Filosofi hallituksen arvovalinnoista: ”Kuin pässit narussa oman ideologiansa kanssa”

Kuri ja järjestys ainakin halutaan ylläpitää, sanoo Timo Airaksinen.
Kotimaa 13.8.2015 18:30
Timo Soini, Juha Sipilä ja Alexander Stubb hallitusohjelman tiedotustilaisuus Smolnassa 27.5.2015. © Markus Pentikäinen

Nämä ovat arvovalintoja. Tämä on arvovalintabudjetti.

Näin valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) sanoi muutamaan otteeseen, kun hän luetteli ministeriönsä budjettiehdotusta tälle ja ensi vuodelle keskiviikkona 12. elokuuta.

Budjettiehdotuksen leikkuulista noudattikin Juha Sipilän (kesk) hallitusohjelman linjauksia, arvovalintoja.

Hallitus leikkaa esimerkiksi kehitysyhteistyömenoista 200 miljoonaa, opetuksesta ja korkeakouluista 210 miljoonaa, sairaanhoitokorvauksista 78 miljoonaa ja valtiohallinnosta 40 miljoonaa euroa.

”Nämä ovat ideologisia valintoja. Poliitikkojen arvot määräytyvät ideologioista. Meillähän on oikeistolainen, tai niin kuin joku on sanonut, äärioikeistolainen hallitus”, sanoo Helsingin yliopiston filosofian professori Timo Airaksinen.