Gygo, gygo, gygo

hakkuut

Jos suomalainen havumetsä pitäisi kiteyttää yhteen ääneen, se ehkä olisi metsokukon näppäily soitimella.

Teksti
Juha Kauppinen
Kuvat
Markus Varesvuo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ensin kuuluu siipien humahdus. Sitten oksat katkeilevat, kun suuri lintu laskeutuu huhtikuun pimeässä yössä puuhun.

On taas hiljaista. Kunnes kuuluu lisää ääniä. Niin kuin joku tai jokin kopauttelisi suuren puisen kanteleen pohjaa. Näppäily kuuluu syvältä metson kurkusta. Gygo, gygo, gygo. Jos suomalainen taigametsä pitäisi kiteyttää yhteen ääneen, moni ehkä valitsisi tämän, metson soinnin.

Ukkometso on lähellä, ehkä kymmenen metrin päässä. Nyt on oltava teltassa aivan paikollaan, sillä näppäillessään metso tarkkailee ja kuuntelee. Jotkin yksilöt ovat arempia kuin toiset, ne voivat vaieta, jos kuulevat outoja ääniä.

Mutta sitten näppäily kiihtyy ja purkautuu lopulta sihinäksi, joka kuulostaa siltä kuin suurta terää hiottaisiin muutamia kertoja nopeasti hiomakiveä vasten. Tuona hetkenä kevät tarttuu metsokukkoon ja linnun aistit herpaantuvat. Jos on tarvetta korjata asentoa makuupussissa, se kannattaa ajoittaa hionnan hetkeen.