutkinto oli sitä paitsi suoritettu Euroopan ulkopuolella. Rinnastaminen olisi edellyttänyt täydentäviä opintoja. Sata opintopistettä suomeksi tai ruotsiksi. Yeasmin oli melkein 30-vuotias. Miksi ihmeessä hän opiskelisi vuosikausia lisää vain jäädäkseen työttömäksi?

Sillä siltä se näytti: maahanmuuttajat, joihin Yeasmin Rovaniemellä tutustui, eivät saaneet töitä. Monet koulutetut ihmiset työskentelivät siivoojina. Joillakin oli oma ravintola. Useimmat lähtivät pois.

Yeasmin opiskeli iltaisin suomea omalla kustannuksellaan. Tunti tai puolitoista joka päivä. Ei siitä oikein mitään tullut.

Jostain Yeasmin sai selville, että hän oli kuin olikin oikeutettu opiskelemaan kotouttamiskoulutuksen kautta. Hän pääsi Rovalan kansanopiston kurssille, jossa tankattiin kieltä kuusi tuntia päivässä.

Yeasmin hankki suomalaisia tuttavia, joiden kanssa harjoitella. Koulussa oppi kielioppia, mutta puhumaan oppi vain puhumalla. Miehen työn kautta verkostoja löytyi luonnostaan.

Kaikilla ei ole sellaista mahdollisuutta, asemaa, Yeasmin tiesi. Kielitaito jää helposti perusteisiin. Omissa piireissä puhutaan omaa kieltä, vaikka piirit olisivat kuinka pienet.

Vuonna 2006 Rovaniemen asukkaista ulkomaalaistaustaisia oli alle kaksi prosenttia, vähän yli 800 ihmistä. Koko Lapin asukkaista vain yksi prosentti. Kadulla näytti erilaiselta kuin Helsingissä.

Nykyisin Rovaniemellä asuu runsaat 1 500 ulkomaalaista. Se on noin 2,5 prosenttia kuntalaisista.

 

Yeasmin sanoo olevansa tutkija vain harrastukseltaan. Hän väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi viime syksynä. Väitöskirjassa selvitettiin maahanmuuttajien taloudellista sopeutumista pohjoisille alueille.

Tulokset olivat odotettavissa: paikallisväestön ja maahanmuuttajien työllistymisessä ja ansiossa on valtava ero – maahan muuttaneet ansaitsevat vain noin 30 prosenttia siitä mitä kantaväestö, naiset vielä vähemmän. Ulkomaalaisesta työvoimasta työttömänä on 28 prosenttia.

Maahanmuuttajat kokevat olevansa sosiaalisesti eristyksissä, eikä Suomessa ymmärretä työn ja ansion kautta integroimista kovin hyvin.

”Suurin ongelma on, että kotouttamisohjelmia on liikaa. Ja vaikka niitä on liikaa, ne ovat samanlaisia kaikille, vaikka kaikki maahanmuuttajat eivät ole samanlaisia. Eri ryhmät tarvitsevat erilaista tukea”, Yeasmin sanoo.

Lapissa kotouttamista hoitavat kunnat, TE-toimisto, SPR, setlementtiyhdistykset, opistot, neuvontakeskukset ja lukuisat muut järjestöt.

”Minua ei kannata laittaa cv-klinikalle, mutta en minäkään ilman apua osaa toimia.”

Rovaniemen kaupungin kotouttamisohjelmaan on toki kirjattu, että asiakkaiden ”palvelutarve kartoitetaan”. Heidät jaotellaan maahantulon syyn perusteella: onko kyseessä opiskelija vai humanitaarista suojelua saava.

”Tämä on hyvin yksinkertaistettu esimerkki, mutta jos vaikka ajattelee, kuinka monta eri kansainvälistä joulujuhlaa järjestetään. Tuolla yksi, tuolla toinen, tuolla kolmas”, Yeasmin sanoo ja osoittelee eri suuntiin.

”Jokaisella hankkeella on oma. Mitä järkeä siinä on? Mistä kukaan enää tietää, mihin niistä menisi, mikä on itselle paras?”

Toinen iso ongelma on yhteydenpito. Ei riitä, että eri toimijat lähettelevät sähköpostia ja olettavat, että kaikki hoituu ruudun takaa. Pitäisi tavata kasvokkain.

”Miksi kukaan osallistuisi, jos kasvoton taho lähettää viestin, että osallistu?”

”Suomessa maahanmuuttajien luokittelu kuulostaa pahalta, mutta se oli tehtävä, koska muuten auttaminen ei onnistu.”

Pääasiassa Yeasmin tekee sosiaalityötä. Hän vetää erilaisia projekteja, joilla haetaan ratkaisuja maahanmuuttajien työllistymiseen.

Olisiko osuuskunta parempi tapa kuin kevytyrittäjyys? Mitä maahanmuuttajat itse haluaisivat oppia, mitä he osaavat jo? Millainen on mieluisinta osallistumista?

Eräässä hankkeessa kokeiltiin kartoittaa palvelutarvetta maahantulijoiden osaamisen perusteella. Heidät jaettiin kolmeen ryhmään: itsenäisiin, jonkin verran tukea kaipaaviin ja paljon tukea kaipaaviin.

”Suomessa maahanmuuttajien luokittelu kuulostaa pahalta, mutta se oli tehtävä, koska muuten auttaminen ei onnistu konkreettisella tavalla”, Yeasmin sanoo.

Hänestä tulisi tehdä kuten Australiassa: tulisi olla skills assessment -ryhmä, ammattitaitoa arvioiva elin, joka ohjaa eri ryhmät oikeille poluille. Ei maahantulon syyn perusteella vaan osaamisen ja kokemuksen perusteella.

Kunta ja TE-toimisto kyllä tekevät jokaiselle halukkaalle työnhakijalle alkukartoituksen, jos työnhakija osaa sitä pyytää. Pelkkä kartoituksen käynnistämisestä päättäminen voi kestää kaksi kuukautta.

”Vaikka olisi kuinka hyvin koulutettu, Suomesta on vaikeaa saada töitä. Turhaan ihmiset täällä pyörivät todistuksen kanssa jakamassa Woltissa ruokaa.”

Jonkinlainen nopeutettu linja pitäisi olla, Yeasmin sanoo. Ainakin aloille, joilla työntekijöistä on pulaa. Hoitajille, lääkäreille, rakennustyöntekijöille.

 

Yeasmin on itse käynyt läpi vaiheet, joista puhuu. Opittuaan suomea tarpeeksi hän aloitti harjoittelijana päiväkodissa. Sitten hän perusti oman ravintolan, Rovaniemen kenties ensimmäisen intialaisen.

”Yritystoiminnan aloittaminen on helppoa, mutta sitten meneekin vaikeammaksi. Enkä ole sen tyyppinen ihminen, että se kiinnostaisi tarpeeksi.”

Hän päätyi monikulttuuriseen keskukseen kulttuurivälittäjäksi. Kun Rovaniemelle tuli vuonna 2015 paljon turvapaikanhakijoita, Yeasmin yritti keksiä heille tekemistä. Hän perusti myös oman järjestön. Sen nimi on Arktiset maahanmuuttajat. Pienihän se on, jäseniä on kuutisenkymmentä, mutta Yeasmin pitää tärkeänä, että joku käy puhumassa vaikka vanhainkodeissa. Selittämässä, miksi Rovaniemellä on maahanmuuttajia. Että hekin tuottavat verotuloja.

Paikallisten asenteissa on parantamisen varaa . ”Etelässä on eri tavalla, siellä maahanmuuttajat näkyvät katukuvassa, meillä se on vielä tottumiskysymys.”  Ja Yeasmin selittää mielellään.

”Ei se ole minulle mitenkään rankkaa. Me olemme järjestö, meidän on oltava valmiita siihen, että kaikki eivät huuda welcome. Meidän pitää kertoa itse, jos haluamme olla itse toimijoita.”

Mitä kauemmin Yeasmin teki järjestötyötä, sitä enemmän häntä kiinnosti selvittää, mikä maahanmuuttajia estää sopeutumasta pohjoiseen. Vuonna 2015 tulleista suurin osa lähti pois, kuten Yeasmin arvelikin. Sosiaaliset piirit ja työt ovat kaukana toisaalla.

Yeasminin mies viihtyy professorina Bangladeshissa. Pariskunta tapaa kerran tai pari vuodessa.

Tavallaan molemmat työt, tutkijan ja projektityöntekijän, limittyvät, ovat ikään kuin sama työ:

”Minun ei tarvitse etsiä haastateltavia tutkimuksen tekemiseen. Elän samassa yhteisössä heidän kanssaan.”

 

Lokakuussa Yeasmin palkittiin Vuoden tieteentekijänä. Se on Tieteentekijöiden liiton myöntämä palkinto. Se oli ensimmäinen koko Lapin yliopistolle.

Esittelypuheessa puheenjohtaja Maija S. Peltola korosti ”monia kasvoja” ja liiton omaa kansainvälisyyttä.

”Ymmärrän, että valinta voi perustua siihen, he haluavat yrittää näyttää kansainvälisiltä, mutta mitäpä siitä.”

”Tunnustus osoittaa, että meilläkin on paikka yhteisössä. Ehkä tämän avauksen jälkeen ei enää katsota eri tavalla kantaväestöön ja kansainvälisiin kuuluvia tutkijoita.”

”Ehkä voidaan katsoa samalta viivalta.”

 

Juttua korjattu 13.1. kello 11.29: jutussa kerrottiin virheellisesti, että Nafisa Yeasmin olisi ensimmäinen maahanmuuttajataustainen henkilö, joka on saanut Vuoden tieteentekijän palkinnon. Palkinnon ovat saaneet myös Olga Davydova-Minguet (2016) ja Anchit Khanna (2011).

Sisältö