Uuden sukupolven Eurooppa

Koronapandemian jälkeen EU saattaa jatkaa poliittisesti uuteen suuntaan. Yhteinen finanssipolitiikkakaan ei olisi huono asia, sanoo Vesa Vihriälä.

Valtioiden päämiehet neuvottelivat elpymispaketista Eurooppa-neuvoston tiloissa heinäkuussa 2020.
Valtioiden päämiehet neuvottelivat elpymispaketista Eurooppa-neuvoston tiloissa heinäkuussa 2020. © Yves Herman/AFP/LK

Eurooppa on yhden suurimman poliittisen muutoksensa edessä. Jäsenmaat hyväksyvät parhaillaan EU-elpymispakettia, jolla pyritään vauhdittamaan koronapandemian runtelemaa Euroopan taloutta.

Suomen äänestettyä paketista asiaa käsittelee vielä vajaat kymmenen jäsenmaata.

Rahasto muuttaa unionin yhteistyötä enemmän kuin päällepäin näyttää. 750 miljardin euron kokonaisuutta kutsutaan Seuraavan sukupolven EU:ksi eli Next Generation EU:ksi. Paketti sisältää EU:n monivuotisen rahoituskehyksen vuosille 2021–2027 ja elpymisvälineen.

Elpymisrahasto on askel kohti yhteistä eurooppalaista finanssipolitiikkaa, jota ei aiemmin ole ollut olemassa, sanoo Helsingin yliopiston taloustieteen työelämäprosessori, ekonomisti Vesa Vihriälä.

”Ja se kiinnostava kysymys nyt toki on, minkälaiseen institutionaaliseen kehitykseen tämä johtaa.”

Sisältö