Finnkino digitalisoi elokuvasalit – Köyhtyykö ohjelmisto?

Kotimaa 23.7.2011 12:00
Mama Africa Mika Kaurismäen Mama Africa -dokumentin tähti on eteläafrikkalainen laulaja Mirian Makeba. Kuva Mikko Oksanen / Lehtikuva.

Finnkino digitalisoi elokuvasalejaan nopealla tahdilla. Kaikista saleista on vaihdettu perinteiset filmiprojektorit digitekniikkaan vuoden 2012 syksyyn mennessä.

Digiprojektorit eivät ole halpoja. Finnkinolla on päätetty turvautua ulkomaiseen välittäjätahoon, integraattoriin, joka kerää rahaa elokuvien maahantuojilta. Virtual print feeksi kutsuttu maksu on käytössä monissa maissa.

”Integraattori on parhaaksi katsottu malli tilanteessa, jossa tarvitaan suuria investointeja”, perustelee Finnkinon toimitusjohtaja Liisi Jauho.

Elokuvien maahantuojat ja levittäjät Suomessa ovat hämmentyneet tavasta, jolla Finnkino on asiaa hoitanut. Vpf-maksun on useita kertoja sanottu tulevan käyttöön hyvin lyhyellä varoitusajalla. Aina Finnkino on viime hetkellä lykännyt maksun voimaantuloa.

”Minusta on positiivista, että olemme pitäneet toimijat ajan tasalla”, Jauho kommentoi peruttuja ilmoituksia.

Aiemmin lipputulot jaettiin levittäjän ja Finnkinon kesken. Vpf on käytännössä kynnysmaksu, lisävuokra elokuvasalista. Summa on sama, oli kyseessä jättivalkokangas tai pieni sali.

Kulttuuripoliittisesti ongelmallista on, että Hollywood-studioilla on paremmat maailmanlaajuiset sopimukset integraattorien kanssa kuin kenelläkään muulla. Jatkossa pienimmänkin kotimaisen tuottajan tai levitysyhtiön tulee tehdä sopimus ulkomaisen integraattorin kanssa saadakseen elokuvansa Finnkinon teatteriin. Sopimukset ovat salaisia, joten tarkkoja summia ei tiedetä.

On selvää, että pian elokuva-alan suurimmat monikansalliset yritykset saavat elokuvansa Suomen valkokankaille halvemmalla kuin kukaan muu.

Yksipuolistuuko ohjelmisto?

Digitaalisen levittämisen piti olla edistysaskel, joka vähentää kustannuksia. Filmikopion tekeminen maksaa keskimäärin 800 euroa. Digikopio on kovalevy, jonka hinta ei yleensä nouse paljoakaan yli 200 euron. Suomalaistahoille virtual print feeksi on kerrottu hieman yli 600 euroa, joka maksetaan, kun digitaalinen elokuvakopio otetaan saliin. Kun se siirtyy toiseen teatteriin, peritään uudelleen hieman pienempi summa.

”Vpf:n myötä ensi-iltakankaiden määrä pienten elokuvien osalta laskee”, arvioi Suomen suurimman elokuvalevitysyhtiön FS Filmin toimitusjohtaja Antti Toiviainen.

”Toimme viime vuonna Mika KaurismäenVesku-dokumentin 40 valkokankaalle. Sellaista määrää ei vastaavanlaisille dokumenteille enää nähdä.”

Toiviainen pelkää, että ohjelmisto yksipuolistuu.

”Isoille studioille vpf ei ole kynnyskysymys. Niille tuo kulu on suhteessa huomattavasti pienempi osa levityskuluja.”

FS Film edustaa Suomessa kahta suurta Hollywood-studiota, Foxia ja Warneria. Se levittää myös riippumatonta sekä kotimaista elokuvaa.

”Kaurismäen seuraava dokumentti Mama Africa tulee levitykseen vain digikopioina. Vpf:n vuoksi ensi-ilta saattaa olla ainoastaan Helsingissä.”

Vpf koskee ainoastaan Finnkinon teattereita. Sen teatterien osuus elokuvissakäynneistä on noin 70 prosenttia. Helsingissä vain Kino Engel ei kuulu Finnkinolle.

”Ne teatterit, joilla ei ole vpf-sopimusta, saavat halutessaan ensi-illan kuten aikaisemminkin digikopioilla. Se on pienten elokuvateattereiden, niiden asiakkaiden ja levitysyhtiöiden etu. Mutta Finnkinon merkitys on kokonaisuutta ajatellen erittäin suuri. Levitämme pääsääntöisesti elokuvia, jotka sopivat parhaiten Finnkinon profiiliin”, Toiviainen sanoo.

Syökö vpf lastenelokuvat?

Viime vuoden ennätykselliset kotimaisten elokuvien katsojaluvut johtuivat osittain siitä, että elokuvat saatiin digikopioiden hinnan vuoksi ensi-iltaan aiempaa useammissa saleissa ympäri maan. Nyt riski kasvaa.

Nimettömänä pysyttelevä suomalaistuottaja sanoo, ettei muutamalla kopiolla kokeeksi valkokankaalle tuotuja pieniä elokuvia ehkä uskalleta levittää. Tähän ryhmään kuuluvat kiitetty Hyvä poika sekä yllätyshitti Postia pappi Jaakobille, joka tuotettiin televisiota varten.

”Pienemmillä tuottajilla voi jäädä elokuva levittämättä, jos ei ole rahaa vpf:ään”, uskoo myös menestyselokuvia tuottanut Markus Selin.

”Lastenelokuvat kärsivät tietenkin eniten.”

Hän ei usko tilanteen muuttavan Solar Filmsin tapaa toimia.

”Ei me voida paljoa tinkiä suurten ensi-iltojen kopiomäärästä, kun markkinointi keskittyy elokuvan kolmeen ensimmäiseen viikkoon.”

Närää on herättänyt myös Suomen elokuvasäätiön suhtautuminen. Se kannatti virtual print feetä, koska digitalisoitumisen uskottiin laajentavan kotimaistenkin elokuvien markkinoita, muttei laske vpf-maksua osaksi levitystukiaan.

”On merkillistä, että Elokuvasäätiö on ajanut vpf:ää kuin käärmettä piippuun. Finnkino oli jo pitkälle digitalisoinut teatterinsa, osan vielä Elokuvasäätiön tuella. Finnkino ei myöskään muuta ohjelmapolitiikkaansa. Jos pyydän sieltä paikan elokuvalle, voin saada esitykset vaikka pikkusalista ainoastaan keskipäivällä. Siitä pitää maksaa yhtä suuri vpf kuin isosta salista. Eihän siitä saa edes omia pois.”

Vetoapua Elokuvasäätiöstä?

Finnkino sopi virtual print feen käyttöönotosta integraattoriyritys Arts Alliance Median kanssa keväällä, samoihin aikoihin kun Finnkino myytiin pääomasijoittajalle Ratokselle.

”Finnkino piti saada myyntikuntoon. Sehän tässä on takana”, Selin sanoo.

”Ei Finnkino tarvinnut enää rahaa laitteiston ostoon. Muualla maailmassa vpf on rahoitusinstrumentti, Finnkinolle firman arvon nostamisen instrumentti. Nyt siitä kärsii elokuva-ala.”

Siitä Liisi Jauho on eri mieltä.

”Omistajanvaihdoksella ei ole tekemistä vpf:n kanssa. Euroopassa noin 10 000 salia on jo vpf:n piirissä”, Jauho sanoo.

Finnkinon jokaiseen teatteriin jää yhteen saliin filmiprojektori, jota voidaan käyttää ilman vpf-maksua. Filmikopioiden tekemisestä ollaan kuitenkin luopumassa tyystin.

Jauho kertoo, että Suomen elokuvasäätiön julkinen tuki joidenkin Finnkinon teatterien digitalisoimiseen on laskettu jo pois vpf:n kokonaissummasta.

Hän ei usko, että vpf vaikuttaa levitystoimintaan. Aiemmin maksettiin filmikopiosta, nyt saman verran tai hieman enemmän digikopiosta ja vpf:stä yhteensä, Jauho sanoo.

Suomalaisen elokuvan ongelmanratkaisun hän suuntaa Elokuvasäätiölle.

”Toivomme että säätiö tarkastaa tukimekanismejaan.”

Ulkomaisen marginaalielokuvan levittäjien riskejä Jauho ei pidä merkittävinä.

”Meillä toivotaan, että levittäjä tekisi levityspäätökset mahdollisimman suurta katsojamäärää ajatellen.”