”Haluaisitko kaksinkertaistaa kuukausilahjoituksesi” – Varainkerääjät vetoavat härskisti tunteisiin, eikä keinoja valvo kukaan

Hyväntekeväisyyjärjestöt keräävät kansalaisilta vuosi vuodelta enemmän rahaa. Uusi laki tekee varainkeruun entistä helpommaksi.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Puhelin soi.

Jossain päin maailmaa tarvitaan apua, juuri nyt. Haluaisitko kaksinkertaistaa kuukausilahjoituksesi, myyjä kysyy.

Et? Kiitos silti nykyisestä lahjoituksesta. Silläkin saadaan aikaan paljon hyvää. Ja kuten todettua, apu todella on tarpeen.

Pienelläkin summalla voi olla suuri vaikutus. Voisiko lahjoitusta kasvattaa esimerkiksi puolitoistakertaiseksi? Ei? Ei se mitään. Nykyinen summa riittää myös. Kiitos siitä.

Entä jos kuukausilahjoitusta korottaisi vain vähän. Neljäsosan verran?