Guggenheim Helsinki – kiistellyn hankkeen salatut taustat ja piilovaikuttajat

SK:n arkistoista: Tällainen on taiderahan näkymätön verkosto.
Axa Sorjanen
Kotimaa 23.6.2015 14:29

Ranskalaisen arkkitehtitoimiston Moreau Kusunoki Architectsin suunnitelma Art in the City on valittu 23. kesäkuuta Guggenheim-arkkitehtuurikilpailun voittajaksi. Ehdotuksesta on käytetty myös Majakka-nimitystä. Avoimeen arkkitehtuurikilpailuun lähetettiin kaikkiaan 1715 työtä. Voittajan löytymisestä huolimatta Guggenheim-museon rakentaminen on vielä epävarmaa.

Toimittaja Axa Sorjanen selvitti alkuvuonna 2014 Guggenheim-hankkeen taustat ja vaikuttajat. Sorjanen yllättyi: Guggenheimin takaa löytyi taiderahan näkymätön verkosto.

Voittanut työ havainnekuvassa.

Voittanut työ havainnekuvassa.

Jouluaaton aattona vuonna 2010 kolme Helsingin kaupungin taidemuseon johtokunnan jäsentä saa yllättävän kutsun apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen (sd) luokse. Kutsun syytä ei kerrota.

Troikassa on kaikkien Helsingin mahtipuolueiden edustajat: johtokunnan puheenjohtaja Veikko Halmetoja (vihr), Jussi Salonranta (kok) ja Katja Niemi (sd). Heitä odottaa Haataisen työhuoneessa emännän lisäksi yllättäen myös kaupungin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén.

Kaikille käy selväksi, että nyt puhutaan jostain, mistä vain harvat ja valitut tietävät.

Värikkäästi puhuva Gallen-Kallela-Sirén kertoo, että Helsingille on tarjoutunut fantastinen ja ainutlaatuinen mahdollisuus saada Guggenheimin taidemuseo.

Gallen-Kallela-Sirén on työskennellyt hankkeen puolesta jo vuoden.

Saman vuoden keväänä oli Helsingin kaupungin kulttuuristrategiaan kirjattu pyrkimys löytää kaupungin taidemuseolle uudet tilat ja keskittää sen toiminta yhteen paikkaan. Museon oma rakennus Meilahdessa oli homeen runtelema, tilat Tennispalatsissa kaipasivat remonttia eivätkä sopineet kaikille näyttelyille, eikä yleisö löytänyt Kluuvin galleriaa ydinkeskustassa.

Suunnitelmat olivat suuria ja lennokkaita. Visioita kehittämässä laukkasi kalliisti laskuttavia konsultteja ja mainostoimistoväkeä. Uutta rakennusta pohdittiin Töölönlahden paraatipaikoille, toiveissa oli suora käynti päärautatieasemalta. Jopa uutta nimeä harkittiin.

Kaikille mukana olleille ei ollut selvää, puuhataanko uutta rakennusta vai peräti kokonaan uutta museota.

Suunta muuttui kuitenkin, kun Janne Gallen-Kallela-Sirén kävi New Yorkissa suomalaisen taidemaailman raskaan sarjan taustavaikuttajan, Carl Gustaf ”Kisu” Ehrnroothin, kanssa tapaamassa maailmankuulua Guggenheim-museota pyörittävän Solomon R. Guggenheim -säätiön johtoa.

Suomessa Kisu Ehrnrooth tunnetaan nykytaiteen museon Kiasman tukisäätiön perustajajäsenenä.

New Yorkissa Ehrnrooth istuu taidepiirien ytimessä, Solomon R. Guggenheim -säätiön hallituksessa. Hän kuuluu myös Suomen merkittävimpien taidesijoittajien joukkoon.

 

Alla olevasta kuvasta näet, ketkä ovat Helsingin Guggenheim-museohankkeen taustavaikuttajia. Narut kuvaavat heidän välisiään kontakteja. Toinen kuva kertoo, ketkä ovat hankkeen kummisedät. Kun viet hiiren kuvan päälle tai kosketat kuvaa, saat näkyviin nimien kohdalla olevat pallukat. Kun kosketat pallukkaa, näet mikä henkilön rooli on hankkeessa.

Taustavaikuttajat:

Kummisedät:

Guggenheim oli viime vuosikymmenen lopulla heikossa kunnossa edellisen johtajansa, hienostelevissa taidepiireissä sarvikuonona rymistelleen Tom Krensin jäljiltä.

Krensin suuri saavutus oli Guggenheim Bilbao.

Espanjan kuninkaan Juan Carlosin 1997 avaama museo oli loistava menestys kaikilla mittareilla.

Sen jälkihuumassa Krens halusi laajentaa Guggenheim-verkoston maailmanlaajuiseksi, ja hän saikin Bilbaon maineella myydyksi useiden miljoonien dollareiden hintaisia selvityksiä eri puolille maailmaa.

Vauhti oli kova, mutta monet projektit jäivät haaveiksi.

Jo vuonna 2006 Bonnin Bundeskunsthallessa järjestettiin Guggenheimin toimintaa piikittelevä arkkitehtuurinäyttely, jossa esiteltiin peräti 23 toteutumatonta suunnitelmaa.

Kotona New Yorkissa katsottiin, että Tom Krensin ryntäily maailmalla vahingoitti Guggenheimin mainetta ja samalla kotipesä jäi hoitamatta. Vuonna 2005 menoon kyllästyi Guggenheim-säätiön puheenjohtaja, säätiölle yli 75 miljoonaa dollaria lahjoittanut Peter Lewis. Hän otti lompakkonsa ja jätti säätiön.

Vuonna 2007 Tom Krens sai väistyä huomattavasti hillitymmän Richard Armstrongin tieltä. Tämä sai johdettavakseen taloudellisesti tiukalla olleen museon, jolla oli heikko hallitus ja vielä heikommat rahoitusnäkymät.

Armstrong haki sekä uutta rahaa täyttämään Peter Lewisin lompakon jättämää koloa että tuoretta verta nostamaan lamaantunutta Guggenheimia.

Euroopasta löytyi vanhaan suomalaisen rahasukuun kuuluva Kisu Ehrnrooth, joka kutsuttiin säätiön hallitukseen syksyllä 2008. Amerikkalaisten taidesäätiöiden hallituspaikka vaatii käytännössä aina merkittävää lahjoitusta.

Yhteys Suomeen aukesi heti. Samaan aikaan Ehrnrooth oli perustamassa Suomessa Kiasman kymmenvuotisjuhlien kunniaksi Kiasman tukisäätiötä, jonka ensimmäiseksi varainkeruutapahtumaksi sujuvasti järjestyikin yhteisnäyttely Guggenheimin kanssa syksyllä 2008.

 

Vanhoilla kaveruksilla, Kisulla ja Jannella, oli molemmilla ongelmansa. Kisu istui uutta virtaa ja uutta rahaa kaipaavan museosäätiön hallituksessa, Janne johti museota, joka etsi uusia tiloja.

Nopealiikkeisinä miehet löysivät yhteisen ratkaisun: tuodaan Guggenheim Helsinkiin, yhdistetään kaupungin taidemuseon toiminta ja uudet tilat siihen.

Kunnianhimoinen Gallen-Kallela-Sirén näki uuden, nimekkään museon myös suurena henkilökohtaisena mahdollisuutena.

Suomen Kuvalehdelle Gallen-Kallela-Sirén haluaa korostaa, että hänen mielestään kaupungin taidemuseon tilaselvitys ja Guggenheim-selvitys olivat kaksi eri asiaa.

Valtuutuksensa lähteä Guggenheim-selvitykseen hän sai suoraan projektin neuvotteluja henkilökohtaisesti johtaneelta ylipormestari Jussi Pajuselta, joka innostui Guggenheimista valtavasti.

”Lähde kalastamaan suurta kalaa”, kerrotaan Pajusen ohjeistaneen Gallen-Kallela-Siréniä.

Pajunen vahvistaa, että aloite Helsingin kaupungin Guggenheim-selvitykseen ryhtymisestä tuli alun perin Gallen-Kallela-Siréniltä jo vuodenvaihteessa 2009–2010.

Gallen-Kallela-Sirénin ja Ehrnroothin väleistä tuli niin läheiset, että Ehrnrooth kutsui Gallen-Kallela-Sirénin laivojen pilssivesistä polttoainetta valmistavan Ekoport Turku -yhtiönsä hallitukseen, vaikka tätä ei varsinaisena satamatoiminnan ja polttoainebisneksen asiantuntijana tunnetakaan. Hänen vaimonsa palkattiin yhtiön tiedottajaksi.

Rahakas hallituspaikka johti lopulta oikeusasiamiehen moitteisiin Gallen-Kallela-Sirénille, mutta siinä vaiheessa tämä oli jo ehtinyt lähteä Suomesta uusiin tehtäviin, Yhdysvaltoihin Buffalon Albrigth-Knox-museon johtajaksi.

 

Guggenheim-hanke lähti vyörymään hurjalla vauhdilla.

Virallisesti siitä kerrottiin Helsingin kaupungin taidemuseon johtokunnalle 17.1.2011. Seuraavana päivänä se julkistettiin näyttävästi.

Guggenheim-säätiön johtajat poseerasivat Helsingin Sanomissa lumipallot kädessä yhdessä Janne Gallen-Kallela-Sirénin, ylipormestari Jussi Pajusen ja apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen kanssa.

Helsingin kaupunki päätti tilata Guggenheim-säätiöltä selvityksen siitä, kannattaisiko Guggenheimin perustaa Guggenheim-museo Helsinkiin. Tom Krensin johtajakaudella miljoonien dollarien selvitykset olivat olleet keskeinen osa Guggenheimin varainhankintaa.

Helsinki sai oman selvityksensä aiempia halvemmalla mutta maksoi kuitenkin varsin suppeasta tutkimuksesta hulppeat 1,75 miljoonaa euroa.

Koko vuosi 2011 Guggenheimia lobattiin ankarasti piilossa ja lentoliikenne Helsingistä New Yorkiin oli vilkasta. Hanketta ajamaan perustetun Pro Guggenheim -yhdistyksen taakse ryhmittyi sekä kulttuuriväkeä että potentiaalisia rahoittajia.

Toisin kuin monet odottivat, yksityistä rahaa ei tässä vaiheessa hankkeen tueksi tullut esiin. Vielä tähän päivään mennessä rahaa ei ole ilmaantunut, vaikka tukijoissa on huomattavan varakkaita henkilöitä.

Hanke henkilöityi julkisuudessa lähes täysin Janne Gallen-Kallela-Siréniin. Hänen korkealentoiset puheensa päätyivät kiertämään netissä huumorivideoina.

Selvitys julkistettiin tammikuun alussa vuonna 2012. Sitä arvosteltiin julkisuudessa ylimalkaiseksi ja ylihintaiseksi. Helsingin kaupunginvaltuustolle oli varattu vain viisi viikkoa aikaa keskustella ja muodostaa kantansa asiaan.

Pääkaupungin kunnallispoliittinen todellisuus kuitenkin yllätti hankkeen tukijoukot raadollisuudellaan.

Guggenheim oli aiheena politisoitunut täysin eikä suunniteltu aikataulu pitänyt.

Lisäksi kahdesti apulaiskaupunginjohtajanimityksissä sivuun jäänyt kaupungin toiseksi suurin puolue vihreät oli katkera. Sen valtuustoryhmä näki mahdollisuuden potkaista nilkkaan mielestään epäkorrektisti toiminutta kokoomusta, jonka lempilapsi Guggenheim on.

Suurin osa vihreistä kääntyi Guggenheimia vastaan.

Kaupunginhallituksessa hanke kaatui 2. toukokuuta 2012, ja virallisesti projekti haudattiin.

Todellisuudessa projekti oli kuitenkin vahvasti hengissä ja voi hyvin.

Vain päivää kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen Richard Armstrong ilmoitti, että Guggenheim ei ole menettänyt kiinnostustaan Helsinkiin. Yhteyksiä pidettiin puolin ja toisin edelleen. Useat Helsingin kaupungin korkeat virkamiehet tapasivat New Yorkissa säätiön edustajia.


Tammi–helmikuun 2013 vaihteessa ylipormestari Jussi Pajunen järjesti Helsingissä Guggenheimin johdon kanssa salaisen tapaamisen, johon osallistui kaupungin johtajia ja keskeisiä poliittisia luottamusmiehiä.

Keväällä 2013 projektia vietiin eteenpäin kovilla kierroksilla.

Monien mielestä rasitteeksi muodostunut Janne Gallen-Kallela-Sirén oli tammikuussa saanut kovan pestin Yhdysvalloista, Albright-Knox-taidemuseon johtajana Buffalosta.

Projektia vetämään palkattiin korkean profiilin viestintätoimisto Miltton Networks. Pyrkimyksenä oli viedä asiat läpi edelliskertaa siistimmin ja ammattimaisemmin.

Hankkeen vuodettua julkisuuteen viime toukokuussa Guggenheim palkkasi Milttonin virallisesti edistämään hanketta. Siihen asti Milttonin laskut oli maksanut vahvasti taustalla vaikuttava yksityishenkilö.

Miltton Networksin näkyvä toiminta Guggenheimin takana on ripeää. Entisiin raskaan sarjan poliittisiin taustapelureihin Jussi Kekkoseen ja Matti Hirvolaan henkilöityvä toimisto viihtyy julkisuudessa, lehtijutuissa ja tv-haastatteluissa.

Kokoomuslainen Kekkonen vaikutti aiemmin pääministeri Jyrki Kataisen erityisavustajana ja demaritaustainen Hirvola valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen avustajana.

Ammattilobbareiden näkyvä rooli ja hankkeen valmistelu julkisuudelta piilossa on herättänyt arvostelua suhmuroinnista demokraattisen päätöksenteon ulkopuolella ja vallan siirrosta rahalla ostettaville lobbareille.

Milttonin korkeaa profiilia on arvosteltu jopa samanlaiseksi rasitteeksi Guggenheim-hankkeelle kuin Janne Gallen-Kallela-Sirénin sfääreissä leijuneita puheita edellisellä kierroksella.

Guggenheim-säätiö on avoimesti kertonut, että se tarvitsee Milttonin Suomen-kontakteja ja sen ymmärrystä poliittisesta päätöksenteosta.

Milttonilla on myös suorat kontaktit Guggenheimia Suomeen ajaviin Pro Guggenheim -yhdistyksen ympärille ryhmittyneihin henkilöihin. Sen tärkein Guggenheim-lobbari Sanna-Mari Jäntti toimi aiemmin Kiasman yhteistyöpäällikkönä ja oli myös Kiasman tukisäätiön hallituksen ensimmäinen sihteeri.

 

Kiasman tukisäätiön neljästä perustajajäsenestä kolme on keskeisiä Helsingin Guggenheimin taustavaikuttajia: nykyinen Ruotsin kansallismuseon johtaja Berndt Arell, Sanoman suuromistaja, Aatos Erkon sisarentytär ja galleristi Kaj Forsblomin vaimo Rafaela Seppälä sekä Carl Gustaf Ehrnrooth.

Neljäs tukisäätiön perustajajäsen oli edesmennyt suursijoittaja ja taidekeräilijä Pentti Kouri.

Guggenheimia taustalla ajavista piireistä löytyy paljon sekä vanhaa että uutta rahaa.

Avoimesti hankkeen takana ovat alusta asti olleet sen moottorin Kisu Ehrnroothin rinnalla Rafaela Seppälä, hänen aviomiehensä Kaj Forsblom ja näiden lähipiiriin kuuluva Berndt Arell, jota moni veikkaa Helsingin Guggenheimin johtajaksi, mikäli museo toteutuu.

Kaj Forsblomin ja Rafaela Seppälän galleriatoiminnalle iso kansainvälisen ketjun museo voisi avata mahdollisuuksia amerikkalaisen nykytaiteen myymiseen venäläisille uusrikkaille, ja toisinpäin – venäläisen taiteen myymiseen Yhdysvaltoihin.

Lisäksi Guggenheimiin liittyvissä yhteyksissä on mainittu usein myös makeissuvun suurperijä Jan Fazer, entisen Enston, nykyisen EM Groupin hallituksen puheenjohtaja Timo Miettinen, joka on vaikuttanut näkyvästi Berliinin taidepiireissä ja on avaamassa omaa galleriaa myös Helsingissä, ja EQ-varainhoidon hallintojohtaja Lauri Lundström.

EQ Online myi varainhoitopalvelunsa vuonna 2009 sen johtajille, myös Lundströmille sekä luxemburgilaiselle Fennogens Investments S.A -yhtiölle, jonka omistajat ovat Carl-Gustaf Ehrnrooth, Henrik Ehrnrooth ja Georg Ehrnrooth.

Lundström on myös merkittävä taidesijoittaja. Hänen vaimonsa Valentina Lundström on työskennellyt Kiasman tukisäätiön toiminnanjohtajana.

 

Helsinkiläisissä museoissa läheisiä kytköksiä Guggeinhemiin on pidetty ongelmallisena, kuin myös sitä, että samoja henkilöitä on tukemassa Kiasmaa ja ajamassa Guggenheimia.

Tilanne on vaikeuttanut Kiasman varainhankintaa. Toisaalta Kiasman sisällä pelätään, että tiedot sen suunnitelmista vuotavat suoraan mahdolliselle kilpailijalle, Guggenheimille.

Helsingin Guggenheimin mesenaatit eivät toimi vain rakkaudesta kuvataiteisiin.

Toteutuessaan Guggenheim-museo voisi palvella heidän erilaisia taidepoliittisia ja jopa taloudellisia intressejään. Etenkin jos samalla saadaan ajetuksi läpi laki taidelahjoitusten verovähennysoikeudesta, mitä Guggenheimin yhteydessä on vilauteltu.

Kokoomuslainen kansanedustaja Sari Sarkomaa jätti jo alkuvuodesta 2012 valtiovarainministerille kirjallisen kysymyksen taiteelle annettavien lahjoitusten verovähennysoikeuden uudistamisesta ja Guggenheim-lahjoitusten ulottamisesta verovähennysoikeuden piiriin.

Ajatus on noussut sen jälkeen esiin useita kertoja. Viimeksi tammikuussa Berndt Arell liputti sen puolesta voimakkaasti Ylen haastattelussa.

Huhuja verovapauslain valmistelusta on liikkunut koko sen kolme vuotta, jonka Helsingin Guggenheim on ollut julkisuudessa, mutta valtiovarainministeriössä kiistetään, että mitään lainvalmistelua asian tiimoilta olisi käynnissä.

Lahjoitusten verovähennysoikeuden vaikutuksista on Suomessa keskusteltu vähän. Käytännön tasolla verovähennysoikeus johtaa siihen, että jokaista lahjoituskohdetta tuetaan verorahoista vähennysoikeuden verran.

Niukan kulttuurirahoituksen aikana on vaara, että tästä syntyy ohjausvaikutus: taidemäärärahat kohdistuvat yksityisten tahojen rahoittamiin kohteisiin. Päätösvalta julkisten rahojen käytöstä siirtyisi osin näille lahjoittajille.

Pitkään jatkuessaan verovähennysoikeus muuttaisi suomalaisen kulttuuripolitiikan painotuksia.

Taidepiireissä pelätään, että amerikkalaisen taidemaailman ongelmat tulisivat sellaisinaan Suomeen, pahimmillaan tuhoisina. Taiteilijat vailla mesenaatteja joutuisivat taloudellisesti ahtaammalle.

 

Ongelmia liittyy myös taidesijoittajien mahdollisuuksiin vaikuttaa tulevan museon toimintaan tai saada ennakkotietoja näyttelyistä ja hankinnoista.

Koska taidesijoituksissa, toisin kuin pörssissä, ei tunneta sisäpiiririkoksia ja kaikkea tietoa saa käyttää vapaasti, tiivis yhteys kansainvälisesti tunnettuun museobrändiin voisi avata halukkaille keinottelumahdollisuuksia.

Perinteisesti taidesijoituksia, etenkään nykytaidetta, ei nähdä tuottoisina eikä turvallisina kohteina.

Markkinoilla on korkealaatuista tarjontaa enemmän kuin kysyntää. Osa taidesijoittajista puhuu jopa kuplasta, merkittävätkin kokoelmat ovat vaarassa menettää arvonsa. Lähes kaikki taidesijoittajat ovatkin perinteisesti myös taideharrastajia ja taiteen rakastajia.

Nykytaiteen hinnanmuodostus on vaikeasti ennakoitavaa lukuun ottamatta aivan tunnetuimpien taiteilijoiden töitä.

Yksinkertaistaen voi sanoa, että suurimmalle osalle nykytaidetta ei voida määritellä mitään hintaa ennen myyntiä.

Hinnan muodostuminen voi olla kiinni hyvin pienistä tekijöistä. Mikäli omistamiensa taideteosten hintaa haluaa nostaa, ne on saatava esille mahdollisimman näkyvästi. Museonäyttelyt etenkin Guggenheimin kaltaisissa tunnetuissa museoissa nostavat aina selvästi niihin pääsevien taiteilijoiden töiden arvoa.

Huutokauppaluetteloissa maininnat tunnetuista museoista ja merkittävistä gallerioista vaikuttavat suoraan teosten hintaan.

Pääosin julkisella rahoituksella toimivan museon kohdalla sen lahjoittajien välilliset taloudelliset intressit olisivat äärimmäisen ongelmallisia.

 

Syyskuussa 2013 Guggenheim-hanke nytkähti voimakkaasti eteenpäin, kun säätiö esitteli uuden, päivitetyn suunnitelmansa Helsingin museosta.

Talouspuolen lukuja oli puleerattu helpommin hyväksyttäviksi ja kaupungin taidemuseo oli irroitettu suunnitelmasta.

Keskeinen muutos oli uuden paikan ehdottaminen museolle, ensimmäisen ehdotuksen Katajanokka oli vaihtunut Etelärannaksi.

Muilta osin muutokset olivat hämmästyttävän pieniä. Moni keskeinen kysymys on edelleen auki.

Alkanut kevät saattaa olla Helsingin Guggenheimille ratkaiseva.

Helsingin kaupunki varasi Etelärannan tontin arkkitehtuurikilpailua varten.

Kilpailun rahoitus on vielä osin auki, suomenruotsalaista kulttuuria tukeva Svenska Kulturfonden -säätiö on ilmoittanut rahoittavansa siitä osan. Edellisen johtajansa Berndt Arellin aikana Kulturfonden maksoi kolmanneksen Guggenheimin säätiön ensimmäisestä, kaupunginhallituksen kaatamasta selvityksestä.

Hankkeen läpimenon ja uskottavuuden kannalta ratkaisevat kysymykset ovat yksityisten rahoittajien julkinen sitoutuminen ja kävijämääräennusteiden uskottavuus.

Molemmissa selvityksissä museolle ennustetaan 550 000 kävijää. Se olisi kunnianhimoinen tavoite korkean profiilin kuvataidemuseollekin, mutta Helsingin Guggenheimista olisi tulossa kuitenkin design- ja arkkitehtuuripainotteinen. Bilbaon Guggenheimin sopimus estää toisen puhtaasti kuvataidepainotteisen museon rakentamisen Eurooppaan.

Sitä, kuinka vahva design- ja arkkitehtuuripainotteisuus olisi, tai edes mitä se käytännössä tarkoittaisi, ei ole tarkemmin avattu.

Guggenheim-säätiön edustaja kertoo SK:lle, ettei Bilbaon Guggenheimin sopimus enää rajoita Helsingin museon suunnitelmia, kuten ensimmäisen ehdotuksen aikaan. Lopullinen konsepti saattaakin olla täysin auki.

Design- tai arkkitehtuurimuseot eivät missään ole suuria yleisömagneetteja. Helsingin Rakennustaiteen museon eli nykyisen Arkkitehtuurimuseon kävijämäärät ovat muihin Helsingin taidemuseoihin verrattuna pieniä. Vuonna 2013 sen kävijämäärä oli alle 25 000.

Museon suurin yksittäinen menestys kymmenen viime vuoden aikana on ollut Eero Saarisen näyttely vuonna 2006. Sitä voi pitää poikkeuksellisen kiinnostavana arkkitehtuurinäyttelynä. Sen näki 9 400 kävijää. Tilan puutteen takia näyttely järjestettiin Helsingin Taidehallissa.

 

Lopullisen päätöksen Helsingin Guggenheimin kohtalosta tekevät poliitikot. Asiasta väännetään sekä Helsingin kaupungin että valtakunnan tasolla, sillä ilman valtion rahaa museo ei nouse.

Kunnallisella tasolla hanke näyttäisi olevan menossa läpi nykyisessä, vuonna 2012 vaihtuneessa valtuustossa.

Kokoomus on edelleen Helsingin Guggenheimin takana, demarit suurimmaksi osaksi sitä vastaan. Tilanteen on muuttanut se, että viime kierroksella hankkeen kaataneet vihreät ovat pääosin siirtyneet sen taakse.

Uutta kantaansa vihreät perustelevat asettamillaan tiukoilla reunaehdoilla. Poliittiset vastustajat epäilevät kulissien takaisia sopimuksia tulevista virkapaketeista.

Helsingin kaupungin organisaatiossa Guggenheimin tuloon on varauduttu. Ylimmät virkamiehet käyvät korkean tason keskusteluja jatkuvasti Guggenheim-säätiön edustajien kanssa.

Ylipormestari Jussi Pajunen on toiminut aktiivisesti Guggenheimin puolesta hankkeen alkumetreistä asti, monien mielestä niin pykäliä kuin sopivan rajaakin viistäen.

Kolmen vuoden julkisuuden jälkeen Guggenheimin poliittinen merkitys on muuttunut asian todellista kokoa suuremmaksi. Se herättää suuria intohimoja ja antaa mahdollisuuden näkyviin linjanvetoihin.

Valtion rahantarve on nostanut kysymyksen aina hallitustasolle asti.

Vaikeaksi asian läpiviemisen tekee se, että kriittisesti hankkeeseen suhtautuva kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki vahvistaa SK:lle, että häneen ei ole oltu hankkeen tiimoilta yhteydessä kuukausiin.

Samaan aikaan suoria keskusteluja on käyty useiden muiden ministerien kanssa.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori liputtaa varsin avoimesti Guggenheimin puolesta ja närkästyi julkisuudessa voimakkaasti, kun Helsingin vihreät torppasivat hänen ministeriönsä puurakennusrahoista maksettavan tuen Guggenheimin arkkitehtuurikilpailulle.

Guggenheimilla on muitakin valtakunnan ykkösketjun tukimiehiä. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) on ripittänyt vastahankaisia Helsingin demareita sanomalla, että vastustamalla Guggenheimia nämä eivät enää pääse pöytiin, joissa tärkeät päätökset tehdään.

Poliittinen peli hankkeen takana ja kulttuuriministeri Arhinmäen täydellinen sivuuttaminen ovat vahvistaneet epäilyjä siitä, ettei Guggenheim Helsinki ole taidehanke, vaan turismivetoinen elinkeinoelämän projekti. Guggenheimin puolesta on argumentoitu taloudellisin laskelmin, ei niinkään toiminnan sisällöllä.

 

Helsinkiin pääseminen on Guggenheim-säätiölle tärkeää. Liian moni sen selvitys ei ole johtanut mihinkään ja säätiön uskottavuus vaatii jo jonkin hankkeen toteutumista.

Lisäksi Guggenheim-säätiön ja Bilbaon sopimusta uudistetaan tällä hetkellä. Sekä New Yorkin että Bilbaon Guggenheimien edustajat kertovat SK:lle neuvottelevansa sopimuksen uudistamisesta aikomuksenaan jatkaa yhteistyötä.

Bilbaon edustaja ei kommentoi huhuja, joiden mukaan Bilbaossa olisi jopa harkittu irrottautumista itsenäiseksi museoksi.

Guggenheim ei ole ainoa kansainvälinen museobrändi, joka hakee jalansijaa kotimaansa ulkopuolelta.

Monin kerroin rikkaampi Ranskan valtion rahoilla mälläävä Louvre on korottanut kansainvälistä profiiliaan komeilla vierailunäyttelyillä ja kuin taisteluhaasteena Guggenheimille se avaa Abu Dhabiin oman museonsa jo tänä vuonna.

Guggenheim aloitti oman museohankkeensa Abu Dhabiin ennen Louvrea ja se piti avata viime vuonna. Tämänhetkisen ennusteen mukaan avajaismaljoja kilistellään 2017.

 

Amerikkalaisen Guggenheimin pyrkimyksellä päästä Helsinkiin kiinnostaa toki myös Yhdysvaltoja.

Suurlähettiläs Bruce Oreckin kauden piti loppua vuodenvaihteessa, mutta hän jäi Helsinkiin vielä tämän kevään ajaksi.

Virallinen syy on se, että Oreck valvoo aloittamansa USA:n suurlähetystön tontille rakennettavan innovaatiokeskuksen valmistumista.

Oreck kiistää, että hänen jatkoajallaan olisi jotain tekemistä Guggenheim-hankkeen kanssa.

Oreck on kuitenkin useissa tilaisuuksissa puhunut voimakkaasti hankkeen puolesta.

”Haluan edistää Suomen ja USA:n suhteita kaikessa missä voin”, Oreck sanoo. ”Ette voi sulkea ovea ja jättää maailmaa ulkopuolelle.”

Suurlähettilään omat visiot ovat mielikuvituksellisia:

”Museon voisi rakentaa meren alle. Se olisi harvinaislaatuinen mahdollisuus.”

Oreck pitää turhana keskustelua siitä, onko Guggenheim taidehanke vai elinkeinoelämän hanke.

”Se on itse asiassa vieläkin tärkeämpää. Sillä on positiivinen vaikutus elinkeinoelämään mutta myös taiteen kautta kulttuurisesti. Kuinka kuvailla Pariisin Eiffel-tornin merkitystä? Se on jotakin paljon paljon enemmän.

 

Juttua varten on haastateltu yli 20 henkilöä: Guggenheim-hankkeen piirissä työskennelleitä, poliitikkoja, Helsingin kaupungin johtoa, taiteilijoita, tutkijoita sekä järjestöjen edustajia Suomessa, Yhdysvalloissa ja Espanjassa.

 

Juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehdessä 10/2014.