Hän-henkilökuvassa dj Orkidea: Kommunistijohtajan poika säveltää päivisin Nokian soittoääniä

hän
Teksti
Minna Kontkanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
“Keikalla tärkeää on draaman rakentaminen. Dj on kuin ohjaaja, joka leikkaa elokuvaa.” Kuva Petri Kaipiainen.

Tapio Hakasesta tuli erilainen nuori, kun hän oli neljätoista. Se tapahtui yläasteella venäläisen koulun diskossa, jossa hän ensimmäisen kerran soitti levyjä julkisesti. Oli vuosi 1991.

Tai ehkä niin kävikin vasta vuotta myöhemmin, kun Hakanen oli 15-vuotias. Silloin hän pääsi soittamaan koko yön kestäneissä teknoreiveissä. Ne järjestettiin Helsingissä Putkinotkoksi kutsutussa vallatussa talossa.

Oranssi ry:n aktiivit olivat murtautuneet Pikku-Huopalahdessa vanhaan puutaloon ja perustaneet sinne toimintakeskuksen. Putkinotkossa järjestettiin elokuvanäytöksiä, bändi-iltoja – ja teknobileitä.

1990-luvun taitteessa teknomusiikki oli uutta vastakulttuuria. Rumpukoneiden monotonista hakkuuta soitettiin teknon syntysijoilla Yhdysvalloissa ja Saksassa tyhjissä tehdashalleissa.

“Oranssilla tosi monet olivat innostuneita teknosta, oltiin että hei, järkätään reivit ja soitetaan itse”, Hakanen, 34, sanoo.

Putkinotkon reiveissä kävi enimmillään neljäsataa ihmistä kerralla. Hakanen, tai oikeastaan dj Orkidea oppi kokeneemmilta, miten soitettiin levyjä, suunniteltiin bileiden mainoslipukkeita eli flyereita, hoidettiin valoja, kasattiin tekniikkaa ja koristeltiin tiloja.

Koristeina käytettiin “hitosti savua”, seinät peittäviä mustia jätesäkkejä ja erittäin kirkkaina vilkkuvia teatteristroboja.

Putkinotko purettiin, nykyään sen paikalla on McDonaldsin hampurilaisen muotoinen pääkonttori.

Bileet eivät kuitenkaan päättyneet. Viisi helsinkiläistä yöeläjää perusti asuinkerrostalon kellariin Kruununhakaan teknoklubin ja salakapakan nimeltä Q. Orkidea soitti myös Q:ssa.

“Kellari vuokrattiin virallisesti tanssistudioksi, jotta voitiin perustella, miksi seinät piti maalata mustiksi ja kellarissa ‘harjoitella tanssiesityksiä’.”

“Taloyhtiö hiffasi aika nopeasti, että se oli aika erilainen tanssistudio.”

Q sai häädön, mutta Tapsa ja ystävät pitivät luvattomia teknoreivejä eri puolilla kanta-Helsinkiä vuoteen 1996.

“Niistä ajoista muistan päällimmäisenä aitouden, vapauden ja huolettomuuden. Ei siinä hirveästi kelattu, osasiko joku soittaa levyjä, mutta yhdessä tekemällä oppi.”

Enää Orkidean ei tarvitse soittaa vallatuissa taloissa tai “tanssistudioissa”, hän on ollut Suomen menestynein dj jo yli kymmenen vuotta.

Marraskuussa hän käynnisti yhä jatkuvan 20-vuotisjuhlakiertueensa. Se on vienyt hänet paitsi eri puolille Suomea, myös New Yorkiin ja Lontooseen. Kiertue päättyy Espooseen 10. maaliskuuta.

Sosiaalisesta mutta rauhallisesta Hakasesta ovat diivan elkeet kaukana. Pitkäaikainen kollega muistaa Orkidean kiukustuneen vain pari kertaa, kun yli-innokas fani ei kehotuksista huolimatta ole lähtenyt dj-kopista häiritsemästä.

Tapio Hakasen ja hänen lähipiirinsä tunnetuin klubi Unity eli vuodesta 1996 vuoteen 2008. Virallinen järjestäjä oli voittoa tuottamaton yhdistys Säkenöivä Voima ry. Unity on Suomen haikeimmin muisteltu konemusiikkiklubi, jossa yleisö, järjestäjät ja esiintyjät olivat klubin nimen mukaisesti kuin suurta perhettä.

Iloisen yleisön, kekseliäästi koristeltujen tilojen ja halpojen lipunhintojen lisäksi Unity tunnettiin dj Orkidean kuusituntisista soittokeikoista.

“Kuuden tunnin keikkoihin kesti ehkä vuoden verran tottua”, Hakanen sanoo. “Kun niiden makuun pääsi, tunnin parin peruskeikat ovat tuntuneet aika pikaisilta.”

Oli keikka pitkä tai lyhyt, deejiin pitää Hakasen mukaan miksata kappaleet yhteen draaman kaareksi, jossa on innostava alku ja loppu sekä tasaisempi keskiosa. Itse hän päättää noin neljäsosan keikan kappaleista etukäteen, valitsee loput lennossa – eikä ikinä puhu levyjen päälle.

Kahden tunnin peruskeikalla ehtii miksata parikymmentä kappaletta yleisön kuultavaksi. Muistitikulla kappaleita saa keikalle mukaan kaksisataa, tietokoneen ulkoisella kovalevyllä yli 20 000. Valinnanvara on valtava, siksi jokainen ammatti-dj on oman musiikinlajinsa kävelevä tietosanakirja, jonka on osattava valita juuri oikea musiikki keikan oikeaan kohtaan.

Viimeisinä vuosinaan Unity pidettiin pari kertaa kesässä, Uunisaari-nimisen kallioluodon kahvilassa Kaivopuiston edustalla. Ennakkoliput myytiin joka kerta loppuun alle tunnissa ilman yhtäkään mainosta perinteisessä mediassa.

Jokaisen klubin jälkeen järjestäjäporukka kävi syömässä ja juomassa, mutta suurin osa lipputuloista käytettiin seuraavien kekkereiden järjestelyihin.

“Eräs tuttava kerran nauroi, että Unity oli sosialismin viimeinen linnake”, Hakanen sanoo.

Konemusiikkimenestyksestään huolimatta Hakanen ei ole jättänyt päivätöitään. Myös ne ovat olleet äänten tuottamista koneilla.

“Kahdessa ammatissa tulee kiire”, Hakanen myöntää. “Päivätyö toisaalta mahdollistaa suuremman taiteellisen riippumattomuuden. Ei tarvitse miettiä, miten oma musiikki myy, eikä suostua jokaiseen keikkapyyntöön.”

Jo Kallion ilmaisutaidon lukiolaisena Hakanen opetteli tekemään ääniä ja valoja teatteriproduktioihin. Ylioppilaana hän jatkoi äänten ja äänisuunnittelun opiskelua ammattikorkeakoulussa.

Nyt hän on johtaja Nokia-konsernin äänisuunnitteluryhmässä, joka vastaa yhtiön puhelinten kaikista äänistä: soittoäänistä, viestin merkkiäänistä, herätyksistä.

Ääniosasto on nokialaisittain pieni, vain viisihenkinen, ja myös johtaja Hakanen tekee vähän kaikkea.

“Minusta on tärkeää olla niin sanotusti kädet savessa”, Hakanen sanoo. Hän säveltää ja tekee Nokian ääniä. Päätyö on kuitenkin valvoa ja suunnitella talon ääniprojekteja.

Niistä eniten julkisuutta on saanut viime vuonna järjestetty avoin kilpailu, jolla Nokia haki puhelimiinsa vaihtoehtoista versiota maailman tunnetuimmasta soittoäänestä Nokia Tunesta.

Lopulta uusi versio valittiin – ja se keräsi heti haukut nettiyleisöltä. Kilpailuvoittaja otetaan tässä kuussa käyttöön Nokian puhelimissa, mutta vain yhtenä soittoäänenä monien joukossa, vanhan kunnon ti-di-dii-dii- Nokia Tunen rinnalla.

“Moni brändi antaisi vasemman kätensä, että niillä olisi jotain sellaista kuin Nokia Tune”, toteaa kilpailun ideoinut Hakanen. “Siitä kaikilla on mielipide.”

Kun Tapsa lähti mukaan Oranssin toimintaan, hänen isänsä Yrjö Hakanen oli jo Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja. Hän jatkaa virassa yhä. Äiti Maija Hakanen on Kuntaliiton ympäristöasioiden päällikkö.

“Vanhemmilleni oli itsestään selvää, etteivät he kieltäneet lapsia osallistumasta kansalaisaktivismiin”, Hakanen perustelee, miten 15-vuotias koulupoika päästettiin mukaan talonvaltauspiireihin. Hänen siskonsa oli ollut mukana Oranssin toiminnassa jo aiemmin.

“Meillä politiikka on aina tarkoittanut sitä, että maailman tapahtumia seurataan ja niistä keskustellaan aktiivisesti. Aatetta ei koskaan tuputettu, vaan omaan ajatteluun ja pohdiskeluun kannustettiin.”

Vappumarssit ja pioneerileirit olivat Tapsan lapsuudenperinteitä. Niin olivat toisaalta myös porvarislapsille tutut piano- ja kitaratunnit. Suomalais-venäläistä koulua hän sanoo käyneensä enemmän käytännön kuin ideologian takia: Neuvostoliitto oli Suomen suurin kauppakumppani, ja Hakaset tahtoivat lasten oppivan venäjää.

Kansandemokratiat romahtivat, kun Tapsa oli 12-vuotias. Järkytys oli varmasti suuri?

“Ei, päinvastoin”, Hakanen sanoo.

“Kun Berliinin muuri murtui, luokkakaverini oli meillä yökylässä. Kuuntelimme suoraa lähetystä aamuyhteen saakka. Ymmärsin lähinnä, että Eurooppa oli ollut jakautunut, mutta nyt se yhdistyi.”

Aika tasan kymmenen vuotta myöhemmin Unity-klubin mainoslipukkeessa oli maalaus onnellisena marssivista kiinalaisista. Klubi pidettiin sillä kertaa ravintolassa, joka oli koristeltu punalipuin ja banderollein.

Hakanen oli lainannut ne isänsä johtaman puolueen varastolta. Klubilla eivät kuitenkaan soineet työväenlaulut, vaan trance.

Hakkaavan teknon ja herkemmin maalailevan syntetisaattorimusiikin risteytys trance eriytyi omaksi alalajikseen 1990-luvun puolivälissä, valtajulkisuudelta piilossa. Viimeiset kymmenen vuotta se on ollut suosituin konemusiikin alalaji Suomessa ja maailmalla.

“Ennen kuin innostuin tanssittavasta konemusasta, diggasin Jean-Michel Jarresta ja Vangeliksesta“, Hakanen kertoo. Hänen toinen oma albuminsa 20 ilmestyi marraskuussa.

“Parhaimmillaan trancessa yhdistyvät kauniit syntetisaattorimelodiat ja teknon rytmi. Luulen, että toinen aivopuoliskoni virittyy rytmistä, toinen melodiasta.”

Trance on konemusiikin nykyisistä alalajeista kaikkein koneellisinta. Jokaisen kappaleen jokainen ääni saa lopullisen muotonsa tietokoneohjelmilla, äänillä ei ole juuri mitään yhteistä esimerkiksi rockin tai klassisen musiikin soittimien kanssa.

“Trance-muusikoissa on hullu professori -tyylistä insinöörimäisyyttä”, Hakanen analysoi.

“Äänet sijoitetaan kappaleissa aiotuille kohdille ei sekunnin, vaan sekunnin neljäskymmenesneljästuhannesosan eli yhden sämplen tarkkuudella. Muut konemusiikin lajit ovat rosoisempia.”

Hakasta kuunnellessa vakuuttuu, että konemuusikot ovat täysiverisiä nörttejä, jotka vain ilmaisevat itseään teknisillä vimpaimilla.

“Musiikkiteknologia on meille työkalu tunteen välittämiseen, yhtä tärkeä työkalu kuin viulu on Pekka Kuusistolle.”

Orkidean juhlakiertueen kotikenttäkeikka järjestettiin Helsingin keskustan Circus-yökerhossa. 1 500 henkeä vetävällä klubilla musiikki hakkaa isoista kaiuttimista kuin varhainen tekno tehdashalleissa silloin joskus.

Hakasen oma keikka kestää tällä kertaa vain tunnin, sen jälkeen toiset deejiit pääsevät soittamaan.

“Konemusiikissa kollektiivisuus ja yhteisöllisyys ovat hirveän tärkeässä roolissa”, dj pohtii.

“Jo tuhansia vuosia sitten keräännyttiin nuotion ääneen laulamaan ja paukuttamaan rumpua. Alkuperäinen tekno oli sen nykyaikainen muoto. Rock-keikat taas edustavat joitakin satoja vuosia vanhaa konserttikulttuuria, jossa on selkeästi artisti ja yleisö, joka on hiljaa ja kuuntelee.”

“Kaksikymmentä vuotta sitten teknoklubeilla kaikki tekivät kaikkea, eikä salissa ollut ‘katsomosuuntaa’. Nyt valot osoittavat dj-koppiin, ja yleisö katsoo sinne.”

Ilta huipentuu Orkidean soittaessa trance- ja teknoklassikoita dj-ystäviensä kanssa. Keikan loputtua tanssilattia nuoresta keski-ikäiseen puhkeaa monta minuuttia kestäviin taputuksiin ja huutoihin.

Deejiit kumartavat yleisölle. Yleisö riemuitsee. Tällä hetkellä, sunnuntaiyönä kello puoli neljä, yhteisössä on kaikki hyvin.