Vapaa mies

Juho Romakkaniemi on neuvonut Emmanuel Macronia, kuinka EU:ssa toimitaan. Pokka pitää myös Keskuskauppakamarissa.

Emmanuel Macron
Teksti
Oskari Onninen
Kuvat
Marjo Tynkkynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jos Konttori-tv-komediasta tehtäisiin elinkeinoelämän versio, tapahtumasarjasta saisi hienon, pitkän oton:

Aavikonruskeaan villakangastakkiin pukeutunut Juho Romakkaniemi astuu hissistä seitsemänteen kerrokseen, kättelee, kulkee kokolattiamattoa ohi seinien, joihin hän on teippauttanut Keskuskauppakamarin mission, vision ja toiminnan arvot.

Hän ohittaa sivuun siirretyn antiikkinahkaisen sohvaryhmän ja osoittaa taulua: J. K. Paasikivi, Keskuskauppakamarin johtaja hänkin.

Ties monennen käännöksen jälkeen Romakkaniemi kättelyttää läpi kaksi viestintähenkilöä ja hipsterinoloisen ekonomistin ja ottaa kubiikkelin reunalta käteensä putkimaisen bluetooth-kaiuttimen.

”Sit rokkia”, hän sanoo, kaivaa iPhonen takkinsa taskusta ja tökkii näyttöä.

”Tää on meidän uusi teemabiisi.”

Käheä, tuttu ääni täyttää avokonttorin. ”Vien tän äärirajoille”, Cheek jää laulamaan, kun Romakkaniemi on jo kävellyt omaan työhuoneeseensa ja asetellut takin ja kravatin työtuolinsa selkämykselle.

”Katainen tarvitsi välillä kabinettipäällikköä, joka oli valmis pistämään kroppaa likoon.”

Juho Romakkaniemi sanoo useita kertoja, että olisi mukavaa, jos haastattelussa käsiteltäisiin muutakin kuin hänen kokoomustaustaansa ja ”kärjekkyyttään Twitterissä”.

Aloitetaan siis niistä.

Juho Romakkaniemi on kulkenut Jyrki Kataisen varjona yli kaksikymmentä vuotta. He tuntevat Kuopiosta, kaukaa 1990-luvulta. Katainen oli parikymppinen, Romakkaniemi juuri kokoomukseen liittynyt lukiolainen. Hän auttoi, kun Katainen pyrki ensimmäistä kertaa eduskuntaan vuonna 1999. ”Jyrkillä pyyhkii hyvin”, luki vaalivessapaperissa.

Katainen eteni kokoomuksen puheenjohtajaksi, valtiovarainministeriksi ja pääministeriksi. Romakkaniemi oli seitsemän vuoden ajan hänen erityisavustajansa ja puheenkirjoittajansa, joka ”loi narratiivia”. Spin doctor, Yhdysvalloissa sanottaisiin.

”Spinnaus on vähän kuin fuulaamista, taikurin toinen käsi. Mä en koskaan koe harrastaneeni sellaista.”

Jos kokoomuksessa haluaa valtaa, kannattaa hakeutua lähelle puheenjohtajaa, ei välttämättä kansanedustajaksi, eräs kokoomusvaikuttaja sanoo. Romakkaniemi ei olekaan ollut ehdolla kuin kerran, vuonna 2003.

Kun Katainen siirtyi Brysseliin EU-komission varapuheenjohtajaksi, Romakkaniemi lensi taas samalla koneella. Hän johti Kataisen kabinettia kolme vuotta, ennen kuin palasi maaliskuun alussa Suomeen Keskuskauppakamarin toimitusjohtajaksi.

Kataisen hallitusta läheltä seurannut kuvaa Romakkaniemeä ja Kataista tutkapariksi: he ovat kuin Don Quijote ja hänen aseenkantajansa Sancho Panza, tai Ohukainen ja Paksukainen.

Romakkaniemi on eri mieltä.

”On täysin virheellinen käsitys, että me olisimme aina olleet Jyrkin kanssa jokin paita ja peppu.”

”Olin ollut kokoomuksen puoluehallituksessa, nuorten puheenjohtajana ja puheenjohtajan ja meppiryhmän avustajana ennen kuin Jyrki pyysi mua avustajakseen 2005.”

”Ja olen mä ollut Olli Rehnillä kaksi vuotta ja sitten pääministeri Stubbin erityisavustajana.”

 

Romakkaniemen internet-käytös on luonut hänelle suoranaisen kulttimaineen. Sitä ihmettelevät diplomaattisin ja ei-niin-diplomaattisin sanankääntein kaikki tähän kirjoitukseen haastatellut yhdeksän ihmistä, jotka tuntevat Romakkaniemen eri vaiheista.

Kulmakarvoja on kohoteltu silloin, kun Romakkaniemi antoi Brysselistä käsin jatkuvaa Twitter-tulitukea kotimaan kokoomukselle. Ja silloin, kun hän ”löysi sisäisen Gwyneth Paltrow’nsa” ja ”alkoi postailla laihdutuspirtelöreseptejä”. Ja silloin, kun hän kehuskeli Facebookissa tavanneensa vuosia sitten eräällä illallisella samanikäisen ja niin ikään filosofiaa lukeneen ranskalaismiehen ja selittäneensä tälle, kuinka Eurooppa-neuvostossa oikein toimitaan. Kyseessä oli Emmanuel Macron.

Romakkaniemi myös peukuttaa ja uudelleentviittaa lähes kaikki omat postauksensa.

Toisaalta Romakkaniemen näkyvyys on ollut hyvä puoluepoliittinen ukkosenjohdatin.

Ei-kokoomuslaisia risoi, että Katainen palkkasi kabinettipäällikökseen Romakkaniemen, vaikka aiemmin päällikköpaikat oli jaettu yli puoluerajojen. Kabinetin nähtiin ajavan ”Suomen asian” sijaan kokoomuksen etua.

”Mä olen tarkistanut tämän. On pötypuhetta, että kokoomuksen puheenjohtaja olisi tällaista sopinut”, Romakkaniemi sanoo. ”Ilmeisesti keskustalaisilla ja demareilla on ollut jokin lehmänkauppa. Kun hyötyminen siitä lakkaa, ollaan kuin heidän välinen sopimuksensa koskisi kolmattakin osapuolta. Kuulostaa yleissitovilta työehtosopimuksilta.”

 

Enää Romakkaniemen ei tarvitse ajatella, mitä missäkin puolueessa ollaan mieltä.

Elinkeinoelämässä on Keskuskauppakamarille ja sen uudelle johtajalle ilmatilaa vallattavaksi, sillä viime vuodet ovat olleet turbulentteja. Metsäteollisuus on jättänyt Elinkeinoelämän keskusliiton, joka taas on ilmoittanut luopuvansa keskusjärjestösopimuksista.

Matti Apusen ero Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan paikalta jättää sekin äänitorven mentävän paikan.

Kauppaneuvosperspektiivistä 41-vuotias Romakkaniemi on nuori ja dynaaminen, käytännössä siis tietää, mikä on internet. Nykyaikaistamisprojekti on jo käynnistynyt. Enää kauppakamari ei ole yritysten edunvalvoja, se on vaikuttajajärjestö.

”Edunvalvonta viittaa nollasummapeliin, vaikuttaminen on uskomista siihen, että yhteiskunta on plus-summapeli.”

Kuulostaa ”narratiivin luomiselta”. Mutta löytyy Romakkaniemeltä listakaupalla konkretiaakin:

Työllisyysaste 80 prosenttiin. Tieverkolle valtionyhtiö, ”teiden Finavia” investointien helpottamiseksi. Niille rahat korvaamalla polttoaineveroja käyttömaksuilla. Nopeampi pääsy korkeakouluihin ja karsintaa vasta niiden sisällä. Julkista innovaatiorahaa tutkimuksen vipuvarreksi.

Osaamis- ja startup-valiokunnat on jo perustettu. Seuraavaksi tulossa on itsesääntelyelin valvomaan ja sertifioimaan yritysten ihmisoikeus- ja ilmastovastuullisuutta.

Kaikkea hyvää kaikille siis.

”Silti vastustajia riittää!”

Romakkaniemi on paperilla kokoomussatraappi ja elinkeinoelämän lakeija, mutta käyttäytyy kuin olisi yhteisellä asialla: kyllä markkinat hoitavat.

Hän toistelee olevansa ”maltillinen sosiaaliliberaali”. Samanmielisiä mahtuu moneen puolueeseen Sdp:stä kokoomukseen ja vihreistä keskustaan.

Romakkaniemi poimii pöydältä puhelimensa kuin suunnitellusti ja näyttää. Twitteristä löytyy uudelleentviitattua Juhana Vartiaista, NHL:ää, kauppakamarin ekonomistin bloggaus, Hesarin kolumni ja kehuva kommentti Sdp:n Timo Harakan huoleen siitä, miten suitsia teknologiayritysten verovälttelyä.

”Juuri näin, Timo!” se alkaa.

”Huomaatko, kukaan ei oo tykännyt, uudelleentviitannut tai kommentoinut.”

 

Romakkaniemen Facebook- ja Twitter-profiileissa lukee: general worldview from The Economist, maailmankatsomus Economist-lehdestä.

Lehti on liberaalin maailman lipunkantaja. Romakkaniemi on lukenut sitä lähes niin kauan kuin muistaa. Viime aikoina The Economistin liberalismi ei ole ollut erityisen hyvässä huudossa. Kansallispopulistit ovat protektionistisia. Vasemmisto taas mätkii liberaaleja sillä, ettei vapaa markkinatalous ole kyennyt pitämään heikoista huolta.

Siksi The Economist julkaisi syksyllä pitkän esseen, jossa se pohti, kuinka usko liberalismiin palautettaisiin. Romakkaniemi allekirjoittaa tekstin pääajatuksen: se, mitä on totuttu pitämään liberalismina, onkin tosiasiassa rajoittanut sitä.

”Meinasin jopa suomentaa sen esseen.”

Liberalismi voi tätä nykyä kuulostaa höttöiseltä käsitteeltä, mutta Romakkaniemi onkin filosofi.

Yläasteiässä hän oli lukenut ”jonkun Sofian maailman”, mutta lukiossa hurahdus syveni, kun Esa Saarinen piti ”tosi päräyttävän” luennon. Yliopistossa hän opiskeli tietojenkäsittelytiedettä, mutta päätyi erityisavustajavuosinaan kirjoittamaan gradun sivuaineestaan, käytännöllisestä filosofiasta.

Sittemmin hänen kerrotaan esittäytyneen suosikkifilosofiensa Sokrateen ja Jeesuksen jälkeläisenä.

”Tiedotusopista valmistuneet kutsuvat itseään toimittajiksi. Miksei filosofiasta valmistunut voi olla filosofi?”

Gradu käsitteli John Rawlsin vapauskäsitystä. Rawlsin tunnettu periaate oli, että heikoimmassa asemassa oleville tulee taata mahdollisimman hyvät oltavat jopa kokonaishyvinvoinnin kustannuksella.

Romakkaniemi taas on ”johnstuartmilliläinen” utilitaristi, jolle ”mahdollisimman suuri kokonaishyvinvointi on oikeudenmukaisen yhteiskunnan mittari”.

Lokeroita on lisääkin.

Libertaarinen oikeudenmukaisuuskäsitys olisi, että kaikilla on oikeus omaansa. Kommunistinen käsitys ajaa tasajakoa, moralistinen yhä pienempiä tuloeroja.

”Tää on mun tulevasta väitöskirjasta.”

Se on tällä hetkellä muistiinpanojen tasolla.

Juho Romakkaniemi osallistui Kauppakamarit Goes Slush -tilaisuuteen 5. joulukuuta.
Juho Romakkaniemi osallistui Kauppakamarit Goes Slush -tilaisuuteen 5. joulukuuta.

Oikeudenmukaisuuden viisijako ei ole Romakkaniemen ainoa keksintö. Erään luonnehdinnan mukaan hän kokee keksineensä ”suunnilleen päästökaupan ja sosiaalisen median”. Toinen sanoo hänen olevan mestari kertomaan muiden vitsejä ominaan.

Toistuva kuvaus on, että Romakkaniemen itsevarmuus on mykistävää ja itserakkaus estotonta.

Romakkaniemi sanoo osaavansa nauraa itselleen.

”Savolainen sananlasku kuuluu: ’Jos et ossoo itelles naoroo, millekkä meinasit naoroo, ku vanahaks tuut?’

Kahden kesken Romakkaniemen kerrotaan olevan stimuloivaa keskusteluseuraa ja taitava sanomaan niitä asioita, joita toinen haluaa kuulla. Suurissa ihmisjoukoissa näin ei ole. Tai internetissä. Tai ylipäätään silloin, kun hän joutuu taistelemaan huomiosta.

Kun Romakkaniemi ja viestintätoimisto Milttonin nykyinen osakas Jussi Kekkonen olivat Kataisen taustajoukoissa, tilanne oli hankala, sillä ”molemmat ovat aina omasta mielestään oikeassa”. Šeriffejä puolueeseen mahtui yksi, ja ministeriryhmän sihteerinä Kekkonen oli hierarkiassa Romakkaniemeä korkeammalla.

Viime kesänä Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin oikea käsi, kabinettipäällikkö Martin Selmayr kuvasi ranskalaiselle Libération-lehdelle nöyryyttävänä pidettyä johtamistyyliään niin, että Suomen kabinettipäällikkö on ainut, jolle hän ei ole ollut ”lempeä”.

Romakkaniemi tarttuu jälleen puhelimeensa.

”Tossa on kuva minusta ja Selmayrista tiistaina illallisella. Näyttääkö siltä, ettei tulla toimeen?”

Pimeässä pöydässä näyttää olevan hauskaa.

”Selmayr on tosi vahva ja lahjakas, mutta myös häikäilemätön tyyppi. Siksi moni kansliapäällikkö pelkäsi siellä uransa puolesta. Mä en pelännyt, koska olin sanonut, etten jatka kautta loppuun.”

”Se ärsytti häntä, mutta hän omalla tavallaan kunnioitti sitä.”

 

Napanuoraa ei ole, Romakkaniemi väittää. Kataiseen siis. Ole koskaan ollutkaan. Siviilissä he ovat tekemisissä vain ”silloin tällöin”.

Silti, kun hänet valittiin kabinettipäälliköksi, rekrytointia edelsi ”eksessiivinen veivaus”. Heidän yhteinen aikansa Brysselissä vaikutti ulkopuolisen silmään ”broilerihupailulta”, Savon pojat suuressa maailmassa.

”Kataisella oli hyvä maine komissiossa, koska se sai aikaan. Mutta tarvitsi se myös välillä kabinettipäällikköä, joka oli valmis pistämään kroppaa likoon”, Romakkaniemi sanoo.

Nyt Romakkaniemi on omillaan. Ei enää pieni kala suuressa lammikossa vaan toisinpäin: kovapalkkainen toimitusjohtaja elinkeinoelämän huipulla, yhteiskunnallinen keskustelija oikein luvan kanssa.

Moni on spekuloinut, että Romakkaniemi olisi ehdolla ensi kevään vaaleissa. Mutta ei.

”Täällä mä olen enemmän kotonani kuin missään.”

Hän nousee ja vetää kravatin kaulaansa. On jo kiire edustusillalliselle Finlandia-talolle. Vaikuttajajärjestön toimitusjohtaja mutristaa naamaansa.

”Onneksi mut on plaseerattu kivojen tyyppien viereen.”