EU-komissio: Suomi ei saa kieltää alkoholin etämyyntiä – Juomat asiakkaille ”hyväksytyissä luovutuspaikoissa”

Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa komissiolle vielä vuoden 2018 aikana.

alkoholilaki
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Euroopan unionin komissio on antanut lausuntonsa alkoholijuomien etämyynnistä.

Komission mukaan alkoholijuomien maahantuontikielto on perustamissopimuksen 34 artiklan vastaista. Artiklassa määritellään tavaroiden vapaata liikkuvuutta EU-maissa.

EU-lainsäädäntö sallii kansalliset rajoitukset alkoholinmyynnissä kansanterveydellisistä syistä. Kansanterveyspoikkeusta ei kuitenkaan saa käyttää kilpailun rajoittamiseen.

Komission lausunto liittyy sosiaali- ja terveysministeriön (STM) valmistelemaan lakiluonnokseen, joka muuttaisi alkoholilakia.

Lakiluonnoksen mukaan yli 2,8 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävien alkoholijuomien etämyynti kiellettäisiin. Etämyynniksi kutsutaan tilannetta, jossa alkoholia ostetaan ulkomailta ja myyjä järjestää myös juomien kuljetuksen.

STM lähetti lakiluonnoksen komission notifioitavaksi heinäkuussa 2018.

STM mukaan komissio ymmärtää, että kiellon perusteena ovat kansanterveydelliset syyt. Tästä huolimatta komissio ehdottaa, että alkoholijuomien etämyynti sallittaisiin siten, että juomat luovutettaisiin hyväksytyistä luovutuspaikoista.

”Komission yksityiskohtainen lausunto merkitsee sitä, että mahdollista lakiesitystä ei saa hyväksyä ennen 7. tammikuuta 2019, mutta hallituksen mahdollinen esitys saadaan antaa sitä ennen”, STM kirjoittaa verkkosivuillaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö aikoo vastata komissiolle vuoden 2018 aikana.

Poliittisesti kyse on riitaisasta asiasta. Hallituspuolueista keskusta vastustaa etämyynnin sallimista, kun taas kokoomus kannattaa.

Nykyisessä laissa ei ole määritelty tarkasti sitä, onko etämyynti sallittua vai ei. Siksi eduskunta on vaatinut, että alkoholijuomien etämyyntiä koskevat säännökset selvitetään myös EU-tasolla.