Hyvää matkaa! Trevlig resa!

Nyt kuka tahansa voi hypätä metrojunaan ja matkustaa Suomen toiseksi suurimpaan kaupunkiin Espooseen.

Tapiolan metroasemalta on hieman vaikeaa löytää tietä ulos Tapiolan ostoskeskukseen.

Kotimaa 09.03.2018 06:00
Teksti Essi Salonen Kuvat Touko Hujanen

Seutulippu. Filosofi Tuomas Nevanlinna ei meinaa muistaa valita seutulippua, vaikka on ajanut jo monesti länsimetrolla.

”Hyvää matkaa! Trevlig resa!” lukee lipussa, jonka rautatieaseman kompassitason automaatti sylkäisee.

18. marraskuuta 2017 oli päivä, joka mullisti Espoon. Länsimetro avautui. Sitä oli odotettu. Pelättykin. Nyt kuka tahansa saattoi hypätä junaan ja ajaa 14 kilometriä maan alla kohti Suomen toiseksi suurinta kaupunkia.

Espoo on kaupunki, vaikka espoolainen saattaa sanoa menevänsä kaupunkiin, kun matkustaa Helsinkiin.

Tuomas Nevanlinna on ex-espoolainen, kuten on myös hänen vieressään metrossa istuva viestintäkonsultti Jukka Relander. Nevanlinna varttui Tapiolassa, Relander Soukan ja Kivenlahden välimaastossa.

Nyt matkataan juurille. Tosin Nevanlinna sanoo olevansa ”ei mistään kotoisin.”

Keskiluokan unelmat ovat yksityisiä: Audi, kaasugrilli, vene, laatuviinit… Toimivuus on tärkeää.

Koivusaaren pysäkin jälkeen ajamme enää kolme minuuttia Helsingin puolella ja hups! Olemme Espoossa.

Ei tunnu juuri miltään, mutta silti Nevanlinna ja Relander ovat toimittaneet tuosta tunteesta kirjan Espoo – Totuus Suomesta (2000).

Nevanlinna ja Relander kirjoittavat, että Espoon tavoittamaton olemus piilee kohdassa, jossa kansallispuisto ja teknologiakylä leikkaavat.

”Ei ole Espoota sinänsä. Espoo hahmottuu sen jokaisesta kulmasta eri tavalla”, Relander sanoo.

Niin onhan näitä tosiaan: Espoon keskus, Espoonlahti, Leppävaara, Matinkylä ja Tapiola. Niitä kutsutaan Espoossa kaupunkikeskuksiksi.

Päälle tulevat Kivenlahdet, Soukat, Nuuksiot, Mankkaat, Kilot, Otaniemet, Niipperit, Olarit, Henttaat, Sunat ja Suvelat. Kaupunginosia viskottuna ympäriinsä yli 500 neliökilometrin alueelle kuin linnuille jyviä.

Maamerkkeinä kohoavat kauppakeskukset.

”Espoo on varmaan Suomen keskiluokkaisin kaupunki”, Jukka Relander sanoo.

Keskiluokassa kaikki unelmat ovat privaatteja: Audi, kaasugrilli, purjevene, helmikaulanauha ja laatuviinit. Toimivuus on tärkeää. Omistusasuminen on elämänikäinen projekti.

Täällä nämä keskiluokkaiset espoolaiset, joista monella on yksityisautoilijan identiteetti, ajavat nyt metrolla.

Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander ovat ajaneet jo monesti länsimetrolla.

Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander ovat ajaneet jo monesti länsimetrolla.

Relander puhuu Espoon ”kerroksista”, joista metro muodostaa uusimman, viidennen kerroksen. Ihan ensin oli pientalojen ja omenapuiden Espoo. 1950-luvulla rakennettiin paljon huomiota saanut ”pisteittäinen utopia”, Tapiola. 1960–70-luvuilla syntyi lähiöiden Espoo. Vähitellen lähiökerrostalojen väliin alkoi nousta pientaloja ja 1990-luvun ”Nokialandin” myötä taas lisää pientaloja.

Nyt Länsimetro on kuin helminauha, joka yhdistää Etelä-Espoon kauppakeskukset ja metroasemien ympärille nousevat rakennusten ryppäät. Oikeastaan se korjaa Relanderin mukaan historiallisen virheen, koska alun perin Espoo pitikin rakentaa radan varteen.

 

Linjan M2 läntisellä pääteasemalla, Tapiolassa uloskäynti vie ostarin takapihalle.

”Minkä helvetin takia täältä ei ole suoraa yhteyttä Stokkalle?” Relander sanoo.

”Missä me ollaan? Onks Heikintori tuolla?” Nevanlinna kysyy.

Tapiola on Nevanlinnalle kuin menetetty Karjala. Tosin vailla tunnetta.

”Tapiola on rakennettu ihan tunnistamattomaksi.”

Mutta kyllä espoolaiset sekin kestävät, kuten kaikki muutkin metron tuomat muutokset.

”Espoo on tilaisuuksien tarttujien paikka. Espoolaiset sanovat, että se on niin tätä päivää.”

 

Maret, Liis ja Rebekka Altter Espoon keskuksessa. Heidän takanaan purkutuomion saanut kaupungintalo.

Maret, Liis ja Rebekka Altter Espoon keskuksessa. Heidän takanaan purkutuomion saanut kaupungintalo.

Espoon keskus, Esbo centrum

Kaupungintalossa verhot repsottavat ikkunoissa. Pulut istuvat rivissä katon reunalla.

Suuri ruskea betonirakennus on ollut vuosia tyhjillään. On puhuttu kosteusongelmista. On sanottu rumaksi ja vaadittu ajanmukaisempaa tilalle.

Kaupunginvaltuustossa on kiistelty: korjataanko vai puretaanko. Tammikuun 21. pidettiin kokous, jossa päätettiin, että puretaan.

Arkkitehtitoimisto Castrén-Jauhiainen-Nuuttilan betonirakennus edusti ehkäpä kauneinta mitä Espoon hallinnolliseen keskukseen, Helsinki–Turku-radan varteen saatettiin rakentaa vuonna 1971.

Nyt auratraktori kolaa tyhjää pihaa lumesta.

Ollaan suunnilleen keskellä Espoota mutta ollaanko kaupungin keskustassa?

Katettua ylikulkusiltaa pitkin pääsee kauppakeskus Espoontorille. Ravintolat ovat etnisiä ja edullisia. Salaattibuffet 5,90 eur.

Reijo Reinikainen istuu Cafe Cakehousessa muiden eläkeläismiesten kanssa.

”Ai se on nyt päätetty purkaa. Vai niin. Olisihan homeen saanut pois.”

Kun Reinikainen muutti 40 vuotta Mikkelistä Espooseen, hän muutti kauppalaan.

Mutta ei Espoo hänen mielestään vieläkään oikea kaupunki ole. Kaupunki on rakenteeltaan ”tiiviimpi.”

”Mutta olen mä tykännyt olla.”

Kaupungintalon purkamista hän ei ymmärrä. Sehän on Espoon keskuksen maamerkki ja symboli kuten keskiaikainen kivikirkkokin!

Kaupungintalo on sitä paitsi kaunis.

”Ei sellaisia enää rakenneta.”

Tietotekniikan ja matematiikan opettaja Isto Havu asuu paritalossa Espoon Tillinmäessä.

Tietotekniikan ja matematiikan opettaja Isto Havu asuu paritalossa Espoon Tillinmäessä.

”Lähes koko Espoo on ollut tähän asti turvallinen unelmalähiö.”

Tillinmäki, Tillisbacken

Tietotekniikan ja matematiikan opettaja, kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Isto Havu on vihainen:

”Tuntuu tosi hurjalta, että länsimetro maksoi jopa 2 miljardia. Mitä sillä saatiin? Jäykkä liikenneväline, joka pidentää ja hidastaa lähes kaikkien espoolaisten matkoja.”

”Matkustamisen laatukin on heikentynyt. Ennen pääsin kotoa Tillinmäestä bussilla Helsinkiin noin 40 minuutissa. Nyt työmatkani kestää noin 65 minuuttia. Alkumatkan taitan bussilla, joka ajaa uutta mutkaista reittiä.”

Havun perheessä on sekä Audi että Mazda. Autolla Helsinkiin töihin meno on kuitenkin kustannuskysymys.

”Parkkipaikkakin maksaa. Avopuoliso kulkee jo autolla töihin Vantaalle.”

Metro teki Espoosta Mäntsälän, Havu kiteyttää.

”Sinne pääsee Helsingistä samassa ajassa kuin Tillinmäkeen, mutta asunnot ovat puolet halvempia. Olen miettinyt sitäkin, että laskeeko talomme arvo, kun matka Helsingistä on pidentynyt.”

Lisäksi metro luo Havun mukaan häiriöitä. On puhuttu, että narkomaanit voivat tulla idästä Espooseen, kun metrolla voi ajaa ilmaiseksi. Kuseskeluun, räkimiseen ja kerjäämiseen ei asemilla aina puututa, vaikka esimerkiksi vaalimainosten jakajat heitettiin äkkiä ulos.

”Lähes koko Espoo on ollut tähän asti turvallinen unelmalähiö, jossa on luontoa ja palvelut lähellä. Meillä on ollut myös ketterä byrokratia. Jäykkä, neuvostotyyppisellä raskaalla kalustolla varustettu metro rikkoo ketteryyden.”

 

Söderskog on yksi Espoon vanhimmista osista.

Söderskog on yksi Espoon vanhimmista osista.

Suomenoja, Finno

Finnoontiellä liikennemerkki varoittaa hirvistä. Tarkkana onkin oltava, koska tie mutkittelee niin, ettei kovin etäälle näe.

Vastaan ajaa katumaastureita sekä Espoon Soran kuorma-auto. Kevyen liikenteen väylällä sukkapukuun sonnustautunut lenkkeilijä hölkkää rintaansa pidellen.

Peltoa oikealla, peltoa vasemmalla. Ajellaan Söderskogissa, joka on yksi Espoon vanhimmista osista. Morbyn kylän mailla viljeltiin jo 1500-luvulla.

Söderskogin tilaan kuuluvat kyläkukkulalla neliömäisen pihan ympärillä olevat asuin- ja talousrakennukset, kaksi torppaa, vanha, kaunis puusto ja kumpuilevat pellot.

Peltoaukeaa sanotaan maakunnallisesti arvokkaaksi, vaikka se näyttää ihan tavalliselta lumiselta maalaismaisemalta.

Äestyslaite makaa pellolla lumen peittämänä. Metallipönkkä pitää notkollaan olevan aitan ovea kiinni. Etäällä vilahtaa kaksi hiihtäjää. Espoon nimikkoeläimistä liito-oravia ei näy.

Söderskogin bussipysäkillä E 6167 pysähtyvät Tuomarilaan ja Jorviin ajavat bussit 134, 134N, 136, 531, 542. Muutaman minuutin välein pääsee kyytiin.

Sami Viitanen suree Espoo Bluesin loppua. Häneltä on mennyt maku koko espoolaiskiekkoon.

Sami Viitanen suree Espoo Bluesin loppua. Häneltä on mennyt maku koko espoolaiskiekkoon.

Ennen peleissä hurrasivat niin postinkantajat kuin toimitusjohtajatkin. Kun tuli maali, halattiin.

Urheilupuisto, Idrottsparken

Metro-areenan sinisille penkeille mahtuu tarvittaessa 7 500 katsojaa. Nyt katsomossa istuu vain Sami Viitanen. Hallin kattoon on jäädytetty Jere Lehtisen ja Timo Hirvosen paidat.

Tapiolan urheilupuistossa sijaitseva monitoimihalli on myynnissä. Myynnissä on myös hallissa pelaava Espoo United, jonka liikemies Jussi Salonoja noin puolitoista vuotta sitten perusti. Unitedilla Salonoja kertoi hakevansa ”identiteettiä espoolaiseen urheiluun”.

Espoo Bluesin fanipipoon, huppariin ja kaulaliinaan pukeutunut Sami Viitanen on apeilla mielin. Häneltä meni maku espoolaiskiekkoon sen jälkeen, kun Blues ajautui konkurssiin keväällä 2016.

Viitanen toimi Bluesin Fan Clubin puheenjohtajana. Hän eli ”Blues-identiteetille”.

”Salonoja ei ymmärtänyt, ettei espoolaisille riitä, että joku vaan pelaa jääkiekkoa. Joukkueeseen pitää olla side.”

Blues yhdisti Viitasen mielestä Espoon. Matseissa hurrasivat niin postinkantajat kuin toimitusjohtajatkin. Espoo-henkisiä kannatuslaulujakin oli paljon. Kun tuli maali, halattiin.

”Loppuun asti toivoimme, että Salonoja pelastaisi Bluesin, mutta se tulikin ja haukkui joukkueen perinnön.”

Onhan se sääli, ettei Suomen toiseksi suurimmalla kaupungilla ole SM-tasolla pelaavaa lätkäjoukkuetta.

Kun Bluesin huonoimpinakin aikoina liigamatseissa kävi 3 000 henkeä, Unitedin Mestis-peleissä käy enää joitakin satoja.

 

Olivia ja Katharina Joutsen viihtyvät Ison Omenan kirjastossa.

Olivia ja Katharina Joutsen viihtyvät Ison Omenan kirjastossa.

Matinkylä, Mattby

Äidit ja teinityttäret kulkevat laadukkaissa villakangastakeissaan ja nahkanilkkureissaan Isossa Omenassa, yhdessä Suomen suurimmista kauppakeskuksista.

Iso Omena, Sello, Ainoa, Entresse ja Lippulaiva – Espoo tuntuu olevan yhtä suurta ostoskeskusta.

Kaikkialla Isossa Omenassa soi mieltä rauhoittava musiikki.

Joku insinööri lienee tämänkin miettinyt: kaikella on paikkansa. Lastenvaateputiikeilla oma käytävänsä, kenkäkaupoilla, joita on silmiinpistävän monta, omansa. Kampaamoiden ja kauneushoitoloiden osastolla tuoksuu makealta.

Shoppailija voi milloin tahansa voi poiketa levähtämään vaikkapa johonkuhun lukuisista japanilaisravintoloista.

Näköalahissi ajaa äänettömästi ylös ja alas. Elämyskohteissa kuten Duudsonit Activity Parkissa, Virtuaalipuistossa tai Hohtogolfissa on maanantai-iltapäivänä hiljaista.

Jonas Lindfors, Jon Hednäs, Dennis Österberg ja Oscar Skogberg viettävät hyppytuntia istuinsyvennyksessä, josta löytyy latauspisteet kännyköille.

He puhuvat äidinkielenään ruotsia ja asuvat Pohjois-Espoossa. He viihtyvät kotikaupungissaan mainiosti. Edes viikonloppuisin ei välttämättä tule lähdettyä Helsinkiin. Vietetään aikaa kotona tai tyttöystävien seurassa.

Maahanmuuttajataustainen siivooja pyörittelee mopilla käytäviä entistäkin siistimmäksi. Onko Espoo hänen mielestään hyvä paikka asua?

”Minä asun Helsingissä.”

Palvelutorilla on paitsi terveysasema ja Kela, niin myös kirjasto. Kirjaston leikkipaikalle ovat parkkeeranneet Olivia, 4, ja äitinsä Katharina Joutsen.

Iso Omena on heille ”kuin olohuone.” Koti sijaitsee Saunalahdessa, joka on Katharina Joutsenen mukaan niin turvallinen asua, että ”illallakin voi lähteä huoletta ulkoilemaan”.

Hetken Joutsenet olivat harkinneet asunnon hankkimista Helsingistä, mutta kaupunki tuntui liian levottomalta.

Metron M1-linjan Matinkylän pääteasema on Ison Omenan alla. Kello 16.30 espoolaiset töistä palaajat täyttävät liukuportaat. Omenaan päästyään he etenevät vakavina kohti bussiterminaalia, josta liityntäbussit lähtevät. Kotiin.

Sisältö