Finnair odottaa valtion päätöstä uudesta omistusrakenteesta – Pekka Vauramo: Tietoa luvassa ensi viikolla

Lentoyhtiön enemmistöomistus on joka tapauksessa pidettävä suomalaisissa käsissä.
Kotimaa 12.5.2016 20:00
Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo. © MARKKU ULANDER / Lehtikuva

Tiistai 17. toukokuuta on ympyröity Finnairin toimitusjohtajan Pekka Vauramon kalenterissa. Silloin yhtiön pääomistajan, Suomen valtion, on hänen mukaansa määrä kertoa mahdollisista muutoksista lentoyhtiönsä omistusrakenteessa.

Omistajaohjauksessa nykyhallituksessa vastaa pääministeri Juha Sipilä (kesk). Hän kertoi valtion omistajapolitiikan linjauksista jo torstaina 12. toukokuuta. Finnair ei noussut esille, joten Vauramon odotus jatkuu.

Vauramo esitteli myös torstaina yhtiönsä ensimmäisen vuosineljänneksen viimevuotisesta parantunutta, mutta yhä tappiollista tulosta. Palkkajohtajan kutyymin mukaisesti hän ei ottanut suoraa kantaa omistajille kuuluviin asioihin.