Prinsessan sydänystävä

Tiina Jauhiaisesta tuli kansainvälisen kaappausdraaman kautta ihmisoikeuksien puolestapuhuja.

Hän 18.01.2019 06:00
Teksti Hannu Pesonen Kuvat Marjo Tynkkynen
Tiina Jauhiainen auttoi Dubain prinsessaa epäonnistuneessa pakoyrityksessä keväällä 2018.
Tiina Jauhiainen auttoi Dubain prinsessaa epäonnistuneessa pakoyrityksessä keväällä 2018.

Eihän sinua edes kidutettu.

”Loukkaavaa vähättelyä”, Tiina Jauhiainen puuskahtaa viime kuukausina usein kuulemastaan väitteestä. ”Psykologinen piinaaminen voi olla vähintään yhtä pelottavaa ja tuskallista.”

Jauhiainen vietti viime huhtikuussa yli kaksi viikkoa ulkomaailmasta eristettynä Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa sijainneessa vankilassa.

”Lähes parinkymmenen tunnin kuulusteluja ilman vettä ja ruokaa, tappouhkailuja, monien päivien täydellistä eristystä. Valot olivat koko ajan päällä. Vain rukouskutsuista saattoi päätellä ajankulun. Suihkusta tuli kylmää vettä, saippuaa ei ollut. Lopulta aloin jo kuulla ilmastointilaitteen hurinassa outoja ääniä.”

Eristykseen hän päätyi yritettyään auttaa ystäväänsä, Dubain prinsessaa Latifa bint Mohammed bin Rashid al-Maktoumia pakenemaan emiirikuntaa hallitsevan isänsä hovista.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö