Geenidoping – Huippu-urheilun seuraava suurhuijaus on jo täällä

Myös urheilijoiden biologiset passit voidaan väärentää, ennakoi testaaja.

antidoping
Teksti
Anssi Koskinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Huippu-urheilussa dopinghuijareilla on luvassa uusi keinovalikoima. Merkittävin huijauskeino tulevaisuudessa lienee geenidoping. Sillä tarkoitetaan geenihoitojen käyttämistä dopingkeinona. Pyrkimyksenä on parantaa urheilijan suorituskykyä geneettisesti.

”Geenidoping on varmasti tulevaisuuden uhka. Mahdollisia sovelluksia on nykyään vähän, mutta teoreettisia mahdollisuuksia on paljon”, sanoo Suomen antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan geenidoupattuja urheilijoita on jo nyt mukana kilpailuissa. Seppälä kuitenkin muistuttaa, että suurin osa asiantuntijoista on eri mieltä. Maailman antidopingtoimisto Wada lisäsi geenidopingin kiellettyjen keinojen listalle jo vuonna 2003.

Geenihoitoja alettiin kehittää perinteisen lääketieteen rinnalle 1990-luvun alussa Yhdysvalloissa.

Geenihoidossa potilaan kehon sairaan kudoksen geeneihin tuodaan toimiva, sairauden korjaava geeni. Se alkaa antaa keholle ohjeita, joiden avulla elimistöön syntyy haluttua, toimivaa proteiinia.