Tinkimätön tekijä

Elokuva- ja tv-tuottaja Miia Haavisto on uskonut tulevansa toimeen kaikkien kanssa. Siksi hänet on pantu koviin paikkoihin.

Tuottaja on mahdollistaja elokuvanteon jokaisella tasolla, Miia Haavisto sanoo.
Tuottaja on mahdollistaja elokuvanteon jokaisella tasolla, Miia Haavisto sanoo.

Elokuvatuottaja muistaa, että presidentin äänensävy oli ärtynyt.

Sauli Niinistö soitti Miia Haavistolle alkuvuonna 2014. Haaviston tuottamasta ja Tuukka Temosen ohjaamasta Presidentintekijät-dokumentista oli kehkeytynyt kiista.

Kokoomuslainen Temonen oli saanut puolueelta luvan kuvata Niinistön vuoden 2012 presidentinvaalikampanjaa. Hän kiersi vaalitilaisuuksia ja istui kampanjajohdon kokouksissa.

Puoluesihteeri Taru Tujusen vetämissä strategiapalavereissa puhuttiin avoimuudella, jota ei tavallisesti näytetä julkisuuteen. Haaviston huomassa politiikan arkea rehellisesti kuvanneista kokouksista tuli dokumentin ydin.

Se ei miellyttänyt Tujusta. Valokeilaan tempaistu takapiru yritti estää koko dokumentin esittämisen.

Tujusen mukaan hänen Temosen kanssa tekemänsä suullinen sopimus antoi hänelle veto-oikeuden kaikkeen kuvattuun materiaaliin.

Sisältö