Poikkeuksellisia kuvia

Yli 150 valokuvaajaa tallensi koronakeväänä rikkoutuneen arjen tunnelmat. Poikkeustila 2020 -hankkeen ideoijat saivat Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon.

Liisa Huima (vas.), Antti Yrjönen, Markus Jokela ja Hannamari Shakya voittivat Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon.

Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi kansalaisille tiedotustilaisuudessa maanantaina 16. maaliskuuta karun viestin: Suomi menee kiinni. Maa oli joutunut koronaviruspandemian takia poikkeusoloihin.

Hallitus antoi valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina. Samana aamuna valokuvaaja Hannamari Shakya oivalsi, että edessä oleva poikkeuksellinen aika pitäisi dokumentoida. Ja että projekti pitäisi aloittaa heti.

Valmiuslaki astui voimaan keskiviikkona. Parin viikon sisään työryhmän kutsuun oli jo vastannut lähes 160 valokuvaajaa.

Dokumentaarisen valokuvahankkeen nimeksi tuli Poikkeustila 2020. Idea oli yksinkertainen: jokainen valokuvaaja sitoutui kuvaamaan jokaisena valmiuslain päivänä vähintään yhden kuvan.

Shakya pyysi hankkeen toteuttamiseksi apuun kolme alan ammattilaista.

Valokuvaaja Markus Jokela, 68, on palkittu kolmesti World Press Photo -kilpailussa ja valittu vuoden kuvajournalistiksi vuosina 2015 ja 2016.

Liisa Huima, 44, on toiminut yhtenä F5.6-valokuvaklubin tuottajista Kansallisteatterin Lavaklubilla viiden vuoden ajan. Hänet on palkittu vuoden uutiskuvalla.

Antti Yrjönen, 27, on Suomen kuvajournalistien hallituksen puheenjohtaja. Hän keskittyy uutiskuviin ja politiikkaan ja on palkittu kahdesti Kuvajournalismi-kilpailussa vuoden uutiskuvasta.

Shakya, 51, julkaisi kansainvälisesti menestynyttä Raw View -valokuvalehteä kymmenen vuoden ajan. Hän on saanut työstään lukuisia taiteen ja media-alan palkintoja.

Shakya, Jokela, Huima ja Yrjönen palkittiin 11. marraskuuta Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla.

Valokuvaajat: Elias Lahtinen ja Saara Tuominen. SK julkaisee Poikkeustila 2020 -hankkeessa mukana olleiden kuvia.

Valokuvaajat: Elias Lahtinen ja Saara Tuominen. SK julkaisee Poikkeustila 2020 -hankkeessa mukana olleiden kuvia.

Valokuvaaja: Emmi Minkkinen.

Valokuvaaja: Emmi Minkkinen.

Kun ulkomaailma kutistuu, ihmiselle jää vain yksi suunta mihin kääntyä: sisäänpäin.

Valmiuslaki sulki baarit, ravintolat, elokuvateatterit, teatterit, kirjastot, museot, uimahallit, kuntosalit ja maan ulkorajat. Yli 70-vuotiaat eristettiin, päiväkävelijät loikkivat kaduilla sivuun vastaantulijoita.

Kaikkien huulilla oli uusi, juhlavalta kuulostava käsite social distancing. Käytännössä se tarkoitti: pysy niin kaukana muista ihmisistä kuin mahdollista.

Kun julkiset tilat autioituivat, kuvaajat zoomasivat kameransa oman kodin seinien sisäpuolelle, puolisoon, lapsiin, itseen.

Se oli suomalaiselle dokumentaariselle valokuvalle uutta.

”Uskon, että moni valokuvaaja on vasta nyt reflektoinut itseään kuviensa kautta”, Hannamari Shakya sanoo.

Valokuvaaja Milka Alanen kuvasi joka viikko yhden potretin jokaisesta perheenjäsenestä omassa tilassaan. Hän käsitteli sarjassaan turvallisuudentunteen horjumista ja ajatuksia kuolemasta. Sarjasta tuli hänelle eräänlainen pelon päiväkirja.

Antti Kirveen asuinkumppanit eivät halunneet mukaan kuviin, joten hän kuvasi itseään eri puolilla Helsinkiä. Kirves lakkasi nopeasti häpeämästä tilanteita, joissa hän, keski-ikäinen mies, hyppelehti holtittomasti kameran edessä julkisilla paikoilla.

Jaakko Kahilaniemelle oman elinpiirin kuvaaminen tuntui pakotetulta ja keinotekoiselta. Hänellä oli kova koirakuume, joten kuvien päärooliin nousivat koirat, joita hän yritti kuvata mahdollisimman huomaamattomasti. Usein syntyi kiusallisia tilanteita, kun kohteliaat koiranulkoiluttajat pysähtyivät, jotta Kahilaniemi saisi parempia kuvia.

Valokuvaaja: Ville Maali.

Valokuvaaja: Ville Maali.

Kun Shakya keksi idean, hänen päällimmäinen ajatuksensa oli, että poikkeusaika pitää tallentaa meitä ja jälkipolvia varten. Jokela ymmärsi, että kuvat on saatava nettiin heti, näyttelyiden tai kirjaprojektien odottamiseen ei ollut aikaa.

Yrjönen rakensi projektin nettisivut poikkeustila2020.fi reilussa viikossa. Kuvia on esillä myös Instagramissa.

Valokuvaajien into ei sammunut missään vaiheessa. Järjestäjille lähetettiin joka viikko noin 1 500 kuvaa. Shakya esikuratoi niistä alle sadan kuvan kokonaisuuden, jonka hän lähetti varsinaiselle kuraattorille. Tämä vaihtui viikoittain, mikä ylläpiti katsojien mielenkiintoa palata sivuille.

Kuraattori esitteli oman suosikkikokoelmansa, joskus kymmenisen kuvaa, joskus jopa neljäkymmentä. Ensimmäiset valinnat teki näyttelijä Martti Suosalo. Hän kertoo projektin verkkosivuilla:

”Oli kiehtovaa nähdä tämä eristäytymisen, epätietoisuuden ja epätoivon aika muiden silmin. Lapset eivät peittele turhautumistaan, kun taas aikuiset yrittävät peitellä tunteitaan.”

Kamera tallensi ohikiitävät, eristyksessä vietetyt juhlapäivät, pääsiäisen ja vapun, mutta myös sen, miten ahdistus vähitellen väistyi kasvoilta. Kun viikot etenivät, valo lisääntyi, luonto sai värejä, autioituneisiin tiloihin ilmestyä varovasti väkeä.

”Kuvissa on elokuvallinen draaman kaari, pimeästä kohti valoa”, Huima sanoo. ”Niissä näkee kollektiivisen mielialan muutoksen.”

Valokuvaaja: Annika Elisabeth Pitkänen.

Valokuvaaja: Annika Elisabeth Pitkänen.

Valokuvaaja: Hanna Koikkalainen.

Valokuvaaja: Hanna Koikkalainen.

Kaikki projektiin osallistuneet olivat ammattilaisia tai vähintään alan opiskelijoita. Yllätyssuosikiksi nousi kuitenkin infektiosairauksiin erikoistuva lääkäri Tuomas Aro, joka ei kuvaa päivätyökseen. Silti hänen kuvansa nostettiin lähes joka viikko Poikkeustila 2020 -sivuille, kuraattorin kokoamaan galleriaan.

Yhdennentoista eli viimeisen viikon kuraattori oli brittivalokuvaaja Martin Parr. Hän pohti, mitä  oppi suomalaisista kuvia katsomalla.

”Kovista rajoituksista huolimatta kaikki vaikuttavat rentoutuneilta. Paljon unta, lasten kanssa hengailua ja alkavan kesän upeassa säässä paistattelua.”

”Suomessa on niin paljon tilaa, että social distancing sujuu teiltä suuremmitta ponnisteluitta.”

Projektin kuvat näyttävät jo osin nostalgisilta.

Jos ensimmäinen aalto olisi ajoittunut valaistuvan kevään sijaan pimenevään syksyyn, olisi tunnelma ollut jotain aivan muuta: synkempi, painostavampi. Nyt maski on tehnyt ihmiskasvoista koronan panttivankeja.

 

Viime kevät oli monelle työntekijälle taloudellinen katastrofi. Myös freelancevalokuvaajat joutuivat jakamaan niukkuutta, kun kuvauskeikat vähenivät tai loppuivat kokonaan. Poikkeustila 2020 antoi tyhjän päälle jääneille kuvaajille mielekästä tekemistä, deadlineja, syyn tarttua kameraan.

Virtuaalinen yhteisö polkaistiin pystyyn tyhjästä yhdessä vuorokaudessa. Sen jälkeen Huima, Yrjönen ja Shakya ovat olleet jatkuvassa yhteydessä kuvaajaryhmään. Lisäksi Shakya on mentoroinut kuvaajia näiden projekteissa koko kevään ajan.

”Kun kukaan ei voinut fyysisesti tavata toisiaan, piti luoda tunne, että meillä on ikään kuin kahden kuukauden leiri”, Huima sanoo.

”Olemme pitäneet yllä toivoa, valokuvaajien ammattikunniaa, ammattitaitoa. Ja joskus on vähän potkittu takapuolelle, jos ilmassa on ollut väsymisen merkkejä.”

Valokuvaaja: Emmi Minkkinen.

Valokuvaaja: Emmi Minkkinen.

Valokuvaaja: Heedo Lee.

Valokuvaaja: Heedo Lee.

Jokelan mielestä projektin suurin saavutus eivät ole yksittäiset taidokkaat valokuvat, vaan projekti itsessään.

”Se mieletön energia, millä ihmiset tuottivat kuvia päivästä päivään viikkojen ajan, se yllätti minut. Homma ei hiipunut missään vaiheessa, vaan eteni kuin juna. Vielä viimeisellä viikolla tuli loistavaa materiaalia.”

Valtaosa hankkeesta toteutettiin talkootyöllä. Kuvaajat eivät saaneet rahaa, ainoastaan näkyvyyttä.

”Se on tietysti juuri tämän ajan ongelma, että ihmisille ei makseta työstä vaan vedotaan siihen, että näkyvyyttä on sentään tarjolla”, Huima sanoo.

Tällä kertaa talkootyöläisiä olivat kuitenkin kaikki. Shakya, Yrjönen ja Huima saivat pieniä apurahoja Poikkeustila-kuvaprojekteihinsa, mutta esimerkiksi Yrjönen maksaa edelleen nettisivujen ylläpidon omista rahoistaan.

Jotkut kuvaajatkin ovat saaneet kuvasarjoihinsa apurahoja, ja jotkut ovat jopa onnistuneet myymään kuviaan.

”Me neljä palkittua haluamme painottaa, että tämä palkinto kuuluu itsestään selvästi myös kuvaajille”, Huima sanoo. ”Me olemme pyörittäneet alustaa ja mahdollistaneet projektin, mutta eihän tästä olisi tullut yhtään mitään ilman sitoutuneita kuvaajia.”

Video: Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon ja Kanava-tietokirjapalkinnon jakotilaisuus 11.11.2020.

Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon raati toteaa perusteluissaan: ”Poikkeustila 2020 dokumentoi ansiokkaalla tavalla suomalaista poikkeusajan arkea koronapandemian aikana. Projektin kuratoitu galleria on onnistunut tavoittamaan todellisuudesta sellaisia puolia, joita sanat tai perinteiset journalistiset jutut eivät ole tavoittaneet.”

Lisäksi raati toteaa, että Poikkeustila 2020 osoittaa ammattimaisen dokumentaarisen valokuvan erityisyyden ajassa, joka on täynnä loputtomia kuva- ja merkitysvirtoja.

”Valokuva näyttää jälleen kerran vahvuutensa itsenäisenä mediana ja kriisien tai niin sanotun normaaliarjen rikkovien tapahtumien tallentajana.”

Vuodesta 1975 asti jaetun Suomen Kuvalehden Journalistipalkinnon on voittanut aiemmin kaksi lehtivalokuvaajaa: vuonna 1980 Kalle Kultala ja vuonna 2006 Hannes Heikura.

Valokuvaaja: Laura Mainiemi.

Valokuvaaja: Laura Mainiemi.

Poikkeustila 2020 -projektin toinen vaihe on jo käynnissä. Viisitoista valokuvaajaa jatkaa kuvaamista syksyn, talven ja ensi kevään aikana. Heidän näkökulmansa on koronan yhteiskunnallisissa vaikutuksissa.

Maaliskuussa ilmestyy Shakyan toimittama valokuvakirja, jonka tekstinä on valokuvataiteen yliopistonlehtori Hanna Weseliuksen koronakevään päiväkirja. Vuoden kuluttua syksyllä samoilta tekijöiltä ilmestyy esseemuotoinen valokuvakirja.

Poikkeustila 2020 -sivuja on katseltu tähän mennessä 150 000 kertaa. Kävijöitä on ollut 86 000. ”Ihan kelpo luvut mille tahansa taidenäyttelylle”, Yrjönen sanoo.

Sivuille ilmestyy edelleen viikoittain keväällä tehtyjä sarjoja, jotka näytetään katsojille kokonaisuuksina. ”Kymmenen kysymystä” -sarjassa kuviaan esittelee ja niistä kertoo tällä hetkellä 18 kuvaajaa, ja määrä kasvaa.

”Kymmenen kysymystä” sopii viikkokuratointia paremmin sellaisten töiden esittelyyn, jossa ideana on ollut kuvata samaa kohdetta ja siinä tai hänessä viikkojen aikana tapahtunutta muutosta.

Valokuvaaja Heli Blåfield ajoi isänsä luokse joka päivä 18. maaliskuuta alkaen toukokuun loppuun. Hän kuvasi isäänsä neulepaidassa, kuulokkeet korvilla, serpentiiniin kääriytyneenä ikkunaruudun läpi. Koronan riskiryhmään kuuluva isä on kuvassa useimmiten yksin, joskus vierellään puoliso ja nuorin lapsensa.

Blåfieldin muistiinpano viimeisestä kuvauspäivästä kertoo:

”Kuvaan isää ikkuna auki. Meillä on kevyt tunnelma. Kun pääsen autoon, puhkean itkuun. Rakastan isää niin paljon. Tunnen vahvaa kiitollisuutta tästä projektista, joka on pelastanut kevääni ja auttanut minua katsomaan uusin silmin elämääni ja lähipiiriäni.”

Oikaisu
Juttua korjattu 11.11. klo 19.48: Tuomas Aro on infektiosairauksiin erikoistuva lääkäri, ei infektiosairauksiin erikoistunut lääkäri.

Sisältö