Hallituksen retoriikassa syyllisiä ovat köyhät, työttömät ja ”kaiken maailman dosentit”, sanoo Jouni Tilli

Retoriikan tutkija saa poliitikkojen puisevista ja falskeista puheista irti vaikka mitä.
Teksti Oskari Onninen – Kuvat Petri Kaipiainen
Hän 6.2.2017 18:27

Sen piti olla kansakunnan kohtalonhetki, mutta puhe oli niin tylsä, ettei Jouni Tilli ole enää edes varma, missä sen katsoi.

Reisjärvellä kotona, muistaaksensa. Oli kiire. Seuraavalla viikolla piti lähteä pariksi kuukaudeksi tutkijavierailulle Alabaman yliopistoon Atlantin taa.

Puhe oli poikkeuskeino, jota pääministeri Juha Sipilä (kesk) syyskuussa 2015 tarvitsi, vaikka hallitustyö oli hädin tuskin päässyt vauhtiin. Televisiopuhe vanhan hyvän ajan tapaan, ihan koko Suomen kansalle, keskiviikkoillan parhaaseen katseluaikaan. Jospa se vauhdittaisi yhteiskuntasopimuksen tekoa.

”Hyvää iltaa. Suomen tilanne on poikkeuksellisen vakava. Siksi koen velvollisuudekseni ottaa myös uusia viestintätapoja käyttöön ja lähestyä teitä suoraan”, Sipilä tervehti kansalaisia.

Olipa yllättävää. Uusi hallitus on vasta aloittanut, ja jo Yle antoi pitää tällaisen kriisipuheen, Tilli ajatteli.

”Myöhempien tapahtumien valossa se ei ehkä ollutkaan niin yllättävää”, hän sanoo nyt tammikuussa.

 

Tilli on valtiotieteilijä, tutkinut gradunsa jälkeen suomalaisen porvariston retoriikkaa ja sen uskonnollisuutta. Häntä pyydettiin analysoimaan Valtiotieteellisen yhdistyksen Politiikasta.fi-verkkojulkaisuun Sipilän puhetta.

”Rakenteen osalta pääministerin televisiopuhe nojaa siis pelastuskertomukseen, jossa katharsis saavutetaan pääasiassa pienituloisten palkansaajien uhrauksilla. Suomalaiset ovat eläneet väitetysti riitaisasti velaksi, ja tämän vuoksi yllämainittua joukkoa joudutaan kurittamaan”, Tilli kirjoitti seuraavana lauantaina.

Loppuyhteenvetona Tilli esitti, että Sipilän puhe oli kuin perinteinen luterilaisen papin saarna: syntiosa oli pitkä, armo-osa lyhyt.

Teksti julkaistiin seuraavalla viikolla. Tilli lähetti artikkelin linkin Jyväskylän yliopiston viestintäosastolle, kuten tapana oli.

”Laitoin, että tehkää mitä teette, mutta tässä nyt on tällainen.”

Yliopisto jakoi sen Facebookissaan ja Twitterissään ja otti sen sieltä äkkiä pois.

”Linjamme mukaan kanavissamme ei oteta poliittisesti kantaa. Oma arviointivirhe”, kuului perustelu. Yliopiston viestintä- ja markkinointipäällikkö kommentoi Helsingin Sanomille, että oli pelko, että Tillin teksti tulkittaisiin yliopiston kannaksi.

”Se oli kirjoitettu omalla nimellä, yliopistosta riippumattomalle sivustolle. Ne ei ilmeisesti arvosta kovin korkealle ihmisten lukutaitoa siellä viestinnässä”, Tilli sanoo.

Asia hämmästytti häntä ensin pari tuntia, nyt se lähinnä naurattaa. Yksittäistapaus se tietenkin oli, mutta kuvaava sellainen.

”Kai se jotain nykymaailmasta kertoo, jos yliopisto ajattelee, että on politikointia sanoa, että porvarillinen pääministeri suosii työnantajia ja yrityksiä. Ehkä niillä on vain niin kova paine brändätä tuotteensa kaupalliseksi. Pitää olla osa ratkaisua, ei osa ongelmaa, kuten Sipiläkin on sanonut”, Tilli sanoo.

”Mutta siihen ei tällainen kriittinen yhteiskuntatiede sovi millään tapaa.”

”Jos asia ei mene perille, ihmetellään, miksei perustuslaki anna myöten, ja syyllistetään.”

Sipilän puhetta lukiessaan Tilli huomasi, että vaikka suomalaisten poliitikkojen puheet ovat lähtökohtaisesti puisevia ja tunteikkuutta yrittäessään falskeja, perkaamalla niistä löytää vaikka mitä.

Sitten hän kirjoitti lisää.

”Opetusministeri ja vastuuttomat, ylpeät yliopistot”, kuului seuraavan otsikko.

Toisen: ”Alexander Stubb ja Narkissoksen apologia”.

”Kohtuus, yrittäjyys ja Kaitselmus – Sauli Niinistön porvarillinen kolminaisuusoppi”, kolmas.

Tilli analysoi Politiikasta.fi-sivustolle Sipilän tv-puhetta seuranneen vuoden aikana kaikkiaan kahdeksan kärkipoliitikkojen puhetta. Uutiskynnys ylittyi myös viime joulukuussa, kun Tilli ja sivuston päätoimittaja Johanna Vuorelma totesivat Sipilän suhtautuvan Donald Trumpin ja Silvio Berlusconin tavoin siihen, että joku kyseenalaistaa hänen hyveellisyytensä.

Helmikuun lopulla Tillin kirjoituksia julkaistaan kirjana Miten puhumme, kun puhumme politiikkaa.

Tillin oppi-isä retoriikan tutkijana on yhdysvaltalaisfilosofi Kenneth Burke. Burken analyysin lähtökohta on, että puheita tutkiessa täytyy huomata moniulotteisuus ja ironia.

Se on päinvastaista vallalla olevalle ”tehokkaan viestinnän” ajatukselle. Sille, että viestintä tukee hallitusohjelman tavoitteita mutta pyllistää mahdollisimman harvalle.

Kun Sipilä on tehnyt kilpailukykysopimusta, Anne Berner (kesk) liikenneverkkouudistusta tai hallitus melkein mitä vain, puheissa on toistunut yksi ja sama: nopeasti nopeasti nopeasti.

”Jos asia ei mene perille, ihmetellään, miksei perustuslaki anna myöten, ja syyllistetään, kun ei muuta keksitä. Se johtaa harvoin tuloksiin, joita haluttaisiin.”

Mutta syyllisiä etsimällä puheista löytää sen, mikä puhujalle on pyhää.

 

Tillin tulkitsemissa poliitikkojen puheissa syntipukkeja ovat yliopistot, köyhät, työttömät, pakolaiset, kaiken maailman dosentit, media ja ylipäänsä kaikki ne, jotka asettuvat vastahankaan ja järjestävät ajojahteja, vaikka nyt pitäisi laittaa ratkaisukeskeisesti Suomea kuntoon.

Ja silloin Suomi tietenkin tarkoittaa Suomen taloutta, jonka paimentamiseen yritystaustaiset poliitikot ovat tuoneet uuden, kirkollisen puhetavan.

”400–500-luvulla kristinuskoon tulee ajatus, että koko maailma on Jumalan talous ja sitä taloutta edistämällä ollaan kaitselmuksen asialla. Siitä tulee se nykyisen uusliberalismin pauhaava, syyllistävä tyyli. Englanniksi on hyvä verbi economize. Kaikki pitää taloudellistaa. Ja ne, jotka eivät niin tee, voidaan työntää pois edestä.”

Ja ikään kuin Tilli paljastaisi heti vakaumuksensa käyttämällä u-sanaa, uusliberalismia. Se on talousoikeiston tärkein nykyoppi tai vasemmiston leimakirves. Valitse itse.

”Mä haluan käyttää sitä sen takia, koska termin inhoajien operaatio on ollut siivota se pois käytöstä. On hallintaa sanoa, että tässä on kyse uusliberalismista, kommunismista, sosialismista, apokalyptiikasta. You name it, you blame it. Ja kyllä se ilmiö on olemassa, vaikka tuskin kukaan tunnustautuu uusliberaaliksi.”

U-sanaa kavahdetaan myös siksi, että se kyseenalaistaa ajatuksen koko kansasta samassa veneessä. Vaikka yhteinen etu on fiktio, se on porvaripuolueiden retorinen lähtökohta, Tilli selittää. Sen luomisessa Jyrki Katainen onnistui, Juha Sipilä ei.

”Kun Jyrki Katainen oli pääministerinä, tuntui, että vaikka politiikka oli aika tiukkaa, oikeisto naulasi sen, että se puolustaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja Katainen pelastaa duunarit, työnantajat, kaikki. Vasemmistoa vietiin ihan kölin alta”, Tilli sanoo.

Vasemmisto taas on Marxista lähtien etsinyt yhteisestä edusta ristiriitoja ja luokkataistelua. Tilli on jo suunnitellut seuraavaa kirjaa heidän retoriikastaan.

”Nythän vasemmisto on ollut retorisesti täysin hampaaton. Sen viesti on ollut ihan kuraa. Mä haluaisin, että ensi vaalien jälkeen saataisiin erilainen hallituspohja, niin näkisi, miten vasemmisto ja vihreät ajaisivat politiikkaansa läpi. Ketä sitten syyllistetään ja miten?”

Sipilän puheessa ”perhe ja bisnes ovat pyhää ja liiketoiminta jumalanpalvelusta”.

Jouni Tilli on näennäisleppoisa mies, juttelee hieman murteellisesti rupatellen, mutta puheet syyllistävät kuin mikäkin juhasipilä.

Hänen kritiikkinsä tulee kuitenkin näköalapaikalta. Tilli on kasvanut kolmentuhannen asukkaan Reisjärvellä, Keski-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla, vähän kaiken välissä, mutta keskellä Suomen molempia hengellisiä vyöhykkeitä. Raamattu-vyöhykettä ja neliapilavyöhykettä. Reisjärven 21 valtuutetusta keskusta on saanut vaaleista toiseen viitisentoista.

Tilli ei herännyt kumpaankaan uskoon.

”Nuorempana kävin jossain gospel-kahvilassa, ja kun Hockey Night tuli, sitä katsottiin lestadiolaisten kavereiden kanssa meillä tai naapurissa. Sama Ritari Ässän kanssa.”

Uskonnollisesta puheesta ja politiikasta Tilli kiinnostui vasta myöhemmin. Gradunsa hän teki ihmisoikeusaktivisti Elina Sanasta ja sotavankien luovutuksesta natsi-Saksaan. Sen jälkeen tutkijkollega Tuija Parvikko mainitsi, että Olavi Paavolainen tylyttää sotilaspapistoa Synkässä yksinpuhelussaan.

”Siinä on sellaisia havaintoja, jotka on aika pisteliäitä liittyen tähän hurraa-isänmaallisuuteen.”

Väitöskirjassaan Tilli analysoi sotilaspappien retoriikkaa ja huomasi, että he puhuivat jatkosodasta pyhänä sotana, jonka voittajia odottaa Karjalassa luvattu maa. Väitöskirja palkittiin vuonna 2012 Jyväskylän yliopiston parhaana ja sen popularisoitu, suomenkielinen versio vuoden 2014 kristillisenä kirjana.

 

Viime syksynä Tilli käänsi Antero Holmilan kanssa Hannah Arendtin klassikon Eichmann Jerusalemissa, ja parhaillaan hän tutkii tutkijakollegiumissa luterilaista pastoraalivaltaa, sitä, kuinka valtio ottaa paimenen paikan luterilaisessa kulttuurissa.

”Professori Mika Ojakangas on todennut, että luterilaisissa maissa valtio voi kontrolloida asioita, joista katolisissa maissa kirkko pitää kiinni. Se mahdollisti hyvinvointivaltion synnyn, mutta myös eugeniikan.”

Tilli kertoo, että tästä syystä konservatiiviset kirkonmiehet vastustivat sotienjälkeisiä hyvinvointivaltiosuunnitelmia. Kirkko kehitti samaan aikaan omaa sosiaalityötään, joten mitä valtiota siihen turhia sotkemaan.

Tilanne on ollut 1990-luvulta lähtien toinen. Tillin mielestä Kuopion piispan Jari Jolkkosen valtiopäiväsaarna viime helmikuussa vahvisti entisestään vaikutelmaa, että tätä nykyä kirkko on se, joka puolustaa heikoimpia politiikan talouspapeilta.

Jolkkosen saarnan lähtökohta oli Jeesuksen opetus Matteuksen evankeliumista: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisen palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.”

Sitä piispa toivoisi poliitikkojen soveltavan: ”Opetuksen kanssa sopii hyvin yhteen se, että Suomessa valtioneuvoston jäsen on saanut arvokkaan nimensä latinan sanasta minister, palvelija.”

”On merkillinen kuvio, että pappi on vähiten papillinen verrattuna poliitikkoihin, koska pappi syyllistää muita vähiten. Uskonnollinen suhtautuminen pulpahtelee esimerkiksi Sipilästä esiin niin, että perhe ja bisnes ovat pyhää ja liiketoiminta jumalanpalvelusta”, Tilli analysoi.

 

Jouni Tilli kasvoi läpikeskustalaisella Reisjärvellä, mutta ei tunnista puoluetta Juha Sipilän tai Anne Bernerin politiikasta.

Jouni Tilli kasvoi läpikeskustalaisella Reisjärvellä, mutta ei tunnista puoluetta Juha Sipilän tai Anne Bernerin politiikasta.

Kärkipoliitikkojen puheita ruotiva ”populaari ja poleeminen” tietoteos kelpaa varmasti oppositiopuolueille. Tilli tietää sen.

”En mä saanut jättää sitä tekemättä siksi, että joku ottaa siitä hyödyn irti. Ottaahan joku holokaustin kieltämisenkin politiikan välineeksi, eikä sille voi mitään”, hän sanoo.

”Mun pointti on purkaa auki, että ei todellakaan ole mitään yhteistä venettä, jota viedään eteenpäin. Ja se että olisi, on tietysti myös aivan kammottava ajatus.”

Epäselväksi ei jää, mitä Tilli hallitus- ja varsinkin yliopistopolitiikasta ajattelee. Siitä, kuinka yliopistolaki ”muutti yliopistot tiedeyrityksiksi”, hän toimitti kriittisen pamfletin jo vuonna 2011.

Tilli sanoo, että hänen tapansa pärjätä nykyaikaisen huippuyliopiston hupenevien resurssien puristuksissa ei ole nousta barrikadeille, vaan yhdistää vastarinta ja kriittinen tutkimus.

Mutta eikö kaikesta voi kehittää itselleen sopivan tulkinnan, kun vain etsii ja yrittää? Tätä Roland Barthesin voi katsoa pilkanneen kulttuurintutkimuksen klassikossaan Mytologioita.

”Kenneth Burkella on hyvä kommentti, että ’tapa nähdä on myös tapa olla näkemättä’. Jotkut silmälasit ohjaavat katsomaan tietyllä tavalla. Se pitää tiedostaa eikä kuvitella, että toisi objektiivisesti esiin absoluuttisen totuuden.”


Jouni Tilli

  • Ikä: 37

  • Työ: tutkija Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa

  • Koulutus: yhteiskuntatieteiden tohtori

  • Syntymäpaikka: Jyväskylä

  • Kotipaikka: Reisjärvi ja Helsinki

  • Perhe: puoliso ja viisivuotias tytär

  • Harrastukset: jalkapallo ja salibandy pelaajana ja valmentajana, tennis, teatteri

Keskustelu

Onko tämä tieteellistä analyysiä vai olkiukkoilua ts. argumentointivirheitä, verrata uskonnolliseen retoriikkaan. Ihan varma en ole.

Kevyenpuoleista pakinointia,jonka perusteella voi esittää niitä mielipiteitä,joita haluaa.Erityisesti tavoitteena on pääministerin saattaminen huonoon valoon vertaamalla häntä kahteen poliitikkoon,joista toinen on lopettanut ja toinen aloittamassa uraansa.Tätä näkemystä on kierrätetty joulukuusta lähtien useassa lehdessä,myös ulkomailla.

Analyysi esitetyistä kommenteista: näkemyksiä tekstin sisällöstä ei perustella mitenkään. :)