Filosofian olympialaisissa ajatus oli tärkein

Kotimaa 27.5.2009 15:30

Näitä olympialaisia tiedotusvälineet eivät hehkuttaneet. Kultamitalisti oli muuten suomalainen, ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa

Sarri NironenOlympiavoittaja Sarri Nirosen filosofinen essee sisälsi juryn mielestä omaperäisiä ajatuksia. Kuva Antti Ahtiluoto

Ilmassa ei ole suuren urheilujuhlan tuntua. Kansainvälisten filosofian olympialaisten päätöstilaisuus muistuttaa pikemminkin luokkaretkeä: eri maista tulevat nuoret juttelevat vilkkaasti ja ottavat kuvia toisistaan. Kaulassa olevasta fritsusta päätellen eräällä pojalla on ollut erityisen mukavaa.

Vuodesta 1993 pidetyt lukioikäisille tarkoitetut olympialaiset järjestettiin tänä vuonna Helsingissä. Suomalaisten parhaat sijoitukset ovat olleet hopeiset – eiliseen asti.

”En oikeesti usko, että oon voittanut”, sanoo 19-vuotias Sarri Nironen vielä tunnin päästä siitä, kun on vastaanottanut kultamitalinsa.

Ei hän kyllä oikeaa mitalia saanut, mutta suomalaisia design-tuotteita ja ilmeisesti myös muiden ihailun. Tasaisin väliajoin joku ryntää halaamaan ja onnittelemaan.

Olympialaiset järjestää kansainvälinen filosofisten seurojen kattojärjestö FISP ja sitä tukee UNESCO. Kilpailussa opiskelijoilla oli neljä tuntia aikaa kirjoittaa filosofinen essee englanniksi, saksaksi tai ranskaksi. Olympialaisiin kuului myös muuta ohjelmaa.

Pitääkö kiinnostua rumasta taiteesta?

Nironen teki voittoesseensä aiheesta ”Onko olemassa rumaa taidetta ja miksi sellaisesta pitäisi olla kiinnostunut?” Muut mahdolliset aiheet liittyivät valtioiden väliseen rauhaan, jumalan olemassaolon todistamiseen sekä itseisarvon ja välinearvon erottelemiseen.

Nironen päätti vastata estetiikkakysymykseen, koska oli juuri käynyt koulussa aiheeseen liittyvän kurssin. Hän on muutenkin tottunut taiteen katsoja.

Esseessään Nironen määritteli ensin käsitteet kauneus, rumuus ja taide. Loppupäätelmänä oli, että taide on niin henkilökohtainen tunne-elämys, ettei voida sanallisesti ilmaista, miksi siitä pitäisi olla kiinnostunut.

”Pyrin tarkastelemaan aihetta omista lähtökohdistani, vilpittömästi.”

Opetusneuvos Pekka Elo oli yksi lopullisen päätöksen tehneen juryn jäsenistä. Elon mukaan essee täytti yleiset vaatimukset kyvystä nähdä filosofinen ongelma, päättelyn johdonmukaisuudesta ja argumenttien uskottavuudesta.

”Lisäksi vastaus oli raikas ja nuorekas. Se sisälsi uusia, jännittäviä näkökulmia.”

Valmennuskausi edelsi kisoja

Järjestäjämaa sai lähettää olympialaisiin kymmenen kilpailijaa, muut vähemmän. Suomessa osallistujat karsittiin esseekirjoituskilpailun kautta.

Olympialaisia edelsi myös valmennuskausi. Nironen kuitenkin kuvailee tapaamisia epävirallisiksi.

”Ei todellakaan mitään junttausta”, Nironen sanoo.

Nelipäiväisen tapahtuman päätarkoitus ei ehkä olekaan palkintosijat, vaan muiden kaltaisten kanssa seurustelu. Toisin kuin koulussa, ei tarvinnut miettiä, puhuuko liian syvällisiä.

”Ollaan kaikki tavallaan samalla levelillä.”

Välillä keskustelut olivat hyvinkin korkealentoisia.

”Tavallisesti ihmisten kanssa ei pääse neljässä päivässä keskustelemaan elämän perimmäisistä kysymyksistä”, Nironen hymyilee.

Joissakin maissa olympialaisiin valitut saavat suoran pääsyn yliopisto-opintoihin. Suomessa ei.

Toivo on rauhan takana

Kallion lukiosta valmistuva Nironen kiinnostui filosofiasta lukiossa. Yläkoulussa opetusta ei ollut, mikä harmittaa häntä. Muitakin epäkohtia on.

”Suurina ajattelijoina pidetyt ovat kaikki valkoisia, hyvinvoineita miehiä.”

Nirosen mielestä esille pitäisi nostaa muunlaisiakin filosofeja ja varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus nousta huipulle.

Tuoreelta filosofian olympiavoittajalta lienee paikallaan pyytää pohdintaa filosofiseen kysymykseen.

Uutisissa vuorottelevat jatkuvasti tiedot uusista uhista, levottomuuksista ja rauhansopimuksista. Miksi ihmiset yrittävät jatkuvasti solmia rauhaa, kun kaikesta päätellen aina tullaan sotimaan?

”Eikö kyse ole inhimillisestä tunteesta nimeltä toivo?”, Nironen kysyy ja toteaa:

”Se on äärimmäisen inhimillinen piirre, joka on vaikeasti kitkettävissä.”