Esimies pyrki käsiksi sähköposteihin – Uusi insinööriliitto ja pelon ilmapiiri

Kotimaa 18.11.2011 12:55
Soilikki Viljasen mielestä oman henkilöstönsä oikeuksia polkeva liitto ei voi olla uskottava edunvalvoja. Kuva Tommi Tuomi.

”Vihamielisyys. Keskustelemattomuus. Epäeettinen johtajuus.”

Rauhallisesti jutteleva rouva pudottelee ikäviä sanoja perinteikkään helsinkiläiskahvilan pöydässä. Hän käyttää kyseisiä sanoja muistellessaan entiseltä esimieheltään saamaansa kohtelua. Sanoista muodostuva kuva on räikeässä ristiriidassa kahvilan leppoisan aamupäivätunnelman kanssa.

Puhuja on akavalaisen ammattiliiton, Uuden insinööriliiton (UIL) entinen johtaja Soilikki Viljanen. Suomen Kuvalehti uutisoi kesällä 2008, kuinka UIL:n puheenjohtaja Pertti Porokari oli käynnistämässä Viljasta ja kahta muuta naisjohtajaa koskevia yt-neuvotteluja.

Ammattiliiton pyrkimys alentaa työntekijöidensä asemaa ja palkkaa herätti huomiota myös muussa mediassa. Kiista sovittiin rahalla. Porokari neuvotteli erikseen palvelujohtaja Soilikki Viljasen (silloinen Naukkarinen), hallintojohtaja Titu Järvenrannan ja viestintäjohtaja Suvi Veramon kanssa työsuhteen purun ehdoista.

”Kyse oli minun rahoissani merkittävästä summasta”, Viljanen vastaa kysymykseen oman ”lähtöpakettinsa” arvosta.

Sopimus edellytti johtajilta kahden vuoden vaitioloa tapaukseen liittyvistä asioista. Viljanen teki oman sopimuksensa joulukuussa 2008, joten hänen vaikenemisvelvollisuutensa päättyi lähes vuosi sitten.

”Emme me kolme ole katkeria”, Viljanen toteaa. ”Tulen julkisuuteen hämmästelläkseni, miten ammattiliitto voi toimia näin. Arvostan UIL:ää. Siellä on yhä paljon hyviä ihmisiä.”

Viljasen päätös tulla julkisuuteen ei ollut helppo. Hän kypsyi ratkaisuun sen jälkeen, kun SAK:laisen kuljetusalan ammattiliiton AKT:n viestintäpäällikkö Hilkka Ahde oli joutunut kantelemaan puheenjohtaja Timo Rädyn epäasiallisesta käytöksestä Etelä-Suomen aluehallintovirastoon.

Ei luottanut johtoryhmään

Soilikki Viljasen mukaan UIL:n toimiston ilmapiiri alkoi heiketä, kun Pertti Porokari nousi johtoon edellisen puheenjohtajan Matti Viljasen siirryttyä Akavaan keväällä 2007. Viljaset ovat nykyisin naimisissa. He ovat avioituneet tässä kuvattavien tapahtumien jälkeen.

Pertti Porokari valittiin Matti Viljasen jälkeen väliaikaiseksi puheenjohtajaksi, ja marraskuussa 2007 alkoi hänen varsinainen puheenjohtajakautensa.

”Jo ennen kuin Porokarista tuli puheenjohtaja, kuulimme huhuja, että hän aikoo käydä ensimmäisenä meidän, kolmen naisjohtajan kimppuun”, Soilikki Viljanen muistelee.

Hänen mukaansa johtoryhmän työskentely lähti heti etenemään pelon ilmapiirillä: ”Porokari ilmoitti johtaessaan ensimmäistä johtoryhmän kokoustaan, ettei hän luota yhteenkään ryhmän jäseneen. Se oli ensimmäinen virallinen kontaktimme uuteen puheenjohtajaan.”

Soilikki Viljanen vastasi UIL:n henkilöstöasioista, sisäisistä palveluista ja kiinteistöbisneksestä. Hän oli ollut myös fuusioimassa UIL:n ja siihen liittyneen kuntainsinöörien KTK:n toimintoja toisiinsa. Palvelujohtajalla oli vaikeuksia saada yhteyttä puheenjohtajaan.

”Esimiehelläni ei ollut kertaakaan kunnolla aikaa yhteenkään palaveriin kanssani. En päässyt kertomaan hänelle yksikköni asioista.”

Joulun alla 2007 Viljanen sanoo havainneensa ”tiettyä vihamielisyyttä”. Hän muistaa kysyneensä Porokarilta, vallitsiko heidän välillään luottamus. Viljanen sai myönteisen vastauksen.

”Vahvoja naisia”

Tammikuun 23. päivänä 2008 Viljanen sai kuitenkin puheenjohtajalta varoituksen.

”Sen mukaan olin arvostellut puheenjohtajaa liiton toimihenkilöille. En saanut vaatimiani, yksilöityjä vastauksia, kenelle ja mistä asiasta olin puheenjohtajaa arvostellut. Tajusin, että nyt oli alkamassa jotakin todella pahaa. En uskaltanut puhua kenellekään.”

Hallintojohtaja Titu Järvenranta oli saanut vastaavankaltaisen varoituksen jo aiemmin.

”Porokari oli koko ajan valppaana”, Viljanen kuvailee. ”Asiat, joilla hän meitä löi, vaihtuivat koko ajan.”

”Käskytys tapahtui pääasiassa sähköpostein. Puheenjohtaja suosi keskustelemattomuutta. Hän koki keskustelun itsensä kritisoimiseksi.”

”Hän vei minulta pois aiempia työtehtäviäni ja sanoi, että asemani on veitsenterällä. Minua tarkkailemaan oli laitettu kätyreitä, josko minut saataisiin kiinni jostain. Tekemisistäni etsittiin virheitä. Porokari korosti voivansa irtisanoa minut milloin tahansa, konkretisoimatta mahdollisen irtisanomiseni syytä. Irtisanomisoikeus oli tietenkin liiton hallituksella, ei puheenjohtajalla.”

Viljanen ei usko, että naisjohtajien saama huono kohtelu johtui pelkästään heidän sukupuolestaan: ”Uskon, että sukupuolella oli kuitenkin jotakin osuutta. Olimme liitossa pitkään työskennelleitä vahvoja naisia. Ehkä hän halusi päästä eroon niistä henkilöistä, joilla oli tietoa liiton toiminnasta.”

”Varmasti Porokari halusi myös virtaviivaistaa organisaatiota”, Viljanen pohtii ja huomauttaa, että päälliköiden määrää on kuitenkin lisätty Porokarin kaudella. Liitossa ei ole enää yhtään naisjohtajaa. Päällikkötehtävissä on toki muutama nainen.

Pyrki käsiksi meileihin

Porokari käynnisti kolmeen naisjohtajaan kohdistuneet yt-neuvottelut toukokuussa 2008.

”Emme saaneet kutsua siihen kokoukseen, jossa Porokari ilmoitti muille johtoryhmän jäsenille yt-neuvottelujen alkamisesta. Hän sanoi yt-neuvottelujen koskevan vain meitä kolmea, ei siis paikalle kutsuttuja johtajia. Puheenjohtaja velvoitti paikalla olleet olemaan asiasta hiljaa, irtisanomisen uhalla.”

Viljanen, Järvenranta ja Veramo saivat tiedon virallisen yt-menettelyn kautta. Työnantajan asemassa ollut ammattiliitto aikoi muuttaa johtajien asemaa ja pudottaa heidän kuukausipalkkaansa 2 000 eurolla.

”Tarkoituksena oli ehkä närkästyttää meidät, jotta irtisanoutuisimme oma-aloitteisesti. Päätin taistella niin kauan kuin pystyn. Tiesin, että en ollut tehnyt mitään väärin”, Viljanen korostaa.

Porokarin omavaltaisuudesta tuohtunut UIL:n hallitus hyllytti puheenjohtajan tehtävistään. Elokuun alussa 2008 koolle kutsuttu ylimääräinen edustajakokous antoi kuitenkin Porokarille luottamuksensa.

”Hänet alun perinkin valtaan nostanut prosessi oli ollut riitaisa. Ehkä kokousedustajat halusivat varmistua, ettei Porokarin hyllytys ollut johtunut huonojen häviäjien kapinasta.”

Nuijan varteen palannut mies muokkasi ensitöikseen UIL:n hallituksen mieleisekseen: ”Hallitus vaikutti olevan hampaaton ja Porokarin määräysvallassa.”

Porokarin saatua ylimääräiseltä edustajakokoukselta jatkomandaatin alkoi Viljasen mukaan naiskolmikon todellinen piina. Kolmikko sai 6. elokuuta 2008 Porokarilta sähköpostin.

Puheenjohtaja vaati naisia suostumaan siihen, että UIL, käytännössä sen puheenjohtaja, olisi saanut hakea ja avata heidän työhönsä liittyviä saapuneita ja lähteviä viestejä.


Pertti Porokari vaati saada lukea alaistensa sähköposteja. Kuva: Markus Pentikäinen

”Vastaamatta jättäminen ei estä asian etenemistä”, Porokari terästi vaatimustaan päästä lukemaan alaistensa sähköposteja. Hän halusi selvittää, oliko naisilla ollut osuutta hänen hyllyttämisessään ja olivatko he pitäneet yhteyttä mediaan.

Lupaa meilien lukemiseen ei herunut. Moni toimiston työntekijä sen sijaan jäi sairauslomalle. Sairastuneissa oli paljon muitakin kuin mainittuja naisjohtajia. Kolmea naisjohtajaa koskenut kiista päättyi tämän jutun alussa mainittuihin sopimuksiin.

Puheenjohtajan halu päästä käsiksi alaistensa meileihin asettui koomiseen valoon talvella 2009, kun UIL vastusti tiukasti Lex Nokiaksi ristittyä sähköisen viestinnän tietosuojalakia. Laki lisäsi työnantajan oikeutta valvoa työntekijöidensä sähköpostiliikennettä. Porokarin oikea käsi, UIL:n varapuheenjohtaja ja Helsingin insinöörien puheenjohtaja Pekka Laakso taas tuomittiin tammikuussa Espoon käräjäoikeudessa sakkoihin sähköisen viestinnän tietosuojalain rikkomisesta.

Yli puolet lähtenyt

UIL on ajautunut Porokarin kaudella moniin oikeudenkäynteihin. Esimerkiksi Helsingin käräjäoikeus velvoitti 10. marraskuuta UIL:n palauttamaan siitä eronneelle KTK:lle suuromaisuuden. KTK:n mukaan kyse on yli kolmesta miljoonasta eurosta.

Henkilöstön vaihtuvuus on ollut suurta: ”Liitosta on lähtenyt yli 40 niistä runsaasta 70 ihmisestä, jotka olivat sen palveluksessa Porokarin kauden alkaessa”, Viljanen sanoo. ”Porokarin esikunnassakaan ei ole enää juuri niitä ihmisiä, jotka häntä aluksi tukivat. Hän on savustanut heitäkin pois.”

”Mitenkähän UIL kestää sen, että sieltä on lähtenyt suuri määrä tietoa ja osaamista”, Viljanen murehtii. ”Epäeettisyys on pahasta missä tahansa työyhteisössä. Erityisen pahalta se tuntuu ammattiliitossa, jonka tehtävänä on nimenomaan puolustaa työntekijöitä. Ay-liikkeen pitää osoittaa esimerkkiä eettisestä, vastuullisesta johtamisesta.”

Hän hymyilee synkästi muistuttaessaan, että Porokari itse on syyttänyt viime aikoina Nokiaa pelon ilmapiirin ylläpidosta: ”Me pelkäsimme Porokarin alaisuudessa. Edelleen siellä pelkää moni ihminen.”

”Sellainen ammattiliitto ei ole uskottava edunvalvoja, joka polkee oman henkilöstönsä oikeuksia”, tiivistää Jyväskylän yliopistossa jatko-opintoja harjoittava Viljanen. Johtamista pääaineena lukeva nainen tekee gradua siitä, miten ay-liike suhtautuu yritysten vastuullisuuteen.

UIL:n edustajakokous kokoontuu 25. marraskuuta. Porokari saa vastaehdokkaakseen järvenpääläisen Marko Koskelan. Viljanen ei ota kantaa puheenjohtajanvaaliin. Hän kuitenkin arvioi, ettei Porokarin neuvottelutaidoista ole erityisiä näyttöjä: ”On hän tietysti ollut neuvotteluissa mukana olematta kuitenkaan ensisijaisessa neuvotteluvastuussa. Eihän UIL:llä ole suoraa sopimisoikeutta. Ylempien toimihenkilöiden YTN:hän tekee sopimukset, mutta palkkaraamit taas syntyvät yleensä Metalliliiton ja työnantajien välisissä neuvotteluissa.”

Viljanen painottaa, että insinöörien edunvalvonnan onnistuminen edellyttää liiton puheenjohtajalta yhteistyökykyä laajasti eri tahojen kanssa.

Uusi Insinööriliitto on Akavan kolmanneksi suurin liitto. UIL:ssä on noin 70 000 jäsentä.

Puheenjohtaja Pertti Porokari ei vastannut SK:n puheluihin eikä hänen puhelinvastaajaansa jätettyihin tai tekstiviestein hänelle välitettyihin yhteydenottopyyntöihin.