Ekoteologi ymmärsi metsän pyhyyden jo lapsena – ”Minulla on sisälläni järvi, jonka itku puhdistaa”

Mitä mieltä on talouskasvussa, jos sen hintana on maapallon muuttuminen elinkelvottomaksi, pohtii Pauliina Kainulainen.
Hän 24.6.2017 18:36
Teksti Riitta Kylänpää Kuvat Harri Mäenpää
Metsä on Pauliina Kainulaiselle pyhä paikka.
Metsä on Pauliina Kainulaiselle pyhä paikka. © Harri Mäenpää

Uraanikaivoksen tulo Enon ja Kontiolahden rajalle näytti jo ilmeiseltä.

Kuntien päättäjät olivat vahvasti sitä mieltä, että kun ranskalaisen Arevan geologit olivat löytäneet uraania Kuusojan kankaan maaperästä, sitä on alettava myös louhia. Lisää uusia työpaikkoja, lisää verotuloja, uutta kasvua. Tänne vain kaivos, vaikka vedenottamo on sen vieressä, oli pelin henki.

Pauliina Kainulainen, kontiolahtelainen ekoteologina tunnettu tutkijatohtori, seurasi tapahtumia sivusta, kunnes tunsi joutuneensa seinää vasten.

”Mikä ekoteologi minä olen, jos en lähde vastustamaan tätä hanketta”, hän kysyi itseltään.

Pitkän aikaa näytti siltä, että kaivosta vastaan noussut kansanliike ei pärjää kansainväliselle rahalle, mutta sitten uraanin hinta alkoi laskea ja kuntapäättäjä toisensa jälkeen käänsi kelkkansa. Lopulta, vuonna 2013, hanke haudattiin.