Varoittava esimerkki

Kirkko on patologinen yhteisö, joka tuottaa hullua johtajuutta, sanoo pappisvirkansa menettänyt Kai Sadinmaa.

Hän 26.02.2021 06:00
Teksti Tero Alanko kuvat MARJO TYNKKYNEN
Pastori Kai Sadinmaa on työskennellyt viimeksi Malmin seurakunnan hautausmaapappina Helsingissä. © Marjo Tynkkynen

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli antoi päätöksensä 20. tammikuuta.

Sen mukaan pastori Kai Sadinmaa on julkisesti kieltänyt ”kirkon opetuksen pappisvirasta, erillisen pappisvihkimyksen tarpeellisuuden, papiston tehtävän sakramenttien jakajana sekä kehottanut maallikkoehtoolliseen ja irrottautumaan piispojen kaitsennasta”.

Sadinmaa pantiin viralta puoleksi vuodeksi. Jos hän ei tänä aikana pyydä eroa pappisvirasta tai osoita tahtoa pysyä kirkon tunnustuksessa, hän menettää virkansa.

Sadinmaa ei aio erota eikä perua puheitaan.

”En tietenkään. Se olisi tyhmä idea. Haluaisin päästä keskustelemaan niiden kanssa, mutta ne haluavat päästä minusta eroon. Siksi ne piiloutuvat pykäliensä taakse.”

Niillä Sadinmaa viittaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johtoon. Erityisesti Sadinmaata kismittää se, että kirkko kertoo olevansa avoin kaikille. Hänen mukaansa kirkko harjoittaa sensuuria eikä jätä tilaa erilaisuudelle.

”On kestämätöntä, jos pappeja ruvetaan rankaisemaan siitä, että he ajattelevat. Silloin löytyy nopeasti aika saatanan monta erotettavaa.”

 

Kuka

Kai Sadinmaa

Ikä:

56

Syntymäpaikka:

Tornio

Kotipaikka:

Helsinki

Työ:

kirjailija

Koulutus:

teologian maisteri

Perhe:

vaimo, kolme lasta, Duško-koira

Harrastukset:

Duškon ulkoiluttaminen, kuntoilu, veneily, Muistojen bulevardi -ohjelman kuuntelu

Viime elokuussa Kai Sadinmaa luki Ylen Horisontti-ohjelmassa vetoomuksen tasa-arvoisen avioliiton puolesta. Sen olivat allekirjoittaneet myös oululaiset papit Árpád Kovács ja Juha Valppu.

Kolmikko kehotti kirkon jäseniä ja työntekijöitä sanoutumaan irti ”piispojen Kristuksen jakamattoman rakkauden halventamisesta”.

”Ehdotamme, että me, koko Suomen ev.-lut. kirkon seurakuntien jäsenet ja työntekijät lakkaamme pitämästä piispoja hengellisinä paimeninamme, kunnes he tekevät parannuksen. Parannuksenteon näkyvä muoto olisi yksimielinen päätös samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä todellisessa Jumalan kaikenkattavan rakkauden hengessä.”

Sadinmaa oli kutsuttu uskonasioita käsittelevään radio-ohjelmaan keskustelemaan avioliittokysymyksestä. Paikalla olivat myös Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja Helsingin kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hanna Mithiku.

Pitkän ja polveilevan puheenvuoron aikana Sadinmaa syytti Laajasaloa kaksinaamaisuudesta. Hänen mukaansa Laajasalo oli Kallion kirkkoherrana toimiessaan julkisuudessa kannattanut mutta kulisseissa vastustanut kirkon avaamista homoliitoille. Miehet yltyivät puhumaan toistensa päälle. Kohta leikattiin pois ohjelmasta.

Sadinmaa sanoo itse todistaneensa asiaa Kallion seurakuntaneuvoston jäsenenä. Hänen mukaansa neuvoston puheenjohtajana toiminut Laajasalo muutti kantaansa tasa-arvoisen avioliiton suhteen vasta, kun neuvoston enemmistö oli kannattanut kirkon avaamista.

”Se on yksi syy, miksi en pysty kunnioittamaan häntä.”

Kun tuomiokapituli teki päätöksen Sadinmaan virasta pidättämisestä, kapitulin puheenjohtajana ja esittelijänä toimi Teemu Laajasalo.

Päätöksen perusteluina oli paitsi radiossa luettu vetoomus myös lokakuinen saarna. Siinä Sadinmaa julisti, että kirkon pappeus ei ole raamatullista ja että sen seurauksena seurakuntalaiset voivat jakaa ehtoollisen toisilleen.

Laajasalo ei halua kommentoida ohjelmaa tai Sadinmaan esittämiä väitteitä. Hän pidättäytyi avustajansa välityksellä myös kommentoimasta Sadinmaan erottamista, koska asian käsittely on tuomiokapitulissa kesken.

”Temppelin puhdistus on kaikkien performanssien äiti. Ei Jeesus sinne sattumalta mennyt ja menettänyt hermojaan.”

Älä valehtele Jeesuksesta. Lopeta sijoitusbisnes. Älä kumarra valtaa. Ja niin edelleen.

10 käskyä kirkolle -kirjassaan (Into, 2014) Kai Sadinmaa kyseenalaisti kirkon aseman ja sanoman. Kirjaa mainostaakseen Sadinmaa jeesusteippasi teesinsä Helsingin tuomiokirkon oveen.

Kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan maaliskuussa 2017, Sadinmaa vihki kaksi homoparia heti maaliskuun ensimmäisenä päivänä.

Laki salli homoparien vihkimisen, kirkko ei. Sadinmaa sai Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta ”vakavan moitteen” pappislupauksen rikkomisesta.

Enää vihkimisestä ei rangaista Helsingissä. Käytännöt vaihtelevat seura- ja hiippakunnittain.

Kun asiaa käsiteltiin, Sadinmaa ja vihitty miespari istuivat tuomiokapitulin ulkopuolella jalkapuuhun kahliutuneena.

”Ne olivat performansseja. Pappeus on minulle lähes synonyymi taiteilijuudelle”, Sadinmaa sanoo.

”Temppelin puhdistus on kaikkien performanssien äiti. Sekin oli symbolinen, mietitty teko. Ei Jeesus sinne sattumalta mennyt ja menettänyt hermojaan.”

Sadinmaan performanssit ovat räikeitä ja halpoja. Hänen mukaansa kirkolla on omat performanssinsa. Ne ovat kalliita ja konsulttitoimistojen suunnittelemia. Kirkon mainostetaan olevan vaikkapa avoin ja nuorekas.

”Kirkko toimii samalla tavalla kuin moni yritys. Se pyrkii luomaan mielikuvia jostain, mikä ei ole totta.”

”Kun väki vähenee, kirkko kysyy mainostoimistoilta, mitä pitäisi tehdä. Uskonnollisella viestillä ei ole siinä osaa eikä arpaa. Se on nähty monta kertaa.”

Tammikuussa Kauniaisten seurakuntapastori Kari Kuula kirjoitti Kirkko ja kaupunki -lehteen kärkkään kolumnin, jossa hän kritisoi eläinten tehotuotantoa. Kun MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila älähti, kolumni poistettiin lehden verkkosivuilta. Sekään ei riittänyt: MTK teki asiasta kantelun Espoon tuomiokapituliin.

”Kirkko on osa valtajärjestelmää. Kirkko kumartaa MTK:ta, joka tietoisesti vääristelee asioita ja jolle tämä asia ei kuulu millään tavalla”, Sadinmaa tuhahtaa.

”Kirkko sensuroi työntekijöidensä mielipiteitä eläinten oikeuksista. Mikä kirkko lopulta on? MTK:n, keskustan ja kokoomuksen mainoskanava?”

Sadinmaa uskoo puhuttelevansa myös niitä, jotka vierastavat kirkkoa instituutiona: ”Kirkon pitäisi antaa mulle palkinto eikä potkia pihalle.”

Sadinmaa uskoo puhuttelevansa myös niitä, jotka vierastavat kirkkoa instituutiona: ”Kirkon pitäisi antaa mulle palkinto eikä potkia pihalle.” © Marjo Tynkkynen

Lapsena Kai Sadinmaalla oli aina jalkapallo mukanaan. Torniolaispoika kävi joukkueen treeneissä, pomputteli palloa kotipihassa ja juoksi tienvieriä sitä kuljettaen. Sadinmaan koti oli turvaton ja arvaamaton. Jalkapallo oli pysyvä ja turvallinen.

Isoveljellä ei ollut jalkapalloa. Hän kapinoi vanhempia vastaan, muutti Ruotsiin ja sortui rikollisuuteen.

Juha muun muassa ryösti kaksi pankkia. Toisesta jäi kiinni, toisesta ei.”

Rakennuksilla työskennellyt veli palasi Suomeen noin kymmenen vuotta sitten, vähän yli viisikymppisenä. Hän oli viettänyt rajua elämää ja menettänyt terveytensä. Hän kuoli pian sairauseläkkeelle jäätyään.

”Löysin hänet omasta sängystään”, Sadinmaa kertoo.

”Olin aiemmin pelastanut Juhan, kun hän oli tekemässä itsemurhaa. Hän oli vetänyt kaikki löytämänsä lääkkeet ja viinat. Masennus ja rankka elämä. Eikä pystynyt puhumaan asioista avoimesti.”

Asioiden salailu oli Sadinmaalle tuttua jo lapsuudesta. Hän luuli, että kukaan ei tiennyt äidin alkoholismista. Oikeasti se oli julkinen salaisuus, kaikki tiesivät. Myöhemmin Sadinmaa on puhunut perheensä tabuista julkisesti.

”Olen kärsinyt niistä omassa elämässäni. Ehkä siksi mulla on niin vimmainen halu tuoda esiin asioita, joita muut eivät tuo.”

 

Kai Sadinmaa erosi kirkosta samana päivänä, kun täytti 18 vuotta. Siviilipalveluksessa hän tutustui helluntailaiseen kaveriin ja alkoi lukea Uutta testamenttia. Vähän myöhemmin hän sai voimakkaan, mystisen kokemuksen.

”Se jatkui viikkoja. Puiston puut hehkuivat merkitystä. Samoin ihmiset. Multa poistuivat kaikki pelot ja ahdistukset.”

Sadinmaa liittyi Tornion helluntaiseurakuntaan. Siellä oli saarnaajana ja nuorisopastorina ”mielettömän kiva” Heikki Hursti. Hän ymmärsi epätoivoisia nuoria miehiä.

Vähän aikaa helluntaiseurakunnassa toimittuaan Sadinmaa alkoi epäillä uskoaan ja irtautui. Hän muutti Helsinkiin ja alkoi opiskella teologiaa. Kaksi vuotta opiskeltuaan hän liittyi takaisin kirkkoon.

Sadinmaa vihittiin papiksi vuonna 1994. Ensimmäinen pesti oli Joensuussa. Sadinmaa lähti sinne avoimin ja reippain mielin.

Elettiin pankkikriisin jälkeistä lama-aikaa. Valtakunnallinen työttömyys nousi 17 prosenttiin, mutta kirkon toiminnassa kovat ajat eivät näkyneet.

”Kun puhuin saarnassa uskonnollisia asioita, en kommunikoinut ihmisten kanssa lainkaan”, Sadinmaa sanoo.

”Ihmisiä laitettiin kilometritehtaalle, mutta mihin kirkko keskittyi? Käsikirjauudistuksiin. Jumalanpalvelusuudistuksiin. Merkityksettömiin muotoseikkoihin.”

Sadinmaan uskonnollisiin ajatuksiin alkoi tulla mukaan yhteiskunnallisuutta. Kirkon silmissä hän radikalisoitui.

 

”Kirkko on patologinen yhteisö, joka tuottaa hullua johtajuutta”, Sadinmaa sanoo. ”Ja sen jälkeen suojelee ja peittelee sitä.”

Keväällä 1996 hän ohjasi Joensuussa pääsiäisnäytelmän, jossa kirkkoherran vaimo oli mukana. Harjoituksissa paljastui, että kirkkoherra oli kirjoittanut rouvalleen uusia vuorosanoja.

”Menin kirkkoherran toimistoon ja sanoin, että eihän tämä näin voi mennä. Että miltä sinusta tuntuisi, jos kirjoittaisin sinun saarnaasi omia ajatuksiani?”

Sen jälkeen kaikki muuttui. Alkoi jatkuva tarkkailu ja arvostelu. Kirkkoherra puuttui jopa siihen, kun Sadinmaa unohti yhden sanan Isä meidän -rukouksesta.

Kun määräaikainen sopimus tuli katkolle, Sadinmaan sijaisuutta ei jatkettu.

”Valitin asiasta kirkkoneuvostoon ja piispalle”, kertoo Sadinmaa.

”Kuopion piispa Wille Riekkinen oli ymmärtäväinen, mutta sanoi, että pitää väistyä, jos menee kirkkoherran kanssa sukset ristiin. Samanlaisesta tilanteesta on kyse nyt, kun mua ollaan potkimassa pois.”

Sadinmaan mukaan hänen pappisvirasta erottamisessaan ei ole kyse teologiasta. Suurin synti ei ole Jumalan kieltäminen vaan ”johtajien liikavarpaille astuminen”.

”Tämä on arvovaltakysymys. Sitä ei anneta anteeksi.”

 

Suomalaiset maksavat kirkollisveroa lähes miljardi euroa per vuosi. Sadinmaan mukaan evankelis-luterilaisen kirkon suurin pelko on julkisoikeudellisen aseman menettäminen. Hän sanoo sen määrittävän kaikkea kirkon toimintaa – uskonnollisesta sisällöstä viis, kunhan verotusoikeus säilyy.

Sadinmaan mielestä kirkon ja valtion liiton tulisi hajota. Vasta sen jälkeen kirkko voidaan rakentaa uudelleen.

Parhaillaan Sadinmaa kirjoittaa kirjaa ”Tinkimätön kuolemaan saakka”. Se käsittelee vakaumusta ja valintoja. Kirja sisältää viisi näkökulmaa – antimilitaristi Aarne Selinheimon, pasifisti Arndt Pekurisen, Pekurisen teloittaneen Otto Asiaisen, talvisodassa kaatuneen Sadinmaan Feliks-papan sekä Sadinmaan itsensä.

Pekurisen vakaumus symboloitui asepukuun, johon hän ei suostunut pukeutumaan.

”Hän oli näkyvä hahmo, josta tehtiin varoittava esimerkki. En halua nostaa itseäni suuren sankarin rinnalle, mutta tilanteeni on samanlainen. Olen ollut liian näkyvä ja nyt mut teloitetaan symbolisesti. Pää poikki.”

Sadinmaa sanoo, että mikään ei muutu, jos tuomiokapituli erottaa hänet lopullisesti. Kriittinen ajattelu ja kirjoittaminen jatkuvat.

”Autoritaarisen ja hierarkisen systeemin pitää murtua. Minun irtisanomiseni ja muut reaktiot ovat vain puolustustaistelua, jonka kirkko ennemmin tai myöhemmin häviää.”

Sisältö