Finnair kannustaa päästötalkoisiin lillukanvarsilla: Anna liesirahaa Afrikkaan, ”osta” biopolttoainetta, jätä kengät kotiin

Kommentti: Todellisia päästövähennyksiä saataisiin uudella konekalustolla, mutta yhtiö ei ole vieläkään valmis investoimaan.

Finnair
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Finnair julkisti tiistaina uusia toimia, joilla enemmän tai vähemmän ilmastoahdistuneet matkustajat voivat hyvittää lentomatkansa aiheuttamia kasvihuonekaasujen päästöjä. Ajoitus oli hyvä, sillä lentoliikenteen päästöt ovat kasvavan julkisen huomion kohteena.

Sosiaalisessa mediassa leviää lentolakkoliike, junamatkailijoista on tullut mediassa nykypäivän todellisia sankareita ja lauantaina 19. tammikuuta, matkamessujen varjossa, Helsingissä järjestetään jopa erityiset Maata pitkin -matkamessut.

Lentoalan vastaus päästökritiikkiin on päästöjen kompensoiminen esimerkiksi istuttamalla puita kehitysmaissa. Se on nähty ainoaksi vaihtoehdoksi ainakin siihen saakka, kunnes tekniikan kehitys mahdollistaa päästöttömän lentämisen tai päästöttömät biopolttoaineet. Molemmat ovat vielä pitkän matkan päässä.

Lähes kaikki maailman maat ovat mukana YK:n alaisen kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n Corsiaksi ristityssä ohjelmassa, joka perustuu päästöjen kompensoimiseen.

Hanke on tietojenkeruuvaiheessa, ja ensi vuosikymmenellä aloitetaan laajamittainen kompensointi. Sen muodot ovat tosin yhä hakusessa, sillä YK:n joulukuinen Katowicen-ilmastokokous ei pystynyt sopimaan tämän niin sanotun markkinamekanismin säännöistä.