Estonian tuho: Virkistysmatka Silja Symphonylla muuttui ruumiinvalvojaisiksi

Helikopteri kuljetti kuolleita Symphonyn yläkannelle, muistelee laivalla matkustanut.
Kotimaa 27.9.2014 08:30
Pelastuslautta Itämeressä 28. syyskuuta 1994. © Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Keskiviikkona 28.9.1994 heräsin hytissäni Silja Symphonylla ja kiipesin ylemmälle kannelle ihmettelemän, miksi laiva ei ollut saapumassa Helsinkiin. Vilkaisin kelloa ja olin närkästynyt, että laiva näytti olevan myöhässä.

Syy selvisi nopeasti.

Silja Symphony oli jäänyt muiden alueella olevien laivojen kanssa Estonian uppoamispaikalle haravoimaan etsintäaluetta. Uutisten palasista alkoi pikku hiljaa hahmottua, mitä öisellä merellä oli tapahtunut.

 

Edellisenä iltana olimme lähteneet työkavereiden kanssa Tukholmasta kohti Helsinkiä. Buffet-illallisen jälkeen olimme istuneet oluella seitsemännen kannen Old Port Pubissa.

Suurin piirtein samoihin aikoihin Estonia oli ohittanut Osmussaaren majakan eikä alus ollut enää mantereen suojassa. Meriolosuhteet olivat huonontuneet.

Estonia muutti kurssia puolen yön jälkeen. Keulaan kohdistuvien aaltojen iskut muuttuivat voimakkaammiksi.