Erittäin salainen

Sotilastiedustelutietojen vuoto käynnisti kiistelyn maanpetturuudesta ja sananvapauden rajoista.

Kotimaa 22.12.2017 06:00
teksti Mikko Niemelä, Aurora Rämöja Heikki Vento

Puolustusvoimien ylipäällikkö, presidentti Sauli Niinistö lähetti tiedotteen jo samana päivänä: poliisi on käynnistänyt esitutkinnan Helsingin Sanomille vuodetuista Puolustusvoimien asiakirjoista.

Tutkintapyynnön teki pääesikunta. Rikosnimikkeet ovat maanpetoslainsäädännöstä ja virkarikoksista: turvallisuussalaisuuden rikkominen ja virkasalaisuuden rikkominen.

”Korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on turvallisuutemme kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita”, presidentti tiedotti.

 

HS julkaisi lauantaina 16. joulukuuta jutun, jossa kerrottiin Puolustusvoimien Viestikoekeskuksen toiminnasta. Lähteenä oli käytetty muun muassa salaisia asiakirjoja vuosilta 2002–2010.

Viestikoekeskus on signaalitiedusteluun erikoistunut yksikkö, käytännössä sen tehtävä on siepata viestiliikennettä.

Tikkakoskella sijaitsevassa keskuksessa käytetään HS:n jutun mukaan tiedustelukeinoja, joista ei ole voimassaolevaa lainsäädäntöä ja joita ei ole hyväksytty eduskunnassa.

Viranomaiset eivät anna keskuksesta mitään tietoja. Puolustusvoimat on luokitellut tiedot salaisiksi tai erittäin salaisiksi. Korkein hallinto-oikeus vahvisti luokituksen vuonna 2007. Esimerkiksi organisaation koon ja sen toimintasuunnitelman katsotaan olevan valtionsalaisuuksia.

”Pääesikunta ei edelleenkään luovuta Viestikoekeskuksesta edes perustietoja, vaikka sille on suunnitteilla uusia ja suomalaisten yksityisyyden suojaa rikkovia tehtäviä”, lehti kirjoitti.

Yksityisyyden suojaa rikkovilla tehtävillä tarkoitetaan valmistelussa olevaa tiedustelulakien pakettia. ”Viestikoekeskus saisi oikeuden tietoverkkotiedusteluun eli kaapelien tietoliikenteen seuraamiseen.”

Sanamuodoista huolimatta Puolustusvoimat ei ole saamassa lupaa seurata satunnaisia kansalaisia. Uusi laki antaisi oikeuden hankkia tietoa kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvasta uhasta seulomalla ennalta määrättyjen hakuehtojen mukaisesti Suomen rajat ylittävää tietoliikennettä. Tiedusteluun tarvittaisiin käräjäoikeuden lupa.

Helsingin Sanomien jutun tarkoitus oli ilmeisesti kysyä, onko kaikkien mahdollisten asiakirjojen salaaminen tarpeellista varsinkaan tilanteessa, jossa Puolustusvoimille ollaan antamassa lisää valtuuksia.

Jos Tikkakosken keskus toimii jo nyt omien sääntöjensä mukaan, miten se toimii myöhemmin?

 

Sellaisiin kysymyksiin ei keskustelussa päästy. Aihe hukkui meteliin lehden isänmaallisuudesta.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) tviittasi jo ennen presidentin tiedotetta: ”Mietelmä: Sananvapauden väärinkäytöstä on lyhyt matka epäisänmaallisuuteen.”

Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Harri Ohra-aho kommentoi STT:lle:

”Kirjoituksen vastuuttomuutta voisi verrata siihen, että Tuntematon sotilas -elokuvassa oma sotilas olisi huutanut lähestymässä olevalle vihollisjoukolle: Varokaa! Alikersantti Antti Rokan tuliasema on tuolla ja hänellä on taistelijapari, joka tähystää.”

HS julkaisi kolme artikkelia selittelevää juttua. Päätoimittaja Kaius Niemen loppupäätelmä oli, että lukijoille oli jäänyt epäselväksi, miksi artikkeli oli ylipäätään julkaistu ja miten se liittyi tiedustelulakeihin.

”Maanpuolustustahto on tärkeä osa yhteisyyden kokemustamme, ja sitä haluamme jatkossakin kunnioittaa”, Niemi kirjoitti.

Twitterissä kummallisille raiteille äityneen keskustelun aikana Ohra-aho ja Niemi vertailivat lopulta muistoja toisesta maailmansodasta.

”Yhteistyö on ainoa vaihtoehto luottamuksen uudelleen rakentamiseen. Sain toimia Simo Häyhän muistoa kunnioittavan Pohjois-Karjalan prikaatin komentajana vuosituhannen alussa”, Ohra-aho kirjoitti.

”Isoisäni veli kaatui juuri Kollaalla tammikuussa 1940. Kävin kesällä tappokukkulaksi nimetyn paikan lähellä pitämässä hiljaisen hetken hänen ja muiden muistoksi”, päätoimittaja Niemi kommentoi.

Päätoimittajaan kohdistui kova paine, sillä Helsingin Sanomia julkaisevan Sanoma-konsernin hallitus pyysi harvinaisella tavalla Niemeltä selvitystä tiedusteluartikkelin toimitusprosessista.

Yleisradion uutistoiminta taas teki omalaatuisen linjauksen. Se kielsi toimittajiaan linkittämästä HS:n tiedustelujuttuun.

 

Sunnuntaina 17. joulukuuta poliisi teki kotietsinnän toisen Viestikoekeskuksesta kirjoittaneen toimittajan kotiin. Operaatio on Suomessa äärimmäisen harvinainen.

Keskusrikospoliisin mukaan etsintä tehtiin tutkinnanjohtajan päätöksellä, ilman käräjäoikeuden lupaa, ”mahdollisen todistusaineiston turvaamiseksi”.

Toimittaja oli yrittänyt tuhota tietokonetta asuintalonsa kellarissa, kun kone alkoi savuta. Paikalle hälytetyn pelastuslaitoksen mukana tuli poliisipartio, joka välitti tiedot palopaikasta KRP:lle.

Kotietsinnässä takavarikoitiin HS:n mukaan 19 todistuskappaletta, muun muassa tietokone ja kännyköitä. Lähdesuojan vuoksi osa niistä suljettiin sinetöityihin pusseihin. Tuomioistuin päättää, mitä todistuskappaleista poliisi saa tutkia.

KRP ei suostu kertomaan päätöksen tehneen tutkinnanjohtajan nimeä ”työrauhan takaamiseksi”. Toisena tutkinnanjohtajana toimiva Markku Ranta-aho sanoo, että poliisi harkitsee nyt, tekeekö se lisää kotietsintöjä.

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari arvioi kuitenkin Suomen Kuvalehdelle, ettei toimittajien lähdesuoja ole vaarassa.

Toimittajia kuullaan mahdollisesti epäiltyinä, jolloin heillä ei ole velvollisuutta paljastaa lähdettä. Rikoksesta epäillyn ei tarvitse puhua totta eikä itseään vastaan.

Keskustelu kulki päätoimittaja Niemen Kollaalla 1940 kaatuneeseen isoisän veljeen.

Hälyn sakeutuessa presidentti Sauli Niinistö tarkensi lauantaista kannanottoaan. Hän korosti maanantaina 18. joulukuuta, ettei ongelman ydin ole tietojen julkaisu vaan niiden vuotaminen.

Niinistö sanoi HS:lle, ettei usko vuodon ja artikkelin vaikuttavan Venäjä-suhteisiin.

”Monissa pöydissä varmaan ihmetellään, että viitsivätkin noin ison numeron tehdä.” Vaikutuksista Suomen maineeseen läntisessä tiedusteluyhteistyössä Niinistö sanoi, ettei tapaus ole kansainvälisesti ainutkertainen.

”En usko, että tämä aiheuttaa siinä ulottuvuudessa kovin paljon harmia. Tästä tuli iso numero.”

 

Sanoman hallituksen lisäksi myös maan hallitus halusi tietoja vuodosta.

Keskusrikospoliisi ja puolustusministeriö tekivät tiistaina 19. joulukuuta selkoa tapahtumista hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle valiokunnalle. Kokouksessa oli myös presidentti.

Tp-utva käsittelee maan turvallisuutta ja kansainvälisiä suhteita koskevia asioita eikä sen kokouksista aina kerrota etukäteen. Usein tp-utvan kokouksessa osallistujille jaetaan salassa pidettävää aineistoa, joka kokouksen päätyttyä kerätään pois.

Kokouksen jälkeen Niinistö kertoi, että valiokunta sai selvitykset sekä puolustusministeriöltä että keskusrikospoliisilta.

Presidentin mukaan tutkinta keskittyy kahteen asiaan: tietovuotoon ja HS:n juttuun. Häneltä kysyttiin, kuinka vakava asia vuoto on. ”Totta kai se on vakava”, Niinistö vastasi.

Presidentti ei halunnut arvioida esitutkinnan kestoa eikä poliisin toimintatapoja. ”Päättäväistä tutkintaa, mutta tällaiset asiat saattavat olla hyvin mutkikkaita.”

 

Poliisitutkinnan valmistuttua syyttäjä ratkaisee, nostetaanko syytteitä. HS:n osalta harkinta kohdistunee vastaavaan päätoimittajaan ja jutun kirjoittajiin. Syytteeseen voi joutua myös aineiston luovuttaja, jos tämän henkilöllisyys paljastuu.

Oikeudenkäynnissä vastakkain joutuvat kaksi oikeushyvää: sananvapaus ja valtion turvallisuus. Mahdollinen rikosnimike on turvallisuussalaisuuden paljastaminen. Laki kieltää julkaisemasta tai luovuttamasta sellaista tietoa, joka ”Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi”. Rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta.

Euroopan ihmisoikeussopimuksessa korostetaan sananvapautta, joka takaa jokaiselle oikeuden julkistaa tietoja kenenkään ennakolta estämättä. Laissa ja sopimuksessa on kuitenkin maininta, että viranomaisten asiakirjojen julkisuutta voi rajoittaa laeilla. 

Tiedustelua ilman lakia

Julkisen vallan käytön tulisi perustua lakiin. Sotilastiedustelua ei ole säädetty Puolustusvoimien tehtäväksi missään laissa. Miten se on mahdollista?

Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää sanoo, ettei lakia sotilastiedustelusta tosiaan ole. Sitä ollaan vasta säätämässä.

Valmisteleva työryhmä luovutti mietintönsä lain sisällöstä puolustusministeri Jussi Niinistölle (sin) huhtikuussa.

”Uudessa laissa ehdotetaan säädettäväksi sotilastiedustelun tarkoituksesta, kohteista ja tiedustelutoiminnassa noudatettavista periaatteista”, Mäenpää sanoo. Mihin tähänastinen toiminta on sitten perustunut?

Puolustusvoimien asessori Tuija Sundberg sanoo, että erityisesti lakiin puolustusvoimista, mutta myös esimerkiksi aluevalvontalakiin ja valmiuslakiin. Hän kehottaa tarkastelemaan työryhmän huhtikuista mietintöä.

Siinä selvitetään, että erillistä mainintaa sotilastiedustelusta ei ole, koska tiedustelun on katsottu perustuvan Puolustusvoimien tehtävään puolustaa Suomen itsenäisyyttä ja alueellista kokemattomuutta.

Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin ihmettelee tulkintaa.

”Mietinnön kirjoittaja tuntuu olettavan, että Puolustusvoimien tehtävistä voisi johtaa toimivaltuuksia. Nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.”

Scheinin sanoo, että tehtävistä sinänsä ei synny toimivaltuuksia, varsinkaan perusoikeuksiin vaikuttavissa asioissa.

Se myönnetään mietinnössäkin: todetaan ykskantaan, että ”sotilastiedustelun toimivaltuuksista ei ole säädetty”.

Professori nostaa esiin yhden pykälän aluevalvontalaista. Siinä Puolustusvoimille on annettu toimintavaltuuksia, joihin tiedustelu voitaisiin perustaa.

Lainkohdan mukaan Puolustusvoimilla ja Rajavartiolaitoksella on oikeus teknisesti valvoa ”ennalta määrittelemättömiä henkilöitä” hallinnassaan olevilla alueilla, merellä, ilmassa ja rannikolla. Voidaan tallentaa ääntä ja kuvaa alueloukkausten estämiseksi ja epäiltyjen tunnistamiseksi.

Työryhmän mietinnössä käsitellään aluevalvontalakia, mutta juuri tähän toimivaltuuksia antavaan säädökseen ei viitata lainkaan.

”En tiedä, miksi ei”, Scheinin sanoo.

”Voi olla, että säädös on tosiasiassa tapahtuvaa toimintaa suppeampi ja siten tiedustelukäytäntöjä ei voida eikä haluta perustaa aluevalvontalakiin.” 

Sisältö