EU-häiriköt saivat Suomelta ja muilta mailta kymmeniä miljardeja – Nyt ne haistattavat meille pitkät

Kansallismieliset ideologiat kukoistavat Puolassa ja Unkarissa.

EU:n talousarvio
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Puola ja Unkari ovat saaneet kymmeniä miljardeja euroja Euroopan unionin muilta jäsenmailta jäsenyytensä aikana vuodesta 2004 alkaen. Suomen Kuvalehti pyysi valtiovarainministeriöstä uusimmat kootut tiedot nettomaksuista.

Puolalle jäsenmaat ovat maksaneet vuosina 2004–2014 yhteensä 79,6 miljardia ja Unkarille 28,4 miljardia euroa.

Valtioiden välillä on eroja, kun tarkastellaan jäsenmaiden välisiä maksuosuuksia. Esimerkiksi Suomi on ollut lähes koko EU-jäsenyytensä nettomaksaja.

Yhteensä Suomi on maksanut vuosien 2004–2014 aikana EU:lle noin 4,5 miljardia euroa. Summa vastaa Puolustusvoimien vuosibudjettia ja pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen ”kärkihankkeiden” koko investointisummaa.

Pelkästään vuonna 2014 EU antoi Puolalle ja Unkarille yhteensä noin 24 miljardia euroa. Se oli lähes viidennes koko unionin jakamasta potista (128,6 miljardia euroa).