Karl Ove Knausgård hotkaisi kuusi vuotta Katriina Huttusen elämästä

Suomentaja ei ole koskaan tavannut Knausgårdia: ”Hän on ilmeisesti introvertti ja ujo ihminen. Teen hänelle palveluksen enkä häiritse.”
Hanna Jensen
Hän 29.5.2016 11:00

Mies oli juuri sanonut vaimolleen, että hän oli valmis tekemään kaikki kotityöt, hoitamaan lapset ja elättämään perheen, mutta kostoksi hän kielsi vaimoltaan rakkauden.

Se oli niin rajusti sanottu, että suomentaja Katriina Huttunen, 57, ei unohtaisi sitä koskaan.

Hän ei voinut lopettaa lukemista. Hän, kyynikko, tajusi, että pitkästä aikaa kirja teki häneen vaikutuksen.

Suomessa ei tiedetty norjalaisesta Karl Ove Knausgårdista tuolloin juuri mitään, eikä tiennyt myöskään, häpeäkseen, Katriina Huttunen.

Knausgård oli kertonut Taisteluni-sarjan teoksissaan läheisistään yksityiskohtaisia tietoja sillä seurauksella, että esimerkiksi hänen setänsä Gunnar aikoi nostaa häntä vastaan oikeusjutun. Ensimmäisessä osassa Knausgård näytti alkoholisoituneen isänsä ja isoäitinsä rappiotilassa, toisessa hän kuvasi vaimonsa läheisriippuvuutta ja raivokasta temperamenttia.

Huttunen hotkaisi yhteen soittoon kolme ensimmäistä osaa, tuhat sivua.

 

Kun Huttunen vuonna 2010 kuuli, että Like Kustannus julkaisee Knausgårdin kuusiosaisen kirjasarjan, hän marssi kustantajan luo ja sanoi: Tekö nämä julkaisette, miten minä en tiedä siitä?!

Huttunen oli ”lapsellisen innostunut” mahdollisuudesta saada suomentaa teokset. Työ sovittiin seuraavana päivänä. Palkkiosta Huttunen ei muistanut keskustella.

Seuraavat kuusi vuotta hän vietti Knausgårdin kimpussa, 4 000 sivun verran, 3–4 kuukautta kerrallaan, kuudennen osan parissa kahdeksan kuukautta.

Knausgårdin kirjat ovat autofiktiota, kirjallisuutta, jossa kirjailija on kirjan päähenkilö ja kertoja ja jossa tapahtumat perustuvat kirjailijan omaan elämään. Knausgårdin tapauksessa kuvaus on mikroskooppisen tarkkaa.

Huttunen suomensi 20 sivua kirjailijan vessassakäyntiä, opetteli tämän kanssa masturboimaan, vihasi tämän kanssa kotitöitä ja kirjoittamista ja syventyi kuudennessa osassa 400-sivuiseen kirjallisuusesseeseen Hitlerin Mein Kampfista.

 

Huoneen keskellä on työpöytä, jonka telineessä on kirja. Nyt siihen on avattu norjalaisen Maja Lunden Mehiläisten historia.

Huttunen tekee töitä kotona, 56 neliön vuokrayksiössä Helsingin Kruununhaassa.

Huttunen ei kuuntele musiikkia eikä katso televisiota. Hän poistuu kotoaan vain pienelle reviirille.

”Cityerakko”, hän sanoo.

Koska hän on lähes aina kotona, hän vaalii pieniä, kauniita asioita. Hän esimerkiksi taittelee itseään varten joka kerta vessassa käytyään vessapaperin pään kolmioksi, aivan kuten hotelleissa tehdään.

Huoneen nurkassa on pieni kirjahylly, jossa on 42 Hitleriä ja holokaustia käsittelevää kirjaa, kuten Suomalaiset fasistit, Hitlerin pako ja En tysk mans historia. Ne Huttunen hankki Knausgårdin kuudennen osan kääntämistä varten. Niiden lisäksi hän haali paljon muutakin lähdeaineistoa, josta hän tarkisti kirjassa mainitut alkuperäiset sitaatit.

Mielelläänkö Huttunen näitä lukee?

”Kyllä! Oikein kivoja kirjoja ovat.”

 

Huttunen ei pidä itseään huippusuomentajana, koska ei ole saanut merkittäviä palkintoja, kuten Mikael Agricola -palkintoa tai kirjallisuuden valtionpalkintoa.

Hän suomentaa kokonaisuuksia, ei yksittäisiä sanoja. Ajatuksia. Hän ei välttämättä kunnioita edes pistettä. Kirjailija Kjell Westöltä hän oppi, että jos lauseessa on liikaa kuormitusta, osan voi jättää pois, jotta lauseesta tulee kaunis.

Sanomista siitä ei ole tullut.

Huttunen suomentaa kirjansa työpöytänsä ääressä näin:

Ensin hän parahtaa, että en osaa, en ehdi, en jaksa. Sitten hän aloittaa työn.

Hän kirjoittaa raakakäännöksen, jossa on jo kokonaiskuva kirjan käänteistä. Sen jälkeen hän kirjoittaa uuden version ja vertaa jokaista lausetta alkuperäisen kirjan lauseisiin. Viimeisellä läpikäynnillä hän ei vilkuile alkuperäisteosta vaan lukee kirjaa aivan kuin se olisi jonkun toisen kirjoittama. Aina jää puutteita ja epäloogisuuksia.

Vielä sitten, kun kustannustoimittaja on lukenut ja tehnyt korjauksiaan, Huttunenkin lukee oikovedokset.

Tämän jälkeen iskee totaaliväsähdys.

”Valmista kirjaa ei kestä enää lukea.”

Palautumisrituaaleja Huttunen ei suomennosten valmistumisen jälkeen tarvitse. Mitä nyt vähän siivoaa, vie tavaroita UFF:n laatikkoon tai käy Tukholmassa.

 

En ole kermaperse, joka hinnoittelee itsensä ulos.

Tämän Huttunen sanoi lehtijutussa keväällä, samoin sen, että unohti aluksi sopia Knausgårdien kääntämisen hinnan ja sen, että kustantamoissa todennäköisesti kokeillaan usein, kuinka halvalla joku tekisi käännöstyön.

Hän sanoi myös, että Knausgårdin vaimo on hirveä ihminen.

Nettiviha alkoi heti.

Viikon verran hän kuuli tutuilta itseään koskevia raivostuneita kommentteja, joita oli kirjoitettu keskustelufoorumille. Esimerkiksi sen, että hän tekee työtään liian halvalla (ja huonosti) eikä osaa pitää puoliaan sopimusneuvotteluissa. Antaa riistää itseään. On häpeäksi koko ammattikunnalle. Ei pidä kaikkien puolta.

Mutta Knausgårdin kirjojen kanssa Huttusella oli kaksi vaihtoehtoa. Joko hänen olisi pitänyt pitää kiinni kohtuullisesta korvauksesta eikä olisi saanut työtä, tai sitten hänen piti tehdä kulttuuriteko ja suomentaa ne halvemmalla. Hän valitsi jälkimmäisen.

”En kuitenkaan tee töitä polkuhintaan. Seuraan kääntäjäliiton barometristä tulotasoani”, hän sanoo.

”Olen keskitason suomentaja, joka ilmeisesti saa sellaisen korvauksen, jonka on ansainnut.”

 

Kääntäjien kurjistuneista palkoista on puhuttu vuosia. Työt ovat vähentyneet, ja käännöskirjallisuudella menee huonosti.

Pohjoismaisista kielistä suomentavilla on kuitenkin paljon töitä, koska heitä on niin vähän. Huttunenkin kääntää parhaillaan kahta kirjaa yhtä aikaa.

Kokonaisuutena työllisyystilanne on ammattikunnan edustajien mielestä katastrofi.

Huttusella on tapana muistuttaa kääntäjäopiskelijoille, että oikoteitä ei ole ja että hänkin sai ensimmäisen kirjansa suomennettavakseen vasta 29-vuotiaana. Kului monta vuotta, ennen kuin hänellä oli niin paljon töitä, että hän kykeni elättämään itsensä.

Mutta totuus on, että Huttunen saa tänä päivänä suomennoksesta samanlaisen palkkion kuin esimerkiksi Jostein Gaarderin Sofian maailmasta, jonka hän suomensi 20 vuotta sitten.

Sofian maailman jälkeen tapahtui työelämäni ainoa notkahdus. Kukaan ei tarjonnut töitä, koska minua luultiin niin buukatuksi. Olen huono myymään itseäni.”

Ironista kyllä, Sofian maailma on Huttusen mielestä hänen huonoin työnsä.

 

Huttunen kasvoi Iisalmessa, eikä lapsuudenkoti ollut kulttuurikoti. Kotona puhuttiin autoista ja moottoriurheilusta.

Huttunen oli kiinnostunut piirtämisestä ja suunnitteli kuvataiteilijan uraa, kunnes äidinkielen opettaja ehdotti, että hänen kannattaisi opiskella jotakin kirjoittamiseen liittyvää. Opettaja oli vaikuttunut Huttusen koevastauksista.

Huttunen haki Tampereelle opiskelemaan tiedotusoppia, kuten ”kaikki siihen aikaan”. Hän halusi teatterikriitikko Jukka Kajavaksi. Mutta hän ei päässyt sisään. Sitten hän haki Ateneumiin kuvataidelinjalle eikä päässyt sinnekään.

22-vuotiaana hän päätyi Helsingin yliopistoon lukemaan pohjoismaisia kieliä sekä kotimaista ja Ruotsin kirjallisuutta.

Vanhemmat eivät kritisoineet hänen valintaansa. Se oli heille liian vieras. Isä ei osannut kysyä Huttuselta tämän ammatista mitään, vaan kysyi aina saman kysymyksen: Onko sinulla rahaa?

 

Elämän voi karkeasti jakaa aikaan ennen Taisteluni-sarjan lukemista ja aikaan sen jälkeen, kirjoitti kriitikko Anna Moring Helsingin Sanomissa.

Niin Huttusellekin kävi.

Hän ei ole kyllästynyt Knausgårdiin. Hänellä on hyllyssä kirjailijan uusimmat esseekokoelmat Om høsten (Syksystä) ja Om vinteren (Talvesta), jotka Jonna Joskitt-Pöyry nyt suomentaa, koska Huttunen ei ehdi.

Huttunen on huomannut, että kehä ruokkii itseään. Lukijat odottavat sosiaalipornoa ja haluavat tirkistellä, aivan kuten Huttunenkin. Uudessa esseekokoelmassa on taas sotkuinen koti ja kurittomat lapset.

”Ihanaa.”

Huttunen hakee kirjahyllystä Taisteluni-sarjan kuudennen osan. Se oli hänelle puhdistava kokemus, siitä huolimatta, että se oli hänen mielestään julmuudessaan suorastaan pelottava. Kuudes osa selitti kaiken aikaisemmin kirjoitetun, eikä Huttusen mielestä Knausgårdin teoksia voi oikeastaan edes arvioida, ellei ole lukenut sarjaa loppuun.

Osa kirjan sivuista on irrallaan, koska Huttunen leikkasi ne tapettiveitsellä mukaan Berliiniin Särön taiteilijaresidenssiin. Koko 1 200-sivuinen kirja oli liian iso ja painava käsimatkatavaroihin.

Kirjassa on kohtaus, jossa Karl Ove Knausgård lähtee perheensä kanssa pieneen vuonokylään kirjailijatapahtumaan. Kun perhe saapuu paikalle, tiet ovat tukossa, koska kaikki ovat tulleet kuuntelemaan kirjailijatähteä.

Knausgårdin lapset ovat ihmeissään. Miksi nämä ihmiset ottavat valokuvia? Oletko isä kirjoittanut kirjan? Oletko kirjoittanut meistä?

Huttunen arvelee, että Knausgård on huolissaan siitä, mitä lapset jonakin päivänä sanovat.

Knausgård on kertonut haastatteluissa, ettei tiedä, mitä on mahdollisesti aiheuttanut lapsilleen. Hän ei kuvaile heitä mitenkään myötäsukaisesti.

”Ärsyttäviä kakaroitahan ne ovat”, Huttunen sanoo.

 

Suomentajan olisi houkuttelevaa puhua Knausgårdista ikään kuin tuntisi tämän, mutta se ei pidä paikkaansa.

”Minä tunnen kuitenkin vain romaanihahmon”, Huttunen sanoo.

Vaikka Knausgård sanoo halunneensa kirjoittaa elämästään sellaisena kuin se oli, hän on ensisijaisesti kirjailija ja kaikki kohtaukset ovat hänen näkemyksiään.

Taisteluni on romaani, ei elämäkerta. Vain Knausgård voi tietää, mitä on itsestään paljastanut lukijoilleen.”

Knausgård on jättänyt Huttusen elämään jäljen.

”Vavahduttavat kohdat, kuten ensimmäisen lapsen syntymä tai vaimon romahdus, jäivät tajuntaan niin sisällöltään kuin kaunokirjallisilta arvoiltaankin.”

Huttunen ei koskaan ole tavannut Knausgårdia.

”Olin molemmilla kerroilla matkalla, kun hän kävi Suomessa. Tosin tuntuu siltä, että hän haluaakin olla rauhassa, koska kaikki ovat vaatimassa häneltä jotakin. Hän on ilmeisesti introvertti ja ujo ihminen, joka kärsii tästä valtavasta mediapöhinästä. Teen hänelle palveluksen enkä häiritse.”

Taisteluni-kirjasarja muutti Huttusen käsityksen siitä, mistä saa ja voi kirjoittaa, miten ja kenen ehdoilla. Se teki hänetkin rohkeaksi sanojaksi.

Mutta samalla se teki araksi. Huttusta hermostuttaa nytkin, sanooko hän vääriä asioita.